Yleensä raivoaa ja huutaa jos joku asia ei mene niinkuin hän haluaa useimiten raivoaa ihan varmuudeksi eikä suostu edes neuvotelemaan asioista.
Eilen oli todella seesteinen ja teki kuin pyydettiin ilman raivoamista ja itkua.
tänään likka kysyi lähdetäänkö äiti sinne kirpparille ja poika innostui lähdöstä heti (yleensä ei halua lähteä). Nyt vaan oli tarkoitus että poika jää isän kanssa kotiin ja menee ulos leikimään kavereiden kanssa ja lähden kahden tytön kanssa.
Mies ei halua lähteä kun menee illaksi töihin ja itse en todellakaan lähde kahden lasten kanssa sinne julkisillä on niin paljon ihmisiä että koko aika menisi lasten vahtimiseen eikä ehtisi tutka mitään tavaroita. Ja yleensä nuo lapset on todella malikaasti yksinään, mutta kahden olessa esittävät yleisillä paikoilla kaikki mahdolliset temput.
kerroin sitten pojalle miten asia oli suunniteltu ja odotin älytöntä raivokohtausta, mutta poika totesikin vain että ok.
Tosin tietää että hänen läsnä olonsa ei vaikuta ostoksiin vaan saa "tulijaisia" jos on jotain järkevää on mukana tai ei ja toiseksi sopivasti alkoi satamaan lunta.
Ikä on 5,5v