Mikä vialla kun mä en jaksa jutella vauvalleni mitään??

[Väsynyt]

Itkettää oikein että olenko todella näin huono äiti. Ei vaan tunnu olevan mitään sanottavaa, kun joka päivä on nää ihan samat touhut, ei jaksaisi lässyttää samoista asioista päivästä toiseen. Tyttö nyt 10 kk eikä juuri mitään pukahda, johtuukohan musta?!? (

 

[mie]

masentunut olet. laita lapsi puolipäivähoitoon ja hoida itsesi kuntoon. tuo puhumattomuus voi hidastaa lapsen kielellistä kehitystä ja vauvakin voi masentua. siksi kuntoon sinut ja lapselle edes osaksi päivää puhuvia ihmisiä ympärille.

 

[rukkanen]

Joo kyllä johtuu. Tuon ikäisen pitäisi jo kertoa tarinoita. Meillä lapsi kirjoitti tuossä iässä kirjan.

 

[No]

Missäs isä? Synnytysmasennusta sulla ehkä, hae apua.

 

[chef]

Pitäisköhän vähän koittaa repäistä? Jos tekisittekin vaikka jotain extraa mahdollisimman usein seuraavan kuukauden aikana, kun on kesä ja kaikkea?

 

[beri]

ole yhteydessä neuvolaan, jos on edes kohtuullinen terkka, niin osaa neuvoa

 

[hillo]

Onko tämä sun esikoinen? Mulla oli vähän samanlaista esikoisen kanssa. En vain jotenkin osannut kommunikoida vauvan kanssa. Yritin jutella niitä "nyt syödään, vaihdetaanko vaippa, tuossa on lamppu, sano lamppu", mutta usein se tuntui väkinäiseltä. koetin "sanoittaa" leikkejä ja muuta, mutta usein huomasin istuvani hiljaa tai etten tarkoituksella vaan jaksanut puhua vauvalle. en tiennyt, mitä sille olisi voinut puhua, säästäkö?

Hakeuduin sitten avoimeen päiväkotiin, että lapsi saisi nähdä vähän pirtsakkaampaa porukkaa... kammottaa, millaisessa ympäristössä vauva joutui kasvamaan.

Mulla tuo liittyi ilmeisesti eniten siihen, että piti tottua siihen, millaista on elämä lapsen kanssa, miten siihen suhtaudutaan, miten kommunikoidaan, ennen kaikkea, se on oikea ihminen, jonka kanssa eletään normaalisti. Tämän opin seuraavien lasten kanssa. Nyt kolmannelle vauvalle on luontevaa höpötellä ja jutella ja leikkiä sen kanssa. Ehkä sullakin on kyse siitä, että kasvu vanhemmaksi vie joillakin aikansa ja kenties myös alakuloa siitä, kun ei ole vielä tottunut siihen, mitä elo lapsen kanssa kotona on?

 

[huihigh]

ymmärrän sinua hyvin. itse olin niin masentunut sitä kuitenkaan tajuamatta, että kun sain omaa aikaa käydäkseni kävelyllä, itkin polun varrella, kun en tahtonut mennä enää kotiin. menin tietenkin, kun en muutakaan voinut, mutta tunne oli tosi ahdistava. en myöskään osannut puhua vauvalle juurikaan.

ystäväni ohjasi minut lääkärin puheille, hän totesi minulla masennuksen ja sain mielialalääkityksen, joka todellakin auttoi. muutama viikko kului ja maailma alkoi näyttää paremmalta.

nyt kun lapsi on 3,5-vuotias on ollut jo paljon, paljon helpomapaa. minulla helpotti, kun lapsi meni päivähoitoon. tuntuu kauhealta sanoa näin, mutta totta se on. nykyään juttelemme kaikenlaisista asioista, joista tuon ikäisen kanssa voi. kirjo on laaja ja suhde meidän välillämme kehittynyt vasta sen vauva-ajan jälkeen.


paljon, paljon voimia jaksamiseesi ja mene ystävä kallis lääkäriin. ongelmaan on olemassa apu.

 

[huihigh]

ja et varmasti ole huono äiti. hoidat itsesi kuntoon lääkärin avustuksella ja pääset irti tuosta ajatuksesta.

lapsesi ei ole saanut mitään elinikäisiä traumoja tai tipahtanut täysin kehityksen kärryiltä, mutta sinä et voi enää aikailla.

kerrotko mihin tulokseen päädyt? olisi tosi mukava kuulla.

 

[vieras]

Jos olosi on muuten jotenkin väsynyt tai masentunut, mene ihmeessä lääkäriin. Jos muuten mieliala on ok ja asiat kunnossa, sinun pitää vaan treenata lapsen kanssa kommunikointia. Voitte katsella vaikka vauvakirjoja ja juttelet niistä kuvista, esim. äippäpakkauksen kirjaa meillä "luettiin" jo 5kk ikäisestä alkaen. Voit myös opetella loruja ja hokea niitä aina esim. vaipanvaihtotilanteissa. Laulaminen on myös hyvä juttu, varmasti vauva nauttii siitäkin. Menkää muskariin, sieltä saa hyviä ideoita yhteisiin lauluhetkiin.

Itselläni oli vähän samanlaisia ajatuksia esikoisen ollessa vauva. Jostain sitten aina yritin repiä sitä juttua. Nyt kuopuksen kanssa asiaa ei ole niin tullut ajateltua kun kuitenkin puhetta ja höpinää tulee riittämiin esikoisen kanssa. Eikä sitä aina tarvitse ääneen jutella. Me vauvan kanssa joskus vaan köllötellään hiljaa vierekkäin, katsellaan toisiamme, hymyillään, silitellään ja naureskellaan.

 

[noh]

Aika vähän olen puhunut, en just jaksanut selostaa tekemisiäni jatkuvasti, vauva-aikoina ja edelleen. Tosin kirjoja luetaan ja katsellaan, sekä laulanút olen aina paljon. Lapsi nyt 1v5kk ja yli 10 sanaa ja ymmärtää puhetta todella hyvin, tekee ohjeiden mukaan yms. Oppii ne vähemmälläkin preppauksella.