Mihin katosi intohimo?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Neitonen ahdingossa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Neitonen ahdingossa

Vieras
Suhde on tuore, muutamia vuosia vasta ja olemme itsekin nuoria, kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla. Suhde toimii muuten varsin hyvin, on yhteistä aikaa paljon, yhteistä tekemistä, mielenkiinnon kohteita, hassuttelua, huumoria, huomiointia joka ikinen päivä. Läheisyyttä on paljon, niin henkistä kuin fyysistäkin. Mutta seksi on vähentynyt todella paljon! Mihin ihmeeseen se katosi?

Itselläni riittäisi haluja edelleen vaikka jokaiselle päivälle, mutta mies ei tunnu innostuvan kuin muutaman kerran kuukaudessa. Minä huolehdin puhtaudestani ja ulkonäöstäni, joten siinä tuskin tuskin on ongelma. En painosta enkä ole päällekäyvä, mutta yritän kuitenkin tehdä välillä aloitteita ja saan lähestulkoon aina torjunnan. Mies tuntuu suorastaan karkaavan jos yritän suudella pikkupusua intohimoisemmin.

Kuitenkin silloin harvoin kun seksiä on, se on hyvää ja nautinnollista. Ja kuitenkin mies kiusoittelee monta kertaa viikossa, flirttailee ja koskettelee ohimennen, mutta tilanne ei etene seksiin asti. Miksi ihmeessä ei?

Mistä tilanne voi johtua? Miten ihmeessä tätä lähtisi purkamaan? Olen yrittänyt varovasti puhua mutta en saa vastakaikua, mies on aika huono puhumaan aroista asioista enkä itsekään ole kovin hyvä siinä. Voiko mies vain kyllästyä seksiin saman naisen kanssa, vaikka muuten selvästi rakastaa?
 
Hei, et ole tilanteessasi yksin, lue ketju "Vertaistukea naisille jotka kärsivät seksin puutteesta" tältä palstalta. Surullista, mutta jonnekin se intohimo (=seksi) vaan usein mieheltä katoaa, eikä se oman kokemukseni mukaan helpolla palaudu...joskus epäilen, että se palaa vasta seuraavan naisen kanssa.
 
Mutta seksi on vähentynyt todella paljon! Mihin ihmeeseen se katosi?

* Moni mies kokee riittämättömyyttä ja pelkoa, ettei vastaa kumppaninsa odotuksiin seksissä ja elämässä ylipäätään. *

Miehen haluttomuuden 10 yleisintä syytä:
* http://www.suhdesoppa.fi/seksi/miksi-mies-ei-halua-seksia/

2. Parisuhdeongelmat (36 %)*
Nyt ei ole kysymys tästä mutta hoitamattomana pian sellainenkin on.

Suhde toimii muuten varsin hyvin, on yhteistä aikaa paljon

Jos ongelma pitkittyy, reagoidaan siten että, yhteinen aika vähenee.

6. Pelko, ettei vastaa kumppanin odotuksiin (25 %)*
Ainakaan ongelman ydin ei ole (vielä) tämäkään.

Läheisyyttä on paljon, niin henkistä kuin fyysistäkin.

Se, että läheisyyttä on paljon eli määrä ei tarkoita laatua.

5. Pelko, ettei vastaa kumppanin seksuaalisiin odotuksiin (26 %)*

Tämä on ilmiselvästi totta NYT:
Odotus = joka päivä. Tulos = "vain" muutama kuukaudessa.
Ongelma on siis pahentunut, ja lisäksi ydinkin liittyy tähän.

Itselläni riittäisi haluja edelleen vaikka jokaiselle päivälle, mutta mies ei tunnu innostuvan kuin muutaman kerran kuukaudessa.

Mietittävää: Mitä tarkoittaa: "haluja edelleen vaikka jokaiselle päivälle"?
a) Olet päivittäin kiihottunut?
b) Haluat kiihottua joka päivä?

En painosta enkä ole päällekäyvä, mutta yritän kuitenkin tehdä välillä aloitteita ja saan lähestulkoon aina torjunnan. Mies tuntuu suorastaan karkaavan jos yritän suudella pikkupusua intohimoisemmin.

