Miesystävä jätti tyttärensä takia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pettynyt60
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pettynyt60

Vieras
Eli olen 60 v. leskinainen. Minulla oli noin kolmen vuoden ajan miesystävä (eronnut aiemmin) Tavallaan seurustelimme, jos sitä siksi voi kutsua. Hän kävi luonani noin kerran kahdessa viikossa, välillä useamminkin. Pussailimme ja halailimme, juttelimme paljon. Keitin hänelle aina kahvit ja leivoin hyvät piirakat yms., tein ruoat.

Nyt mies jätti minut tyttärensä ja tyttären lasten takia. Tytär on hänelle kaikki kaikessa. Tytär on aikuinen ihminen, 30 v. ja hänellä on kaksi lasta, toinen 6 vuotta ja toinen 1 vuoden. Hänellä on myös aviomies eli ovat normaali perhe.
Hän sanoi, että joutuu jättämään minut, koska tytär ja hänen lapsensa vievät niin paljon aikaa hänen elämässään. Että hän ei ehdi käymään luonani. Tyttärellä on kilometrin matka bussipysäkiltä kotiin (kun tulee töistä) mutta miehen täytyy viedä hänet aina kotiin autolla pysäkiltä. Mies maksaa hänen kauppaostokset ja käy kaupassa hänen kanssaan. Hän ostelee kampaajakäynnit ja kauneushoitolakäynnit tyttärelleen, hoitaa lapsia ja kaikkia muitakin asioita. Hän saattoi salamana lähteä luotani, jos tytär soitti hänelle, että nyt hänet tarvitsisi viedä kuntosalille. Minun luotani matkaa tyttärelle tuli noin 15 km. He asuvat melko lähekkäin, ihan joitakin kilometrejä on etäisyyttä.
Kerran hän oli unohtanut hakea tyttärensä bussipysäkiltä ja siitä tuli kuulemma kovasti sanomista.
Miehellä on itsellä ollut aika vaikea lapsuus, äiti on ilmeisesti antanut hänet pois ja hän on kasvanut muualla. Hän sanoo, että haluaa nyt antaa kaikkensa omalle tyttärelleen ja hänen lapsilleen, kun ei ole itse saanut kunnon lapsuutta. Ymmärrän kyllä tämän hänen hienon ajatuksensa, mutta mielestäni tämä toiminta menee jo hiukan yli ymmärryksen? Miten tytär tulee joskus maailmassa pärjäämään, kun isää ei ole enää auttamassa? Tyttären äiti asuu myös lähellä, mutta on vähemmän tekemisissä.
Minulle mies ei ole koskaan ostanut mitään tai muistanut juhlapäivinä. Aina tyttärelleen ostelee. Syntymäpäivänänsä osti leivokset tyttärensä perheelle ja minulle ei tuonut mitään. Viron matkaltaan osti vaatteita ja kosmetiikkaa hänelle, minulle ei mitään.
Usein hän lupasi esim. tiettynä päivänä tulla, mutta ei tullutkaan eikä edes ilmoittanut mitään. Yleensä aina tytärtä tarvitsi kuskata johonkin (hänellä ei ole korttia eikä autoa, mutta asuu kaupungissa) ja siksi hän ei päässyt tulemaan. Minä odotin ja odotin, kun hän lupasi tiettyyn kellonaikaan tulla. Koskaan hän ei pyytänyt minua hänen luokseen (asuu yksin).
Juuri koskaan hän ei soittanut minulle, ei vastannut tekstiviesteihini. Minä soitin aina hänelle ja laitoin tekstiviestiä. Mies kävi aiemmin tekemässä paljon esim. raskaampia pihahommia luonani ja maksoin hänelle kohtuullista palkkaa hommista. Ei hän paljoa pyytänyt, mutta joka kerta maksoin aina jonkin verran. Hän sai isot perinnöt ja nyt hän ei enää aikoihin tehnyt mitään töitä luonani. Mitä mieltä olette tällaisesta?
Kiitos, jos jaksoitte lukea.
 
Mielestäni katsoit liian kauan tuollaista sekoilua. Hän ei selvästikään oikeasti arvostanut seuraasi,
koska kaikki muu oli tärkeämpää kuin sinä.
Olet varmasti nyt masentunut ja surullinen, mutta eihän tuollaisesta virityksestä mitään olisi tullut kuitenkaan. Hyvä kun pääsit miehestä eroon.
Sure aikasi ja mene elämässä eteen päin. Voit vielä löytääkin jonkun joka todella arvostaa seuraasi. Mukavaa syksyn jatkoa ja valoisaa mieltä!
 
Viimeksi muokattu:
Eli olen 60 v. leskinainen. Minulla oli noin kolmen vuoden ajan miesystävä (eronnut aiemmin) Tavallaan seurustelimme, jos sitä siksi voi kutsua. Hän kävi luonani noin kerran kahdessa viikossa, välillä useamminkin. Pussailimme ja halailimme, juttelimme paljon. Keitin hänelle aina kahvit ja leivoin hyvät piirakat yms., tein ruoat.

