Mikä on "hyvin pärjäämistä"?

[lastu]

Tiedän erään teiniäidin, joka sai lapsen 16-vuotiaana, ennen lasta hän oli ongelmanuori, lapsen jälkeen koulut jäi peruskouluun, töissä ei ole koskaan käynyt (on nyt 19-vuotias) ja elää edelleen täysin yhteiskunnan tuilla ja on nyt raskaana jälleen toiselle miehelle joka myöskin on työtön, kouluttamaton. Koko perheen rahat koostuvat siitä mitä saavat kelasta ja sossusta. Luottotiedot kummallakin menneet jo aikoja sitten ja olen kuullut tämän tytön sanoneen monta kertaa näiden kolmen vuoden aikana että "mä sain lapsen nuorena, hyvin ollaan silti aina pärjätty!"

Minusta tuo on pelkkää pärjäämistä, ei hyvin pärjäämistä.

Mutta sitten... tapaus minä itse. Olen lapseton 22-vuotias (mitä teen mammapalstalla...?) peruskoulun jälkeen suoritin ammatillisen tutkinnon ja sen jälkeen olen ollut töissä. Pätkittäin, ikävä kyllä mutta yhtään kuukautta en ole ollut niin ilman töitä että olisin joutunut hakemaan asumistukea tai soviteltua päivärahaa. Tuloni ovat yleensä hyvänä kuukautena 1800e, huonoimmillaan jää ansiot tonnin huiteille, mutta olen tyytyväinen. Koen että minulla on vapaus milloin vain alkaa opiskelemaan uutta alaa jos haluan päästä paremmille tienesteille. Tällä hetkellä rahat riittävät loistavasti haluamaani elämään eikä yksikään lasku ole koskaan ollut myöhään maksussa. Asun kaupungin keskustassa pienessä yksiössä, jonka olen sisustanut kauniiksi. Voin shoppailla ja juhlia, rahaa on säästössä viisi tonnia siltä varalta että elämä heittelee. Pärjään mielestäni hyvin.

Mutta erään toisen kaverini mielestä minä olen vähän surullisessa, ja köyhässä asemassa yhteiskunnassa. Hän varmaan sanoisi että minä pärjään, mutta en "hyvin".

Onko "hyvin pärjääminen" illuusio? Voiko siihen vetää ehdotonta rajaa kuka pärjää hyvin ja kuka ei? Jollekin se on se että selviää hengissä, minulle se on vaatimaton, mutta vakaa talous joka ei vaadi jatkuvaa yhteiskunnan (rahallista?) tukea. Kaverilleni taas se tarkoittaa omistusasuntoa, uutta autoa, korkeakoulututkintoa ja muhkeaa palkkatiliä arvostetusta alasta.

Tällä keskustelulla ei oikeastaan ole muuta tarkoitusta kuin herättää ajatuksia, pohdintaa ja erilaisia näkökulmia. Huvin vuoksi vain. Voipi tosin olla että saadakseni tähän keskustleuun vastaajia, olisi pitänyt vähän dramatisoida ja tehdä aiheesta kunnon provopostaus. Mutta kokeillaan nyt ihan tosiasioilla

 

["Lissu"]

Hyvin pärjääminen on mun mielestä sitä, että on elämäänsä tyytyväinen. Ja se on enemmän mielentila kuin ulkoisista asioista kiinni.

Mutta en mäkään katsoisi että ap:n kaveri olisi pärjännyt erityisen hyvin...

 

[bud]

Ei tuohon ole yhtä oikeaa vastausta. Jokaisella on omat määritelmänsä ja näkökantansa.

 

[ewrthygj]

Hyvää pärjäämistä voi tarkastella eri näkökulmista. Ja pitää ostata ottaa ihmisen peruskapasiteetti huomioon. Vaikka mielisairaalla ihmisellä hyvä pärjääminen tarkoittaa eri asiaa, kuin ns.tervellä ihmisellä.

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Mun mielestä se riippuu niin ihmisestä, siitä lähtökohdasta ja mihin itse tyytyy. Esim. entiselle alkoholistille/narkkarille "hyvin pärjääminen" on varmasti sitä, että pystyy elämään ilman niitä päihteitä ja hoitamaan itse normaalit elämiseen kuuluvat asiat (laskun maksun ym.).. Ainakin itse ajattelin tuollaisessa tapauksessa, että pärjää hyvin kun on päässyt normaaliin elämään takaisin.. vaikkei edes kävisi töissä.