Se, kun suudellaan pikkupusua intohimoisemmin, on nyt merkki ja muistutus seksuaalisista odotuksista.

Voiko mies vain kyllästyä seksiin saman naisen kanssa, vaikka muuten selvästi rakastaa?

Mies ei ole kyllästynyt! Se ilmenee seuraavasta:

Ja kuitenkin mies kiusoittelee monta kertaa viikossa, flirttailee ja koskettelee ohimennen, mutta tilanne ei etene seksiin asti. Miksi ihmeessä ei?

Hän välttelee seksiä ja siihen hänellä on jokin syy. Kun hän välttää seksin hän välttää syyn. Syy on se ettei hänen seksuaalisuutensa vahingoittuisi eli on jotain mikä on haavoittanut ja pelko siitä että haavoittuu uudelleen, pahemmin. Sitä tilannetta on vältettävä.

Kuitenkin silloin harvoin kun seksiä on, se on hyvää ja nautinnollista.

Ajattelusi: "silloin harvoin", ei ole hyödyllinen. Tulet vihaiseksi ja se tunne on erottava voima ja ilmenee käytöksestäsi aina jotenkin. Sen mies aistii ja ennemmin tai myöhemmin onnistuu yhdistämään seksuaalisiin odotuksiisi, siis kierre syvenee, ongelma pahenee.

Mistä tilanne voi johtua?

Parisuhdeujous on sitä varten ettei asettuisi alttiiksi haavoittumiselle. Sielun arkoja alueita suojellaan, vältetään loukkaantumisriskiä, välttämällä hallitsemattomia tilanteita. Seksi on yksi riskialttein ja vakavimpia vaurioita aiheuttava.

Miten ihmeessä tätä lähtisi purkamaan?

Lisäämällä läheisyyteen turvallisuutta.

Olen yrittänyt varovasti puhua mutta en saa vastakaikua, mies on aika huono puhumaan aroista asioista enkä itsekään ole kovin hyvä siinä.

Turvallisuuden paraneminen vähentää suojauksen tarvetta ja arkuus voitetaan. Parisuhdeujous on hyvä asia, se varjelee suhdetta.

Se on teillä jokatapauksessa, nyt ei käytössä vaan piilossa tai rikkoutumassa.

Ujouden piilottaminen voi johtaa yksinäisyyteen ja masennukseen.
** http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/oletko-parisuhdeujo/

Surullista, mutta jonnekin se intohimo (=seksi) vaan usein mieheltä katoaa, eikä se oman kokemukseni mukaan helpolla palaudu...joskus epäilen, että se palaa vasta seuraavan naisen kanssa.

Kaikkein yleisin ja merkittävin ujouden muoto on parisuhdeujous, joka estää läheisyyden. Mattilan mukaan avioeron taustalla on yleensä parisuhdepiiloutuminen, mikä tarkoittaa puolisoiden piiloutumista toisiltaan, jolloin osapuolten epäaidot tunneroolit eivät sovi samaan näytelmään. **

Seuraavan kanssa uusi näytelmä ja uudet kohtaukset.
 
Viimeksi muokattu:
"Parisuhdeujous", jos tiettyä käyttäytymistä halutaan siksi nimetä, ei mielestäni omassa suhteessani esiinny. Jos jollakin sohvapsykologilla on tarve tässäkin ketjussa päteä netistä kopioiduilla polveilevilla sekavilla sepustuksillaan, onnea vaan. On huomattu, että jollakulla on ehkä viimeaikoina ollut liikaa aikaa, aina samanlaista tuuttausta ketjut pullollaan, kun sykoloogi pääsee vauhtiin.
 
On melkoisen korkealentoista ja ylimalkaista diipadaapaa ja irrallisia heitettyjä ajatuksia. Anteeksi vaan, mutta pariin kertaan luin enkä ottanut oikein mitään uutta tai hyödyllistä irti tuosta.
 
