Mikä saa jäämään väkivaltaiseen suhteeseen?

[Vera']

Minua kiinnostaisi parisuhteet, joissa on toistuvasti väkivaltaa, mutta suhdetta ei silti lopeteta. Mikä saa naisen/miehen jäämään suhteeseen, jossa väkivalta on jatkuvaa? Onko kyse siitä, että väkivaltainen kumppani vakuuttaa parantavansa tapansa? Vai onko väkivaltaisen kumppanin hylkääminen pelottavaa, onko kumppani esim. uhannut vielä pahemmalla väkivallalla, jos toinen lähtee? Vai onko hakatun puolison itsetunto nujerrettu niin pahasti, ettei hän enää itsekään usko ansaitsevansa parempaa?

Itse en ole kokenut fyysistä väkivaltaa, henkistä kylläkin ja siitä oli uskomattoman vaikea lähteä pois, vaikka mies kohteli minua todella huonosti. En vielä tänäkään päivänä ymmärrä, mikä sai minut antamaan kohdella itseäni huonosti yli vuoden päivät.. Kai uskoin, että mies muuttuisi..

Olisi kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia ja erityisesti fyysistä väkivaltaa parisuhteessa kokeneiden kertomukset kiinnostavat. Miten siitä ei osaa lähteä ajoissa? Mikä saa jäämään?

 

[eräs kokemus]

Minulla oli avoliiton loppuvaiheessa väkivaltaa miehen puolelta ja aloin itsekin ihan tosissaan hermostua. Laitoin kerran asunnon ihan hyrskyn myrskyn kun olin niin raivoissani ja loppu. Tilanteita ja riitoja vain tuli koko ajan. Jos olisi ollut rauhallisempaa välillä niin en tiedä olisinko jäänyt, mutta minun pinnani ei enää kestänyt. Enkä jäänyt enää katselemaan kun lopulta koko arki oli yhtä jatkuvaa riitelyä ja huutoa.

Minä en jotenkin näe niin suurta eroa fyysisellä ja henkisellä väkivallalla. Molemmat ovat sellaisia, jotka eivät terveeseen parisuhteeseen kuulu sitten yhtään. Luulen, että useimpien kohdalla syy jäämiseen on nujerrettu itsetunto, ei enää uskota itseen eikä ajatella että ansaitsen parempaa. Niin ja usein on vielä niinkin ettei voimat vaan riitä, vaikka haluaisikin lähteä. On vain niin loppu. Usein tähän juuri se toinen osapuoli pyrkii. Viemään voimat niin tappiin, tavalla tai toisella, ettei ole voimia irtiottoon.

Mutta kyllä niitä voimia aina jostain löytyy kun niin vain haluaa. Se vain sitten riippuu jokaisella että mikä on se viimeinen pisara. Minulle se ei ollut edes se, että minua lyötiin ensimmäisen kerran. Ei, vaikka aina olin ajatellut että se on kerrasta poikki jos niin käy. Minulle viimeinen pisara oli se, että aloin itse sekoilemaan. Se pelotti minua niin paljon, että tajusin koota viimeiset voimani ja lähteä.

 

[myrkkysumakki]

Minä en jotenkin näe niin suurta eroa fyysisellä ja henkisellä väkivallalla. Molemmat ovat sellaisia, jotka eivät terveeseen parisuhteeseen kuulu sitten yhtään. Luulen, että useimpien kohdalla syy jäämiseen on nujerrettu itsetunto, ei enää uskota itseen eikä ajatella että ansaitsen parempaa.

Tavallaan olen kanssasi samaa mieltä, lisäisin vain sen, että joskus suhde muodostuu (henkisesti tai fyysisesti) väkivaltaiseksi siksi, että toisella on niin huono itsetunto, että hän hakee itselleen parin, joka alkaa kohdella häntä huonosti.

En tokikaan tarkoita, että tämä mitenkään vähentäisi pahoinpitelijän syyllsyyttä, tarkoitan vain, että jotkut meistä toistuvasti järjestävät elämänsä sellaiseksi, että he ovat onnettomia.

Syynä voi olla se, että ei koe ansaitsevansa parempaa - tai se, että se onnettomana oleminen tuntuu ihanan tutulta. Voi olla jopa lapsuudenkodista opittu malli.

Ja siitähän voi aina myös oppia pois.

 

[molemmat väkivallat]

Miten alistaja yleensä ilkeää näyttäytyä uhrinsa silmissä?Tietää taatusti mitä uhrin mielessä liikkuu.Eivätkö tällaiset ihmiset osaa hävetä tekemisiään?Ovatko he tunne-elämältään niin kuolleita että he eivät pysty tuntemaan mitään empatiaa,sympatiaa uhriaan kohtaan?Puhun alistetusta tarkoituksella,UHRI.Jos minun tyttäreni joutuisi tollasen sadistin kynsiin jostain syystä,se ei kestäisi kovinkaa kauan.Siihen tulisi stoppi hyvin nopsaan.

