Mies purskahti itkuun.... ja siitä ei tullut loppua!

["Voi"]

Miehes on mitä ilmeisimmin äärirajoilla tai jo sen yli kun purkautui noin rajusti. Vaikka tilanne olisi aamulla ok, jutelkaa ja varaatte ajan työterveyshuollon kautta pikaisesti tai jos ei saa niin vaikka tkhon kiireellisenä. Tilanne täytyy saada hoitoon ja katkaistua. Tsemppiä kovasti teille molemmille!

 

["hei"]

Juttelet hänen kanssan kunhan tuosta toipuu ja kysyt mikä mieltä painaa, onko jotain tapahtunut, onko uupunut vai mitä. Ei ole ihan normaalia, jos ei yleensä itke ja nyt noin paljo itkee. Hakee sairauslomaa, koska on valittanut jo aiemmin väsymystä töissä ja myös jutteluapua (yrität sinä myös jutella, mutta kun sinulla on sama rankka kotielämätilanne niin parempi että olis ulkopuolistakin apua). Ja olisko teidän mahdollisuus saada kunnalta kodinhoitajaa? Tai tutuilta tai sukulaisilta apua.

 

[Leukistinen aksolotli]

[QUOTE="alkup.";23028315]Mies on nukkunut kaikki arkiyöt eri huoneessa että saa nukkua kunnolla yön ennen töitä. Hänellä on fyysisesti rankka työ ja olen koko ajan ollut tietoinen että tarvitsee sen unen minkä vain voi saada. Toki se vauvan itku saattaa välillä kuulua sinnekin, mutta yleisesti ottaen mies on saanut nukuttua aika hyvin.[/QUOTE]

Mä ajattelin nyt myös sun nukkumista ja jaksamista. Miehelle vois olla kivaa vaihtelua olla kotona jonkun aikaa, jos vaan saa sairauslomaa.

 

["alkup."]

Kiitos kaikille! Ainakin oma olo helpottui hieman kun sai purkaa asiaa, vaikka toki tästä asiasta täytyy käydä kunnon keskustelut heti huomenna. Nyt on mentävä tuota kuopusta ruokkimaan ja nukuttamaan.

 

[NNBBBB]

Tiedätkö, meillä mä pelkään että käy noin kohta... siis samoin että mieheni ei enää jaksa.
Sanoisin että jos valitellut pitemmän aikaa, niin väsynyt on ja masennnustakin kenties? Onhan teillä rankka tilanne.. Huomenna työterveyshuoltoon arvioon tarvisiko sairaslomaa että saisi levättyä. Ja masennus tietysti vaatii enemmänkin hoitoa. Mutta apua jokatapauksessa, ja huolehdi sitä myös itsellesi!! tsemppiä ! Toivotaan että vauvalla helpottaa niin paranee elo teillä kaikilla

 

[mies-parka]

joo ja akka vaan istuu tietokoneella, onnea vaan teillekin.

 

[Leukistinen aksolotli]

joo ja akka vaan istuu tietokoneella, onnea vaan teillekin.

:O
Juuri näitä kommentteja ap juuri varmaan tarviikin?

 

[meillä]

meillä kävi noin. 3 lasta, miehellä hillittömät työpaineet jne jne. myös minä olin ihan sipissä vauvan ja isomman kanssa.

meillä matka parempaan alkoi siitä kun mies repesi totaalisesti. itki ja sanoi ettei näe valoa tunnelin päässä ja on ajatellut ettei tämä helpota kuin kuolemalla.

terapiaan masennuslääkitys, saikku. työpaikan vaihto ja elämänarvojen uusiksi miettiminen. vei pari vuotta ennen kuin alkoi olla kunnossa.

olin itse myös tosi sipissä mutta tarvoin vaan läpi sen homman vaikka välillä tule olo että alan kohta kirkua, kun toisen pitäisi terapeutin mukaan harrastaa ja tehdä kivoja juttuja, nauttia elämästä. ja itse puurrat puurrat.
purin hammasta. jälkikäteen on sitten puhuttu noista ajoista. minun fiilikseni ovat purkautuneet sitten kun mies ollut taas ok. olin ns parantumisen jälkeen ylihekkä miehen masennusoireille- huolissani ja toisaalta taas tuntui epäreiluta että taasko mun pitää vaan jaksaa kaikki.

