Mies suuttui, kun en suostu laittamaan 6kk ikäistä hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Eli ensinnäkin moni syyllistää, kun mies niin jalosti tahtoi kahdenkeskistä ja minä tyrmään. Jos luette aloitukseni uudelleen niin huomaatte, että mies ei ollut järjestänyt mitään KAHDENKESKISTÄ vaan sinne oli tulossa kaveripariskunta mukana.

Käväisin äsken miehen työpaikalla ja totesin tälle kaverilleni, että ei sitten onnistunut se teatterikeikka niin hän sanoi, että joo ei hän tajunnutkaan sitä yhtään. Oli kuulemma huomannut ajattelemattomuutensa heti, kun mies oli tänään kertonut asiasta. Ja mies ei ollut siis mitään rähissyt vaan kertonut, että pitäisikin keksiä jotain muuta kivaa, kun vauvaa ei voida jättää hoitoon. Eli asia oli ok sekä miehelle että tälle kaveripariskunnalle.

Ja mitä tulee tähän pullo vastaa täysimetysjuttuun niin.... Meidän esikoisemme on pullolapsi ja kaksi seuraavaa täysimetettyjä. Ja silloin esikoisen aikaan luulin minäkin, että se on niin helppoa kun antaa vaan pullosta. Paskat. Ikinä en vaihtaisi imetystä siihen pulloralliin, kun olen molemmat saanut kokea.

Ja mitä taas tulee tähän minun oletettuun väsymykseeni niin sitä ei ole. Itseasiassa minä yleensä menen iltaisin nukkumaan myöhemmin kuin mies, koska saan aamuisin yleensä nukkua vähän pidempään kuin hän. Univelkaa ei ole. Vauva nukkuu yönsä hyvin.

Eli suotta teette ongelmaa asiasta missä sitä ei ole. Mies leppyi ja tajusi itsekin yrittäneensä vaatia minulta jotain mihin en ole valmis. Ja mihin missään nimessä vauvamme ei ole valmis. Plus että realistista hoitajaakaan ei tosiaan olisi. Eli me elämme näillä ehdoilla.

Ja te jotka jätätte vauvanne hoitoon ja joille on ok se, että se vauva huutaa vaikka vähän enemmänkin niin.... Onnea valitsemallanne tiellä. Ei kuulu minulle mutta se ei ole minun valitsemani tie. Kuten jo aiemmin mainitsin niin pullolapsemmekaan ei ollut sen paremmin hoidossa kellään ulkopuolisella kuin vasta yli 1vuotiaana pari kertaa. Mies toki pystyi hoitamaan yksinään häntä pidempiä aikoja, koska sapuskat ei olleet kiinni minun tisseissäni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä:
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Artikkelissa sanotaan mm:
"Vastavuoroinen suhde puolisoon ja lapseen edellyttää omista itsekkäistä, kaikkivoipaisista pyrkimyksistä luopumista ja riittävää huolenpitoa omasta itsestä."

Tässähän tämä minun pointtini on yksinkertaisesti kiteytettynä.

Kumma juttu sinänsä, että jos miespuolisena tämmöistä näkökantaa tuo esille, niiin jo roikaa väitteitä niskaan, että ajattelee vain omaa välitöntä mielihyväänsä, omaa napaansa ja kulliansa. Ja että muka vielä nauttii siitä, että tuottaa äidille kärsimystä... HUAH!

Kukaanhan ei täällä ole näin väittänyt vaan nyt kyllä luet juttuja rivien välistä, joita siellä ei ole ollutkaan. :) Millään tavalla kukaan ei ole sun sukupuoltasi vastaan hyökännyt.

Yhä vainkin pointti on ollut, että vauvavuotena parisuhde jää taka-alalle ja parisuhteen hoitaminen tapahtuu vauvan ehdoilla. Piste. :) Kyllä, kun lapsia on niin parisuhteen hoitamiseen pitää käyttää aikaa ja vaivaa ja NÄIN OVAT KAIKKI TÄSSÄKIN KETJUSSA SANONEET. Mutta vauvavuotena ei ole tarvetta muuttaa hyviä tapoja, jotka pitävät äitäkin virkeänä vain siksi, että lähdetään päättömän pitkälle keikalle jättäen vauva tuntemattoman kanssa. Sano nyt jo joku kommentti josta selviää että ymmärrät lukemaasi etkä vain päättele omiasi ja jatka tuota marttyyrilinjaa. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä:
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
No eiköhän äiti tiedä paremmin kun joku ulkopuolinen tai joku joka lasta näkee ja hoitaa vähemmän...?

Ei se mikään myytti ole, että äidit ovat parhaita lastensa kasvattajia jos siihen rooliin haluavat, vaan biologiaa.