 

[ei enaa]

Mun ex (jonka kanssa olosuhteiden pakosta asun edelleen) on vakivaltainen ja henkisesti alistaa mut niin halutessaan ihan taysin. Kehuskelee kuinka iso ja vahva on, samaan hengenvetoon kertoen kuinka heikko ja saalittava olen. Valilla tulee nyrkista, useimmiten "vain" kuristaa ja tarttuu kasivarsiin/ranteisiin saaden aikaan mustelmia, joskus potkii kaadettuaan mut maahan, ja lopuksi kertoo sen olevan mun vika koska itkin/en ollut hiljaa/naytin v***maiselta/jne. Paadyin jattamaan sen vahan yli kolmen vuoden suhteen jalkeen koska vakivalta ajankuluessa on tullut vain pahemmaksi ja pelottavammaksi. Nyt lahiaikoina se on alkanut uhkailla isoilla veitsilla, vasaralla yms tehostaakseen sanojaan. Ma toivon koko sydamestani etta paasen taalta ennenkuin se tappaa mut.
Mutta vastauksena kysymykseen, pelko/itsetunnon taydellinen puuttuminen/uhkaukset/puolison kontrollointi ovat yleisia syita miksi vakivallan uhri jaa suhteeseen. Varsinkin jossei ole paikkaa minne menna/tukea on lahteminen ihan mielettoman vaikeaa.

 

[Nopeasti!]

Mun ex (jonka kanssa olosuhteiden pakosta asun edelleen) on vakivaltainen ja henkisesti alistaa mut niin halutessaan ihan taysin. Kehuskelee kuinka iso ja vahva on, samaan hengenvetoon kertoen kuinka heikko ja saalittava olen. Valilla tulee nyrkista, useimmiten "vain" kuristaa ja tarttuu kasivarsiin/ranteisiin saaden aikaan mustelmia, joskus potkii kaadettuaan mut maahan, ja lopuksi kertoo sen olevan mun vika koska itkin/en ollut hiljaa/naytin v***maiselta/jne. Paadyin jattamaan sen vahan yli kolmen vuoden suhteen jalkeen koska vakivalta ajankuluessa on tullut vain pahemmaksi ja pelottavammaksi. Nyt lahiaikoina se on alkanut uhkailla isoilla veitsilla, vasaralla yms tehostaakseen sanojaan. Ma toivon koko sydamestani etta paasen taalta ennenkuin se tappaa mut.
Mutta vastauksena kysymykseen, pelko/itsetunnon taydellinen puuttuminen/uhkaukset/puolison kontrollointi ovat yleisia syita miksi vakivallan uhri jaa suhteeseen. Varsinkin jossei ole paikkaa minne menna/tukea on lahteminen ihan mielettoman vaikeaa.

Lähde HETI! On olemassa paikkoja joihin mennä. Ihan sama vaika asuisit jonkun ystävän/perheen nurkissa, kunhan pääset turvalliseen paikkaan. Ja jos ei muu auta niin hakeudu turvakotiin tai kerro tilanteestasi vuokrakämppiä välittävään firmaan. Yleensä noissa pääsee jonon ohi nopeasti jos elämäntilanne sitä vaatii.

 

[pahinta oli, kun ei ollut mitään paikkaa minne men]

Ihan sama vaika asuisit jonkun ystävän/perheen nurkissa, kunhan pääset turvalliseen paikkaan. Ja jos ei muu auta niin hakeudu turvakotiin tai kerro tilanteestasi vuokrakämppiä välittävään firmaan. Yleensä noissa pääsee jonon ohi nopeasti jos elämäntilanne sitä vaatii.

Kaikilla ei ole niin läheisiä ystäviä tai sukulaisia, että he huolisivat nurkkiinsa asumaan edes lyhyeksi aikaa. Ihmisillä on omat elämänsä, monet ovat mielummin niinkuin eivät huomaisikaan toisen ongelmia tai keksivät tekosyitä kuin auttavat sillä uhalla että oman perheen elämä menee tuttavan ongelmien takia jotenkin sekaisin. Turvakotipaikkojakaan ei ole läheskään niin paljon kuin tarvittaisiin. Ota "ei enaa" kuitenkin yhteys turvakotiin, ehkä sieltä pystyttäisiin jotenkin auttamaan tai löytyisi paikkakin, tilanteesi on niin paha että olet todella avun tarpeessa.

Itse jotenkin onnistuin keräämään sen verran voimia, että pystyin mieheltä salaa kaikessa hiljaisuudessa etsimään vuokra-asuntoa itselleni yrittäen siihen asti pitää miehen rauhallisena ja olla ärsyttämättä millään tavalla (mahdoton tehtävä, kun ärsyttämiseksi saattoi riittää pelkkä väärä äänensävy). Myönnän, että se oli törkeästi tehty, mutta miehen uhkausten jälkeen pelkäsin niin paljon, etten uskaltanut ottaa eroa puheeksi ennenkuin minulla olisi joku paikka minne tietäisin pääseväni ennemmin tai myöhemmin pakoon. Siinä henkisessä tilassa koko muuton järjestely oli aivan uskomaton ponnistus, pelossa eläminen lamauttaa toimintakyvyn aika totaalisesti ja jatkuva vähättely saa epäilemään entistä enemmän omaa kykyä muuttaa oman elämänsä suuntaa. Tällä hetkellä olen todella onnellinen ja tyytyväinen itseeni, että pystyin siihen.

