Miksi äitejä jotka haluavat palata töihin syylistetään??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äit minäkin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äit minäkin

Vieras
Siis mitään riitaa en halua kaivella, mutta jonkinlainen keskustelu olisi kiva saada aiheesta.
Tätä palstaa lukiessa tulee aika selväksi, että monen äidin mielestä ainoa oikea vaihtoehto on jäädä kotiin lasten kanssa.
Itsellä on 3v ja 9kk ikäiset lapset. Kun meidän esikoisesta loppui äitiysloma, menin heti töihin. Lapsi oli siis noin 10kk ikäisestä asti hoidossa. Kun jäin uudestaan äitiyslomalle, tuli esikkokin kotiin. Nyt olisi tarkoitus palata töihin tammikuussa. Nuorempi sillon 1,5v.
Itse olisin voinut palata jo nyt töihin, mutta mies halusi että jään vähän pidemmäksi aikaan kotiin. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta, mutta ikinä en voisi kuvitella olevani 3 vuotta kotona. Tuohon tammikuuhunkin tuntuu olevan väliin liian pitkä aika. Tykkään työstäni ja työkavereistani. Miksi ihmeessä tästä asiasta syylistetään?? Tekeekö se muka huonon äidin, jos äiti käy töissä??
En muutenkaan ole äiti, joka jaksaa olla lasten kanssa joka päivä 24h. Itse käyn esim. 4x viikossa salilla ja aion käydä myös töihin palatessa. Jos rupeaisin vain olemaan kotona lasten kanssa, tulisi minusta vain ärtynyt ja väsynyt äiti. Sellainen äiti en missään nimessä halua olevani lapselle. Nyt jaksan touhuta, leikkiä ja hassutella lasteni kanssa, koska tiedän saavani omaakin aikaa. Ja 10kk päästä pääsee töihin,,,
 
no samasta syystä kuin millä syyllistetään äitejä, jotka jäävät pitkäksi aikaa kotiin: ei ymmärretä että ihmiset ja elämäntilanteet on erilaisia. se on se syy.
 
Jos haluat olla jotain muutakin kuin äiti,olet ahne,paska ja itsekäs ja kaikki ihmettelee miksi ylipäätään teit lapsia. Miehesi on todennäköisesti vätys jolle kukaan ei jättäisi koiraansakaan,saati pientä vauvaa ja sinä itse taas rahansahne materialisti,jolle raha ja puitteet ovat kaikki kaikessa,viis lapsiparkojen psyykkeestä. The HYVÄ ÄITI omistautuu vain ja ainoastaan lapsilleen,koska biologia sanelee niin. Biologia sanelee myös sen,että mies kelpaa vain elättäjäksi. Ehkä joskus mies voi armosta hengailla taustalla,niin äiti voi palstalla sanoa että isäkin osallistuu.
 
Täällä syyllistetään KAIKKIA. Niitä, jotka jäävät kotiin, niitä jotka menevät töihin. Niitä, jotka ostavat paljon leluja, niitä jotka eivät osta. Niitä, joiden vauva nukkuu ulkona, niitä joiden ei nuku. Niitä joiden lapset syö karkkia, niitä joiden ei syö jne. AINA on joku, jonka mielestä tekemäsi päätös on huono.
 
no samasta syystä kuin millä syyllistetään äitejä, jotka jäävät pitkäksi aikaa kotiin: ei ymmärretä että ihmiset ja elämäntilanteet on erilaisia. se on se syy.

Siis missään nimessä en halua syylistää kotiäitejä. Olen aivan samaa mieltä, että elämäntilanteet ja ihmiset on niin erilaisia. Siis sehän on hienoa, että joiden pää kestää olla kotona lasten kanssa, omani ei kestä. Ja kyllä siittä saa sit kuullakkin...
 
