Mies purskahti itkuun.... ja siitä ei tullut loppua!

["vieras"]

Ihminen reagoi niin eri tavoin. Toinen vaihtoehto samaan olisi ollut, että mies olisi alkanut ryypätä. Ja tästä akka vaan nalkuttaisi ja tilanne pahenisi. Kuka ajattelisi, että jotain on vialla, kun ukkohan vain ryyppää. Toinen vaihtoehto on tämä itkeminen. Miestäsi painaa jokin todella paljon ja itkeminen on oire siitä. Voi olla joku hetkellinenkin juttu, mutta hyvä jos keskustelette siitä. Kuitenkin voisi olla hyvä, että kävisi lääkärin juttusilla. Jos kyse jostain alkavasta niin nyt menisi oikealla hoidolla helpommin ohi kuin pitkään jatkuneena hoitamattomana.

 

["alkup."]

Kyllä ehdottomasti aijon nyt kannustaa miestä tekemään asialle jotain! Vaikka itku olisi kuinka normaalia, niin oman mieheni tunnen sen verran hyvin että eilinen pelästytti! Ja vaikka asiat näyttävät yön jälkeen erilaisilta ja olo on toiveikkaampi, niin kyllä olen edelleen sitä mieltä että itkunkohtaus oli vain jäävuoren huippu ja selvästi mies on väsyneempi kuin luulinkaan. Sitä, johtuuko tämä tosiaan kaikki töistä vai kuinka paljon kotioloilla on asiaan vaikutusta en tietenkään voi tietää. Toivottavasti mies suostuu asiasta nyt mietittyään keskustelemaan, ja jos ei minun kanssani niin sitten vaikka sen tt-lääkärin tai neuvolan!

 

[TriplaIsä]

Kyllä tuosta kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä lääkäriin.

Itse koin saman joskus 20 vuotta sitten kun nuorena sitä muka jaksoi oikein hyvin.
Olin töissä eräässä pikkufirmassa ja tein töitä jatkuvasti. Olin töissä jopa kesälomalla. Jatkuvasti oli jotain kiireellistä projektia päällä ja sitä kuvitteli omasta jaksamisestaan liikoja. Kerran projektin tiimoilta olin jo useamman viikon herännyt aamu seiskalta ja tullut kotiin aamu kolmelta, eli unta vajaat 4 tuntia päivässä. Olihan sitä tietysti vähän väsyneen oloinen mutta edelleen luulin jaksavani.
Kerran kun sitten tulin taas aamu kolmelta kotiin, romahdin yhtäkkiä ihan täysin. Samalla tavalla kuin ap:n mies. Taisin jossain vaiheessa viimein nukahtaa lattialle.

Se vähän pelästytti. Päätin että nyt tähän tulee muutos. Aloin tekemään inhimillisempiä työpäiviä mutta jotain oli jo tapahtunut. Mikään ei ollut enää hauskaa. Ennen niin hauskat vitsit ja touhut kaveriporukassa tuntuivat puuduttavilta ja typeriltä. Koin oloni lähinnä apaattiseksi.

Elämäni muuttui vasta kun päätin tehdä täydellisen elämänmuutoksen. Pakkasin kamat ja muutin toiselle paikkakunnalle ja aloin tekemään töitä kotoa käsin. Edelleen toki tein asiakaskäyntejä kuten ennenkin mutta vähemmän. Siitä se sitten hiljakseen muuttui paremmaksi mutta jos olisin tunnustanut silloin olevani tavallinen kuolevainen ja hakeutunut lääkäriin, olisi paraneminen varmasti ollut paljon nopeampaa.

Tsemppiä ja voimia ap:lle perheineen.

 

[dfdf]

Kuulostaa burnoutilta. Passita mies lääkäriin välittömästi. Hän tarvitsee ammattiapua ja sairauslomaa.

