Mulla on mitta täynnä mun äitipuolta, mä olen vuodesta -94 sietänyt sen vuoristoratakohtelua mua kohtaan: välillä mä olen ok, välillä mä en ole hänelle olemassakaan ja välillä olen riidan aiheena kun isän mielestä mutkin voitaisiin joskus ottaa huomioon.
Rehellisesti, olen ollut hiljaa niin kauan kun hän on elämääni kuulunut. En ole haukkunut enkä ollut ilkeä. Hän vain ei voi hyväksyä minua.
Nyt isäni painostaa, että jos en hyväksy äitipuolta ja en usko mikä apu hän minulle olisi, en näe isäänikään.
Mitä mä teen? Olen tästä ennenkin puhunut, tai ainakin sivuuttanut aihetta täällä, jos kukaan muistaa...
Rehellisesti, olen ollut hiljaa niin kauan kun hän on elämääni kuulunut. En ole haukkunut enkä ollut ilkeä. Hän vain ei voi hyväksyä minua.
Nyt isäni painostaa, että jos en hyväksy äitipuolta ja en usko mikä apu hän minulle olisi, en näe isäänikään.
Mitä mä teen? Olen tästä ennenkin puhunut, tai ainakin sivuuttanut aihetta täällä, jos kukaan muistaa...