[QUOTE="vieras";23368440]Täällä syyllistetään KAIKKIA. Niitä, jotka jäävät kotiin, niitä jotka menevät töihin. Niitä, jotka ostavat paljon leluja, niitä jotka eivät osta. Niitä, joiden vauva nukkuu ulkona, niitä joiden ei nuku. Niitä joiden lapset syö karkkia, niitä joiden ei syö jne. AINA on joku, jonka mielestä tekemäsi päätös on huono.[/QUOTE]

Tuokin on kyllä täysin totta :D
 
Minä luulin olevani kotiäitityyppiä, mutta väsyn aika paljon lapsen kanssa, kun tuo ei nuku mitään 3 h päiväunia niin kuin normilapset (ei ole nukkunut vastasyntyneenäkään) vaan 30-45 min. kahdesti päivässä ja lopun aikaa viuhottaa pitkin taloa ja kiipeilee seinille. Joudun palaamaan töihin kun poika on 1,5 v., vaikka en millään raskisi. Minusta tuntuu tosi pahalta erottaa tuonkaan ikäistä vielä äidistä, vaikka kotiäitiys ei olekaan ollut yhtään niin auvoisaa kuin olin etukäteen ajatellut. Lapsi on minusta kuitenkin se, jonka parasta ensisijaisesti pitäisi ajatella, varsinkin kun kyse on kuitenkin aika lyhyestä ajasta. Se on sitten eri asia, jos äiti alkaa käydä suorastaan agressiiviseksi, masentuu tms.
 
[QUOTE="aloittaja";23368462]Siis missään nimessä en halua syylistää kotiäitejä. Olen aivan samaa mieltä, että elämäntilanteet ja ihmiset on niin erilaisia. Siis sehän on hienoa, että joiden pää kestää olla kotona lasten kanssa, omani ei kestä. Ja kyllä siittä saa sit kuullakkin...[/QUOTE]

En tarkoittanu sua tuolla kommentilla vaan yleisesti totesin että kotiäidit syyllistää varhain töihin meneviä ja varhain töihin menevät syyllistää kotiäitejä vaan siksi etteivät voi ymmärtää että on muitakin tapoja elää kuin se oma tapa.se on se syy. kotiäitien mielestä varhain töihin menevien lapset on pilalla kun joutuvat jo pienenä hoitoon, työssäkäyvien äitien mielestä kotiäidit on laiskoja yhteiskunnan loisia. Pata kattilaa soimaa. Itse uskon että hyvinvoivia lapsia on sekä työäideillä että kotiäideillä, samoin kuin huonosti voivia. Lapsen hyvinvointiinhan vaikuttaa paljoltii muut asiat kuin se onko lapsi päivähoidossa vai kotihoidossa.

Joten mene siis rauhassa töihin jos siltä tuntuu :) itse oon kotiäiti-ihmisiä, viihdyn siis kotona hyvin, mutta ymmärrän että on olemassa toisenlaisiakin äitejä kuin minä. kukin tekee kuten parhaaksi näkee.
 
[QUOTE="aloittaja";23368462]Siis missään nimessä en halua syylistää kotiäitejä. Olen aivan samaa mieltä, että elämäntilanteet ja ihmiset on niin erilaisia. Siis sehän on hienoa, että joiden pää kestää olla kotona lasten kanssa, omani ei kestä. Ja kyllä siittä saa sit kuullakkin...[/QUOTE]

Sulla on asennevika.
 
[QUOTE="vieras";23368542]Ja hei, on myös tärkeää, että lapsi oppii, että myös äideillä on omia tarpeita. Että koko maailma ei pyöri lapsen navan ympärillä.[/QUOTE]

Ja tämän lapsi oppii kun hänet viedään päivähoitoon?
 
no samasta syystä kuin millä syyllistetään äitejä, jotka jäävät pitkäksi aikaa kotiin: ei ymmärretä että ihmiset ja elämäntilanteet on erilaisia. se on se syy.

näin. puolin ja toisin. osa syyllistää äitejä, jotka menee töihin ja taas osa niitä äitejä, jotka on kotona. kun pitäis ajatella asiat näin että on erilaisia ihmisiä ja erilaisia elämäntilanteita. joillekin on taloudellisesti mahdotonta jäädä kotiin. joku taas sitten kituuttaa ja kiristelee nälkävuota, kun ajattelee, että lapset on parempi hoitaa kotona. kun pitäis ajatella että jokainen tekee tässäkin asiassa niin kuin itselle ja perheelle on parhaaksi
 
Noh. Mulla varmaan on sit asennevika,kun haluan tienata oman elantoni,jolla elätän myös lapseni. Haluan pitää yllä tietyn elintason,koska olen ne lapset hankkinutkin. Haluan myös että elämässäni on monia eri osa-alueita jotka tasapainottavat toisiaan.