Olikohan HS:n eilisessä Nyt-liitteessä on palsta, jossa ihmiset vastaavat miltä jokin tuntuu. Siinä muistaakseni alle 3-kymppinen mies vastasi, miltä tuntuu kun seksi ei tunnu miltään tsp. Hesarin verkkoliitteestä löytynee.

Tämä mies on avoliitossa ja jos joskus seksiä haluaakin, niin halu saattaa yht'äkkiä lopahtaa. Samoin saatta käydä, jos hän harrastaa itsetyydytystä. Tämähän ei ole mikään uusi tieto, että on olemassa ihmisiä joilla jostain syystä on erittäin pieni libido. Harmi, ettei jutussa ollut mainintaa siitä, miten avovaimo asiaan suhtautuu, vai onko käynyt niin onnekkaasti, että myös nainen on pienellä libidolla varustettu. Silloinhan seksiä ei periaatteessa juuri muuhun tarvitse, kuin lasten tekoon.
 
On melkoisen korkealentoista ja ylimalkaista diipadaapaa ja irrallisia heitettyjä ajatuksia. Anteeksi vaan, mutta pariin kertaan luin enkä ottanut oikein mitään uutta tai hyödyllistä irti tuosta.

Olen silloin tällöin myös yrittänyt näitä lukea, mutta aikamoista silkkoa ovat. Ihan mielenkiintoista olisi tietää, saako kukaan näistä mitään uutta infoa tai ahaa-elämyksiä? Vai kirjoitteleeko tuo postaaja aivan turhaan, vain omaksi ilokseen. Sekin hänelle tietysti suotakoot.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä Sivupersoona saa.

On niissä ihan hyviä ajatuksia herättäviä asioita.

Ainoastaan ne ovat yhdeksi kirjoitukseksi liian pitkiä.

Eihän nykyajan ihminen pysty noin pitkään ja syvälliseen ajatteluun näin nettipalstalla.

Eikä niitä edes pysty yhdellä lukemalla muistamaan mitä siinä sanottiin.

Ehkä sellainen henkilö pystyy jolle vastaus on tarkoitettu.

Sivullinen kun joutuu lukemaan myös ne lainaukset.

Nettikeskustelu pitäisi olla lyhyttä ja ytimekästä tekstiä.

Keskusteluahan voi jatkaa lyhyin kommentein, niin kaikki pysyvät rattailla.

On niillä tiivistyksilläkin kuitenkin omat haittansa, olen kokenut sen.
 
Jaksan kyllä lukea, mutta syvällisyyttä en saa irti. Ainoastaan irtonaisia ajatuksia joita ei oikein osata perustella ja jotka saadaan näyttämään ehkä syvälliseltä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä;10482022:
On niissä ihan hyviä ajatuksia herättäviä asioita.

Ainoastaan ne ovat yhdeksi kirjoitukseksi liian pitkiä.

Eihän nykyajan ihminen pysty noin pitkään ja syvälliseen ajatteluun näin nettipalstalla.

Perushöttöä mielestäni.

Kirjoitukset voivat olla vaikka kuinka pitkiä, minä tykkään lukea. Mutta. Jotain niissä pitäisi olla. Minusta nuo lainaukset ja pohdinnat kuulostavat ulkoa opetelluilta "viisauksilta", joilla kirjoittaja pyrkii luomaan itsestään tärkeän ja filosofisen kuvan. Luultavasti kirjoittaja on lukenut pari opusta, mieltynyt niihin ja nyt pitää niitä raamattunaan. Sille on olemassa ihan arkinimityskin: paskantärkeys. Ei millään pahalla.
 
Suhde on tuore, muutamia vuosia vasta ja olemme itsekin nuoria, kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla. Suhde toimii muuten varsin hyvin, on yhteistä aikaa paljon, yhteistä tekemistä, mielenkiinnon kohteita, hassuttelua, huumoria, huomiointia joka ikinen päivä. Läheisyyttä on paljon, niin henkistä kuin fyysistäkin. Mutta seksi on vähentynyt todella paljon! Mihin ihmeeseen se katosi?

