Onko tämä sun esikoinen? Mulla oli vähän samanlaista esikoisen kanssa. En vain jotenkin osannut kommunikoida vauvan kanssa. Yritin jutella niitä "nyt syödään, vaihdetaanko vaippa, tuossa on lamppu, sano lamppu", mutta usein se tuntui väkinäiseltä. koetin "sanoittaa" leikkejä ja muuta, mutta usein huomasin istuvani hiljaa tai etten tarkoituksella vaan jaksanut puhua vauvalle. en tiennyt, mitä sille olisi voinut puhua, säästäkö?
Hakeuduin sitten avoimeen päiväkotiin, että lapsi saisi nähdä vähän pirtsakkaampaa porukkaa... kammottaa, millaisessa ympäristössä vauva joutui kasvamaan.
Mulla tuo liittyi ilmeisesti eniten siihen, että piti tottua siihen, millaista on elämä lapsen kanssa, miten siihen suhtaudutaan, miten kommunikoidaan, ennen kaikkea, se on oikea ihminen, jonka kanssa eletään normaalisti. Tämän opin seuraavien lasten kanssa. Nyt kolmannelle vauvalle on luontevaa höpötellä ja jutella ja leikkiä sen kanssa. Ehkä sullakin on kyse siitä, että kasvu vanhemmaksi vie joillakin aikansa ja kenties myös alakuloa siitä, kun ei ole vielä tottunut siihen, mitä elo lapsen kanssa kotona on?