tuosta on aikaa nyt 7 vuotta. mulla on terve mies joka osaa säädellä stressiä ja katosa ennelta milloin alkaa stressi mennä yli. ja kun mies tervehtyi minäkin sain purkaa omalle puolisolle sen epäreiluuden tunteen. me voidaan nykyään tosi hyvin. olen todella onnellinen ja tyytyäinen ja iloinen siitä päätöksestä että päätin pysyä kotona vaikka välillä oli oikeasti todella rankkaa eikä tasaisesta työnjaosta esim kotona tai nukkumisesta ollut tietoakaan.

voimia teille. hae miehelle apua ja varaudu siihen, että toipuminen vaatii myös sinulta paljon. mutta luovuttaa ei kannata. näin jälkeenpäin ajatellen, minun olisi pitänyt pyytää apua tselleni, kodinhoitoon tai vertaistukiryhmää.

 

[kuopkuop]

Jos tuo on selvä burnouttapaus niin sitten meillä on kroonista burnottia.

Oli se syy mikä hyvänsä niin väsymys ei tule pelkästään töistä. Tottakai miestäkin stressaa tieto koliikkivauvasta ja muutos 3- hengen perheestä 2 hengen perheeksi . Henkinen stressi on paaaaljon väsyttävämpää kuin mikään fyysinen työ tai puhdas univaje.

 

["vieras"]

Mullakin mies itki välillä väsymystään omaan työtilanteeseensa. Lohduttelin halimalla. Itse itken kerran kuussa hormonien takia ja ei mies minua mihinkään sen takia vie. Kannattaa antaa nyt asian olla ihan rauhassa ja eikä ottaa paniikkia asiasta. Miehelle se on jälkeenpäin hävettävä juttu, kun maltti on noin menetetty. Itku on normaalia ja helpottaa. Näin minä ajattelen.

 

["Hohhoh"]

Herraisä. Mies itkee ja naiset paniikissa.

Kuulkaa, kyllä me miehetkin itketään, vaikkemme sitä myönnä. Ja ihan samoista syistä kuin naisetkin. Se on sama asia kuin naisten piereskely; miehet eivät tykkää piereskelevistä naisista eivätkä naiset tykkää vollaavista miehistä. Piereskely on epänaisellista ja itkeminen epämiehekästä. Molempia kuitenkin tapahtuu joten se tehdään salassa; yksin katseilta suojassa. Ei se ukkosi sitä teeveetä halunnut tuijottaa, vaan halusi sinut pois paikalta jotta voisi tirauttaa muutaman kyyneleen. Eikä varmasti ollut eka kerta.

Älä nyt vaan tee kärpästä härkästä. Miestä hävettää jo ihan tarpeeksi kun jäi kiinni eikä voinut lopettaa itkua. Aamulla vaan kysyt että onko parempi olo ja sanot että sinulle voi ihan vapaasti purkaa tuntojaan. Tietty jos mies alkaa puhumaan itsemurha-ajatuksista niinkuin tuossa edellisessä viestissä, se on jo sitten ammattiavun paikka.

 

[meillä myös]

meillä kävi noin. 3 lasta, miehellä hillittömät työpaineet jne jne. myös minä olin ihan sipissä vauvan ja isomman kanssa.

meillä matka parempaan alkoi siitä kun mies repesi totaalisesti. itki ja sanoi ettei näe valoa tunnelin päässä ja on ajatellut ettei tämä helpota kuin kuolemalla.

terapiaan masennuslääkitys, saikku. työpaikan vaihto ja elämänarvojen uusiksi miettiminen. vei pari vuotta ennen kuin alkoi olla kunnossa.