Sama ongelma täällä, suhde on kohtalaisen tuore. Ikäeroa meillä tosin on reilu kymmenen vuotta ja tämä on mieheni ensimmäinen "vakava" suhde siitä huolimatta. Hän on siis se vanhempi. Rakkautta on ihan selvästi, hellyyttäkin. Alkuun kaikki, seksikin, oli uutta, villiä ja mies halusi jopa useita kertoja päivässä, nyt hyvä kun kerran viikossa. Asia ei häirinnyt itseäni niin kauan kun käytössä oli hormonaalinen ehkäisy, omat halunikin oli aika jäissä silloin. Lopetettuamme sen huomaan tilanteen olevan omalta osaltani ihan erilainen.

Toinen asia mikä miestäni on viime aikoina häirinnyt tässä, on nopea ejakulaatio. Seksi jää lyhyeksi kun mies joutuu kokoajan pidättelemään ja tulee nopeasti. Lapsia emme ole hankkimassa joten sellaista prolematiikkaa tässä ei ole, käytössä on nyt ei-hormonaaliset e-menetelmät. Ex- miesystäväni kanssa tilanne äitiy niin pahaksi tuon aikaisen siemensyksyn kanssa, että hän joutui hakemaan siihen lääkitystä. Pistää miettimään mikä itsessäni on vikana kun nämä ongelmat toistuu parisuhteesta toiseen...

Ajattelin ottaa asian puheeksi. Jos kysymys on esimerkiksi siitä että seksimme on liian konservatiivista, asialle voi tehdä jotain. Muuten suhteemme taitaa olla pulassa :( Tunnen itseäni sen verran, että seksittömään elämään en pysty tyytymään.
 
Viimeksi muokattu:
Kuitenkin silloin harvoin kun seksiä on, se on hyvää ja nautinnollista. Ja kuitenkin mies kiusoittelee monta kertaa viikossa, flirttailee ja koskettelee ohimennen, mutta tilanne ei etene seksiin asti. Miksi ihmeessä ei?

Mistä tilanne voi johtua? Miten ihmeessä tätä lähtisi purkamaan? Olen yrittänyt varovasti puhua mutta en saa vastakaikua, mies on aika huono puhumaan aroista asioista enkä itsekään ole kovin hyvä siinä. Voiko mies vain kyllästyä seksiin saman naisen kanssa, vaikka muuten selvästi rakastaa?
Jospa se miehen nautinto on siinä kiusoittelussa ja flittailuissa.

Yhdynnän jälkeen ne halut kuitenkin menevät joksikin aikaa.

Entä saako mies pyydystää teidät, sillä ei se liian helppo seksi pitemmänpäälle jaksa innostaa?
 
Viimeksi muokattu:
Ihan tyypillistä tämä kai on. Itsekin olen kolmenkympin tietämillä kuten miehenikin, viitisen vuotta oltu yhdessä. Mies haluaisi vieläkin seksiä joka päivä, minä ehkä kerran kuussa. Ei vaan kiinnosta. Tosin minun kohdallani syy saattaa olla hormonaalisessa ehkäisyssäkin, ei vaan haluta tai sitten seksi ei tunnu niin erikoiselta että se kiinnostaisi. Eli siis ei sitä halua synnykään jos seksi useimmiten tuntuu väljähtäneeltä, tylsältä jne. Minuahan tilanne ei tietysti haittaa koska ei haluta, miestä tietysti haittaa. Toisaalta olen miettinyt, että ehkä jos minä olisin koko suhteen ajan ollut todella halukas ehkä miehen halut olisivat nyt jo laantuneet. Mutta kun hän harvoin saa niin sitten se kiinnostaa enemmän.

Minäkin mielelläni kyllä halailen yms, hellyyttä on paljon ja yhdessä olemista ja tekemistä. Mutta seksipuoli ei tunnut yhtään kivalta, joten mieluummin sitten ilman.
 
Jos halailuja ja läheisyyttä on, niin mihin vaiheeseen se sitten toppaa?

Vai eikö ne halailutkaan tunnu hyville?

