V
"vieras ap"
Vieras
Minulla on mies, joka pääsääntöisesti "pettää" aina hädän hetkellä. Eli hänestä on hyvin vähän apua, tai pikemminkin toisinpäin, hän usein vain pahentaa tilannetta.
Tässä yksi "kevyemmästä" päästä olevasta tapahtumasta. Meidän 1 -vuotias, ja 5 -vuotias sairastuivat äkillisesti. 3 -vuotias säilyi terveenä. Mies oli "apuna" noin vuorokauden ajan ja sitten pakeni paikalta. Rehellisesti sanottuna minä jo lähetin hänet mielellään matkoihin, sillä hänen empatiakykynsä, selkärankansa ja auttamishalunsa olivat heikommat mitä terveenä pysyneellä 3 -vuotiaalla. Tämän vuorokauden aikana, mitä pitkin hampain oli auttamassa ehti mm. huutaa 1 -vuotiaalle oksentamisesta, kun väkisin yritti lasta juottaa, raivota 1 -vuotiaalle itkemisestä ja siitä kun 40 asteen kuumeessa oleva lapsi ei rauhoitu. Lisäksi hän ehti huutaa 3 -vuotiaalle siitä, kun lapsi pyysi juustoa leivän päälle, kiukutella minulle, kun hän ei ollut saanut kunnolla nukuttua ja oli nälkäinen (jääkaappi oli täynnä ruokaa...), jne. jne. Sitten hän soittelee reilun 100 kilometrin päästä sellaisia mukaempatiaa tihkuvia puheluita ja kyselee hyvin huolestuneena lasten ja minun vointia.
Rehellisesti sanottuna minua V*TT*TTAA koko ihminen. En voi ymmärtää miten ihminen voi olla niin käsittämättömän itsekeskeinen ja omaa napaa tuijottava, ettei edes omian lapsiaan pysty hädän hetkellä auttamaan?? Ja tämä viimeisin tapahtuma on todellakin esimerkki helpoimmasta päästä. Miehen meriitteihin kuuluu myös mm. tunteja kestäneen huorittelu raivokohtauksen saaminen minulle sinä päivänä, kun viimeisen sektion jälkeen tulin kuopuksen kanssa kotiin ja haava repesi vuotamaan. Ja voin käsi sydämellä sanoa, että minä en ole miestä provosoinut tilanteiden keskellä. Ei siihen ole ollut edes mahdollisuutta, kun olen jotenkin yrittäny tulipaloja yksin sammutella.
Pahoittelen pitkää vuodatusta. En vain jaksa ymmärtää, että mitä ihmettä liikkuu ihmisen päässä, joka potkii hädän hetkellä oikein urakalla maassa makaavaa?? Myöhemmin tapahtumia sitten pyydellään itku kurkussa anteeksi, kunnes taas seuraava tulipalo syttyy ja käytöksen päälinjat ovat taas samat. Muutaman tunnin kestää ja sitten alkaa vähintääkin minun (joka yritän pitää jollain tavalla tilannetta kasassa) selkään puukottaminen. Esim. tuossa kuopuksen kotiutumistapahtumassa selitys oli sitten, että hänellä stressi purkautui. Joten päättipä sitten purkaa stressinsä juuri sektioleikkauksesta pikkuvauvan kanssa kotiutuneeseen vaimoon, jolla oli vielä kaiken kukkuraksi leikkauskomplikaatio päällä. Ja tietenkin paikan päällä oli tuntien raivoa kuuntelemassa ja katselemassa vastasyntyneen lisäksi 4 ja 2 vuotiaat isommat sisarrukset.
Tässä yksi "kevyemmästä" päästä olevasta tapahtumasta. Meidän 1 -vuotias, ja 5 -vuotias sairastuivat äkillisesti. 3 -vuotias säilyi terveenä. Mies oli "apuna" noin vuorokauden ajan ja sitten pakeni paikalta. Rehellisesti sanottuna minä jo lähetin hänet mielellään matkoihin, sillä hänen empatiakykynsä, selkärankansa ja auttamishalunsa olivat heikommat mitä terveenä pysyneellä 3 -vuotiaalla. Tämän vuorokauden aikana, mitä pitkin hampain oli auttamassa ehti mm. huutaa 1 -vuotiaalle oksentamisesta, kun väkisin yritti lasta juottaa, raivota 1 -vuotiaalle itkemisestä ja siitä kun 40 asteen kuumeessa oleva lapsi ei rauhoitu. Lisäksi hän ehti huutaa 3 -vuotiaalle siitä, kun lapsi pyysi juustoa leivän päälle, kiukutella minulle, kun hän ei ollut saanut kunnolla nukuttua ja oli nälkäinen (jääkaappi oli täynnä ruokaa...), jne. jne. Sitten hän soittelee reilun 100 kilometrin päästä sellaisia mukaempatiaa tihkuvia puheluita ja kyselee hyvin huolestuneena lasten ja minun vointia.
Rehellisesti sanottuna minua V*TT*TTAA koko ihminen. En voi ymmärtää miten ihminen voi olla niin käsittämättömän itsekeskeinen ja omaa napaa tuijottava, ettei edes omian lapsiaan pysty hädän hetkellä auttamaan?? Ja tämä viimeisin tapahtuma on todellakin esimerkki helpoimmasta päästä. Miehen meriitteihin kuuluu myös mm. tunteja kestäneen huorittelu raivokohtauksen saaminen minulle sinä päivänä, kun viimeisen sektion jälkeen tulin kuopuksen kanssa kotiin ja haava repesi vuotamaan. Ja voin käsi sydämellä sanoa, että minä en ole miestä provosoinut tilanteiden keskellä. Ei siihen ole ollut edes mahdollisuutta, kun olen jotenkin yrittäny tulipaloja yksin sammutella.
Pahoittelen pitkää vuodatusta. En vain jaksa ymmärtää, että mitä ihmettä liikkuu ihmisen päässä, joka potkii hädän hetkellä oikein urakalla maassa makaavaa?? Myöhemmin tapahtumia sitten pyydellään itku kurkussa anteeksi, kunnes taas seuraava tulipalo syttyy ja käytöksen päälinjat ovat taas samat. Muutaman tunnin kestää ja sitten alkaa vähintääkin minun (joka yritän pitää jollain tavalla tilannetta kasassa) selkään puukottaminen. Esim. tuossa kuopuksen kotiutumistapahtumassa selitys oli sitten, että hänellä stressi purkautui. Joten päättipä sitten purkaa stressinsä juuri sektioleikkauksesta pikkuvauvan kanssa kotiutuneeseen vaimoon, jolla oli vielä kaiken kukkuraksi leikkauskomplikaatio päällä. Ja tietenkin paikan päällä oli tuntien raivoa kuuntelemassa ja katselemassa vastasyntyneen lisäksi 4 ja 2 vuotiaat isommat sisarrukset.
