Mikä ihme siinä on, kun maalaiset aina ihmettelevät pääkaupunkiseudun talven kolarisumia?!?!??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Nei ei tajua, että täällä on enemmän autoja ja tällaisella säällä paljon liukkaammat tiet kuin siellä pystymetsässä missä ei ole liikennettä.
kyllä täällä on ihan yhtä liukkaat tiet kuin sielläkin ja varmasti monesti jopa huonommat keliolosuhteet. se van että pääkaupunkilaiset ei osaa suhteutaa nopeutta ja keliä yhteen ja sitten pamahtaa
 
Siellä etelässä sentään suolataan tiet, toisin kuin täällä pohjoisessa.

Ja kyllä, vaikka automäärä olisi kymmenkertainen, niin silti pitää ottaa huomioon että siellä on myös kymmeniä teitä, jotka vievät eri suuntiin kun taas pohjoisessa autoja on vähemmän, mutta niin on myös teitä. Eli suhteessa autoja vähemmän, pohjoisessa teitä vähemmän=ruuhka, etelässä autoja enemmän, teitä enemmän=ruuhka. Silti pohjoisessa ei törttöillä niin paljon kuin etelässä. Siis ihan naurettavia noi kolarivideot, miten ihmiset voi olla noin tyhmiä että ajavat nopeampaa kuin mitä sää ja taidot sallivat.
 
Joo ei mun tartte ihmetellä kun tiedän et ne johtuu ihmisten omasta tyhmyydestä. Ei pidetä turvavälejä ja ajetaan liian kovaa vauhtia säähän nähden. Ite siellä suunnalla liikkuneena huomaa kuinka surkeita ajajia siellä on. Täällä pohjosemmassa päin osataan ajaa kelin mukaan, eikä ole kiire minnekkään kun tietää et voi käydä pahasti jos koittaa kiirehtiä. Siellä suunnalla kun koittaa pitää turvaväliä niin johan on joku hätähousu heti siinä välissä ja se siitä turvavälistä :headwall:
 
  • Tykkää
Reactions: Blue cat
Ei suola toimi 20 asteen pakkasessa joten ei ole suolattu täällä nyt.

Ja kyllä vaan tiet ovat kaupungissa liukkaampia, koska suuremmat automäärät saavat tiet todella nopeasti polanteisiksi. Etenkin bussipysäkit, mitkä kaupungissa ovat usein suoraan tiellä, ovat tappoliukkaita, kun isot bussit jarruttavat pysäkille ja kiihdyttävät siitä pois.
 
Mikä siinä on että te pöljät ette opi vaan samat jutut pitää käydä joka talvi?! Tuommoiset kolarisumat ois estettävissä jos muistettaisiin pitää ne hemmetin turvavälit! Jos samalla tavalla ajettais täällä pohjoisessa varmasti sattuis kolareita enemmän. Näkeehän sen talvilomien aikaan kun etelästä tullaan pohjoisen laskettelukeskuksiin.. Ajetaan kuin mieleltään köyhät, ohitellaan missä sattuu, ei vissiin ajatella sitä että vastaan voi tulla autoja kun on totuttu kahta samaan suuntaan menevää kaistaa käyttämään..
 
Joo ei mun tartte ihmetellä kun tiedän et ne johtuu ihmisten omasta tyhmyydestä. Ei pidetä turvavälejä ja ajetaan liian kovaa vauhtia säähän nähden. Ite siellä suunnalla liikkuneena huomaa kuinka surkeita ajajia siellä on. Täällä pohjosemmassa päin osataan ajaa kelin mukaan, eikä ole kiire minnekkään kun tietää et voi käydä pahasti jos koittaa kiirehtiä. Siellä suunnalla kun koittaa pitää turvaväliä niin johan on joku hätähousu heti siinä välissä ja se siitä turvavälistä :headwall:

Tässä on muuten paljon asiaa. Kattelin sitä kolarivideota, niin melkoisella vauhdilla siellä osa rysäyttelee.

Mä en jaksa naureskella aiheella, tästä samasta asiasta (eli turvaväleistä ja vauhdin suhteuttamisesta keliin) on puhuttu joka ikinen kerta kun se talvi siellä yllättää ja ikinä se oppi ei tunnu päähän menevän. Jotta kärsikää nahoissanne sitten (ja tää koskee nyt kaikki jotka ei näitä turvallisuusasioita tajua).
 
Voinen kertoa, että hieman jännitti eilen liikkua Kehillä, että Lahden väylällä. Kehä III oli ihan turha lähteä yrittämään Länteen päin ja jouduttiin kiertelemään pikkuteitä, että ei tarvitse olla siellä kaikkien ajattelemattomien ihmisten joukossa ajamassa. Tytön kanssa katseltiin suu auki rutussa olevia autoja. Ja mitä siihen videoon/videoihin tulee niin eräässäkin kävi erittäin selväksi, että näkyvyys oli miltein nolla. Siksi en ymmärräkkään minkä takia ajetaan niin lujaa. Kolaroineiden autojen kuljettajat ja kyytiläist nousi ulos autoista ja pomppivat pois tieltä kun taas tulee yksi auto satasta perään.... Älytön näky.
 
Varmaan samalla yleistyksellä kun pääkaupunkilasiet ajattelevat meidän kaikkien maalaisten viljelevän ja ajavan traktoreilla paskaa?


Paljon autoja, huono keli, kiire, turvavälien puute, ajonäkyvyyteen ja keliin sopimaton vauhti tms. pätee sekä maalla että kaupungissa, kehillä nyt oletettavasti enemmän autoja kuin perähikiän X risteyksessä?

Yks juttu joka aktiivisesti unohdetaan on nuo hyeenat, joita keltaiseksi lehdistöksi kutsutaan. Kai sitä nyt aloituksia tehdään ja ihmetellään, kun iltalehdestä tai jostain muusta yhtä laadukkaasta tavataan (paskanajoreissulla) että TALVI YLLÄTTI AUTOILIJAT ja perään on kuvasarjaa kehäkolmoselta.... :D
 
Viimeksi muokattu:
Näitä täällä ihmetellään, autoilijat siellä eivät osaa jarruttaa eikä laitaa valoja päälle!

Ja toinen havainto on että nykyautoissa, joissa on päivävaloautomatiikka, ei ole ollut takana minkäänlaista valoa. Huomiovalojen kanssa ei saa takavalot palaa, ja kuljettajat eivät ole ymmärtäneet napata valoja mauaalisesti päälle.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/autoilijoita-kaaoksesta-pelastanut-ammattikuski-ihmeissaan-ihmiset-eivat-osaa-jarruttaa/art-1288446740744.html
 
Tosta turvavälistä.
Tolla säällä se turvaväli oli kyllä mitä oli, autoa ei nähnyt edessä päin siltä sumulta ja kun se auto näkyikin, se olikin jo sitten taas liian lähellä.
Kun edessä olevaa autoa ei näkynyt, ei sitä voinut tietää mikä se turvaväli oikeesti oli. Sumuvalotkaan ei olleet erottunut.

Ja no suuri syy on tietty vauhti ja moottoritie. Tottakai moottoritiellä ajetaan kovempaa kuin maantiellä, koska nopeusrajoitus sen sallii. Ja moottoritiellä kun yksi auto tekee virheen, niin moni siihen tulee perään. Kyllähän nyt logiikkakin sen kertoo, miks sitä aletaan ihmettelemään.
 
120km/h lasissa janäkyvyys 8m!!! Voi pyhä yksinkertaisuus!!!! Kyllä tuota sietää ihmetellä. Ja vakuutusyhtiöt nostaa vakuutusmaksuja, kun jotkut pösilöt eivät osaa ajaa kelin mukaan. Vakuutuskorvaukset pitäis evätä tuommosilta tolloilta.
 
120km/h lasissa janäkyvyys 8m!!! Voi pyhä yksinkertaisuus!!!! Kyllä tuota sietää ihmetellä. Ja vakuutusyhtiöt nostaa vakuutusmaksuja, kun jotkut pösilöt eivät osaa ajaa kelin mukaan. Vakuutuskorvaukset pitäis evätä tuommosilta tolloilta.

120km/h? Eihän se ole edes nopein sallittu rajoituis talvella..
Vai olitko itse ajamassa kenties ja toteamassa muiden ajaneen noin lujaa?
 
No kun tuota yhtä videopätkää katsoi tosta kolarista, niin kyllä siellä jotkut ovat ajaneet kovaa ja siksi rytisi, miksi sitä ei osata ajaa kelin mukaan, vaan pitää aina ajaa nopeusrajoitusten mukaan tai ylikin. Jos kaikki olisivat ajaneet kelin mukaan, niin ei tuollaista sumaa olisi tullut. Tossa videossakin näkee, kuinka osa saa autonsa pysähtymään ennen kuin kolisee, mutta sitten tulee joku, joka ajaa todellakin lujaa ja sitten kolisee.

Tai olihan tuolla ilta-sanomissa juttua, kun joku oli kysynyt toiselta, että jarrutitko ollenkaan, niin toinen vastaa että en, käänsi vaan rattia ja yritti ajaa auton sivuun.
 
