Toggle sidebar

Mietittekö koskaan että olisiko teistä missään tapauksessa koskaan ollut suurperheen äidiksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

"minä"

Vieras
Minä joskus mietin uteliaisuuttani.

Sen tiedän että minusta ei 4-5 lapsen äidiksi olisi.

Tarvittaisiin rahaa tai tukiverkot, eikä meillä sanottavasti kumpaakaan.

4-5 lapsen äidin on yleensä mentävä palkkatöihin, koska ei suomessa elätä 4-5 lasat lapsilisillä.

Mutta jos olisi esim. 6-8 lasta niin millaista olisi. Pystyisikö tehdä mitään akateemista työtä, vai kuormittuisiko muisti jo niiden lasten asioilla? olisiko minusta pomoksi noin isolle porukalle (vilkaisin mummeliisan blogia; hänestä on siihen)?

Noin suuren lapsikatraan kanssa elämä olisi värikästä. Ja lapset olisivat toisilleen rikkaus ja heilä olisi paljon ihmisiä elämäässään. Mutta en usko, että minust a olisi siihen. En pystisi organisoimaan juttuja. Menoja ym. Suosisin varmaan vahingossa jotain.
 
Jos vaan saa riittävästi nukkua niin kaikki onnistuu =) Mutta jos haluat luoda akateemista uraa, niin unohda suurperhe! Mullakin oli siihen mahdollisuus, mutta valitsin mieluummin lapset.
 
Niin, siis jos on 4 lasta, niin normaalisti suurin osa menee töihin kun nuorin on 3v. Lapsilisät vielä aika pienet 4 lapsesta.
Mutta jos lapsia vaikka 8, niin yleensä sitten eletään täysipainoisesti sitä suuren perheen tapahtumarikasta arkea. Harva käy palkkatöissä ennen kuin lapset koulussa. tehdään paljon itse ktona. Siinä saisi tuntea olevansa ÄITI.
En koskaan tule tietämään olisiko minusta ollut. En usko, että olisin selvinnyt. Liian päättämätön olen.
 
Haluan antaa aikaani lapsille myös yksilöinä (käydä esim. harrastamassa yksittäin jokaisen kanssa), en vain laumana. Siksi en halua olla suurperheen äiti. En myöskään halua jatkuvista raskauksista koituvia vaivoja ja riippamahaa, velttoja tissejä, löysiä paikkoja jne. kun kahdenkin jälkeen ollut hirveä urakka laittaa itsensä kuntoon. Vaatisi hyvät geenit ja paljon rahaa kasvattaa suurperhe.
 
Minun yksi kaveri on seitsemän lapsen äiti ja erikoistuva lääkäri. Hyvin sujuu ura, perhe ja kaikki. Myös mies on myös akateemisessa työssä, joten pärjäävät taloudellisestikin hyvin. Ei se äiti kyllä jouda missään hiekkalaatikon laidalla ikinä juoruilemaan eikä käy perhekerhoissa. Hän on aina pitänyt äitiysloman ja vanhempainvapaan, ja sitten taas palannut takaisin työhön. Elämä pyörii työn ja perheen ympärillä, mutta ei siinä mitään pahaa ole. Varmasti on ihanaa ja rikasta elämää, kun on noin paljon lapsia.
 
Tuota, kyllähän tähänkin kasvaa. Rikasta on elämä ja lasten välissä olen aina töissä käynyt sen minkä olen milloinkin ehtinyt. Nyt 6 lasta, seitsemättä alkuvaiheessa odotan ja ainakin yksi on vielä toiveissa tämän uuden tulokkaan jälkeen.
 
Ei musta oisi suurperheen äidiksi. Mulla on vaikeuksia revetä joka suuntaan jo näiden 3 kanssakin.
Oma mielipiteeni on, että kenestäkään ei ole suurperheen äidiksi, ilman että lapset jotenkin kärsis. Yksi ihminen kun ei voi jakautua moneen osaan.
 
Mietin. Mä olen aina ollut sillä linjalla, että 2 lasta on hyvä. Kunnes sitten pohdin, että 3 on parempi...sen jälken pohdin että 5 on ehkä kuitenkin paras.

Taloudelliset resurssit riittänee kuitenkin vain 4 lapseen, joten meille ei näillä näkymin tule suurperhettä.
 
Minulla suurperhe tai "hyvä alku" ainakin eli selvästikin olen ajatellut ja yhä ajattelen, että minusta on suurperheen äidiksi. :)

Luulen että kenelle vain tällainen oleminen ja eläminen olisi "kylmiltään" vaikeaa. Perhe ei kuitenkaan kasva yhdessä yössä vaan pikkuhiljaa vuosien ja vuosikymmenten saatossa ja samalla kasvaa ja oppii itsekin.

Tuota akateemisen uran ja äitiyden yhdistämisen vaikeutta en ymmärrä.
Ei se sen kummempaa ole suurperheellisillä kuin muillakaan. Osalla onnistuu, osalla ei. Osaa ylipäätään kiinnostaa ura, osaa ei.

Minun äidilläni on viisi lasta ja hän on sisätautien erikoislääkäri, muuan tuttu 9 lapsen äiti väitteli aikoinaan äitiyslomalla, sisareni on akateeminen yrittäjä ja suurperheen alku hälläkin (4 lasta) jne.

KAIKKI suurperheelliset eivät ole akateemisia niinkuin eivät ole kaikki pienperheellisetkään.
Se ei ole perhekokokysymys vaan pikemminkin kiinni luonteesta ja kiinnostuksesta tms.
 
