I
ihmetellyt
Vieras
Olen kiinnittänyt huomiota, kun eräs mies ulkoilee tosi paljon lapsensa kanssa niin, ettei vaimo ole juuri ikinä mukana ja aina lyöttäytyy muiden naisten seuraan ulkona ja lapset puuhailevat omiaan. Ulkoilee usein sellaisina aikoina, että vaimo on töissä tai sitten muilla menoilla, eikä pääse mukaan ulkoilemaan. Erään naisen seurassa tuo mies näkyy viihtyvän erittäin hyvin ja joskus ovat puhuneet soittelevansa toisilleen ja sopivansa yhtä aikaa ulkoilusta. Vaimonsa tuntee myös kyseisen naisen. Lieneekö sitten vaimolle tuo asia ok, luulisi hänenkin tietävän. Joskus vaimokin on ulkoilemassa lapsen kanssa, mutta eri aikaan kuin miehensä.
Tuo mies on aika flirtti ja hyvännäköinen. Tunnen tuon miehen joten kuten ja joskus olen muutaman sanan vaihtanut hänen ja hänen vaimonsa kanssa. On hän yrittänyt flirttailla minullekin.
Tietysti tuolla miehellä ja sillä naisella voi olla kyse pelkästä ystävyydestä eikä takana ole muuta. Ja että hän vain on sellaisen flirttailevan hauskuuttajan oloinen mies ilman taka-ajatuksia. Mutta itseäni ainakin suututtaisi, jos oma mieheni kulkisi melkein päivittäin lastemme kanssa ulkona sillä mielellä, että pääsisi muiden naisten seuraan ja flirttailisi siellä. Ja sellaisina aikoina, etten minä pääse mukaan.