M
Minä
Vieras
Siis vaikka halailut ovat ok, niin ne ei kuitenkaan herätä sitä seksuaalisuutta, joka minulle tapahtuu poikkeuksetta. Siis vaimon kanssa halatessa.Alkuperäinen kirjoittaja näin meillä;10483053:Itselleni halailut kyllä useimmiten ovat ihan ok, mutta seksi tuntuu tylsältä sekä jotenkin turhalta ähräykseltä ja sotkemiselta. Jos joskus haluttaa, hoidan itse mieluiten sen masturboimalla. Eipä tarvi sotkea ja miettiä toista ja miltä siitä toisesta tuntuu jne. Ei minulla ole mitään riisumista vastaan yms, en ole ujokaan. Toki joskus voi myös väsyttää, mutta useimmiten en vain ole sillä tuulella ja kun en seksiä kaipaa niin en edes yritä päästä sille tuulelle. Kun ei se koko asia tule mieleenkään ennen kuin mies sanoo että häntä haluttaisi.
Tuon väitteen, että seksi sotkee olen usein minäkin kuullut.
Onneksi siihen on olemassa puhtaampi vaihtoehto.
Minulle tuo olisi jo isojuttu, jos alastomuutta voisi vaikka vaan pelkästään katsella.
Kyllähän se vaimon kanssa loisi jo voimakkaan seksuaalisen ilmapiirin.
Tuo väsyttäminen on sitten oma lukunsa.
Ensinnäkin onko se aitoa, vai tekosyy?
Joskus itsekin olen ollut tosiväsynyt eikä seksi ole ollut senkummemmin mielessä.
Mutta kun vaimo on vähän koskettanut, niin ne kosketukset vaikuttavat kyllä niin hyviltä, että väsymys on tipotiessään.
Mitä tuo miehen sanominen, että häntä haluttaisi, vaikuttaa teihin?
Päinvastaisessa tilanteessa tuon sanominen vaikuttaisi minuun hullaannuttavasti.
Jos itsellä ei tee mieli, ja toinen ilmaisee halunsa, niin eikö tämä haluton osapuoli, on sitten mies tai nainen, pysty ajattelemaan ja toimimaan niin, että annan nyt vähän rakkaalleni sitä mitä hän pyytää.
Onhan siinä seksuaalisuudessa paljon muutakin, kun se yhdyntä, jos siihen ei haluja olisikaan.
Eikö tuohon pieneen pyytöön löytyisi mitään pientä myötämielistä suhtautumista.
Näihin taas metsästän vastauksia.