H
Hämmästynyt
Vieras
Olen seurustellut miehen kanssa nyt vuoden, olen kolmannella kuulla raskaana, ja raskaus oli suunniteltu. Miehen avioerosta on aikaa vajaa kaksi vuotta. Mies ei ole ollut tekemisissä exvaimonsa kanssa, kunnes tämä nainen sai tietää raskaudestani.
Raskaus kävi ilmi exvaimon ja miehen yhteisten ystävien kautta, me emme itse kokeneet velvollisuudeksi ilmoittaa asiasta. Exvaimo on saanut slaagin siitä, että he eivät koskaan perustaneet perhettä, mutta me olemme päättäneet niin tehdä.
Ero tuli aikoinaan exvaimolle vähän puskista ja osasyykin siihen oli se, ettei mies tahtonut ennen lapsia. Nyt hän onkin katkeroitunut täysin.
Exvaimo on nyt ollut yhtäkkiä yhteydessä mieheen, laitellut ikäviä tekstiviestejä ja puhunut meistä molemmista pahaa yhteisille tuttaville. On mm. sanonut että minä olen pakottanut miehen tekemään lapsen.
En vain ymmärrä miksi miesystäväni exvaimo ei voi siirtyä elämässään eteenpäin? Mies on kuitenkin nyt minun kanssani ja meille on lapsi tulossa. Miten tämän saisi taottua kyseisen ihmisen päähän? En haluaisi kuitenkaan loukata hänen tunteitaan tämän enempää, kun tuntuu nytkin olevan niin vaikeaa
Asia ei ole millään tavalla minun vikani, elämäntilanteet muuttuvat ja tuntuu niin pahalta tämän naisen pahansuopaisuus kuitenkin meille tärkeään ja iloiseen asiaan. Muuten kun kaikki on niin hyvin, tämä tuntuu hiertävän jopa minun ja miesystäväni välejä.