Vai intiimialueetko sen topin aiheuttaa?

Vai riisuuntuminenko on se ällötyksen aiheuttaja?

Ja jos ei yhtään tee mieli, niin onko silloin väsymyksentunne päällä?

Onneksi olen keksinyt keinon joka toimii itselläni.
Olen hyvin pienestä asiasta onnellinen.
Riittää kun saan laittaa kasivarteni siitä häpykummun yli, ja sen tunteminen saa mielikuvituksen liikkeelle, ja saan tuntea ne omat kiihotukseni.
Ja tuo riittää minulle.
Ja jos toinen ei halua tuntea seksuaalisuuttaan, niin olkoon sitten tuntematta.
 
"Parisuhdeujous", jos tiettyä käyttäytymistä halutaan siksi nimetä, ei mielestäni omassa suhteessani esiinny.

Halu tai ei. Jokaisella on. Se on ihmisen ominaisuus, ei suhteen. Jos toisen ujoutta ei ymmärrä, hän piilottaa sen. Ujous on kätkevää, se on ujouden ominaisuus, mikä edelleen estää hyviä asioita toteutumasta. Sillä asiaa voi selittää ja nimi on kohtuullisen toimiva.

Jos jollakin sohvapsykologilla on tarve tässäkin ketjussa päteä netistä kopioiduilla polveilevilla sekavilla sepustuksillaan, onnea vaan. On huomattu, että jollakulla on ehkä viimeaikoina ollut liikaa aikaa, aina samanlaista tuuttausta ketjut pullollaan, kun sykoloogi pääsee vauhtiin.

Mitähän tämä osuus palvelee?
 
Viimeksi muokattu:
On melkoisen korkealentoista ja ylimalkaista diipadaapaa ja irrallisia heitettyjä ajatuksia.

Totta, surpiirteistä on. Ongemasi on iso juttu. Parisuhdeujouskin on iso juttu, mutta siitä ratkaisuja on nähdäkseni löydettävissä. On ymmärrettävä vähintään kahta isoa juttua ja oivallettava mistä on kysymys, sekä toimittava ymmärrettävästi saadakseen helpotusta ongelmaan. Sen, onko se diipadaapaa, päätät Sinä! Ongelmakin on Sinun, ei minun. En voi enkä aio sitä Sinun puolestasi ratkaista!
 
Viimeksi muokattu:
Tadaa! Parisuhdeujous onkin vastaus kaikkiin ongelmiin ja askarruttaviin asioihin. Sen on siis pakko olla, kun sohvasykoloogi niin kirjoittaa ja ihan linkit pistää iänikuisiin parisuhdesoppa-sivustoihin. Turhaa pätemistä. Jos täällä kirjoittavat eivät tunnista itseään parisuhdeujous-kuvauksesta, ei heillä ole mitään syytä niin tehdä, ei se johdu siitä, etteivät he ymmärtäisi.

Ainakaan mikään sos/psyk.alan ammattilainen tämä tuuttaaja ei ole, sillä kukaan asiansa osaava ammattilainen kun ei tukeutuisi jatkuvasti samankaltaiseen vastailuun ja toistamaan itseään ketjusta ja asiasta toiseen. Hypoteesia voi korjata, jos se ei tiettyyn elämäntilanteeseen sovi. Ei ole olemassa oikeita vastauksia - eikä "parisuhdeujous" ole missään nimessä vastaus kaikkeen. Ei vaikka sohvasykoloogi niin haluaisikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä;10482735:
Riittää kun saan laittaa kasivarteni siitä häpykummun yli, ja sen tunteminen saa mielikuvituksen liikkeelle, ja saan tuntea ne omat kiihotukseni. Ja jos toinen ei halua tuntea seksuaalisuuttaan, niin olkoon sitten tuntematta.

Terve ja hyvä asenne. Tuntea raja, mihin itse loppuu ja mistä toinen alkaa. On viisasta olla rikkomatta tätä rajaa, koska siitä seuraisi ahdistusta, edelleen arkuuden ja vetäytymisen tarvetta.