Nyt mies jätti minut tyttärensä ja tyttären lasten takia. Tytär on hänelle kaikki kaikessa. Tytär on aikuinen ihminen, 30 v. ja hänellä on kaksi lasta, toinen 6 vuotta ja toinen 1 vuoden. Hänellä on myös aviomies eli ovat normaali perhe.
Hän sanoi, että joutuu jättämään minut, koska tytär ja hänen lapsensa vievät niin paljon aikaa hänen elämässään. Että hän ei ehdi käymään luonani. Tyttärellä on kilometrin matka bussipysäkiltä kotiin (kun tulee töistä) mutta miehen täytyy viedä hänet aina kotiin autolla pysäkiltä. Mies maksaa hänen kauppaostokset ja käy kaupassa hänen kanssaan. Hän ostelee kampaajakäynnit ja kauneushoitolakäynnit tyttärelleen, hoitaa lapsia ja kaikkia muitakin asioita. Hän saattoi salamana lähteä luotani, jos tytär soitti hänelle, että nyt hänet tarvitsisi viedä kuntosalille. Minun luotani matkaa tyttärelle tuli noin 15 km. He asuvat melko lähekkäin, ihan joitakin kilometrejä on etäisyyttä.
Kerran hän oli unohtanut hakea tyttärensä bussipysäkiltä ja siitä tuli kuulemma kovasti sanomista.
Miehellä on itsellä ollut aika vaikea lapsuus, äiti on ilmeisesti antanut hänet pois ja hän on kasvanut muualla. Hän sanoo, että haluaa nyt antaa kaikkensa omalle tyttärelleen ja hänen lapsilleen, kun ei ole itse saanut kunnon lapsuutta. Ymmärrän kyllä tämän hänen hienon ajatuksensa, mutta mielestäni tämä toiminta menee jo hiukan yli ymmärryksen? Miten tytär tulee joskus maailmassa pärjäämään, kun isää ei ole enää auttamassa? Tyttären äiti asuu myös lähellä, mutta on vähemmän tekemisissä.
Minulle mies ei ole koskaan ostanut mitään tai muistanut juhlapäivinä. Aina tyttärelleen ostelee. Syntymäpäivänänsä osti leivokset tyttärensä perheelle ja minulle ei tuonut mitään. Viron matkaltaan osti vaatteita ja kosmetiikkaa hänelle, minulle ei mitään.
Usein hän lupasi esim. tiettynä päivänä tulla, mutta ei tullutkaan eikä edes ilmoittanut mitään. Yleensä aina tytärtä tarvitsi kuskata johonkin (hänellä ei ole korttia eikä autoa, mutta asuu kaupungissa) ja siksi hän ei päässyt tulemaan. Minä odotin ja odotin, kun hän lupasi tiettyyn kellonaikaan tulla. Koskaan hän ei pyytänyt minua hänen luokseen (asuu yksin).
Juuri koskaan hän ei soittanut minulle, ei vastannut tekstiviesteihini. Minä soitin aina hänelle ja laitoin tekstiviestiä. Mies kävi aiemmin tekemässä paljon esim. raskaampia pihahommia luonani ja maksoin hänelle kohtuullista palkkaa hommista. Ei hän paljoa pyytänyt, mutta joka kerta maksoin aina jonkin verran. Hän sai isot perinnöt ja nyt hän ei enää aikoihin tehnyt mitään töitä luonani. Mitä mieltä olette tällaisesta?
Kiitos, jos jaksoitte lukea.

Sinä maksoit kun hän teki jotain luonasi! Maksoiko hän sinulle tekemästäsi ruoasta? Uskon että ei. Miten noinkin iäkäs antaa jonkun huijata itseään!

Jos minä olisin yksinäinen, en taatusti alkaisi tekemään ruokia yksipuolisesti jollekin äijälle, vaatisin että seuraavan ruuan hän tekee kotonaan ja tarjoaa sen.

Laita johonkin lehteen ilmoitus, jossa haet kunnon miestä itsellesi. Täällä meilläpäin ilmestyy pienimuotoinen lehti, jossa seuranhakupalsta, kerran laitoin siihen ilmoituksen, tuli mielettömästi vastauksia. Ja olen jo kohta 70-v.

Ei hän välittänyt sinusta pätkän vertaa, senhän huomasi jo siitä että osti muille matkoilta kaikkea, sinä jäit ilman. Minä olisin kysynyt, että mitä toit minulle matkalta:)
 
Viimeksi muokattu:
Olen myös sitä mieltä, että tuosta ei olisi koskaan tullut mitään.

Mies hyysää tytärtään hautaan saakka. Kun on sen aloittanut ei sitä voi lopettaa. Kukaan ihminen ei tuommoiseen vähän ehkä sairaalloiseen /erikoiseen suhteeseen voi mennä väliin.

Etsi mies jonka lapset on todella kasvaneet aikuisiksi ja iloitsevat isän uudesta suhteesta. Ei kannata jäädä murehtimaan tuota.
 
Yhteistyössä