Haluan että elämäni on monipuolista ja että vanhana ei tarvitse käydä sossun luukulla kun saan kunnollisen eläkkeen. Haluan myös että voin tulevaisuudessa tukea lapsiani taloudellisesti heidän opiskellessaan ja perustaessaan omaa taloutta. Haluan matkustella ja nähdä maailmaa :)

Miksi ihmiset patistavat lapsiaan opiskelemaan yliopistoihin tai ylipäätään peruskoulun jälkeen yhtään mihinkään? Kun eikös suurin ja hienoin tavoite elämässä ole se,että voi olla kotiäitinä kuolemaan asti? Miksi että opeta lapsillenne samaa,että työssä käynti ei kannata ja taloudellisella tilanteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa,voiko olla kotona vai ei.

Ristiriitaista. Tän perusteellahan jokaisen vanhemman unelma on,että lapsesta tulee kotiäiti tai koti-isi.
 
Mielestäni on kummallista, ettei sitten viihdykkään kotona lapsen kanssa. Se kuka elämää sillon sanoo tylsäksi ja yksitoikkoiseksi jos ihan itse siihen jamaan sen päästänyt. Lapsi ei ole este millekkään mukavalle.
Ja siis tässä kohtaa vain jos raha ei pakota menemään töihin. Joidenkin on ihan oikeasti pakko. Niinkuin minunkin, onneksi saan kuitenkin tehdä kotona töitä.
 
[QUOTE="vieras";23368661]Noh. Mulla varmaan on sit asennevika,kun haluan tienata oman elantoni,jolla elätän myös lapseni. Haluan pitää yllä tietyn elintason,koska olen ne lapset hankkinutkin. Haluan myös että elämässäni on monia eri osa-alueita jotka tasapainottavat toisiaan.

Haluan että elämäni on monipuolista ja että vanhana ei tarvitse käydä sossun luukulla kun saan kunnollisen eläkkeen. Haluan myös että voin tulevaisuudessa tukea lapsiani taloudellisesti heidän opiskellessaan ja perustaessaan omaa taloutta. Haluan matkustella ja nähdä maailmaa :)

Miksi ihmiset patistavat lapsiaan opiskelemaan yliopistoihin tai ylipäätään peruskoulun jälkeen yhtään mihinkään? Kun eikös suurin ja hienoin tavoite elämässä ole se,että voi olla kotiäitinä kuolemaan asti? Miksi että opeta lapsillenne samaa,että työssä käynti ei kannata ja taloudellisella tilanteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa,voiko olla kotona vai ei.

Ristiriitaista. Tän perusteellahan jokaisen vanhemman unelma on,että lapsesta tulee kotiäiti tai koti-isi.[/QUOTE]

Kukaan ei oo puhunut kotiäitiydestä kuolemaansa asti, en ainakaan minä. Vaan lapsen/lasten ensimmäiset vuodet. Töitä kerkeää varmasti tekemään, ja eläkettä tienaamaan, vaikka muutaman vuoden olisikin pois työelämästä.
 
[QUOTE="vieras";23368703]Mielestäni on kummallista, ettei sitten viihdykkään kotona lapsen kanssa. Se kuka elämää sillon sanoo tylsäksi ja yksitoikkoiseksi jos ihan itse siihen jamaan sen päästänyt. Lapsi ei ole este millekkään mukavalle.
Ja siis tässä kohtaa vain jos raha ei pakota menemään töihin. Joidenkin on ihan oikeasti pakko. Niinkuin minunkin, onneksi saan kuitenkin tehdä kotona töitä.[/QUOTE]

no miten ihmeessä sitä voi tietää että VARMASTI viihtyy lapsen kanssa kotona? jos lapsi on haastavampi kuin yleensä ei ole ihme että äiti väsyy.

minä taas kovasti mietin että miksi se RAHA on pätevä syy mennä töihin.
 