 

["vieras"]

Mies saattaa olla huolissaan ihan teidän taloudellisesta tilanteesta. Ja kun ei jaksa enää tehdä enempää töitä, niin sitten tuolla tavalla purkautuu.
Tiedän pari tapausta, jossa näin on käynyt kun vaimo on ollut pitkään kotona ja kotihoidontuella.

 

["Mihla"]

Muistuttaisin vielä, että jos mies hakee sairaslomaa, olisi sitten tarkka diagnoosista. Jos lääkäri nimittäin laittaa diagnoosiksi työuupumuksen, ei työnantaja maksa sairasloma-ajan palkkaa, vaan tippuu suoraan Kelan sairaspäivärahoille. Tuossa tilanteessa ei tarvitse enää yhtään stressiä siitä, miten raha-asiat järjestäisi...

Tämä vinkkinä/muistutuksena kaikille.

 

[voi ./]

Burnout ehkä tulossa, mutta helpottaa hänellä varmaan hetkeksi kun sai itkeä isoimmat paineet pois.

Burnout, mutta ei varmasti helpota itkulla. Niin minäkin meinasin, että kyllä mä jaksan. no seuraavalla vkolla selässä noidannuoli ja lopulta vatsahaava. Nyyhkytin hysteerisenä sohvannurkassa ja mies pakotti mut työterveyteen. 1kk sairaslomaa, olin aivan loppu. Ja ikää ei ollut edes silloin kun about 25v. Siihen ei ees paljon tarvita että tulee burnout. miehesi tarvitsee elintärkeästi lepoa ja perhettään!!

 

[voi :/]

[QUOTE="Mihla";23030573]Muistuttaisin vielä, että jos mies hakee sairaslomaa, olisi sitten tarkka diagnoosista. Jos lääkäri nimittäin laittaa diagnoosiksi työuupumuksen, ei työnantaja maksa sairasloma-ajan palkkaa, vaan tippuu suoraan Kelan sairaspäivärahoille. Tuossa tilanteessa ei tarvitse enää yhtään stressiä siitä, miten raha-asiat järjestäisi...

Tämä vinkkinä/muistutuksena kaikille.[/QUOTE]

Mulle ei käynyt näin. Tosin työterveydessä tiedettiin että useampikin meiltä töistä oli pomon takia joutunut burnoutin takia saikulle.

 

[TriplaIsä]

[QUOTE="Mihla";23030573]Muistuttaisin vielä, että jos mies hakee sairaslomaa, olisi sitten tarkka diagnoosista. Jos lääkäri nimittäin laittaa diagnoosiksi työuupumuksen, ei työnantaja maksa sairasloma-ajan palkkaa, vaan tippuu suoraan Kelan sairaspäivärahoille. Tuossa tilanteessa ei tarvitse enää yhtään stressiä siitä, miten raha-asiat järjestäisi...

Tämä vinkkinä/muistutuksena kaikille.[/QUOTE]
Näin juuri. Työuupumus kuuluu Z-koodien alle jotka luokitellaan omasta toiminnasta johtuviksi eivätkä näin velvoita työnantajaa maksamaan palkkaa sairausajalta. Tämä on sikäli aika outoa sillä kyllähän työuupumus johtuu nimenomaan työstä ja ylipäänsä kovasta työpaineesta.

Työuupumus itsessään ei ole mikään sairaus vaan oire ja tähän tuo Z-luokitus perustunee. Yleensä työuupumusta seuraa masennus joka kuuluu F-koodeihin ja diagnosoitavana sairautena velvoittaa työnantajan maksamaan sairausajan palkkaa. Sairausajan pitkittyessä tarpeeksi, työnantajan velvollisuus lakkaa ja siirrytään kelan päivärahoille.

Kannattaa siis lähestyä lääkäriä masennusoirein, jotka toki ovat uupumuksen kaltaisia mutta pahempia, ja varmistaa että diagnoosia ei kirjoiteta Z-ryhmään.

 

[raskasta on]

Varmaan helpottaa ainakin sitten, kun lopetatte lapsenteon ja sinäkin, ap, lähdet takaisin töihin. Miehellä varmaan aikamoinen stressi, kun joutuu yksin elättämään koko katraan. Ja muutekin, töissä on raskasta. Ja se työn raskaus ei ole yhtään sama asia kuin se, että kotiäiti on väsynyt. Kotona on kuitenkin aika helppoa henkisesti, ei tarvitse täyttää tulostavoitteita tai käyttää aivojaan, voi puuhastella tutussa ympäristössä perheen parissa, olla kotona!

Mun mielestä kotona oleva ei voi narista elämän raskautta jos toinen käy vaativassa työssä. Töissä tarvitsee ajatella ja skarpata, kotona olo ei ole mitään siihen verrattuna. Mä tiedän, olen kokeillut molempia.

 

[mieti ennen puhut(tyhmiä)]

Varmaan helpottaa ainakin sitten, kun lopetatte lapsenteon ja sinäkin, ap, lähdet takaisin töihin. Miehellä varmaan aikamoinen stressi, kun joutuu yksin elättämään koko katraan. Ja muutekin, töissä on raskasta. Ja se työn raskaus ei ole yhtään sama asia kuin se, että kotiäiti on väsynyt. Kotona on kuitenkin aika helppoa henkisesti, ei tarvitse täyttää tulostavoitteita tai käyttää aivojaan, voi puuhastella tutussa ympäristössä perheen parissa, olla kotona!

Mun mielestä kotona oleva ei voi narista elämän raskautta jos toinen käy vaativassa työssä. Töissä tarvitsee ajatella ja skarpata, kotona olo ei ole mitään siihen verrattuna. Mä tiedän, olen kokeillut molempia.

Sulla varmaan oli myös koliikkivauva, joka valvotti 24/7? Ja sen lisäksi pari vanhempaakin lasta, jotka vaativat osansa? Jos et tästä puolesta tiedä mitään, niin olet kyllä väärä ihminen sanomaan että (kaikilla) kotiäideillä on helppoa, kun saa olla "vain" kotona.

 

[melias]

Sun mies kuulosta multa. Taitaa olla ihan loputtoman väsynyt ja uupunut.

 

[dsvsd]

Mua kyllä hämmästyttää.. että heti pitää soittaa lääkäriin, kun mies itkee ?
Mun eksä itki tosi herkästi kaikkea, eikä olis tullut mieleenkään viedä sitä sen takia hoitoon Joskus riittää, kun itkee kerran ja kunnolla, ja siitä olo sit paranee kun on saanut tunteet purettua.

 

[miks ei saa sanoa]

Sulla varmaan oli myös koliikkivauva, joka valvotti 24/7? Ja sen lisäksi pari vanhempaakin lasta, jotka vaativat osansa? Jos et tästä puolesta tiedä mitään, niin olet kyllä väärä ihminen sanomaan että (kaikilla) kotiäideillä on helppoa, kun saa olla "vain" kotona.

Mulla nimenomaan oli koliikkivauva. Enkä väitä, että kotona ei voisi väsyttää, mutta kotona olo ei ole mitään verrattuna henkisesti ja fyysiseti raskaaseen työelämään, aikuisten maailmaan, jossa pitää koko ajan skarpata ja olla hyvä, tehdä tulosta, käyttää aivojaan.

Kotona ollessa (vaikka olisi monta lasta ja yövalvomiset) saa kuitenkin olla kotona, ei lasten kanssa tai kotitöissä tarvitse stressata niin paljon. Se on vaan fakta. Voit tehdä asioita omaan/lasten tahtiin, pitää aivot sinänsä nollatilassa. Ei tarvitse esitellä projekteja hiillostavien katseiden alla, miettiä aivot sauhuten, miten saisi raportista sellaisen, että se menee läpi jne. Tehdä pitkää päivää ja valvoa yötä myöten jonkun ratkaisemattoman ongelman kanssa. Laatia rahoitushakemuksia ja stressata seuraavan kuukauden hommista.

Kyllä mä edelleen vaan sanon, että kotona olevalla on edelleen helpompaa. Se on vain fakta. Älylliseen tekemiseen liittyvä stressi on ihan eri juttu kuin kotiäidin väsymys.

 

["alkup."]

Varmaan helpottaa ainakin sitten, kun lopetatte lapsenteon ja sinäkin, ap, lähdet takaisin töihin. Miehellä varmaan aikamoinen stressi, kun joutuu yksin elättämään koko katraan. Ja muutekin, töissä on raskasta. Ja se työn raskaus ei ole yhtään sama asia kuin se, että kotiäiti on väsynyt. Kotona on kuitenkin aika helppoa henkisesti, ei tarvitse täyttää tulostavoitteita tai käyttää aivojaan, voi puuhastella tutussa ympäristössä perheen parissa, olla kotona!

Mun mielestä kotona oleva ei voi narista elämän raskautta jos toinen käy vaativassa työssä. Töissä tarvitsee ajatella ja skarpata, kotona olo ei ole mitään siihen verrattuna. Mä tiedän, olen kokeillut molempia.

Heh... Mulla ei ole mitään ongelmaa töihin paluun kanssa! Olin töissä ennen tämän kolmannen syntymääkin hetken vaikka keskimmäinen oli aika pieni. Taloudellisesti meillä menee ihan hyvin, olemme säästäväisiä eikä mies tee töitä mitenkään ympäri vuorokauden vaan aivan normaalisti 8-16 (en toki väitä etteikö tekemänsä työ ole raskasta). Itse palaan töihin kun tämä nuorimmainen täyttää vuoden, mutta epäilen silti ettei se miehen työtaakkaa helpota. Sittenhän me olemme molemmat töiden jälkeen väsyneitä, kun nyt minä hoidan pääsääntöisesti lapset ja ruuanlaitot, sitten niihin pitää kyllä miehenkin osallistua. Lapsia ei ole enempää suunnitteilla ja nämä kolme ovat olleet ihan meidän molempien haluamia, en ole itsekseni näitä tässä tehtaillut. Kiitos nyt kuitenkin tästäkin kommentista, toivottavasti helpotti! :xmas:

 

[Orion-]

Mua kyllä hämmästyttää.. että heti pitää soittaa lääkäriin, kun mies itkee ?
Mun eksä itki tosi herkästi kaikkea, eikä olis tullut mieleenkään viedä sitä sen takia hoitoon Joskus riittää, kun itkee kerran ja kunnolla, ja siitä olo sit paranee kun on saanut tunteet purettua.

Niin, hän oli herkkä itkemään. Ei hänelle epätavallista.

Mut kyllä iteki säikähtäisin jos ukkoni yhtäkkiä purskahtais hillittömään itkuun. Se kun on meijän yhdessäolon aikana itkeny tasan 3 kertaa, joista 2 kertaa onnen kyyneliä. Itkeminen ei oo sille tyypillistä, se on niin älyttömän tasainen luonne.

 

["minä"]

Uskon, että ap tuntee oman miehensä parhaiten, ja tietää milloin asiat on oikeasti huonolla tolalla. Ja oikeastaan ei sitä voi ihan pelkäksi itkun tirahdukseksi kutsua, jos menee tuollaiseen ap:n kuvailemaan tilaan, ettei toiseen saa kontaktia, toinen ei pysty sanomaan mitään ja kestää noin kauan. Onneksi hänellä oli sinut, ap, tuossa tilanteessa, varmasti toi tukea ja turvaa.

 

[BH]

Olen nähnyt vastaavanlaisen tilanteen läheltä kun ystäväni elämä muuttui silmieni alla. Hänellä oli rakas vaimo ja pienet lapset kotona. Mies kävi töissä ja vaimo hoiti pikkusia, jotka sekä täyttivät vanhempien sydämet rakkaudella, mutta myös uuvuttivat heitä työmäärällään ja unenpuutteella. Koti oli kuitenkin onnellinen, vaikka arki oli raskasta.

Sitten mies rakastui. Hän tapasi sattumalta "elämänsä naisen", tunne oli molemminpuoleinen ja aika järisyttävä kokemus kummallekin. Mitään fyysistä suhdetta ei syntynyt, mutta henkinen yhteys kylläkin, ja halu toistensa syliin oli raastavaa huomata. Osapuolet ymmärsivät tilanteen mahdottomuuden ja sopivat ettei tilanne pääsisi jatkumaan, vaikka kumpikin itki sydämensä verille. Kotona mies oli melko normaalisti, kunnes eräänä iltana muistellessaan tuota menettämäänsä rakkautta oli hajonnut. Vaimo ei onneksi tiedä todellista syytä, sillä mies kuitenkin teki oikein ja valitsi vastuun ja lunasti lupauksensa sitoutumisesta. Hän sanoo rakastavansa perhettään eniten maailmassa, vaikka päivääkään ei kuulema kulu etteikö hän ajattelisi toista rakkauttaan, mitä hänelle kuuluu ja "mille hänen kätensä oli tuntunut miehen kädessä."

Miehen ystävänä tilannetta oli tosi vaikea seurata vierestä. Halusin vain tarinalla kertoa, että tuollaisen itkun syy voi olla millainen hyvänsä. Tukekaa toisianne ja tsemppiä kaikille väsyneille perheille.

 

["vieras"]

Ei kannata padota tunteitaan. Minusta itku ja nauru kuuluu ihmisen elämään ja meillä on osannut kumpikin sekä itkeä että nauraa. Aika pelottavaa jos itkemistä pidetään pelottavana.
Toivottavasti kuuntelette sisintänne ja saatte jotain kautta lepoa tms. mitä tarvitsette.

 

[ko. tarinan kertoja]

olettaisin, että noi on hankkinut lapsen masennuksen aikana.

Näin juuri, ensimmäinen lapsi syntyi miehen masennusaikana, lapsen syntymä itse asiassa taisi laukaista sen lopulta kunnolla päälle (vaikka oli toivottu asia ja mies pystyi aina olemaan hyvä isä lapselleen) mutta tuo ensimmäinen itkukohtaus tapahtui n. vuosi ennen ensimmäisen lapsen syntymää.

 

[duoisä]

Pienet lapset ja haastava (lue stressaava) työ on vaikea kuvio ihan normaalin työajan puitteissa.

Lähetä miehesi sinne työterveyshuoltoon itkemään. Kyllä ne on tuollaista nähneet ja tietää mitä tehdä. Ite kävin työterveyslääkärillä toissa viikolla. Varasin ajan joltain naislääkäriltä, kun arvelin että ulvomiseksi se kuitenkin menee. No, niinhän siinä sitten kävi että kun lääkärin ovi aukesi niin samalla itku purkautui. Näin "jää saatiin murrettua" ja pienen itkun sävyttämän juttelun jälkeen mulle tarjottiin optiot sairasloma, mielialalääkkeet, psykologi tai joku näiden yhdistelmä. Valkkasin ensimmäisen. Lääkäri kirjoitti tosiaan diagnoosin masennus KELA:n takia, vaikka oltiinkin samaa mieltä että työuupumuksesta olisi ehkä oikeampi tuomio. Lääkäri oli tosi mukava ja käski sairasloman aikana tehdä mukavia asioita ja selvitellä päätä sekä työhön tarvittavia muutoksia.

Kyllä se tästä taas lähtee

 

["vieras"]

Miten kävi ap? Joko mies kävi lääkärissä?

Kyllä mieskin saa itkeä, ihan siinä missä nainenkin. Ap:n miehen tilanne vain kuulostaa siltä, että itkeä olisi kannattanut aikaisemminkin. Jos välillä purkaa tuntojaan, eivät ne patoudu niin pahasti. Tän kertomuksen mukaan kuulostaa uupumiselta. Voihan se olla muutakin. Esim. mies voi kaivata vaimoaan/perhettään, kun joutuu aina nukkumaan sohvalla.