Valitettavasti tilanne on aivan liian usein päinvastainen. Ulkopuolinen voi nähdä tilanteen paremmin kuin äiti itse. Äitiys sinänsä, siis se että on synnyttänyt, ei anna mitään takeita siitä, että olisi se kaikkein paras asiantuntija omalle lapselleen ja sen hoidolle. Jos näin olisi, niin mihin tarvittaisiin neuvoloita?

Tässä peesaan Isää. Toimin työkseni näissä merkeissä ja äiti ei todellakaan ole aina se joka tietää parhaiten.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap palasi:
Eli ensinnäkin moni syyllistää, kun mies niin jalosti tahtoi kahdenkeskistä ja minä tyrmään. Jos luette aloitukseni uudelleen niin huomaatte, että mies ei ollut järjestänyt mitään KAHDENKESKISTÄ vaan sinne oli tulossa kaveripariskunta mukana.

Käväisin äsken miehen työpaikalla ja totesin tälle kaverilleni, että ei sitten onnistunut se teatterikeikka niin hän sanoi, että joo ei hän tajunnutkaan sitä yhtään. Oli kuulemma huomannut ajattelemattomuutensa heti, kun mies oli tänään kertonut asiasta. Ja mies ei ollut siis mitään rähissyt vaan kertonut, että pitäisikin keksiä jotain muuta kivaa, kun vauvaa ei voida jättää hoitoon. Eli asia oli ok sekä miehelle että tälle kaveripariskunnalle.

Ja mitä tulee tähän pullo vastaa täysimetysjuttuun niin.... Meidän esikoisemme on pullolapsi ja kaksi seuraavaa täysimetettyjä. Ja silloin esikoisen aikaan luulin minäkin, että se on niin helppoa kun antaa vaan pullosta. Paskat. Ikinä en vaihtaisi imetystä siihen pulloralliin, kun olen molemmat saanut kokea.

Ja mitä taas tulee tähän minun oletettuun väsymykseeni niin sitä ei ole. Itseasiassa minä yleensä menen iltaisin nukkumaan myöhemmin kuin mies, koska saan aamuisin yleensä nukkua vähän pidempään kuin hän. Univelkaa ei ole. Vauva nukkuu yönsä hyvin.

Eli suotta teette ongelmaa asiasta missä sitä ei ole. Mies leppyi ja tajusi itsekin yrittäneensä vaatia minulta jotain mihin en ole valmis. Ja mihin missään nimessä vauvamme ei ole valmis. Plus että realistista hoitajaakaan ei tosiaan olisi. Eli me elämme näillä ehdoilla.

Ja te jotka jätätte vauvanne hoitoon ja joille on ok se, että se vauva huutaa vaikka vähän enemmänkin niin.... Onnea valitsemallanne tiellä. Ei kuulu minulle mutta se ei ole minun valitsemani tie. Kuten jo aiemmin mainitsin niin pullolapsemmekaan ei ollut sen paremmin hoidossa kellään ulkopuolisella kuin vasta yli 1vuotiaana pari kertaa. Mies toki pystyi hoitamaan yksinään häntä pidempiä aikoja, koska sapuskat ei olleet kiinni minun tisseissäni.

Hyvä juttu että pääsitte yhteisymmärrykseen =). Ja silti voitte lähteä yhdessä johonkin-vauvan ja lasten ehdoilla niinkuin miehesi oli kaverillenne sanonut. Olen oikein hyvilläni teidän puolesta!

Alkuperäinen kirjoittaja Isä:
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Ja taas asiat käännetään komeasti päälaelleen!

Siis isän pitää ulkoistaa itsensä perheestä, siirtyä sivummalle ja odottaa kiltisti siihen asti, että äidille passaa taas vauvan lisäksi myös parisuhde?

Ja jos haluaa hoitaa parisuhdettaan, niin se yhtäkkiä on välittömän mielihyvän tavoittelemista?

Ja jos äiti hoitaa lasta lähes yksin täysin, niin miten puoliso voi sitten tuntea tyydytystä isänä ja vanhempana?

Ja äidilläkö ei ole velvoitetta kauaskantoiseen ajatustoimintaan, eli parisuhteen hoitamiseen -myös vauva-aikana?

En nyt tiedä, viittaatko omaasi vai ap:n tapaukseen. Isän tulisi toki olla täysipainoinen vanhempi, vaikka äiti esim. isän pitkien työpäivien takia hoitaisikin lapsia "lähes yksin". Vanhemmuus on elämän mittainen tehtävä. Pieni vauva on jo rintaruokinnan takia kiinnittyneempi äitiinsä. Tämä ei toki tarkoita, että isän rooli olisi vähäisempi, se vain korostuu pikku hiljaa lapsen kasvaessa. Ei tule poistua yhtään minnekään, alkuun isän rooli on äitiä tukeva :)

Äidillä on toki velvoite "kauaskantoiseen ajatustoimintaan", mutta ei todellakaan velvoitetta hylätä alle vuosikasta päiväksi hoitoon, jotta isä saisi "parisuhdeaikaa". Kuten todettu, parisuhteen hoito ja vauvan sensitiivinen huomioiminen eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.