 

[ei enaa]

Kiitos.
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan tassa asiassa, ma muutin exan kanssa toiseen maahan. Mulla ei ole taalla sukua eika ystavia, joten ei ole paikkaa minne menna. Turvakoteja olen katsellut mutta en ole viela loytanyt sellaista joka hyvaksyisi koiria, ne on seuranneet mun mukana melkein kymmenen vuotta joten niita en voi exan luo jattaa. Elan siis lahinna paivasta toiseen sen toivossa etta saan vihdoin tarpeeksi rahaa kasaan etta paasen taalta pois, viimeiset mun keraamat takuurahat mies kaytti kun sai ne nappiensa ulottuville.
Mutta, se paiva kun taalta paasen pois on sitakin parempi.

 

[pari tikkiä vaan..]

En sano, että kaikilla se menee näin, mutta aika monilla, joiden kanssa olen asiasta jutellut.

Väkivalta on lumipallo.

Harva parisuhteessa saa heti täysillä turpiin. Ensin on vittuilua, toisen alistamista kaikella tapaa: ulkonäön ja älykkyyden kritisointia, tavaroiden tuhoamista, toisen elämän säätelyä (ketä saa tavata, millaisia vaatteita käyttää, miten saa rahaa käyttää..) lemmikkien kaltoinkohtelua yms.

Sitten alkaa uhkailu. Sanallinen ja fyysisillä eleillä uhkailu. Sanotaan suoraan "kohta otat vittu niin hyvin turpiin, ettei äitis sua tunne" . Fyysisillä eleillä uhkailulla tarkoitan sitä, että samalla kun uhotaan "josset perkele ole hiljaa niin..." nostetaan kättä lyödäkseen..

Seuraavaks alkaa tulla korvatillikoita, läpsimistä, tukasta riuhtomista, vaatteista repimistä.

Seuraavaks alkaa tulla kunnolla turpaan.

Väkivallan tekijä katuu aluks ihan kauheasti. Sen on niin paska olla ittensä kanssa, ettei kukaan muu voi uskoa, eikä auttaa. Se yrittää kaikin keinoin hyvittää tekonsa "uhrilleen". Se yrittää pyytää anteeksi ja saada anteeksi. Se lupaa ihan oikeasti ittelleen ja toiselle, ettei koskaan enää tee niin.

Uhrin on ollu jo pakko oppia kestämään jonkinlaista väkivaltaa ja kovettaa itsensä, jotta kestää. Turpiin saaminen on vain jäävuoren huippu. Joko hän 'antaa anteeksi' ja homma jatkuu tai sitten ei. Elinikuiset arvet jäi.

Väkivalta jatkuu. Henkisenä ja fyysisenäkin, pahenee pikkuhiljaa. Uhrista tuntuu pahalle. Koko ajan hänen on kovetettava itseään, omaa kuortansa, jotta kestäis sen. Koko ajan hän on kuitenkin heikompi sisältä. Kaikki voima menee kuoren kovettamiseen. Ei ole enää voimia lähteä suhteesta.

Kun on kovettanu kuorensa, on pinnalta ihan "turta". On ottanut asenteen, että "Sä paska saat sanoa ja tehä ihan mitä vaan, mut et sä voi satuttaa mua. Joku päivä mä tästä lähden!" Sisältä sattuu niin vitusti! muttei anna itsensä tuntea sitä. Eihän sitä vois elää toisen kanssa sellaisen pahan olon ja henkisen kivun kanssa.

Väkivallan tekijäkin turtuu. Ei hän viimenään edes huomaa, että toisen henkisessä satuttamisessa olisi mitään outoa. Siitä on tullut tapa. Toisen fyysinen lyöminenkin on aina vain helpompaa. Helpostihan hän viimeksikin sai anteeksi. Viimenään hän ei edes tarkoita mitään pyytäessään anteeksi ja luvatessaan, että se oli viimeinen kerta.

'Mitä nyt pikku korvatillikoista!', 'Ja eihä se muija usko, jossei välillä anna vähän kurinpalautusta!'

Näin meillä. Viime perjantaina sain viimeksi turpaan. No niin ja lähtöä suunnittelen taas. Kuinka helvetin monta kertaa olenkaan ollut samassa pisteessä!! Aina vaan olen jäänyt.

 

[Tukea ensiaskelille - soita!]

http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/haetko_apua2/

Jos on lapsia ja eläimiä, niin heidätkin pitää siirtää turvalliseen ympäristöön, jossa heistä pidetään luotettavasti hyvää huolta.