Itseäni eniten ihmetyttää se miksi pitää ajaa 120km/h kun kerta näkyvyys pari metriä!!!???
Olen asunut pk-seudulla ja voin sanoa että ihmettelin jo silloin miksei osata ajaa KELIN mukaisesti!!! Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeeta?
Kyllä kehä III:n ulkopuolellakin on liukasta ja huonoja ajokelejä talvisin, MUTTA täällä sentää jengi osaa ajaa kelin mukaisesti, miksi siis ei siellä etelässä sitten osata?

Naurettavaa toimintaa kyllä kun luotetaan auton "hienoihin" varusteisiin jatkuvasti enemmän ja enemmän, siinä vain se oma ajaminen unohtuu ja oma vastuu liikenteessä. Ei se auto vielä osaa itse juuri mitään tehdä ilman kuskin toimintoja!

Ja mitä eiliseen "katastrofiin" tulee niin mun mielestä kenenkään joka oikeesti ajanut ylinopeutta keliin nähden niin hänen EI tulisi saada vakuutuksesta mitään korvauksia vaan autokoulun penkille istumaan ja opettelemaan talviajon uudestaan omakustanteisesti!!!

Jos te arvon eteläläiset (en yleistä kuitenkaan!!) opettelisitte talviajon ja kaasujalan hölläyksen ja ennakoinnin paremmin niin ei tapahtuisi eilisen kaltaisin typeryyksiä!!! Vika on ihan todellakin nyt kuskeissa!! Ei kelissä, ei tien pinnassa. Ainoastaan idiooteissa kuskeissa joilla pahimman luokan asennevamma "Kyl mä ittu osaan ajaa ku oonhan ittu stadista! Landepaukut ei tajuu mitää talviajosta!" Niinhän se olikin! ;)

Ja toisekseen. Miksi etelässä ei tajuta että se talvi ihan oikeasti tulee joka vuosi? Joka kerta saa lehdistä lukea "Talvi yllätti etelä suomen!" Mun mielestä säälittävää. Joka täällä asuu vuodesta toiseen pitäisi myös tajuta että se talvi todellakin tulee JOKA vuosi!! Vielä ei ole yhtäkään vuotta jäänyt ilman lunta ja pakkasta eli TALVEA!!!

Tiedän toisaalta suututtavani porukkaa tekstilläni, mut ei kiinnosta koska mielestäni asiaa puhun!! En väitä olevani täydellinen kuski, mutta osaan kuitenkin ajaa omien taitojeni mukaisesti kelillä kuin kelillä.
 
Mä kanssa ihmettelen.. Mä ihmettelen sitä että vielä vitsaillaan asialla ja se jostain syystä hyväksytään. On ihan ok, heittää läppää stadilaisista noin muutenkin, myös ihmiset jotka olisivat noin muuten kovin suvaitsevaisia ja kaikenlaista kiusaamiskulttuuria vastaan..

Ei siinä mitään, jos se tekee jollekin paremman olon niin siitä vaan (veikkaan ettei). Mua vaan kiinnostaisi nähdä samat vääräleuat ajelemassa joukolla samoissa olosuhteissa..
 
[QUOTE="shihtzu";25592523]No kun tuota yhtä videopätkää katsoi tosta kolarista, niin kyllä siellä jotkut ovat ajaneet kovaa ja siksi rytisi, miksi sitä ei osata ajaa kelin mukaan, vaan pitää aina ajaa nopeusrajoitusten mukaan tai ylikin. Jos kaikki olisivat ajaneet kelin mukaan, niin ei tuollaista sumaa olisi tullut. Tossa videossakin näkee, kuinka osa saa autonsa pysähtymään ennen kuin kolisee, mutta sitten tulee joku, joka ajaa todellakin lujaa ja sitten kolisee.

Tai olihan tuolla ilta-sanomissa juttua, kun joku oli kysynyt toiselta, että jarrutitko ollenkaan, niin toinen vastaa että en, käänsi vaan rattia ja yritti ajaa auton sivuun.[/QUOTE]

Tilanne kun tulee eteen, niin siinä voi mennä aivot lukkoon nopeesti eikä tiedä mitä pitäsi tehdä. Sitten valitsee kahdesta vaihtoehdosta toisen, ja se voi mennä myös vikaan. Mutta hyvähän se on tällein ruudun takana lukea lehtiä aiheesta ja miettiä, että "minä ainakin olisin tehnyt niin ja niin!"..

En puolustele sitä vauhtia ollenkaan, sitä oli joillain liikaa säähän nähden. En silti sanoisi, että jos kaikki olisi ajaneet hiljempaa niin tuolta oltaisiin vältytty. Paha sitä on tosiaan kun ei itse paikalla ollut eikä nähnyt omin silmin tilannetta (lukee vaan median paisutuksia aiheesta) niin alkaa asiaa puimaan.
 

Yhteistyössä