Miksi erityislapsia tuntuu olevan nykyään niin paljon?

[lllppp]

Tuntuu, että (ainakin netin keskustelupalstoilla) lähes joka toisella on nykyään kotona ainakin yksi erityislapsi. Tutkitaanko nykyään lapsia vain enemmän, annetaanko diagnooseja helpommin, onko keskustelupalstat erityislasten vanhempien valloittamia vai mistä moinen...

En kirjoittanut asiaa pahalla, vaan silkasta mielenkiinnosta.

 

[Professional Griefer]

Mietin tuota samaa sitä erästä ketjua lukiessani. Varmaan tuostakin löytyisi netin syövereistä jotain faktaa, jos joku jaksaa etsiä niin linkkiä kiitos

 

["yksi"]

Netti toimii vertaistukena, monen erityislapsen vanhempi saattaa olla pidempään kotona kuin "tavislasten", tietyllä tapaa monilla on myös tarve puhua siitä lapsen erityisyydestä, käsitellä sitä. Luulen, että noi on ne päällimmäiset syyt. Itsellänikin oli kova tarve puhua (tai siis kirjoittaa) silloin kun lapseni sai diagnoosin eräästä vakavasta, parantumattomasta sairaudesta. Nykyisin harvemmin enää tulee kirjoitettua "julkisesti".

 

["yksi"]

Ja sitten, esim itse olin hyvin paljon neljän seinän sisällä olosuhteiden pakosta, eli en voinut viettää juuri muualla aikaa lapsen sairauden vuoksi. Netissä tulee sitten helposti korvaava kaveri, kun ei voi niin vapaasti mennä ja kulkea lapsen kanssa.

 

["vieras"]

Netissä siitä vaan puhutaan paljon avoimemmin. Rupesi ympäristöstäkin löytymään kummasti erityislapsia, kun avoimesti puhuin meidän puheviiveisestä, niin monet muutkin avautuivat omistaan. Minusta oli parempi sanoa suoraan, että lapsella on puheviive kuin kuunnella supatusta siitä kuinka noin iso lapsi ei puhu vielä.

 

["..."]

Diagnostiikka parantunut ja erilaisia diagnooseja "keksitään" koko ajan lisää. Toisaalta "normaalius" taitaa olla nykyään kapeampi käsite kuin ennen, ihmisten pitäisi mahtua ahtaampaan muottiin kuiin ennen.

Nämä voivat olla joko negatiivinen tai positiivinen asia riippuen siitä kärsiikö ihminen tai lähipiiri "erilaisuudesta" vai kokeeko ennemminkin ahdistavana sen että pitäisi mahtua johnkin tiettyyn muottiin vaikka olisivat itse tyytyväisiä erikoisuuksiinsa

 

["Vierailija"]

erityislasten määrä noussut. Näin siksi, että koulujen ja päivähoidon järjestelmä on byrokraattinen. Saadakseen kohdennettua apua ja lisätukea lapsella täytyy olla joku lääkärin diagnosoima tarve. Ei enää riitä, että hoitajat ja vanhemmat ovat tarpeen huomanneet, siitä pitää olla paperi ja f-koodi.

Lisäksi tietysti mitä enemmän erilaisista ongelmista ja syndroomista puhutaan, sitä enemmän niitä havaitaan ja osataan tutkia. Esim. omalla lapsellani on asperger, josta annettiin Suomessa eka diagnoosi vasta 1980-luvulla - vaikka sitä ennenkin asseja on ollut maailman sivu. Ennen heidät vain määriteltiin isoon ihmisluokkaan Oudot Friikit tai Kylähullut.

En oikein usko, että ko. ongelmien esiintyvyys sinänsä olisi kauheasti lisääntynyt.

 

[Rockwood]

Here we go again!

 

["vieras"]

Mä olen miettinyt tätä monesti. Tuntuu että ennen sanottiin vain että pojat on poikia ja nykyään lähes jokaisella normaalilla vilkkaalla lapsella on vähintään adhd. Ja kaipa sillä saa peiteltyä sitä kasvatuksen puutetta *avaa sateenvarjon*

 

[yhden assin emo]

Olen tullut siihen tulokseen että nykyään erityislasten vanhemmat ensinnäkin hakevat lapselleen apua herkemmin kuin aikaisemmin (juuri siksi että lapsi saa varmemmin tarvitsemaansa apua kun on se diagnoosi olemassa) ja toisekseen asiasta uskalletaan puhua avoimemmin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten.

Yhtä paljon erityislapsia on aina ollut, ajat vaan ovat muuttuneet.

 

[Höpönhöpön]

[QUOTE="vieras";28044372]Mä olen miettinyt tätä monesti. Tuntuu että ennen sanottiin vain että pojat on poikia ja nykyään lähes jokaisella normaalilla vilkkaalla lapsella on vähintään adhd. Ja kaipa sillä saa peiteltyä sitä kasvatuksen puutetta *avaa sateenvarjon*[/QUOTE]

Diagnooseja ei saa helpolla, esim. aspergeria tutkitaan keskussairaalatasolla 1-3 viikon osastojaksolla, jossa lasta tutkivat neurologi, lastenpsykiatri, toiminta- ja puheterapeutti, yleislääkäri. Ja omahoitaja observoi lasta koko ajan, miten hän suoriutuu tehtävistä ja sosiaalisista tilanteista.

Siinä ei todellakaan vanhempi saa tilattua mitään, tai kasvatuksen puute tule tulkituksi synnynnäiseksi neurologiseksi syndroomaksi.

Adhd-tutkimukset ovat ymmärtääkseni myös erittäin perusteelliset, ja tutkimusprosessin alussa jo vanhempien kasvatusmetodit ym. ruoditaan perin pohjin.