Miettikää lapsen takia harrastusten määriä ja vaativuutta. 1 isoksi kasvaneen lapsen kokemuksella...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Veeran äitiläinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Veeran äitiläinen

Vieras
Meillä se alkoi vauvamuskarista ja äiti-lapsijumpasta. Sitten siirryttiin satujumppiin ja harjoiteltiin leikkimielisiin esityksiin. 2v oli päivähoidon päälle muskari ja jumppa, ok aika kevyttä vielä. 6v oli haitarinsoitto oheisineen ja kilpavoimistelu joukkueessa. Tyttö tykkäsi paljon. Joskus oli kertoja kun ei olisi jaksanut lähteä, mutta kannustin lähtemään ja kivaa tuntui olevan. Josku ekaluokalla olisi halunnut lopettaa jumpan, kannustumme valmentajan kanssa jatkamaan ja pääsi "tuon vaiheen" ohi. 10v oli neljät harkat viikossa, soittotunti ja teoriat. 14v oli tsemppiryhmässä ja 8 harkat viikossa, myös aamuharkkoja. "Asuimme" jumppapaikoilla. Päälle kilpailut. Kilpailtiin jo tosissaan. Meidän tyttö oli hyvä, muttei ihan parhaita, tsempattiin harjoittelemaan lisää. Päälle koulunkäynti... Sitten iski syömishäiriö. Terapiassa on käynyt läpi teenien rankkuutta ym... Vaikka tuntui aina nauttivan. Sanoi että lapsuudessa parasta oli ne harvat kiireettömät hetket kotona.
 
Nyt on Veera jättänyt harrastuksensa kokonaan. Joten kaikki töiden sumplimiset treenien vuoksi, rahankäyttö siihen tarkoitukseen, ajankäyttö etenkin, kaikki tavallaan "turhaa". Tietysti Veera nyt teineillee ja näkee nyt elämässään kaiken synkkänä. Tulihan tusta kavereita, notkeutta ja hyvä kunto, ehkä jopa tottumus ja tapa liikuntaan, mutta jos uudestaan voisin valita niin...
Alle kouluikäisenä ei ainakaan enempää ku 1 harrastus viikossa.
Koululaisenakin vapaamuotoisempaa, eikä mitään kilpailuryhmiä...
Toisaalta jotkut lapset tykkää ja joku vähän harrastanut lapsi saattaa päinvastoin olla katkera aikuisena siitä kun ei patistettu harrastuksiin, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä :( Että olis ollut parempi vaikka olla harrastamatta mitään...
 
Ihan hyvin se syömishäiriö voisi sattua ilman vaativaa harrastamistakin. Jos ette ole pakottaneet niin älä ap tunne syyllisyyttä. Murrosiässä moni tekee vääriä päätöksiä. Se että urheilee liikaa on vääränä päätöksenä aika pieni verrattuna niihin jotka keskeyttää koulun ja alkaa käyttämään päihteitä.

Itse harrastin teinivuodet erästä urheilulajia joka päivä viikossa ja kilpailuja myös runsaasti. Rankkaa oli mutta nyt mietin niitä aikoja ihan ilolla. Kirjoitusten alkaessa lukiossa lopetin lajin, koska tiesin etten olis jaksanut enää sekä urheilua että kirjoituksia. Nyt kun elämä on tasapainoista niin urheilusta on jäänyt minule paljon hyvää; terveet elämäntavat, kiva vartalo, paljon kokemusta paineen sietämisestä ja paljon kavereita. Eiköhän teilläkin vielä suru muutu iloksi. Tsemppiä syömishäiriön selätykseen!
 
No tämänpä takia meidän lapset saavat ihan itse päättä mitä harrastavavat ja milloin. Itse olen elänyt lähes harratuksettoman lapsuuden ja voin sanoa, että mistään en ole jäänyt paitsi!

Mulla on toka- ja ekaluokkalaiset tytöt, joilla ei kummallakaan ole yhtään säännöllistä harrastusta. Olen kysellyt välillä kiinnostaisiko kerhot, jumpat tms. Mutta tähän mennessä eivät kumpikaan ole halunneet.
 
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Me ollaan täysin toisesta ääripäästä;eli perhe jossa ei harrasteta mitään. Välillä jopa ihan nolottaa kun kysytään mitä meillä harrastetaan. Poika ei vain ole ollut kiinnostunut mistään. Mutta ei me neljän seinän sisällä nyhjötetä; käydään uimassa, retkeillään jne.
 
