Mies viikot poissa? Jaksaisitteko?

["vieras"]

Mieheni tekee työtä, jossa on arkipäivät muualla ja viikonloput kotona. Viikonloppuisin lepää ja harrastaa. Olemme miettineet josko olisi lapsen aika. minua kuitenkin mietityttää, jaksanko yksin tulevan lapsen/lasten kanssa. Mies työskentelee perheyrityksessä, joten työn vaihto ei taida tulla kysymykseen... Yksinäni pärjään vaihtelevasti, välillä tuntuu että kaikki on hyvin, välillä miehen poissaolo tuntuu raskaalta kun jatkuvasti menet nukkumaan - ja heräät - yksin. Jos tuleva vauva on vaativa, en tiedä miten jaksan. Onko kellään tällainen järjestely toiminut? Onko kokemuksia? Mikä auttaa jaksamaan? Voiko tällainen toimia, onko vain asennekysymys?

 

["..."]

Yyyyh....en ainakaan itselleni ja lapselleni tuollaista elämää haluaisi. Vieraantuisin...toinen tulisi vain sotkemaan arjen kuviot.

 

[DCC]

Rivien välistä luettuna, ei kannata. Palstalta saa joka päivä lukea kermaperseäitien rääkymistä siitä kuinka mies on liikaa töissä ja nämä modernin yhteiskunnan velliperseet eivät jaksa kun on muka niin "rankkaa" vaikkei itse tarvitsisi edes käydä töissä.

Jos nytkin on jo hankaluuksia pärjätä yksin (mitä en kyllä ymmärrä ellet ole kehitysvammainen tms.) niin tee itsellesi ja parisuhteellesi palvelus ja jätä lapset hankkimatta.

Toisaalta, jos olet oikeasti aikuinen suoraselkäinen terve ihminen joka ymmärtää kokonaisuuden eikä valita turhasta niin siitä vaan, hankkii ja hoitaahan niitä lapsia monet yksinäiset ihmisetkin jotka käyvät itse myös töissä.

 

[kamut]

Ei, ei onnistu. Suutut vain miehelle kun se tulee kotio eikä vietä koko vapaa-aikaansa lapsen/lasten kanssa kun sinun pitäisi saada levätä. Ei onnistu tuo kuvio.

 

["diila"]

Me elimme esikoisen ensimmäiset 1,5v erillämme työn ja opiskelujen vuoksi. Olin yksin viikosta kolmeen viikkoon, pääsääntöisesti vain viikon. Oli todella kova ikävä ja monesta lapsen asiasta olisi tehnyt mieli keskustella ja jakaa asioita enemmän. Olo oli välillä tosi raskas. Yöt joutui välillä valvomaan ja toista olisi kaivannut todella paljon. Tuon jälkeen meillä meni varmaan vuosi, että opittiin olemaan yhdessä, sillä miehen "muutto kotiin" tuntui lähinnä rasitteelta sitten, kun olimme jo saaneet yöt hyviksi lapsen kanssa ja elämän rullaamaan. Mies sotki pitkällä työpäivällä meidän kuviot, kun kävi vain nukkumassa, tekemässä eväät ja lähti taas. Oli n. 14h jopa päivästä poissa, eli tuntu helpommalta, jos ei olis käyny sotkemassa ku vain viikonloppuisin eli olis joskus ehtiny siivota sotkunsakin

Mahdotonta ei, mutta hyvä kun pohdit asiaa. Joka tapauksessa... oikeaa aikaa vauvalle ei tule koskaan, jos sitä odottamaan jää.

 

["vieras"]

DCC, ei, en ole kehitysvammainen, mutta ikävöin miestä silti. Pärjään kyllä yksin, välillä jopa nautin siitä. Tahdotaan ehdottomasti lapsia, kumpikin. Mietityttää vaan oma jaksaminen lasten kanssa. Onko tämä vaan asennoitumiskysymys?

Olispa helppoa, kun mies kävis töissä 8-16 ja ois illat mun kanssa.

Kokemuksia kaipaillaan edelleen

Ap

 

["vieras"]

mulla on semmoiset keskihankalat lapset (siis kuitenkin ihan terveet, ei koliikkia) niin en olisi jaksanut.

Esikoinen varsinkaan ei nukkunut koskaan. Oikeasti, sen ennätys on 14 tuntia vuorokaudessa (yhteensä, ei yhtäpötköä) ja silloinkin se oli sairas. Ei nukkunut sylivauvanakaan sen enempää.