Olette päässyt jo puolimatkaan vastaan. On enää kysymys siitä mitä toinen kokee, tekee ja miten voi mahdollisesti helpottaa ja auttaa häntä. Jos toinen haluaa, mutta ei rohkene, lisätä turvallisuutta jotta toinen uskaltaa?

Ongelma on jo hyvin pitkälle ymmärretty. Se ei ole pelkästään omissa käsissä ja toista on aina vaikeampi ymmärtää kuin itseä.

Jos halailuja ja läheisyyttä on, niin mihin vaiheeseen se sitten toppaa?

Siihen mistä ujous alkaa. Haavoittumisen riski kasvaa ja rohkeus pettää, jos tilanteessa kokee turvattomuutta.
Parisuhdejous on vain yksi mahdollisuus, mutta varsin todennäköinen.

Jospa se miehen nautinto on siinä kiusoittelussa ja flittailuissa.

On jos sitä tekee. Enempää ei tee, ujous ja siihen kuuluva arkuus estää, ja tämän jälkeen tapahtuma ei ole nautinnollinen, mitä se voisi olla, jos rohkeus riittäisi.

Jotkut käyttävät ratkaisuna ujouteen itsensä karaisemista ja ottavat ronskin roolin. Tuloksena on kyllä seksiä, mutta laatu on huonoa, epäaitoa, epätyydyttävää.

Vai eikö ne halailutkaan tunnu hyville? Vai intiimialueetko sen topin aiheuttaa? Vai riisuuntuminenko on se ällötyksen aiheuttaja? Ja jos ei yhtään tee mieli, niin onko silloin väsymyksentunne päällä?

Selvästi oikeilla jäljillä. Nämä kaikki asiat voivat johtua ennenkaikkea parisuhdeujoudesta. Syitä voi tietysti olla muitakin.
 
Tadaa! Parisuhdeujous onkin vastaus kaikkiin ongelmiin ja askarruttaviin asioihin. Sen on siis pakko olla, kun sohvasykoloogi niin kirjoittaa ja ihan linkit pistää iänikuisiin parisuhdesoppa-sivustoihin. Turhaa pätemistä. Jos täällä kirjoittavat eivät tunnista itseään parisuhdeujous-kuvauksesta, ei heillä ole mitään syytä niin tehdä, ei se johdu siitä, etteivät he ymmärtäisi.

Ainakaan mikään sos/psyk.alan ammattilainen tämä tuuttaaja ei ole, sillä kukaan asiansa osaava ammattilainen kun ei tukeutuisi jatkuvasti samankaltaiseen vastailuun ja toistamaan itseään ketjusta ja asiasta toiseen. Hypoteesia voi korjata, jos se ei tiettyyn elämäntilanteeseen sovi. Ei ole olemassa oikeita vastauksia - eikä "parisuhdeujous" ole missään nimessä vastaus kaikkeen. Ei vaikka sohvasykoloogi niin haluaisikin.

Turha toivo, en provosoidu.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Minä;10482735:
Jos halailuja ja läheisyyttä on, niin mihin vaiheeseen se sitten toppaa?

Vai eikö ne halailutkaan tunnu hyville?

Vai intiimialueetko sen topin aiheuttaa?

Vai riisuuntuminenko on se ällötyksen aiheuttaja?

Ja jos ei yhtään tee mieli, niin onko silloin väsymyksentunne päällä?

Itselleni halailut kyllä useimmiten ovat ihan ok, mutta seksi tuntuu tylsältä sekä jotenkin turhalta ähräykseltä ja sotkemiselta. Jos joskus haluttaa, hoidan itse mieluiten sen masturboimalla. Eipä tarvi sotkea ja miettiä toista ja miltä siitä toisesta tuntuu jne. Ei minulla ole mitään riisumista vastaan yms, en ole ujokaan. Toki joskus voi myös väsyttää, mutta useimmiten en vain ole sillä tuulella ja kun en seksiä kaipaa niin en edes yritä päästä sille tuulelle. Kun ei se koko asia tule mieleenkään ennen kuin mies sanoo että häntä haluttaisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä;10482735:
Jos halailuja ja läheisyyttä on, niin mihin vaiheeseen se sitten toppaa?

Vai eikö ne halailutkaan tunnu hyville?

Vai intiimialueetko sen topin aiheuttaa?

Vai riisuuntuminenko on se ällötyksen aiheuttaja?

Ja jos ei yhtään tee mieli, niin onko silloin väsymyksentunne päällä?

Itselleni halailut kyllä useimmiten ovat ihan ok, mutta seksi tuntuu tylsältä sekä jotenkin turhalta ähräykseltä ja sotkemiselta. Jos joskus haluttaa, hoidan itse mieluiten sen masturboimalla. Eipä tarvi sotkea ja miettiä toista ja miltä siitä toisesta tuntuu jne. Ei minulla ole mitään riisumista vastaan yms, en ole ujokaan. Toki joskus voi myös väsyttää, mutta useimmiten en vain ole sillä tuulella ja kun en seksiä kaipaa niin en edes yritä päästä sille tuulelle. Kun ei se koko asia tule mieleenkään ennen kuin mies sanoo että häntä haluttaisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin meillä;10483060:
Itselleni halailut kyllä useimmiten ovat ihan ok,

Se on siis nautittavaa ja siten ok.

mutta seksi tuntuu tylsältä sekä jotenkin turhalta ähräykseltä ja sotkemiselta.

Se ei ole nautittavaa, koska siihen liittyy toisen kanssa jotain kurjaa, mitä haluaa välttää.

Jos joskus haluttaa, hoidan itse mieluiten sen masturboimalla.

Siis joskus 'vain olet sillä tuulella', mutta hoidat sen mieluummin yksin ja näin vältät sen mitä et halua.

Eipä tarvi sotkea ja miettiä toista ja miltä siitä toisesta tuntuu jne.

Se mitä et halua liittyy tähän; miltä toisesta tuntuu, eikä se ei ole edes Sinun vastuullasi.
Tämä, miltä mikäkin ja kenestäkin tuntuu, on monimutkainen ja arka asia. On parempi välttää kuin rikkoa. Siinä ujous toimii hyvällä tavalla. Sitä voi sanoa viisaaksi toiminnaksikin, jos ei halua käyttää nimeä parisuhdeujous.

Ei minulla ole mitään riisumista vastaan yms, en ole ujokaan.

Sitä tarvitaan ja se ilmenee nyt muuna kuin alastomuuden välttämisenä, eli kätketään jotain muuta hyvää kuin omaa vartaloa.

Toki joskus voi myös väsyttää, mutta useimmiten en vain ole sillä tuulella ja kun en seksiä kaipaa

Mutta joskus olet sillä tuulella, kaipaat seksiä ja ratkaisuna toimii sooloseksi.

niin en edes yritä päästä sille tuulelle.

Et tietenkään, koska se merkitsisi hankaluuksia tai yksin masturbointia, mikä ei ehkä tunnu mieleiseltä.

Kun ei se koko asia tule mieleenkään ennen kuin mies sanoo että häntä haluttaisi.

Se merkitsee toisesta tuntumista, sotkemista ja miettimistä jne. Siinä on jotakin mitä ei saada toimimaan kumpaakin miellyttävällä tavalla. On luonnollista välttää sitä.

Eli vielä kerran:
* Ujoutta on kaikki se, mikä kaventaa sielullista kosketuspintaa toiseen ihmiseen. *

Onko mukana kovaa halua kieltää ujous itsessään, siksi että se kuulostaa ikävän negatiiviselta, vaikka on erinomaisen tarpeellinen ja hyvä asia?
______________________________________________________
* http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/oletko-parisuhdeujo/
 

Similar threads

Q
Viestiä
20
Luettu
3K
Perhe-elämä
Elämän vuoristorataa
E
A
Viestiä
1
Luettu
4K
O
N
Viestiä
8
Luettu
822
Perhe-elämä
väsynyt tähän lööperiin, menen nukkumaan
V
L
Viestiä
4
Luettu
887
M

Yhteistyössä