Niin, miten sitä löytäis tasapainon että olis se 'oikea' määrä niitä harrastuksia... Paljon toitotetaan että virikkeitä pitää olla lapsilla riittävästi.
 
Lisään aiempaan. Minusta ei ole hyvä ettei lapsella olisi mitään harrastusta tai kerhoa. Pikkuisen pitää edes patistaa tekemään jotain kerran viikossa. Säännöllinen urheilu on hyvä oppia jo pienestä pitäen. Itsellä esim. työelämän hyvät viestintätaidot perustuu hyvin paljon siihen että olen koko lapsuuteni joukkueurheillut. Ja urheiluakin on monenlaista; aivan eri käydä kerta viikkoon jalkapallokerhossa kuin pelata tosissaan sarjajoukkueessa.
 
Niinpä niin, itse olen kovin onnellinen siitä lapsuudesta, mikä minulla oli. Ei turhia paineita harrastusten ym. suhdeen. Me juostiin naapurin kakaroiden kanssa pitkin metsiä, hiihdettiin, pelattiin lätkää ja pesäpalloa ym ja ihan omalla aikataululla. Ja mitä meistä tuli, saatiin ne oikeat eväät elämään. En edes voisi kuvitellla omia lapsiani tuollaiseen suoritusputkeen.
 
Meillä harrastanut 6-vuotiaasta ratsastusta, liki asuu tallilla. Tytön valinta, siellä todella hyviä kavereita. Ens vuodeksi otettiin ponille vuokraaja 2x/ vko - mutta kaverinsa kun on, aikoo varmaan olla tallilla silloinkin :)

En osaa kieltää menemästä, 14v ikää hänelläkin.
 
Itse olen ihmetellyt sitä miten erityisesti joukkueurheilulajeissa viikon harjoitusten määrä nousee nopeasti turhan isoksi. Meillä 6 v. oli yhtenä kesänä mukana jalkapallossa, harjoituksia kahdet ja yksi peli viikossa. Oli liikaa päivähoidon lisäksi, lopetettiin se parin kuukauden jälkeen.

Nykyään lapsia0 ei näy pelailemassa pihalla vapaasti vaan piltit ovat joko ohjatuissa harjoituksissa tai tietokoneen/TV:n/pleikan äärellä.
 
[QUOTE="sama vieras";26758578]Lisään aiempaan. Minusta ei ole hyvä ettei lapsella olisi mitään harrastusta tai kerhoa. Pikkuisen pitää edes patistaa tekemään jotain kerran viikossa. Säännöllinen urheilu on hyvä oppia jo pienestä pitäen. Itsellä esim. työelämän hyvät viestintätaidot perustuu hyvin paljon siihen että olen koko lapsuuteni joukkueurheillut. Ja urheiluakin on monenlaista; aivan eri käydä kerta viikkoon jalkapallokerhossa kuin pelata tosissaan sarjajoukkueessa.[/QUOTE]

Minä en taas ole ikinä harrastanut joukkueurheilua ja silti omaan ihan hyvät viestintätaidot työelämässä, esimiehen ja työtovereidenkin mielestä. Joukkueurheilijaksi minusta ei olisi. Tässä taas nähdään, että ihmisiä yritetään väkipakolla pusertaa johonkin "yleisesti hyväksyttyyn" muottiiin, johon he eivät sovi. Tällä menetelmällä tehdään kyllä enemmän vahinkoa.
 
[QUOTE="sama vieras";26758578]Lisään aiempaan. Minusta ei ole hyvä ettei lapsella olisi mitään harrastusta tai kerhoa. Pikkuisen pitää edes patistaa tekemään jotain kerran viikossa. Säännöllinen urheilu on hyvä oppia jo pienestä pitäen. Itsellä esim. työelämän hyvät viestintätaidot perustuu hyvin paljon siihen että olen koko lapsuuteni joukkueurheillut. Ja urheiluakin on monenlaista; aivan eri käydä kerta viikkoon jalkapallokerhossa kuin pelata tosissaan sarjajoukkueessa.[/QUOTE]

Täällä päin en ole nähnyt tuollaisia kerhoja, vaan heti mennään "ammattityyliin" ja määriin mikä on ihan typerää.
 