[QUOTE="vieras";23368440]Täällä syyllistetään KAIKKIA. Niitä, jotka jäävät kotiin, niitä jotka menevät töihin. Niitä, jotka ostavat paljon leluja, niitä jotka eivät osta. Niitä, joiden vauva nukkuu ulkona, niitä joiden ei nuku. Niitä joiden lapset syö karkkia, niitä joiden ei syö jne. AINA on joku, jonka mielestä tekemäsi päätös on huono.[/QUOTE]

juuri näin... ;)
 
[QUOTE="vieras";23368661]Noh. Mulla varmaan on sit asennevika,kun haluan tienata oman elantoni,jolla elätän myös lapseni. Haluan pitää yllä tietyn elintason,koska olen ne lapset hankkinutkin. Haluan myös että elämässäni on monia eri osa-alueita jotka tasapainottavat toisiaan.

Haluan että elämäni on monipuolista ja että vanhana ei tarvitse käydä sossun luukulla kun saan kunnollisen eläkkeen. Haluan myös että voin tulevaisuudessa tukea lapsiani taloudellisesti heidän opiskellessaan ja perustaessaan omaa taloutta. Haluan matkustella ja nähdä maailmaa :)

Miksi ihmiset patistavat lapsiaan opiskelemaan yliopistoihin tai ylipäätään peruskoulun jälkeen yhtään mihinkään? Kun eikös suurin ja hienoin tavoite elämässä ole se,että voi olla kotiäitinä kuolemaan asti? Miksi että opeta lapsillenne samaa,että työssä käynti ei kannata ja taloudellisella tilanteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa,voiko olla kotona vai ei.

Ristiriitaista. Tän perusteellahan jokaisen vanhemman unelma on,että lapsesta tulee kotiäiti tai koti-isi.[/QUOTE]

kyllä tämä kuulostaa siltä että sulla on asenne vika. sun eläke tuskin kaatuu siihen että olet lapsen kanssa parisen vuotta kotona. liioittelet naurettavan paljon.
 
Jotain pimeetä täytyy olla yhteiskunnassa, jossa työnteosta ja omilla jaloillaan seisomisesta tulee tuntea huonoa omaatuntoa :D Ja nimenomaan naisten työnteosta, eikö perheissä ole miehiä ollenkaan päättämässä asioista yhdessä?

Olen ollut molempien lasten kanssa reilu 2v asti kotona enkä ole tuntenut syyllisyyttä kummastakaan; kotiäitiydestä enkä töihin menosta. En edes tiedä mihin kuulun tässä merkillisessä äitien kastijaossa mikä nykyään vallitsee, joten jätän syyttelyt ja syyllisyydet muiden huoleksi :D
 
[QUOTE="hmm";23368844]kyllä tämä kuulostaa siltä että sulla on asenne vika. sun eläke tuskin kaatuu siihen että olet lapsen kanssa parisen vuotta kotona. liioittelet naurettavan paljon.[/QUOTE]

Juu ei,mutta niitäkin on jotka tekevät lapsia pienillä ikäeroilla. Jos on vaikka kolme lasta kolmen vuoden ikäeroilla,niin hmm..pois työelämästä yhdeksän vuotta?
 
Juuri jossain oli juttua siitä, miten pitkään kotona oleminen voi tiputtaa työelämästä tai heikentää asemaa työmarkkinoilla. Kotona olemista kannattaa miettiä siis monelta eri kantilta.
 
Samasta syystä kuin syyllistetään kotiäitejä ja osa-aikaista työtä tekeviä äitejä.
Tekee ihminen sitten minkä valinnan vain niin aina on jossain joku joka on tehnyt toisen valinnan ja epävarma sen oikeudellisuudesta joten yrittää sitten itseään prepatakseen nostaa sen Ainoaksi Oikeaksi malliksi.
:)
 

Yhteistyössä