mikä minussa on vikana?

[surusilmä]

Läheinen ihminen kuoli jokunen kuukausi sitten, mutta minullella ei ole tullut sellaista kunnollista surua lainkaan, itken välillä ja se itku tulee sillon kun sitä vähiten odottaa, rinnassa ei sentään ole sellainen paine enää kuin ihan ensimmäisinä viikkoina.
Mikä minussa on vikana kun en osaa surra kunnolla läheisen ihmisen kuolemaa?
Haluaisin saada surutyön jossain vaiheessa päätökseenkin mutta miten sen teen kun suru ei ole edes alkanutkaan?
Voiko se sureminen siirtyä jonnekin tulevaisuuteen ja tulee joskus kun en osaa sitä enää odottaa, vai jääkö se suru kokonaan tulematta?
Kamalaa kun haluaisin itkeä ja parkua ja surra kunnolla, mutta en osaa tai pysty.

 

[vieras]

Jokainen ihminen varmaan suree omalla tavallaan sä noin älä ota muitten mielipiteitä tai ajatuksia että sun pitäis tehdä niinkuin hekin?!

 

[saaga1]

suru voi tulla vasta paljon myöhemmin ja just silloin kun sitä vähiten odotat

 

[Lacrimosa]

Surua ei voi suorittaa. Se tulaa aikanaan ja tavallaan. :/

 

[hei]

Jos odotat sellaista suurta "romahdusta", ei sellaista välttämättä tulekaan. Näin sanoi mulle psykologi, kun sen ainoan kerran läheisen mentyksen johdosta kävin juttusilla. Pitkään odotin, milloin iskee järkytys ja suru täysillä päälle. Ei sellaista tosiaan tullut. Jokainen tosiaan suree eri tavalla. Ja tästä menetyksestäni on jo muutama vuosi aikaa.

 

[surusilmä]

Jos odotat sellaista suurta "romahdusta", ei sellaista välttämättä tulekaan. Näin sanoi mulle psykologi, kun sen ainoan kerran läheisen mentyksen johdosta kävin juttusilla. Pitkään odotin, milloin iskee järkytys ja suru täysillä päälle. Ei sellaista tosiaan tullut. Jokainen tosiaan suree eri tavalla. Ja tästä menetyksestäni on jo muutama vuosi aikaa.

Tavallaan odotin juuri sellaista romahdusta ja oikeastaan odotan vieläkin.
Itsellä on jotenkin pahamieli kun en pysty tai osaa surra kunnolla, vaikka sisällä on sellainen painava tunne, mutta haluaisin sen tulevan ulos kun vaan joku osaisi sanoa miten sen saan tulemaan sieltä.

 

[hei]

Jos suru purkautuu vähitellen? Miksi oletat, että pitäisi parkua kunnolla? Ens kerralla kun itkettää, itke niin pitkään kuin tarvitsee. Mutta mikäli kyseessä oli todella läheinen ihminen, ei surua saa kerralla "pois". Se laimenee, muuttuu enemmän kaipaukseksi, mutta silti aina silloin tällöin itkettää ja vihastuttaa. Olethan saanut puhua asiasta ystäville tai sukulaisille? Jollekin?

 

[mietin vain]

Mulla suru tuli ensin itkuna ja pahana olona. Odotin myös sitä suurta romahdusta tai pudotusta pimeään. Sitä ei tullut. Suru yllättää vieläkin yllättävän usein. Itku tuleekin ihan puskista, jokin ihan hassukin asia voi saada kyyneleet silmiin. Tapahtumasta on nyt kohta 5 kuukautta. Vähän kauhulla odotan puolivuotispäivää. Olen kuullut ns. puolen vuoden surupiikistä. Mä luulen, että elämä ja arki kannattelee eteenpäin, päivä kerrallaan. Surua ei voi pakolla surra kerralla pois. Sen kanssa pitäisi oppia elämään, oppia sen kuuluminen elämään.

 

[Istafra]

Jokainen suree omalla tavallaan :hug: