mikä vaihe meidän 1v3kk:lla menossa?

[lohduttavainen äippä]

Tyttömme 1v3,5kk on hyvä syömään, nukkumaan, rauhallinen, puhuu useita sanoja ja on juuri oppinut kävelemään. On muutamana päivänä nyt ollut todella isissä kiinni- kyselee isin perään tämän ollessa töissä, ja kun tulee kotiin, niin äiti ei kelpaa, paitsi nukuttamaan ja lohduttamaan, mutta muuten viihtyisi vaan iskän kanssa leikkiessä. Äsken mieheni tuli kotiin töistä ja alkoi syömään (huomioi tyttöä ensin kyllä kunnolla, leikkivät hetken ja sylissä piti jne) ja tyttö sai aivan hirveät oksennusitkuraivarit kun isi ei ottanutkaan syliin vaan istui ruokapöydässä. Sanoin että älä ota, mutta huomioi pieni, ja niin tehtiinkin, mies jutteli ja silitti eli ei todellakaan sivuuttanut tyttöä mutta raivo vaan yltyi kun ei päässyt ylös. Sitten kun mies oli syönyt ja syli liikeni, tahtoi sinne mutta heti päästyään alkoi venkoilu pois, alas laskiessa tahtoi takas, ja taas heti pois..??

Meille on minä päivänä hyvänsä syntymässä pikkukakkonen, joten lienee hyvä että aina ei voi päästä syliin just sillä hetkellä kuin haluaa mutta huomiota saa silti eikä häntä sivuuteta?

Muistan vaan joskus jostain lukeneeni jostain itsenäistymisahdistusjutusta, että lapsi tajuaa olevansa erillinen ihminen, mutta ahdistuu siitä, onko tämä joku kausi, vai vaistoaakohan pieni vauvan tulon jotenkin, synnytys on todella lähellä. Olemme varustautuneet huomioimaan esikoista erityisesti vauvan synnyttyä ja vältämme "oot jo iso tyttö"- ajattelua jo valmiiksi, toinen on vielä kovin pieni.

 

[vieras]

uhmaikä

 

[ap]

Mikä on paras tapa toimia raivareiden keskellä? Sanotaan että lasta ei saa jättää kesken tunnemyrskyn keskelle yksin, mutta jos venkoaa pois sylistä, ni miten koittaa rauhoittaa? Onko tärkeintä olla läsnä ja paikalla ja syli avoinna?

 

[vieras]

Eiköhän tuo ole ikään kuuluvaa eroahdistusta? Uhmaiän aika on sitten n. 2-vuotiaana.

 

[ap]

Miten tuen pientä?

 

[näin meillä]

Meillä tyttö kohta 1v 5kk ja raivareita on tullut jonkun aikaa, alkaa viskomaan tavaroita ja huutaa ja jos ottaa syliin niin yrittää venkoilla pois. Pidän kuitenkin sylissä, hellästi mutta napakasti ja juttelen rauhallisesti ja siinä pikkuhiljaa hieman rauhoittuu. Sitten ohjaan tekemään jotakin muuta ja näin kohtaus menee ohi.

 

[Jii]

Ja hienoa on, että kuopuksen syntyessä esikoinen on valmiiksi isin tyttö - silloin riittää syli kummallekin lapselle! Muuten toi käytös on vaan yksi kehitysvaihe. Kunhan ette joka oikkuun mene, niin kyllä se lapsi niistä selviää. =)

 

[vieras]

Meillä pikkuneiti myös 1v4kk ja kovin isin tyttö juuri nyt. Kun isi tulee töistä niin seuraa isiä joka paikkaan ja vaatii huomiota. Me tehdään aina molemmat niin, että huomioidaan lapsen ikävä ja sen jälkeen syödään. Näin saa kaikki syödä rauhassa.
Tärkeää on juuri noissa raivonpuuskissa tukea lasta. Selittää ja rauhoittaa. Lohduttaa sitten, kun sen sallii. Ei jättää huomioimatta niin kuin ennen vanhaa käskettiin.