olin itse myös tosi sipissä mutta tarvoin vaan läpi sen homman vaikka välillä tule olo että alan kohta kirkua, kun toisen pitäisi terapeutin mukaan harrastaa ja tehdä kivoja juttuja, nauttia elämästä. ja itse puurrat puurrat.
purin hammasta. jälkikäteen on sitten puhuttu noista ajoista. minun fiilikseni ovat purkautuneet sitten kun mies ollut taas ok. olin ns parantumisen jälkeen ylihekkä miehen masennusoireille- huolissani ja toisaalta taas tuntui epäreiluta että taasko mun pitää vaan jaksaa kaikki.

tuosta on aikaa nyt 7 vuotta. mulla on terve mies joka osaa säädellä stressiä ja katosa ennelta milloin alkaa stressi mennä yli. ja kun mies tervehtyi minäkin sain purkaa omalle puolisolle sen epäreiluuden tunteen. me voidaan nykyään tosi hyvin. olen todella onnellinen ja tyytyäinen ja iloinen siitä päätöksestä että päätin pysyä kotona vaikka välillä oli oikeasti todella rankkaa eikä tasaisesta työnjaosta esim kotona tai nukkumisesta ollut tietoakaan.

voimia teille. hae miehelle apua ja varaudu siihen, että toipuminen vaatii myös sinulta paljon. mutta luovuttaa ei kannata. näin jälkeenpäin ajatellen, minun olisi pitänyt pyytää apua tselleni, kodinhoitoon tai vertaistukiryhmää.

Meillä taustalla hyvin samanlainen tarina. Miehen burnout ja masennus tuli kunnolla esiin juuri tuollaisella "itkukohtauksella". Normaalisti mies ei itke, liikuttuu kyllä herkästikin mutta tuona iltana hän purskahti itkuun ja itkua jatkuikin lähes koko yön. Olimme vielä suht nuoria eikä lapsia vielä ollut, muistan itsekin miten olin hädissäni ja yritin kysellä, mikä on mutta mies ei pystynyt selittämään, itki vain. Valvoimme koko yön ja aamulla menimme terveyskeskukseen. Sitä kautta saatiin lääkäriaikaa, sairaslomaa, tutkimuksia, lopulta terapiaa ja lääkitystäkin. Mies sairasti todella vakavaa uupumusta ja masennusta monta vuotta mutta läheisten tuella ja vuosien terapialla toipui lopulta. Nyt tuosta itkuun purskahtamisesta on n. 10v aikaa, meillä on kolme lasta ja elämä tasaista ja hyvää, mies vaihtoi myös alaa, kun jaksoi kouluttautua uudelleen ja on nyt työelämässä jälleen kiinni.

kuten ed. kirjoittaja kuvasi, myös minulla miehen sairastamisaika oli todella rankkaa ja raskasta (tuolloin oli jo ensimmäinen lapsi, joka valvotti öisin lähes kahden vuoden ajan), jouduin hoitamaan kaikki asiat kotitöistä pihahommiin ja raha-asioihin + lapsen hoidon. Mutta kertaakaan en harkinnut miehen jättämistä, hänhän oli sairas ja tarvitsi tukea! Parisuhteemme on nyt hyvin vahva ja elämästä osaa nauttia eri tavalla...

 

[...]

Joidenkin mielestä tilanne on "normaali" ja "hei haloo se ei kuitenkaan hakannu sua" jne jne. No mut mun mielestä toi kuulosti aika vaaralliselta. Mies voi hyvin suunnitella jotain tyhmää ja nyt kannattaa tosiaankin olla miehesi tukena enemmän kuin koskaan!!

 

["asdfasdf"]

[QUOTE="Hohhoh";23028861]Herraisä. Mies itkee ja naiset paniikissa.

Kuulkaa, kyllä me miehetkin itketään, vaikkemme sitä myönnä. Ja ihan samoista syistä kuin naisetkin. Se on sama asia kuin naisten piereskely; miehet eivät tykkää piereskelevistä naisista eivätkä naiset tykkää vollaavista miehistä. Piereskely on epänaisellista ja itkeminen epämiehekästä. Molempia kuitenkin tapahtuu joten se tehdään salassa; yksin katseilta suojassa. Ei se ukkosi sitä teeveetä halunnut tuijottaa, vaan halusi sinut pois paikalta jotta voisi tirauttaa muutaman kyyneleen. Eikä varmasti ollut eka kerta.

