Hei,
Onkohan muilla kokemuksia saman tyyppisistä tilanteista. Viikkoja on kasassa 33. Tähän ryhdyttiin minun aloitteestani. Mies oli haluton, mutta suostui. Hänellä on ennestään lapsia ja ymmärsi, että uusperheestä ei tule mitään jos siinä on vain toisella lapsia vaikka toinenkin niitä haluaisi. Uusi vauva kuitenkin kauhistuttaa miestä, koska edelliset (koliikki)vauva-ajat muistuvat mieleen painajaisvuosina.
Yhtenä päivänä kysyin suoraan, onko mies tuntenut kertaakaan iloa tulevasta vauvasta. Ei ole. Emme juuri puhu vauvaan liittyvistä asioista, koska yksinpuheluksi se jää. Tuntuu, että itsekään en oikein tajua tätä vauvan tuloa ja kaikki esikoisen odottamiseen liittyvä jännitys ja hössötys ja myös ilo on jäänyt pois. En ole esim. osannut ostella vauvalle mitään. Muuten meillä on mennyt hyvin, olen koittanut ajatella että en painosta miestä vauva-asioilla, tottukoon vähitellen. Nyt kun LA lähestyy, olen alkanut huolestua että miten pärjään. Jännitän paljon enemmän miehen reaktioita kuin itse vauvaa. Pelkään että vauvan kanssa valvoessa kaikki nämä käsittelemättömät asiat ja katkeruudetkin (varmaan niitä on salaa kertynyt kummallekin) pulpahtavat pintaan. Tuntuu yksinkertaisesti kurjalta, että vauva on "minun projektini".
Onkohan muilla kokemuksia saman tyyppisistä tilanteista. Viikkoja on kasassa 33. Tähän ryhdyttiin minun aloitteestani. Mies oli haluton, mutta suostui. Hänellä on ennestään lapsia ja ymmärsi, että uusperheestä ei tule mitään jos siinä on vain toisella lapsia vaikka toinenkin niitä haluaisi. Uusi vauva kuitenkin kauhistuttaa miestä, koska edelliset (koliikki)vauva-ajat muistuvat mieleen painajaisvuosina.
Yhtenä päivänä kysyin suoraan, onko mies tuntenut kertaakaan iloa tulevasta vauvasta. Ei ole. Emme juuri puhu vauvaan liittyvistä asioista, koska yksinpuheluksi se jää. Tuntuu, että itsekään en oikein tajua tätä vauvan tuloa ja kaikki esikoisen odottamiseen liittyvä jännitys ja hössötys ja myös ilo on jäänyt pois. En ole esim. osannut ostella vauvalle mitään. Muuten meillä on mennyt hyvin, olen koittanut ajatella että en painosta miestä vauva-asioilla, tottukoon vähitellen. Nyt kun LA lähestyy, olen alkanut huolestua että miten pärjään. Jännitän paljon enemmän miehen reaktioita kuin itse vauvaa. Pelkään että vauvan kanssa valvoessa kaikki nämä käsittelemättömät asiat ja katkeruudetkin (varmaan niitä on salaa kertynyt kummallekin) pulpahtavat pintaan. Tuntuu yksinkertaisesti kurjalta, että vauva on "minun projektini".