miksi en asiasta yli pääse vaikka jo 2-vuotta on mennyt.....

[onko kohtalokaveria]

eli kaksi vuotta sitten oli rv 35 ja eteisistukka alkoi vuotaa rajusti jo kolmatta kertaa.. taas lansilla sairaalaan ja suoraan leikkauspöydälle jossa taju vietiin...
herään kovaan kipuun kaksi heräämön hoitsua paineli vatsaani. kysyn missä on mahani? missä on vauvani? elääkö vauvani? kukaan ei vastaa mtn. menee aikaa kaikki vain miettivät että onko kohtu palautunut oikeisii mittoihinsa. lopula noin tunti kun olen kysynyt saan tiedon että minulla on poika joka on osastolla en muuta vaikka kovasti yritän kysyä.
pääsin osastolle mutta ei vauvani siellä ollut. toinen äti kylläkin ja hänen vauvansa oli. itkin.
sitten kätilö kertoo että vauva on tehohoidossa keskolassa. en saanut edes kuvaa-
näin poikani kun hän oli 1vrkn ikäinen. sattui kun pienen jouduin sinne letkujen keskelle jättämään ja palaamaan osastoleni. näin hänet n.15min ajan. pakotin itseni jo ipvällä jaloilleni ja kävelin sairaalan toiseen päähän kun en kestänyt katsoa äitejä vauvoineen halusin olla omani luona kokoajan. minut litettiin 3pvän päästä kotiin ja vauva jäi sairaalaan. itkin kotona kokoajan senkin salaa. en saanut tuntitani näyttää ja miehen mielestä ei vauvan vieressä kannattanut ola kun vain nukkui kokoajan. se sattui kovaa! kotona oli se sänky tvavarat kaikki mutta vauva ei. lopulta sain pienen kotiin lomalle! voi sitä onnen päivää.. samana iltana jouduin itse palaamaan sairaalaan haavani oli revennyt auki.. itku taas. olo on ollut kuin en koskaan olisi synnyttänyt,odottanut kylläkin.. sairaala ei tarjonut keskustelutuokiota ollenkaan vaikka pyysin.
olen ollut poikaa kojtaan liiankinsuojeleva nykyään jo heti ensi tapaamiesta mutta niihin liittyy toinen ikävä tarina mm. pään leikkaus aivoilla ei oollu tilaa ja piti pää uudestaan rakentaa ym. mutta oonko se muka apu että tulisin uudelleen raskaaksi niinkuin lääkärit suosittelee? auttaako se? onko se teraputtinen vai tphtuuko kaikki uudestaan?

 

["vierailija"]

Hei,
Kuulostaa siltä että sinulla on paljon mielen päällä. Onko omassa kotikaupungissas/kunnassasi mielenterveyspalveluita, jossa voisit käydä läpi kaikkea kokemaasi? Esim. psykologia? Jos sana mielenterveyspalvelut kauhistuttaa, älä anna tehdä sitä turhaan, reaktiosi on normaali, mutta kokemasi tilanne kipeä ja herättää kipeitä tunteita, joita voi olla hyvä päästä jakaman jonkun kanssa. Toivottavasti saat apua ja tukea, ja nykyhetki ja tulevaisuus voittaa ikävät muistosi.

 

[MissTropic]

Ehdottaisin että varaisit ajan ammattilaiselle joka osaa sua auttaa. kun tuosta on noin kauankin niin ei se aika ainakaan näytä auttavan.
en usko uuden raskauden kadottavan tuota kokemusta,päinvastoin voit olla huolesta soikeena koko raskausajan.
kamalaa,ettet oo saanut apua tuohon! toivottavasti se asia muuttuu.

 

[Cassyput]

Mielestäni olisi outoa, jos noin rankoista kokemuksista ei mitään jälkeä olisi sinuun jäänyt.

 

["joo"]

Kaksi vuotta sitten jätin minäkin vastasyntyneeni teholle taistelemaan elämästään. Onneksi taisteli hyvin ja nyt nukkuu tuolla. Mutta mullekin jäi traumat. Kun kaikki oli hyvin ja vauva kotona, n. 4kk synnytyksen jälkeen, aloin purkaa tunteita. Koska silloin ei voinut, oli pakko vaan jaksaa. Itkin iltaisin kun katsoin tuhisevaa vauvaa ja välillä mietin, miten lähellä olin ollut menettää hänet ja välillä pelkäsin että hänelle tulisi vielä ongelmia, pelkäsin että vauva kuolee. Kävin puhumassa neuvolapsykologin kanssa, ja se auttoikin jonkin verran. Edelleen tunnen kyllä surua siitä, ettei asiat menneetkään niin kuin suunnittelin, ekat vauvakuvat on teholta ja vauva letkuissa, en saanut imettää vauvaa alusta asti, en saanut elää vauvaonnea ensimmäisinä kuukausina kun vauva oli sairaalassa... mutta kyllä tää tästä pikkuhiljaa.

Pääasia että meillä nuo murut on hengissä Jaksuja sinne ja vielä se paha olo menee pois