Älä nyt vaan tee kärpästä härkästä. Miestä hävettää jo ihan tarpeeksi kun jäi kiinni eikä voinut lopettaa itkua. Aamulla vaan kysyt että onko parempi olo ja sanot että sinulle voi ihan vapaasti purkaa tuntojaan. Tietty jos mies alkaa puhumaan itsemurha-ajatuksista niinkuin tuossa edellisessä viestissä, se on jo sitten ammattiavun paikka.[/QUOTE]

Ehkä sitä ihminen miehensä tuntee. Tai mies vaimonsa. Jos mies näkisi minut itkemässä hysteerisesti koko yön, hän nostaisi heti varotoimiksi tarkkaavaisuuden ylös ja veisi minut lääkäriin. Muutenkin hänellä on tarkka tutka mielialoihini, jos alan hiljentyä ja muuttua vaisuksi, miehestä näkee, että ryhtyy kuulostelemaan minua. Tähän on valitettavat syynsä, vaikka nykyään menen vastaan avoimesti. "Olen väsynyt, ei hätää. Tämä ei ole vakavaa". Vastaavasti jos minun mieheni alkaisi itkemään, olisin minäkin hädissäni, etenkin jos on valitellut väsymystä. Jos jo alkaa kertoa väsymyksestä, tiedän hänen olevan uupunut ja tuen tarpeessa. Siksi tuollainen hysteerinen itku, jossa toiseen ei saa mitään kontaktia, ei minusta meidän kotona kerro mistään terveestä reaktiosta.

Mutta toki miehetkin itkee. Näyttää tunteitaan, mutta se on eri asia kuin se, että tuntee toisen olevan avun ja tuen tarpeessa, uupunut ja hädissään.

 

[nyt en tajuu]

Meillä taustalla hyvin samanlainen tarina. Miehen burnout ja masennus tuli kunnolla esiin juuri tuollaisella "itkukohtauksella". Normaalisti mies ei itke, liikuttuu kyllä herkästikin mutta tuona iltana hän purskahti itkuun ja itkua jatkuikin lähes koko yön. Olimme vielä suht nuoria eikä lapsia vielä ollut, muistan itsekin miten olin hädissäni ja yritin kysellä, mikä on mutta mies ei pystynyt selittämään, itki vain. Valvoimme koko yön ja aamulla menimme terveyskeskukseen. Sitä kautta saatiin lääkäriaikaa, sairaslomaa, tutkimuksia, lopulta terapiaa ja lääkitystäkin. Mies sairasti todella vakavaa uupumusta ja masennusta monta vuotta mutta läheisten tuella ja vuosien terapialla toipui lopulta. Nyt tuosta itkuun purskahtamisesta on n. 10v aikaa, meillä on kolme lasta ja elämä tasaista ja hyvää, mies vaihtoi myös alaa, kun jaksoi kouluttautua uudelleen ja on nyt työelämässä jälleen kiinni.

kuten ed. kirjoittaja kuvasi, myös minulla miehen sairastamisaika oli todella rankkaa ja raskasta (tuolloin oli jo ensimmäinen lapsi, joka valvotti öisin lähes kahden vuoden ajan), jouduin hoitamaan kaikki asiat kotitöistä pihahommiin ja raha-asioihin + lapsen hoidon. Mutta kertaakaan en harkinnut miehen jättämistä, hänhän oli sairas ja tarvitsi tukea! Parisuhteemme on nyt hyvin vahva ja elämästä osaa nauttia eri tavalla...

Ensin sanoit että olitte nuoria ja lapsettomia, sit yhtäkkiä teillä olikin lapsi??

 

[kokokokoko]

Ensin sanoit että olitte nuoria ja lapsettomia, sit yhtäkkiä teillä olikin lapsi??

olettaisin, että noi on hankkinut lapsen masennuksen aikana.

