[QUOTE="vieras";23961345]Petra Åkesson: Vi krigar mot svenskarna, 2006
Tutkimuksessa viitataan poliisin ja sosiaalityöntekijöiden raportteihin, joiden mukaan ryöstöistä on tullut monille malmöläisnuorille osa arkipäivää, eivätkä uhrit aina katso, että niistä kannattaisi tehdä rikosilmoitusta. Tekijät ovat useimmiten nuoria maahanmuuttajia, jotka haluavat päästä nopeasti käsiksi materiaaliseen hyvinvointiin, ja jotka rahoittavat näitä pyrkimyksiä ryöstämällä muita nuoria. Ryöstöjä tehdään kaikissa kaupunginosissa, kaikkina vuorokaudenaikoina. Ryöstäjät ovat 90-prosenttisesti poikia, tavallisesti 15-17-vuotiaita. Noin puolet ryöstöistä kohdistui koulutovereihin päiväsaikaan. Noin puolessa tapauksista välittömässä läheisyydessä oli aikuisia, mutta nämä joko eivät ymmärtäneet, mitä on tekeillä, tai katsoivat parhaaksi olla puuttumatta siihen.
Vuonna 1999 Tukholmassa ja Malmössä tehtyjen poliisitilastojen ja kyselyjen mukaan 10% 15-17-vuotiaista pojista ja 5% samanikäisistä tytöistä oli ryöstetty. Suunnilleen yhtä suuri osuus nuorista oli itse ollut osallisena ryöstöissä. Malmössä 69% epäillyistä oli syntynyt ulkomailla. [Tämän luvun ulkopuolelle jäävät siis maahanmuuttajille Ruotsissa syntyneet lapset.] Nuoret, joiden molemmat vanhemmat olivat syntyneet Ruotsissa, joutuivat todennäköisimmin ryöstetyiksi.
[Välissä muistutetaan, etteivät kaikki ryöstäjät sovi yllä esitettyyn kuvaukseen. Tutkija myös varoittaa tekemästä sellaista yleistystä, että vain maahanmuuttajanuoret tekisivät ryöstöjä.]
Poliisiraporttien mukaan ryöstäjät ovat harvoin alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisina. Sen sijaan ryöstetyt ovat useammin humalassa. Ryöstöt tapahtuvat useimmiten kaduilla, toreilla ja puistoissa. N. 90 prosentissa tapauksista ryöstäjiä oli useampia kuin yksi. Ryöstäjät uhkailevat tavallisesti uhria, n. 20-30 prosentissa tapauksista veitsellä. Veistä käytettiin n. 10 prosentissa tapauksista. Tutkimukset osoittavat, että vuosien 1995 ja 1999 välisenä aikana väkivallan käyttö ryöstöjen yhteydessä on vähentynyt. [Tutkimus ei tarjoa tälle selitystä, mutta mieleen tulee, että tuona aikana uhrit ovat oppineet luopumaan omaisuudestaan ilman vastarintaa.] Vuosien 1998-1999 välisenä aikana yleistyi toimintatapa, jossa joukko nuoria valitsee uhrin, uhkailee häntä ja vaatii kännykkää lainaksi. Uhri pelästyy ja luopuu puhelimesta ja muista ryöstäjien vaatimista esineistä. Tavallisin ryöstön kohde oli puhelin, 60% Tukholmassa ja 33% Malmössä.
Åkesson haastatteli tutkimustaan varten 11 ryöstöjä tehnyttä nuorta. Hän solmi kontaktinsa osin koulukuraattorien, osin jo tavoittamiensa nuorten välityksellä. Åkesson mainitsee, että haastateltavia oli helppo löytää, koska haastattelut tehtiin kouluajalla ja ne soivat vapautuksen opetuksesta. Haastateltavat ovat 15-17-vuotiaita, ulkomailla syntyneitä poikia. He tulevat useista Malmön kaupunginosista, ja haastattelut ovat anonyymejä.
[Tässä välissä Åkesson esittelee tutkimuksensa teoreettisen viitekehyksen. Jätän osion käsittelemättä.]
Pojat kertovat viettävänsä aikaa kaupungilla, kunnes he näkevät uhriksi sopivia nuoria. Kysymykseen, suunnittelevatko he ryöstöjä etukäteen, he vastaavat: "Ei, me vain ryöstämme jonkun; näemme ruotsalaisia, jotka vaikuttavat rikkailta tai joilla on hienot kännykät, ja sitten me ryöstämme heidät.""Ei, me vain ryöstämme heidät; jos se on ruotsalainen, lähdemme liikkeelle..." Nuoret eivät päätä ennakkoon, missä ryöstö tapahtuu, tai mitä tavaroita he ryöstävät. Åkesson kysyy, ryöstävätkö pojat vain ruotsalaisia. Kaikki ovat sitä mieltä, että ruotsalaisia on helpointa ryöstää, koska nämä ovat niin peloissaan ryöstötilanteessa. Haastatellut käyttävät sanoja "pelokas" ("rädda"), "nynny" ("mesiga") ja "tyhmä" ("dumma") kuvaillessaan ruotsalaisia. Eräs poika kertoo, että "ruotsalaiset eivät tee mitään; ne vain antavat meille tavaransa, ne ovat niin nynnyjä".