 

[Pin]

Rivien välistä luettuna, ei kannata. Palstalta saa joka päivä lukea kermaperseäitien rääkymistä siitä kuinka mies on liikaa töissä ja nämä modernin yhteiskunnan velliperseet eivät jaksa kun on muka niin "rankkaa" vaikkei itse tarvitsisi edes käydä töissä.

Jos nytkin on jo hankaluuksia pärjätä yksin (mitä en kyllä ymmärrä ellet ole kehitysvammainen tms.) niin tee itsellesi ja parisuhteellesi palvelus ja jätä lapset hankkimatta.

Toisaalta, jos olet oikeasti aikuinen suoraselkäinen terve ihminen joka ymmärtää kokonaisuuden eikä valita turhasta niin siitä vaan, hankkii ja hoitaahan niitä lapsia monet yksinäiset ihmisetkin jotka käyvät itse myös töissä.

Mä en tarvii ketää, en ikin valita, mun lapset, mä hoidan, ukko jeesaa!!!!
Kiukuttelu vähemmälle hei sulla myös.

 

[YH]

mikseit pärjäis jos yksinhuoltajatkin pärjää on itsestään kiinni...

 

[Pin]

En varmaan itse jaksaisi tuollaista, riippuu varmasti ihmistyypistä. Ehkä sen yhden lapsen jaksaisin, mutta en kahtakaan. Kaipaan yhteisiä ihania iltoja ja miehen osuuden lasten kanssa olemisessa töiden jälkeen. Ne ylityökaudetkin on aika työläitä molemmille, vaikka kotona olohan ei koskaan saisi uuvuttaa "mä en tarvii ketään"-ihmisiä. No minähän tarvitsen, olen sen verran kermaperse että haluan muutakin kuin lasten kanssa oloa yksin illat.
En ehkä ole niin mammamaista tyyppiä sitten, kun mua uuvuttaa se kotona lasten kanssa pitkään oleminen varsinkin yksin, mieluummin olisin töissä ja mies kotona, mutta meidän tilanteessa parempi näin päin taloudellisista syistä.

 

["eeii"]

En jaksaisi itse, mutta kaipa joku muu jaksaa jos pakko on. Tukiverkosto pitäisi olla hyvä, että saa apua esim kaupassa käymiseen tai muuhun tuollaiseen, ja hoitoapua kunhan vauva kasvaa taaperoksi ja leikki-ikään.

J

 

[kamut]

mikseit pärjäis jos yksinhuoltajatkin pärjää on itsestään kiinni...

Eri juttu jos se mies kuitenkin on, joka käy vaan kotona kääntymässä, hei onko ruokaa, keitäks kahvit, sori jos sotken vähän täällä mut täytyy nyt mennä, ai olisiksää tarvinnu jotain apua ton muksun kanssa.. Miten parisuhde?

 

["Vieras"]

En jaksaisi. Edes väliaikaisesti.

 

["eeii"]

Jos meillä olisi tuollainen systeemi, ei mies harrastaisi enää viikonloppuisin vaan se olisi perheaikaa, harrastukset arki-ltoina yksin ollessa.

 

[myymi78]

Jos yhtään epäilet että jaksaisitko nii et todennäköisesti jaksa..itestä se lähtee.

meillä mies vkot pois ja meillä on 4 lasta, vanhin 13 neurohäiriöinen teini ja pienimmätnon 2.2v ja 7kk...yks 8v tos välis. Rankkaa on..mei sekuntiakaan omaa aikaa... muy mä oon päättäny pärjätä sillä jaksan.

 

[..]

kyllä yhden kans pärjää!

 

[täh]

Mä en tarvii ketää, en ikin valita, mun lapset, mä hoidan, ukko jeesaa!!!!
Kiukuttelu vähemmälle hei sulla myös.

Oletko juovuksissa, onko äidinkielesi joku muu kuin suomi vai miksi sun kirjoituksistasi ei aina meinaa saada mitään tolkkua?

 

[njoo]

itse olen niin riippuvainen miehestäni että ei meillä onnistuis.ei en ole kehitysvammainen yms . kaipaan vaan toista lähelle

 

[että näin]

Mun mies on kulkenu reissutöissä muutamina vuosina. 2 lapsen kanssa olin kotona vauva ja 2 v. Kyllähän sitä pärjäsi väkisinkin ja kyllä mua väsyttikin välillä silloin.

Mutta pahinta siinä on yksinäisyys ja seuran kaipuu. Ei kaverit korvaa sitä, että iltaisin haluaa jakaa päivän tapahtumat ym.

 

[karvatonkoira]

En jaksais. Mä olen niin kosketusta ja läheisyyttä kaipaava, että pelkät viikonloput ei riittäis mulle. Eikä lapsetkaan iloisia olisi jos aina viikot innoissaan odottasivat kun isi tulee ja sit pitäis aina kuitenkin heipat sanoa ja taas odottaa näkemistä.

 

["Sirkkeli"]

Itse lähdin yksinhuoltajaksi, kun lapsi oli puolvuotias. Olen ollut siitä asti yh. Lapsen isä on kyllä ollut paljon lapsen elämässä, mutta kyllä se on aika raskasta yksin lapsen kanssa olla ja asua.
Kyllähäni sitä pärjää yksin, mutta onko se mielekästä? Ei, ei ole. Kun vaikka ajattelee sitäkin, että itse tulee kipeäksi, ja sulla on pieni aivoton menijä. Isä on monen sadan kilsan päässä duunissa...

 

["vieras"]

miksi se mies haluaa lapsia, jos on kerta viikot muualla ja vkl harrastaa? Eihän se ehdi nähdä niitä mahdollisia tulevia lapsia ikinä! ja paljosta vetoa hän on sitten vielä tätä kastia jonka mielestä hänen pitää saada levätä kotona sen kerran kun siellä on. Joten tod. näk. hoitaisit lapsen ihan yksin.

Mutta asiaan: meillä mies kävi pari kk kauempana töissä kun lapset oli 2v ja 4v. viikolla kävi yhden illan kotona ja viikonloput oli myös kotona. Eli 3-4 Iltaa oli pois viikosta. Kotona ollessaan hoiti lapsia ja kotia jopa mua enemmän. Me kotona olijat pärjättiin tosi hyvin, mut niinkun joku tuolla ylempänä sanoi, vieraannuin miehestä ja tosi äkkiä rupes vituttamaan kun se tuli kotiin. Meille muodostui ne omat rutiinit ja mies tuli ne sotkemaan. Sain tehdä lasten nukkumaan mentyä mitä huvittaa ja nukkua yksin. En yhtään tykännyt kun mies tuli kotiin. Onneksi mies ei tuon pidempään ollut reissuhommissa, ero olisi muuten tullut varmasti. tilanne normalisoitui parissa viikossa kun mies lopetti ne työt.

 

["vieras"]

se on täysin asennekysymys. Meillä on mies ollut aina enempi tai vähempi reissutöissä, alkuaikoina oli juurikin viikot pois viikonloput kotona. Sitten oli niin että viikko töissä viikko kotona, sitten teki pitkää päivää että kävi suurinpiirtein vain kotona nukkumassa. Nyt on menossa tuo viikko kotona viikko töissä -kausi mikä on itse asiassa kaikkein paras näistä vaihtoehdoista. Ei tässä ole sen kummempia kommervenkkejä ollut, kummasti sitä vaan ihminen sopeutuu eri tilanteisiin kun pakko on kuitenkin töissä käydä eikä miehen alalla "kaheksasta neljään"- töitä ole eikä edes kotipaikkakunnalla. Itselläni on vakituinen työpaikka, täällä talo ja mökki joten ei houkuttele muutto miehen töiden perässäkään. Ero ei edes ole ikinä tullut mieleen, ei tämän takia eikä kyllä muutenkaan, vaikka onhan sitä melkein kuin yksinhuoltaja lastenkin kanssa saanut olla. Rakkaus on se mikä on meidät pitänyt yhdessä kaikki nämä 24 vuotta.

 

["vieras"]

ihania, monenlaisia vastauksia

niin, muakin huolestuttaa tuo, että vieraannutaan ja tulee vaan sotkemaan mun arjen. Ja mä kun olen juurikin tuollainen tyyppi, että kaipaan sitä läsnäoloa ja läheisyyttä. Tottahan se on, ettei kaverit sitä täytä.

Pitääkö mun painostaa miestä vaan vaihtamaan työpaikkaa esim. Pikkulapsiajaksi? Se on kyllä hankalaa, kun on tosiaan perhefirmassa hommissa.

 

[Leona Y hrm]

Jaksan. Mies voi olla kuukausia työnsä vuoksi pois kotoa. Ongelma on ikävä, niin lapsilla kuin minullakin. Ei muuta ongelmaa.