 

[Eri neuvot]

1. Ota ero.
2. Ota suihin.

 

["vierailija"]

miehesi tarvitsee nyt varmasti lomaa ja etenkin sinun apua. sano miehelle että ei sen tarvii jaksaa. ite työssäloppuunpalaneena tiedän että jo itselle myöntäminen helpottaa vähän asiaa. huomenna tilaatte lääkärin ja kysyt haluaako mies että lähdet hänen tuekseen.. voimia sinne teille kaikkille. selviätte kyllä siitä se vaan vaatii aikaa..

 

[pensku]

Näin miehenä sanoisin, että mies tarvitsee todennäköisesti nyt vaan vähän haleja ja huomiota niin jaksaa sitten taas. Ei se tietty ap ole sinun syysi, että teillä ei ole oikein ollut aikaa toisillenne. Koittakaa ottaa vähän easymmin.

 

["vieras"]

Mieskin saa itkeä. Mun mies teki muuttoa, noin 150km oli välimatkaa. Raskas päivä oli takana. Illalla kun kaikki oli valmiina purskahti sohvalla hillittöään itkuun. Annoin itkeä. Itku puhdistaa sisältä. Väsymys saattaa laukaista itkukohtauksen. Vuosia myöhemmin mies sai toisen kerran samanlaisen itkemiskohtauksen.

 

["harmaana"]

Meillä kävi samallalailla kerran ja voin sanoa, että säikähdin itsekin vaikkei mies ollut mitään väsymyksestä tai muusta puhunutkaan. Me katottiin sillon elokuvaa, Äidistä Parhain tais olla sen nimi. Yhtäkkiä mies vaan purskahti hillittömään itkuun ja sille itkulle ei meinannu tulla loppua ollenkaan. En ollu koskaan sitä ennen, enkä ole koskaan sen jälkeen nähnyt, että mieheni itkee.

 

[Orion-]

Ois varmasti hyvä saada vaikka edes muutamakin päivä vapaaksi, saa levättyä kunnolla ettei ihan totaaliloppuun pala.

Väsymys hoidetaan hyvillä unilla ja rentoutumisella, sekä mielekkäällä tekemisellä.

 

["Minä"]

hm. Kokisin raskaana jos joutuisin joka ilta hoitaa lasten ilattoimet. siis vauvahan on helppo, mutta ne lapset...

 

["alkup."]

[QUOTE="Minä";23029803]hm. Kokisin raskaana jos joutuisin joka ilta hoitaa lasten ilattoimet. siis vauvahan on helppo, mutta ne lapset...[/QUOTE]

Iltatoimet hoidetaan yhdessä (siis iltapalat, pesut yms.). Mies on lukenut iltasadun ja istunut hetken keskimmäisen huoneessa jotta nukahtaa.

Tännehän olikin tullut paljon viestejä! Kuten arvata saattaa, meillä tilanne näyttää päivän valossa erilaiselta kuin eilen pikkupaniikissa. Mies halusi välttämättä lähteä töihin, eikä oikein suostunut puhumaan eilisestä purkauksestaan. Sanoin olevani huolissani ja pyysin myös anteeksi etten ole omalta väsymykseltäni jaksanut ottaa hänen jaksamistaan tarpeeksi vakavasti.

Pyysin, että saisin soittaa meille perheneuvola-aikaa tai vaihtoehtoisesti mies menisi työterveyslääkärille ja hakisi hieman lomaa. Hän lupasi miettiä asiaa... Sen enempää en taida saada hänestä nyt irti.

 

[V]

Hyvä, että mies lupasi miettiä asiaa. Mitä jos keräisit miehelle tietoa työuupumuksesta ja masennuksesta, kaiken varalta. Älä tyrkytä, mutta sano että jos miestä itseään tuo oma väsymyksensä häiritsee, kannataa tutustua ko. asioihin. Pyydä vaikka tekemään netissä masennustesti ja niiden tulosten perusteella sitten mietitte, onko tarvetta jatkotoimenpiteisiin. Kerro, että oli tilanne mikä tahansa, sinä olet tukena ja rakastat miestäsi ja yhdessä pääsette asian yli. Voimia!