 

["vieras"]

Järkevästi elämällä voi kohtuullisen pienilläkin tuloilla pärjätä hyvin ja tyhmästi elämällä huonosti, vaikka olisi isompikin palkka. Toki, jos haluaa kartuttaa omaisuutta, niin riittävän iso palkka ja säännölliset tulot ovat tärkeitä. Mutta niihin sinulla on tulevaisuudessa mahdollisuus. Nykytuloillakin on mahdollisuus saada joskus laina, jos saa vakityötä.

 

[piina]

[QUOTE="Lissu";25445285]Hyvin pärjääminen on mun mielestä sitä, että on elämäänsä tyytyväinen. Ja se on enemmän mielentila kuin ulkoisista asioista kiinni.

Mutta en mäkään katsoisi että ap:n kaveri olisi pärjännyt erityisen hyvin...[/QUOTE]


Ehkä näin, mutta juuri toi toisen tyytyväisyys ei aina näy kaikille tai joku toinen voi taas esittää tyytyväistä vaikka pinnan alla kuohuu.

Taloudellinen pärjääminen taasen mielestäni tarkoittaa, että pärjätään niillä rahoilla mitä on ja ollaan niihin tyytyväisiä. Joku voi olla tukiin tyytyväinen ja pärjätä hyvin, mutta ap:n esimerkin nuoriäiti ei aina ole aina pärjännyt taloudellisesti jos kerran luottotiedot on menneet...

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25445309]Järkevästi elämällä voi kohtuullisen pienilläkin tuloilla pärjätä hyvin ja tyhmästi elämällä huonosti, vaikka olisi isompikin palkka. Toki, jos haluaa kartuttaa omaisuutta, niin riittävän iso palkka ja säännölliset tulot ovat tärkeitä. Mutta niihin sinulla on tulevaisuudessa mahdollisuus. Nykytuloillakin on mahdollisuus saada joskus laina, jos saa vakityötä.[/QUOTE]
Ja siis tämä oli vaan taloudellinen näkökulma. Olennaisinta on mitä pään sisällä liikkuu, kun pärjäämisestä puhutaan.

 

["eee"]

Mun mielestä se riippuu ihmisen lähtökohdista ja resursseista. Jos sinä ap olisit vaikka mielenterveyskuntoutuja tai lähtöisin työttömästä, köyhästä perheestä jossa on eletty aivan kädestä suuhun, niin katsoisin sun pärjäävän todella hyvin.

Toisaalta jos sulla on täysin normaali tausta ja olet ihan fiksu, ja sulla olisi esim. valmiudet opiskella lisää ja pärjätä työssä, niin mielestäni et tällä hetkellä pärjää hirmu hyvin, vaan ainoastaan keskinkertaisesti. Sulla on käyttämättömiä mahdollisuuksia.

 

[Välillä meren ja maan harmaana]

Tarkoittaako hyvin pärjääminen vain taloudellista pärjäämistä ja materiaa?? Voihan se kaverisikin tarkoittaa sitä että on pärjännyt äitinä hyvin..

 

["vieras"]

[QUOTE="eee";25445377]Mun mielestä se riippuu ihmisen lähtökohdista ja resursseista. Jos sinä ap olisit vaikka mielenterveyskuntoutuja tai lähtöisin työttömästä, köyhästä perheestä jossa on eletty aivan kädestä suuhun, niin katsoisin sun pärjäävän todella hyvin.

Toisaalta jos sulla on täysin normaali tausta ja olet ihan fiksu, ja sulla olisi esim. valmiudet opiskella lisää ja pärjätä työssä, niin mielestäni et tällä hetkellä pärjää hirmu hyvin, vaan ainoastaan keskinkertaisesti. Sulla on käyttämättömiä mahdollisuuksia.[/QUOTE]
Minä näen tämän toisin. Jos ap olisi mielenterveyskuntoutuja tai lähtöisin köyhästä perheestä, niin olisi todennäköisesti luottovaikeuksissa tai itkeskelisi, että kun rahat eivät riitä ja ei pärjää. On paljon akateemisia pätkätyöläisiä, jotka koskaan eivät tue pääsemään isoihin tuloihin kiinni, kun on valittu sellainen ala, mikä kiinnostaa, mutta missä ei ole iso palkka, mutta silti henkisten valmiuksien vuoksi elämä on aivan toisenlaista kuin edellämainituilla. Ap:llakin asiat ovat kunnossa ja tulevaisuudessa ehkä vieläkin paremmin.