Kohtuus kaikessa on se paras valmita. Itse olen ainakin tyytyväinen siihen että sain lapsena harrastaa ja opin liikunnallisen elämäntavan jo silloin. Nyt aikuisena ei tartte liikakilojen kanssa tapella ja lenkillekin on helppo lähteä ja jumissa mukava käydä, ei ole pakkopullaa tuo liikkuminen tapahtuipa se sitten juosten, kävellen, pyöräillen tai uiden.
 
[QUOTE="sipsi";26758607]Meillä harrastanut 6-vuotiaasta ratsastusta, liki asuu tallilla. Tytön valinta, siellä todella hyviä kavereita. Ens vuodeksi otettiin ponille vuokraaja 2x/ vko - mutta kaverinsa kun on, aikoo varmaan olla tallilla silloinkin :)

En osaa kieltää menemästä, 14v ikää hänelläkin.[/QUOTE]

No tuohan on hienoa, kun tyttö itsekin on innostunut tästä.
 
Minulla on 8 (9) lasta ja tällä hetkellä 5 (8) lapsenlasta.
Osalla on välillä ollut treenejä yli "kohtuullisen" (mäkihypyssä, tanssissa, futiksessa jne.) ja yksikään aikusieksi kasvanut lapsi ei ole valittanut "treenimenneisyydestään".
Muutama tosin kokee, että "olisitte voineet piiskata enemmän oikeaan suuntaan."

(Ja "piiskaus" tässä yhteydesssä tarkoittaa henkistä kannustamista.
Lapsia - tai aikuisia - ei meillä lyödä.)
:)
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Veeran äitiläinen;26758544:
Nyt on Veera jättänyt harrastuksensa kokonaan. Joten kaikki töiden sumplimiset treenien vuoksi, rahankäyttö siihen tarkoitukseen, ajankäyttö etenkin, kaikki tavallaan "turhaa". Tietysti Veera nyt teineillee ja näkee nyt elämässään kaiken synkkänä. Tulihan tusta kavereita, notkeutta ja hyvä kunto, ehkä jopa tottumus ja tapa liikuntaan, mutta jos uudestaan voisin valita niin...
Alle kouluikäisenä ei ainakaan enempää ku 1 harrastus viikossa.
Koululaisenakin vapaamuotoisempaa, eikä mitään kilpailuryhmiä...
Toisaalta jotkut lapset tykkää ja joku vähän harrastanut lapsi saattaa päinvastoin olla katkera aikuisena siitä kun ei patistettu harrastuksiin, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä :( Että olis ollut parempi vaikka olla harrastamatta mitään...

No voi ny..Tää on TAAS jostain Porvoosta, ja kaikki uskoo ja neuvoo. Ei tollasta oo, ja jos ois, niin kuolisin tähän paikkaan. Vähintään hakisin apua!!!! Ei herranjumala mitä avutonta toimintaa! :O
 
Minulla on 8 (9) lasta ja tällä hetkellä 5 (8) lapsenlasta.
Osalla on välillä ollut treenejä yli "kohtuullisen" (mäkihypyssä, tanssissa, futiksessa jne.) ja yksikään aikusieksi kasvanut lapsi ei ole valittanut "treenimenneisyydestään".
Muutama tosib kokee, että "olisitte voineet piiskata enemmän oikeaan suuntaan."

(Ja "piiskaus" tässä yhteydesssä tarkoittaa henkistä kannustamista.
Lapsia - tai aikuisia - ei meillä lyödä.)
:)

Minulle on lapsuudesta taasen jäänyt mieleen kotikylältä seuraavanlainen tapaus: hiihtelin tutulla metsälenkillä naapuritalomme tuntumassa. Kuulin, kun siellä perheen isä "kannusti" lapsiaan hiihtolenkille uhkauksin. Perheen poika väänsi itkua, eikä halunnut lähteä. Isä ei huomannut, että minä oli siellä kuusien katveessa ja kuulin kaiken. Myöhemmin luimme paikallislehdestä perheen tilitystä, jossa vanhemmat kertoivat, että heidän lapsiaan ei ole koskaan tarvinnut pakottaa hiihtoladulle. Niinpä niin, vieläkin näin yli nelikymppisenä sapettaa, etten kertonut tästä omille vanhemmilleni. Olisivat saattaneet käydä hieman opettamassa näitä vanhempia.
 