Toinen poika kertoo lähtevänsä usein kavereidensa kanssa keskikaupungille "pitämään hauskaa". "Kuljemme kuusistaan, ja sitten ehkä näemme toisen porukan; valitsemme jonkun tyypin ja sanomme, että otamme hänen puhelimensa, ja sitten me saamme puhelimen." Pojat vaikuttavat vakuuttuneilta siitä, että heillä on mahdollisuus ryöstää kenet hyvänsä milloin hyvänsä. He kokevat ryöstämisen helpoksi ja yksinkertaiseksi, eivätkä näe tarvetta suunnitella tekoja etukäteen. Viisi poikaa kertoo, että nuorten ryöstäminen on heille hauska leikki.
Ryöstely on nuorille spontaania ja suunnittelematonta toimintaa. He eivät suhtaudu siihen kuin liiketoimintaan, vaan näkevät sen elämäntapanaan.
Poikien mukaan ryöstöt on tehtävä ripeästi, sillä "kun ruotsalaisen ryöstää, muut ruotsalaiset juoksevat tiehensä" [ja soittavat mahdollisesti poliisille]. Osa pojista kertoo, että poliisihelikopteri on kerran ajanut heitä takaa, ja että heidän kavereitaan on pidätetty. He sanovat, että heidän on nykyään oltava varovaisia, sillä "poliisi tietää keitä olemme, he jahtaavat meitä".
Nuoret kertovat erilaisista tavoista hämätä uhria. "Joskus kysymme heidän nimeään, missä he asuvat ja mitä he tekevät; puhumme heille kiltisti; he menevät hämyyn ja uskovat, että olemme kilttejä." Hetken kuluttua he vaihtavat äänensävyä ja kertovat uhrille haluavansa tämän tavarat. Poikien mukaan uhrit ovat usein niin hämmennyksissään, etteivät käsitä, mitä on tekeillä. Muutaman kerran uhri on kieltäytynyt luovuttamasta tavaroitaan, minkä vuoksi he ovat olleet pakotettuja käyttämään väkivaltaa.
Toiset pojista pyytävät kännykkää lainaksi tai kysyvät kelloa. Jos uhri ei tottele, heidän on lyötävä. Toisinaan heillä on mukana veitsiä, jotka he saattavat painaa uhrin kurkulle. "Panemme heidät makaamaan maahan, uhkailemme heitä, otamme tavarat ja juoksemme. Sanomme: pane tavarat maahan ja peräänny kaksi metriä."
Nuorten jengeissä vallitsee luja yhteenkuuluvuudentunne ja me-vastaan-he-henki sekä vihamielinen suhtautuminen muihin ryhmiin. Pojat kertovat: "Kun olemme kaupungilla ja ryöstämme, käymme sotaa; sodimme ruotsalaisia vastaan." Kaikki haastateltavat kertovat tekevänsä ryöstöt oman asuinalueensa ulkopuolella, lähinnä Malmön keskustassa. Kysymykseen, mitä valta hänelle merkitsee, yksi pojista vastaa: "Valta on minulle sitä, että ruotsalainen katsoo minua, menee makuulle ja suutelee jalkojani." Pojat käyttäytyvät provosoivasti ja luovat itselleen kuvan, että heidän on pakko elää tällaisissa olosuhteissa. Niinpä joka kerta, kun he kohtaavat ruotsalaisnuoren, kyseessä on taistelu tai sota. Yksi pojista sanoo, että "ne ovat niin peloissaan; ne eivät uskalla mennä ulos; ruotsalaiset, joita ryöstämme, ne eivät uskalla mennä ulos". "Kehon läpi kulkee ihana tunne, kun me ryöstämme; sitä tuntee itsensä tyytyväiseksi ja iloiseksi; tuntuu siltä, että on onnistunut, tuntuu yksinkertaisesti hyvältä." "On niin helppoa ryöstää ruotsalaisia, se on niin helppoa."
Kysymykseen, mikä ryöstelyssä on parasta, pojat vastaavat: "Raha ja kännykät; parasta on, kun saa rahaa; on ihanaa, kun on rahaa; haluamme rahaa." "Kun on rahaa, voi tehdä juttuja; rahaa tarvitaan, että voi tehdä siistejä juttuja, ostaa tupakkaa."
Osa pojista valittelee, että "ruotsalaiset eivät pidä meistä, he vihaavat meitä; jos olemme jossakin, ruotsalaiset luulevat, että aiomme lyödä heitä tai ryöstää heiltä jotakin; poliisi pysäyttää meidät aina, vaikkemme ole tehneet mitään". [Ei lisättävää.] Kaikki yksitoista ovat vihaisia siitä, että heitä jatkuvasti syytetään sellaisistakin teoista, joissa he eivät ole olleet osallisia.[/QUOTE]
Voi,voi. Vetää aika hiljaiseksi kun tuollasta lukee. Mutta pääasia kai on että he edes jollekin kertovat ääneen päänsä sisällön. Sitten kun pääsisi vielä yksi kerrallaan heitä jututtamaan niin voisi ehkä jotain järkeä saada niiden päähän. Mutta aika surullista jos ainoa taho on poliisi joka heistäkin on kiinnostunut