 

["vieras"]

No mä en kokisi pärjääväni hyvin, jos mulla olis lapsi eikä ammattia tai mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Mä olen 23-vuotias AMK-opiskelija, kolmevuotiaan lapsen äiti. Olen naimisissa viidettä vuotta. Mies opiskelee monimuotona ja tekee töitä, mä opiskelen päätoimisena ja teen töitä joskus viikonloppuisin ja lomilla. Virallisesti ollaan köyhiä, mutta ei se siltä tunnu, koska mitoitetaan menot tuloihin. Saadaan rahaa säästöönkin. Ja parin vuoden päästä meillä on ammatit, joilla työllistyy hyvin ja jotka ovat meille mieleisiä. Opiskelut joustavat ja isovanhemmat auttavat, joten ollaan saatu asiat järjestettyä niin, että lapsi on hoidossa max. 7h päivässä maanantaista torstaihin.

Mun mielestä me ollaan pärjätty hyvin, vaikka moni pyörittelikin silmiään kun minusta tuli äiti hiukan alle 20-vuotiaana. Vaikka perhe onkin mulle ehdottomasti ykkösjuttu elämässä, on mulla sen verran kunnianhimoa, että haluan saada muitakin titteleitä kuin ''äiti'' ja ''vaimo''.

 

["Aapee"]

[QUOTE="eee";25445377]Mun mielestä se riippuu ihmisen lähtökohdista ja resursseista. Jos sinä ap olisit vaikka mielenterveyskuntoutuja tai lähtöisin työttömästä, köyhästä perheestä jossa on eletty aivan kädestä suuhun, niin katsoisin sun pärjäävän todella hyvin.

Toisaalta jos sulla on täysin normaali tausta ja olet ihan fiksu, ja sulla olisi esim. valmiudet opiskella lisää ja pärjätä työssä, niin mielestäni et tällä hetkellä pärjää hirmu hyvin, vaan ainoastaan keskinkertaisesti. Sulla on käyttämättömiä mahdollisuuksia.[/QUOTE]

Vähän molempia, itseasiassa Olen sairastanut vaikean masennuksen joka nieli käytännössä koko teini-ikäni, vaikea perhetaustakin löytyy, mutta samalla pidän itseäni ihan fiksuna ja täysin potentiaalisena opiskelemaan itselleni korkeammankin tutkinnon, kiinnostava alakin on ja mielessä mutta odottelen sopivaa hetkeä aloittaa opiskelut. Käytännössä minua ei estä menestymästä muu kuin se että olen tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni joka on stressitön ja helppo. Sittenkun alkaa tuntumaan siltä että kaipaan haasteita ja alkaa kunnianhimo kutkuttaa niin voin alkaa työstämään itselleni ruhtinaallisempaa elämää, en kuitenkaan koe asiaa kiireelliseksi. En ole suorituskeskeinen ihminen. Mutta siltikään en jotenkin pidä ajatuksesta että minut laitettaisiin pärjäämisessä samalle viivalle kuin tuo teiniäiti joka mielestäni ei ole elämässään hyvin pärjännyt. Kuulostaa aika sikamaiselta, mutta sisimmässäni ajattelen niin. Pakko kyllä myöntää että en osaa sanoa mikä minulla olisi rajana siihen mitä henkilökohtaisesti pidän hyvin pärjäämisenä ja mikä jää sen alapuolelle. Ehkä jos joku rajanveto on laitettava niin se yhteiskunnan tukien nosto elinkeinona. Jatkuvana sellaisena, ei tilapäisenä.

 

["katharsis"]

miten osuva avaus, olen miettinyt samaa paljon viime aikoina

Minä olen ammattikoulun käynyt kolmen lapsen yh, ja asun kaupungin vuokra-asunnossa. Ja arvatkaa mitä: mielestäni minä pärjään aivan helkkarin hyvin

Olen syntynyt kahden alkoholistivanhemman väkivaltaiseen perheeseen, elänyt ensimmäiset 20 vuotta hirvittävässä kuolemanpelossa ja paskassa itse itseni hoitaen taaperosta asti, sairastanut vakavia mielenterveyden häiriöitä, maannut mielisairaalassa ja yrittänyt monta kertaa itsemurhaa. Haudannut isäni.

Ja nykyään olen täysin normaali ihminen, joka saa kyllä yhteiskunnan tukia, mutta olen todella onnistunut opiskelemaan, tekemään työtä ja hoidan lapseni moitteettomasti. Tarjoan heille turvallisen ja tasapainoisen elämän, ja loputtomasti rakkautta.

Joskus kalvaa, kun ajatellaan ettei tällainen amislainen lähiöyhäri ole saavuttanut elämässään mitään. Minusta minä olen saavuttanut aika paljon.