Ilmeisesti en sopisi, koska kroppakin päätti niin. Kroppa itseasiassa päätti, etten saa edes yhtä lasta. Nyt taistellaan tuota päätöstä vastaan, mutta aika lailla järkähtämätön on päätöksensä
 
Haluan antaa aikaani lapsille myös yksilöinä (käydä esim. harrastamassa yksittäin jokaisen kanssa), en vain laumana. Siksi en halua olla suurperheen äiti. En myöskään halua jatkuvista raskauksista koituvia vaivoja ja riippamahaa, velttoja tissejä, löysiä paikkoja jne. kun kahdenkin jälkeen ollut hirveä urakka laittaa itsensä kuntoon. Vaatisi hyvät geenit ja paljon rahaa kasvattaa suurperhe.
Click to expand...

Näin minäkin ajattelen.
Itse olen kasvanut nelilapsisessa perheessä ja koin että me todella oltiin vain "lapset" eikä yksilöitä.

Myöskään raskaana oleminen on mielestäni niin raskasta etten varmaan kovin montaa kertaa enää tähän ala, enkä varsinkan vuoden, parin välein.
 
Riippuu mikä katsotaan suurperheeksi, mutta en kyllä jaksais edes niitä raskausaikoja suoraan sanottuna. Neljä viisi lasta voisi mennä, mutta ei sen enempää.

Lisäksi minun mielestäni pitää miettiä etukäteen ennen lasten hankkimista, että onko siihen varaa. Suomessa on vähän liiankin hyvät olot sinällään, että lapsia voi hankkia kuka vaan mutta muualla päin täytyy oikeesti tehdä myös perhesuunnittelua -tai ainakin näin se olisi fiksua. Ei mulle tulis mieleenkään tehdä lapsia, jos tuntuis siltä ettei talous kestä tai alkais stressaamaan.
 
Kyllä minä varmaan siitä selviytyisin mutta en missään nimessä halua suurperheelliseksi. Haluan antaa lapselle huomiota ja aikaa mahd. paljon ja yksilöllistä kohtelua. En halua pakottaa lapsistani sisarusten hoitajia. Tarvitsen omaa aikaa ja aikaa kahdestaan mieheni kanssa, tukiverkostoa on mutta en halua rasittaa heitä suurella määrällä lapsia. Minulle uranluonti on tärkeää kuten miehellenikin. Olen muutenkin sellainen että kun perhe tulee jossain vastaan jossa paljon lapsia minua vain ahdistaa ajatus siitä että minun pitäisi hoitaa nämä kaikki. En haaveile raskausajasta, pikku vauvaajsta yms. jos olisi mahd. pitäisin lapsen mahassa siihen asti että lapsi olisi 1vee :D
 
En edes mieti. Musta ei olis siihen. Olen liian pinnallinen ollakseni 5kertaa raskaana, liian hermoheikko viiteen lapseen ja liian itsekäs käyttääkseni kaikkea omaisuutta viiden laspen tarpeisiin :D
 
Kyllä musta varmaan olisi suurperheen äidiksi.. en tosin pidä 4 lapsen perhettä suurperheenä..:D Ehkä jotain 6+ lasta vasta oikeuttaa moiseen titteliin..

Toisaalta, vaikka uskonkin, että pärjäisin suurperheen äitinä, niin en haluaisi sellainen olla.. Mulle sopisi paremmin, kun olis vain pari kolme mukulaa, joihin voisi sitten keskittyä enemmän..:)
 
ei ois mustakaan suurpeerheen äidiksi... itseasiassa esikoisen syntymän jälkeen on tuntunut, että tää yks on sopiva määrä :D Mutta kyllä mä uskon, että perhe kasvaa vielä kuitenkin yhdellä tai kahdella.. mut ei varmaan sen enempää.
 
Ehkä minusta olisikin?

Itse olen kuusilapsisesta perheestä ja muita isoja perheitä läheltä nähneenä tykkäsin lapsuudessani että se 2 lasta on ihan riittävästi. Ei sillä että olisin kokenut lapsuuteni jotenkin negatiivisesti, vaan ihan puhtaan itsekkäästi halusin tehdä muutakin kuin olla äiti. Halusin myös kätevän kokoisen perheen jonka kanssa olisi helppoa kulkea ja matkustella ja tarjota lapsille kaikkea pientä ekstraakin.

Nyt meillä on 3 lasta oista kaksi vanhinta on omalla tavallaan aika haastavia, joidenkin mielestä avstaavat jo yksistään suurperheen pyöritystä. :D Ehkä tässä on sitten itsellekin hioutunut jotain arjen taitoja ja sitä tiettyä huumoria jonka avulla sen isommankin perheen luotsaaminen sujuisi helpommin. En ole vielä luopunut kokonaan haaveesta neljänteen lapseen, joten ei ole täysin sanottua etteikö meistä voisi vielä "isoa" perhettä tullakin. Mutta siis tällä hetkellä ja tällä kokemuksella uskon että jos kaikki lapset olisivat suht terveitä ja normaalisti kehittyviä niin selviäisin kyllä sen 6-lapsisen katraankin kanssa. Eria asia olisiko siltikään halukas ihan noin isoon perheeseen vaikka siinä oma houkutuksensa onkin...
 
Jos se olisi rahallisesti mahdollista niin mikä ettei. En ole koskaan ollut uraihmisiä, en pidä työnteosta. Olisin paljon mieluummin vain kotona ja saisin aikani tosi hyvin kulumaan. Tosin kun minulla ei ole edes sitä yhtä lasta niin en voi tietenkään tietää millaista olisi sitten todellisuudessa, voihan olla, että kyllästyisin jo yhden lapsen kanssa. Kolme lasta olisi näillä näkymin kuitenkin riittävä määrä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa