Mikä on oikea tapa toimia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vieras ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vieras ap

Vieras
Pojan 1v2kk kanssa saa jatkuvasti tapella ruualla, vaikka on ennen syönyt hyvin ja nytkin syö - jos - viihdyttää. Jos ei koko ajan suuntaa huomiota muualle tai kysele asioita jatkuvalla syötöllä, ruoka lentää suusta lattialle, pöydältä lattialle ja mukia työnnetään jos yrittää juomaa tarjota. On siis vielä syötettävä lapsi, koska lusikan kun antaa niin ruokaa viskotaan suoraan seinille ja lattialle. Tänään meni totaalisesti hermot kun en jaksanut koko aikaa viihdyttää, pari lusikallista meni suuhun ja sitten alkoi sota. Kielsin lujaa "EI" ja poika pelästyi niin että itki hysteerisesti. Kun oli rauhoittunut, ei syönyt mitään. Sanoin, että sitten olet syömättä ja pistin pöydästä pois. Mikä teidän mielestä on oikea tapa tuon ikäiselle toimia?
 
En todellakaan tiedä mikä on oikea tapa...mutta tutulta kuulosti! Yleensä aamupuuro on ainoa ruoka joka menee ihan hyvin, loput syödään kuvakirjan kanssa.
En jaksa taistella asiasta enää, kunhan tulee syödyksi niin hyvä.
Eli tämän viestin suuri ajatus oli se, ettet ole ainoa! =)
Have a nice meal! :D
 
Ihan kuin meillä! Jogurtilla, puurolla, ruualla yleensäkin sotketaan pöydän pintaa. Pöytäliinan väritys on syöttötuolin kohdalta jokseenkin kirjavaa ruokailun jälkeen. Omassa kädessä on oltava lusikka, jolla ruokakuppia vispataan ja samalla ruoka saa kyytiä milloin mihinkin yleensä lattialle. Muutoin ei syödä. Välttämättä se oma lusikka ruokailun aikana ei kertaakaan edes käy siellä suussa.

Ja mikä parasta, koska isä sillointällöin lukee aamupalalla lehteä... täytyy pojan myös saada oma lehti nenän alle. siis ihan oikea lehti!!! Muutoin ei syödä.

Maito on parempaa äidin lasista, vaikka samaa tavaraa omassa nokkamukissa olisikin. Äitin leipä on parempaa kuin oma leipä. Äitin lautasella oleva ruoka maistuu taatusti paremmalta kuin oma ruoka.
 
Mä tein silloin kun vain pystyin (ei ollut menoa minnekään) niin että lopetin syömisen siihen. Pieni välipala tunnin päästä (esim. pala sämpylää ja tilkka maitoa) ja seuraavan kerran koetettiin ruoka-aikaan.

Joskus taarjosin samaa ruokaa, mutta totesin että ruoka kannattaa silti vaihtaa. Menee muuten siihen että "minähän en kalakeittoa syö!" tai ainakin meillä tuntui menevän.

Vaatii myös sen, että itse on levännyt ja jaksaa viedä ruokien väliajoilla lapsen huomion pois nälästä. Siksi meillä ei onnistu(nut) joka päivä. Toisina päivinä sitten syödään miten syödään, kunhan syödään edes jotakin...

Ja näitä kausiahan sitten riittää...
 
Kyllä meilläkin joskus joutuu laittamaan stopin pojan pelleilylle ja sen verran harvoin sen kuitenkin teen, että kun lopullisesti ja päättäväisesti sanon viimeisen ei:n, ääntä hieman korottaen, niin sitten uskoo.

Pari kertaa olen ottanut pöydästä ja sanonut, että selvä juttu, ei sitten tule ruokaa ja että tule takaisin kun osaat syödä nätisti. Siitä on joskus seurannut raivokohtaus ja kiemurtelua lattialla, mutta kylmästi olen pääni pääni pitänyt. Ja vasta kun on lopettanut huutamisen, ollaan kokeiltu syömistä uudelleen, yleensä paremmalla tuloksella.

Tuo ikä (omani on samanikäinen!) on selvästi sellaista kokeilemisen aikaa eli testataan vanhempia. Silloin rajojen laittaminen on tärkeää, että saa luotua tietyn auktoriteetin itsestään lapselle. Se tuo myös lapselle turvallisuutta! Mutta täytyy muistaa, että tuon ikäinen on kuitenkin vielä pieni ja joskus keskittyminen erilaisiin asioihin, kuten syömiseen, on vaan yksinkertaisesti liikaa. Eivät tahdo malttaa syödä kun maailmassa on muutakin tekemistä... ;)

Taiteilua tämä vaatii, mutta minusta on oikein, että vanhempina emme hyväksy ihan mitä vaan, vaan silloin tällöin "ojennamme" hieman. =)
 
Lieneekö tuota oikeaa tapaa, jokainen kun tuppaa tekemään omallaan. Meillä laps lähtee pöydästä,eikä saa ruokaa kun vasta seuraavassa tarjoilussa eli väliksi tulee jopa 4 tuntia. Juomista saa jos pyytää,muttei massun täydeltä. Tähän mennessä on sillon ruoka jo maistunut. Lapsi o tosin vähän isompi,1vee 9kk huomenna. :)
 
Mekin olemme miettineet, että mikä olisi "oikein".
Neuvolasta saimme tukea, että olemme toimineet järkevästi. Eli, jos ruoka ei maistu ja syöminen menee sylkemiseksi yms. niin sitten vain sanotaan kiitos, ja pois ruokapöydästä. Seuraavan kerran ruokaa tarjotaan sitten vasta ruoka-aikaan, välipaloja ei anneta, juomaa toki, jos on jano. Yleensä ruoka on sitten maistunut ihan hyvin.

Annan kyllä lusikan omaankin käteen, vaikka sotkuahan siitä tulee, mutta pitäähän sitä opetella. Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi, ettei hänen mielestä kannata ruokailusta tehdä mitään numeroa, jos ei syö, niin sitten odotellaan että on kunnolla nälkä eli seuraavaa ruoka-aikaa.

Olen nähnyt myös huonon esimerkin siitä, kuinka ruuasta voi tulla vuosien valtataistelu, ja siihen en haluaisi...
 
Kai niitä "oikeita tapoja" on yhtämonta kun on syöttäjiäkin. Mä katon joskus telkasta semmosta "kauhukakara" ohjelmaa, missä ammattilainen käy jeesaamassa perheen elämää raiteilleen ja siinä oli kans syömäongelma (muiden lisäks). Siinä neuvottiin tekemään ruokailutilanne rauhalliseks ja kivaks ja siinä laps pääsi pois liian pienestä syöttötuolista.
Mä tiedän itekin mitä on kun laps ei syö, se on raivostuttavaa ja huolestuttavaa. Meillä tilanne on nyt parantunu, mut edelleen syöttäjä toimii viihdytysjoukkona koko syömisen ajan. Meill lähinnä lauletaan kaikki laulut mitkä jotenkin osataan, niihin mitä ei osata keksitään ite sanat. Välillä rupee itteekin naurattamaan "Oksan latvassa kuusien alla .... naavasta katto ja nythän on talvi". Lisäks mä oon joutunu luopumaan vähän periaatteesta ei leluja ruokapöytään. Nykyään saa yhden nallen, jos ruoka ei mee, tai vaikka oman synttärikorttinsa käteen. Mut meillä ainakin tärkeintä on että on ite hyvällä tuulella eikä tuputa ruokaa (paljoo ;) ) sit kun toinen ei selvästikään enää haluu syödä. Kai noita syömättömyyskausia on kaikilla ja toivottavasti ne menee ohi. Tsemppiä ja jaksamista!
 
Niin kauan, kun ei ruokaa syljetä ja heitellä, mä laulan tai latelen tulemaan päivän ohjelmaa, kun en muutakaan puhumista jatkuvalla syötöllä keksi, ja usein ruoka menee huomaamatta niin suuhun. Jos alkaa mukin tai ruuan heittely, tulkitsen, ettei enää maistu ja sanotaan "kiitos" ja nostan pois pöydästä. Lelut olen pitänyt pöydästä pois. Syömättömät kaudet on menneet ennemmin tai myöhemmin ohi.
Oma lusikka lapsen käteen ja toisella kädellä syöttäjä lappaa, tai yrittää ainakin, ruokaa suuhun. Sormiruuat on hyviä sitten kun "minä itse"-kausi alkaa. Usein laitan osan ruuasta lapselle sormiruuaksi ja osan hienonnan ja syötän itse sitä lusikalla.
Ja meillä ainakin syöminen sujuu ilman ongelmia, jos ollaan jossain muualla kuin kotona tai mummolassa eli ravintolassa tai kahvilassa ei tarvitse alkaa laulamaan ;)
Mä mietin, että koska mahtaa meidän lapsi alkaa oppia lusikoimaan ruokansa, kun se oli pelkkää lautasen hakkaamista, mutta yksi tässä kaunis päivä se sujuikin aika hienosti. Ikää kohta 1v 5kk.
 
Entäs jos kyseessä on iltapuuro? Meillä meni just tappeluks ja puoliväkisin sain vähän puuroa menemään, kun ei viitsi ihan tyhjin mahoin nukkumaankaan laittaa... Oma moka tietysti, kun ei ajoissa syödä vaan vasta sitten ihan liian väsyneenä. Viihdytysjoukkoja täälläkin usein vaaditaan (valitettavasti) ja ikää herralla vasta vuosi ja viikko.
 

Yhteistyössä