No meillä on niin, että minä olen kerran lastemme olemassaoloaikana käynyt kahden kaverini kanssa rentoutumislomalla Espanjassa (emme ole bilehileitä, vaan meidän rentoutumisemme tarkoitti lähinnä urheilua, kunnon yöunia, auringosta ja erilaisista ruuista nautiskelemista). Mieheni taas teki vastaavanlaisen matkan ystäväpariskuntamme kanssa (minut kyllä pyydettiin mukaan, mutta siinä kohtaa en voinut irtautua normaalielämästä moiseen, joten totesin miehelle, että hän voisi kyllä mennä ja että minähän olen vastaavanlaisella reissulla myös ollut yksin). Eivät nämä reissut meidän perheessämme mitään usein toistuvia ole, nuo mainitut yksittäiset reissut on tehty viimeisen 14 vuoden aikana.