Itse olen joukkuelajia harrastanut lähes 20 vuotta. Itellä siihen oli kova halu ja tykkäsin, vain hyviä muistoja! :) Mutta ikuisen vamman sain itselleni, jota ei edes leikkaus paranna. Voi jopa vaan pahentaa... Nykyään tykkään vähän liikkua, eikä kilojen kanssa ole mitään ongelmia. Tuo ikuinen vamma vaan estää monen jutun tekemisen, mutta näillä mennään. :)

Se, mistä en nykymaailmassa tykkää, niin on se, että ei ole olemassakaan kerhoja tai seuroissa mahdollisuutta harrastaa ihan omaksi ilokseen, vaan heti pitää mennä täysillä ja tooosi monta kertaa viikossa. Se on ihan järkyttävää! :( Sitten ihmetellään, että miksi kaikki eivät liiku. No ihan tasan tarkkaan sen takia, että ei huvita 6 kertaa viikossa käydä harrastamassa yhtä lajia. Miksi ei missään ole niitä harrastus mahdollisuuksia omaksi ilokseen? Kaksi kertaa viikossa koulu viikolla on ihan maksimi pienillä harrastaa. Meidän pikku paikkakunnalla löytyy, ONNEKSI yksi seura, jossa voi käydä ihan omaksi ilokseen harrastamassa. Voi että oon niin iloinen siitä!! :) Yksi lapsista käy kaksi kertaa viikossa tämän seuran harjoituksissa ja on tosi iloinen ja tyytyväinen, kun jää aikaa muuhunkin ja reeneissä on aina kivaa ja useimmiten niitä päiviä odotetaan. Näin sen pitäisi olla ja lapsesta pitäisi tuntua sille, että liikkuminen on kivaa!!
 
Mä ihmettelen sitä, että niin usein mennään laidasta laitaan.
Joko ei ole yhtään harrastusta.
Tai sitten on järketön kasa kilpailuhenkisiä harrastuksia ja taaperosta asti.
Vanhempien on näköjään vaikea löytää tasapaino.
 
Alkuperäinen kirjoittaja määää;26758699:
Mä ihmettelen sitä, että niin usein mennään laidasta laitaan.
Joko ei ole yhtään harrastusta.
Tai sitten on järketön kasa kilpailuhenkisiä harrastuksia ja taaperosta asti.
Vanhempien on näköjään vaikea löytää tasapaino.

Monesti ne harrastukset ovat vanhmpien harrastuksia eli harrastetaan seuratoiminnan kissanristiäisiä, talkoohommia jne... itseäni ei moisiin saisi työpäivän jälkeen millään ja viikonloput pelireissuilla :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja määää;26758699:
Mä ihmettelen sitä, että niin usein mennään laidasta laitaan.
Joko ei ole yhtään harrastusta.
Tai sitten on järketön kasa kilpailuhenkisiä harrastuksia ja taaperosta asti.
Vanhempien on näköjään vaikea löytää tasapaino.

Monestihan se on niin, että vanhemmat haluavat pönkittää omaa egoaan näillä lasten harrastuksilla. Ne vanhemmat, jotka eivät tarvitse tällaista oman egon pönkitystä, eivät yleensä huutele suureen ääneen lastensa menestystä :)
 
Siinä mielessä olen samoilla linjoilla aloittajan kanssa, että nykyääm on minusta muksuilla ihan liikaa harrastuksia tai kertoja viikossa.
Enää ei muksut voi yökyläillä, saatika ola vaikka viikonloppua kaverinsa perheen kanssa vaikkapa mökillä, syynä harkat.

Meidän muksuilla ei juurikaan tuosta syystä ole semmoisia harrastuksia mitkä on niin totista touhua, ettei ehdi olla miksunja nuori.

Muksut ovat oleet tyytyväisiä, enemmänkin pitävät ei kivana asiana, että kaverit ei voi juurikaan lähteä mihinkään, ei viikolla eikä viikonlopuisin.
 
Meillä harrastetaan ihan lasten ehdoilla, ja yksikään harrastus ei ole kerta viikkoon useammin ja sanoinkin että pitää vähentää ettei koulu kärsi, mutta ei halua mistään harrastuksesta luopua. Eipä niitä toki ole kuin 4 mutta vähempikin riittäisi.
 

Yhteistyössä