Jos tunti-muutama tunti "parisuhdeaikaa" vauvavuosina ei isälle riitä, on se mielestäni kypsymätöntä ja kyvyttömyyttä joustaa välittömän mielihyvän tavoittelussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna:
Meidän äiti palas töihin kun mä olin 1 kk. Maitoo pakkaseen vaan ja mummu hoiti oikein mkielellään. Ihan normaali musta tietääkseni on tullu, ei ole traumoja :D

Jiihaa! Näitä odotinkin. Riittävä otos, validi tutkimustulos :D
 
Ohhoh mikä ketju. En kyllä jaksanut edes lukea, joten vastaan ihan vaan ap:n aloituksen ja viimeisen kommentin perusteella.

Hyvä että miehesi huomasi itsekin vaativan liikoja. Jos ja kun kerran täysimetät lasta, niin onhan selvä että suunnitelmat tehdään niin että täysimetys onnistuu. Se ei ole sinun tai miehesi parhaaksi, vaan yhteisen vauvanne parhaaksi.

Hyvä ja toimiva parisuhde kestää kyllä aivan takuulla sen että kahdenkeskistä aikaa ei ihan alkuun ole. Puolikin vuotta (tai vuosikin) on kuitenkin lyhyt aika. Ja voihan sitä käydä vaikka elokuvissakin lähellä, tai ravintolassa syömässä sitten kun syöttövälit harvenee.

Hienoa että miehesi haluaa satsata parisuhteeseen (kuten takuulla myös sinäkin) ja hienoa että miehesi ymmärsi että tuo reissu ei vaan onnistu.

Kyllä se siitä =) :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Lukekaas asiantuntijan arvio:

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhdetietoa_ammattilaisille/kuukauden_kolumni/?x46066=23328

Artikkelissa sanotaan mm:
"Vastavuoroinen suhde puolisoon ja lapseen edellyttää omista itsekkäistä, kaikkivoipaisista pyrkimyksistä luopumista ja riittävää huolenpitoa omasta itsestä."

Kukaan asiantuntija tuskin väittää vauvan tarpeista huolehtimisen olevan itsekästä. Älkää lisäilkö omia totuuksianne rivien väliin.

Ja sitten vielä:

Jokainen äiti ei ole paras hoitaja lapselleen, tietystikään. Meitä on aina moneksi. Mutta lähtökohtaisesti äiti on vauvan paras hoitaja.

Hienosti ap saitte asianne sovittua! Juuri näin se hyvässä parisuhteessa menee =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Äidillä on toki velvoite "kauaskantoiseen ajatustoimintaan", mutta ei todellakaan velvoitetta hylätä alle vuosikasta päiväksi hoitoon, jotta isä saisi "parisuhdeaikaa". Kuten todettu, parisuhteen hoito ja vauvan sensitiivinen huomioiminen eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.

Ah. Siis parisuhdeaika on vain isän juttu? Meillä se on kyllä ihan yhteinen juttu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap palasi:
Eli ensinnäkin moni syyllistää, kun mies niin jalosti tahtoi kahdenkeskistä ja minä tyrmään. Jos luette aloitukseni uudelleen niin huomaatte, että mies ei ollut järjestänyt mitään KAHDENKESKISTÄ vaan sinne oli tulossa kaveripariskunta mukana.

Joo, parisuhdetta voi hoitaa muutenkin kuin kahdenkeskisellä ajalla. Toisten aikuisten seurassa varsin hyvinkin.

Alkuperäinen kirjoittaja ap palasi:
Käväisin äsken miehen työpaikalla ja totesin tälle kaverilleni, että ei sitten onnistunut se teatterikeikka niin hän sanoi, että joo ei hän tajunnutkaan sitä yhtään. Oli kuulemma huomannut ajattelemattomuutensa heti, kun mies oli tänään kertonut asiasta. Ja mies ei ollut siis mitään rähissyt vaan kertonut, että pitäisikin keksiä jotain muuta kivaa, kun vauvaa ei voida jättää hoitoon. Eli asia oli ok sekä miehelle että tälle kaveripariskunnalle.
Kysyit siis kaveriltasi, että onko asia ok miehellesi? No hyvä juttu, että miehesi ei ollut kaverillesi mitään rähissyt. Asiahan on siis täysin kunnossa, mitä sitä nyt enää mieheltä itseltään kyselemään...
 
Yhteistyössä