V
vierailija
Vieras
Meillä on kolmella lapsella synttärit nyt viikon sisällä. Isä kävi tässä pari tuntia kun oli muita asioita meidän paikkakunnalla (yleensä käy vain kerran kaks vuodessa) .
Veljen lapsella on nyt viikonloppuna synttärit myös. Isä kertoi niistä pitkät sepustukset. Ja selvitti mitä haluaa lahjaksi ym. Yritin sit johonkin väliin sanoa että niin on meilläkin "Pekalla" ja "Nikolla" synttärit. Niin ei edes onnitteluja sanonut. Saati että olis muuta lapsista kysellyt. Vaikka vahin täytti 18v (ensimmäinen heidän lapsenlapsistaan) niin ei edes onnitteluja saanut. Onneksi lapset eivät edes odota. Itse vaan on edelleen niin tyhmä.
Oon tehnyt tässä muutama vuosi sitten todella ison työn että en enää reagoisi näihin. Pitkään menikin jo hyvin mutta aina näköjään ottaa takapakkia. Ja vaikka kuinka järjellä yrittää itelleen sanoa että anna olla äläkä välitä niin se paha olo jää johonkin tuonne sisälle.
Muu elämäntilanne nyt aika rankka ja ollaan tosi tiukilla niin minä kuin mieskin että ehkä siksi sitte herkempi kaikelle muullekin.
Ei tämä itsessään iso juttu ole mutta kun pohjalla on kaikkea muuta. Niin sitte välillä näistä pikkujutuistakin tulee itelle tosi vaikeita.