Miksi jotkut ajattelee kaikesta niin negatiivisesti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Ei osata missään asiassa nähdä hyvää, vaan ryvetään itsesäälissä ja surkutellaan niiiin vaikeaa elämää; eikä kuitenkaan olla valmiita tekemään mitään sen muuttumisen eteen. Toinen on suomalaisten todella ahdasmielinen ajattelutapa erilaisuutta kohtaan. Suomalaiset eivät oikeasti ymmärrä; että kaikki ei tee niinkun minä teen
 
Tästä tuli heti mieleen ketju, jonka joku oli avannut ihan vaan ihmetelläkseen, miksi jotkut vievät lapsensa hoitoon, vaikka ovat itse kotona. Se on ikuisuusaihe täällä ja hyvä esimerkki siitä, että muut eivät saa päästä helpommalla kuin minä. Ja muut ovat huonompia, jos valitsevat toisenlaisen ratkaisun kuin minä. Ja yleensä ne tuomitsijat vaikuttavat todella tyytymättömiltä omaan elämäänsä. Ainakin tekstit ovat usein kovin katkeria ja tuomitsevia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja EllaDonna:

näinpä näin,

että ollaan muka itse niin oikeassa ja viisaita, muut tekee toisin ja sitä ei ymmärretä... hohhoijaa, sitten vielä kysellään erilaisuuden sietämisen perään, kun itse ei näytä sietävän...
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
ei kaikki kykene olemaan positiivisia vaikka kuinka haluaisivat...

älä sinä yleistä että muiden pitäisi olla kuten sinä olet

avarra itse maailmankatsomustasi!

Ei kykene? Mikä sen siis estää? Kyllä jokaionen voi yrittää edes ajatella positiivisemmin, eikä alottaa sitä ainaista valitusvirttä. Ja mustavalkosuuttakin voi yrittää parantaa. Kyllä se itsestä lähtee, ei muista!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

enpä ole väittänytkään että muista lähtee, tunnen vain ihmisiä jotka ei ainakaan vielä pysty ajattelemaan positiivisesti vaikka kuinka haluaisivat, ehkä joku päivä pystyvät...

elämäntilanne on nyt sellainen ettei vain pysty vaikka haluaisi, elämä on sen verran potkinut päähän..

ei toisten tulisi itseensä ottaa jos joku ei kykene ajattelemaan positiivisesti. eikö olisi mahtavaa että ne jotka kykenee, kannustaisivat niitä jotka ei NYT kykene..

ehkä siitä sitten pikkuhiljaa voisi nousta ylös näkemään asiat avarammin ja valoisammin
 
olen itsekin ollut siinä pisteessä etten ole pystynyt näkemään asioita positiivisesti, elämässä oli kaikki päinä persettä, siksi voin samaistua pessimisteihin

tänä päivänä asiat on toisin, siinä voi todella kasvaa ja oppia, mutta voin sanoa että se vie vuosia
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
ei kaikki kykene olemaan positiivisia vaikka kuinka haluaisivat...

älä sinä yleistä että muiden pitäisi olla kuten sinä olet

avarra itse maailmankatsomustasi!

Ei kykene? Mikä sen siis estää? Kyllä jokaionen voi yrittää edes ajatella positiivisemmin, eikä alottaa sitä ainaista valitusvirttä. Ja mustavalkosuuttakin voi yrittää parantaa. Kyllä se itsestä lähtee, ei muista!

Ethän sinäkään kykene ymmärtämään ettei elämä tunnu kaikille samalta.

Vaikutat erittäin yksinkertaiselta. Oletko blondi?

Näin on, mutta mutta niin paljon tietysti vaikuttaa se elämäntilanne. Siskoni on elänyt 15 vuotta vaikeassa parisuhteessa, on ollut väkivaltaa, uhkailua, kiristystä ja alkoholismia. Joo tiedän, hän olisi voinut lähteä aikaisemmin ja hän tietää sen itsekkin. Hänet nujerrettiin tosi alas, mies uhkasi tappaa siskoni jos puhuu asiasta jollekkin tai lähtee.

Nyt kun on päässyt irti suhteesta, niin ajattelee edelleen negatiivisesti. Enkä yhtään ihmettele. Myöntää itsekkin, että on aivan loppu. Eipä siinä paljon naurata tai jaksa ajatella ainakaan vielä kauhean positiivisesti. Aikanaan hän varmaan selviää ja osaa ajatella positiivisemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Airtunnel:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
ei kaikki kykene olemaan positiivisia vaikka kuinka haluaisivat...

älä sinä yleistä että muiden pitäisi olla kuten sinä olet

avarra itse maailmankatsomustasi!

Ei kykene? Mikä sen siis estää? Kyllä jokaionen voi yrittää edes ajatella positiivisemmin, eikä alottaa sitä ainaista valitusvirttä. Ja mustavalkosuuttakin voi yrittää parantaa. Kyllä se itsestä lähtee, ei muista!

Ethän sinäkään kykene ymmärtämään ettei elämä tunnu kaikille samalta.

Vaikutat erittäin yksinkertaiselta. Oletko blondi?

Kukahan se on yksinkertanen? Valivali kun on niin vaikeaa - heh, no jnos se elämä on mukavampaa valittamalla niin antaa mennä. Se vaan voi ärsyttää muita kun missään ei nähdä mitään hyvää
 
Mulla oli yhessä vaiheessa sellainen, että jos minulle tapahtui jotain hyvää, niin olin varma, että seuraavassa vaiheessa tulee noutaja tai saan tietää että olen vakavasti sairas tms vastaavaa tuplasti pahempaa.
Olin varma, että minulle ei voi tapahtua mitään hyvää, se oli todella raskasta. En halunnut enää, että minulle tapahtuu mitään merkittävän hyvää, koska en halunnut sitä hirveää oloa, että kohta tapahtuu jotain kauheeta.
 
Samaa olen joskus miettinyt ja haluan nyt tästä vetää pois kuitenkin masentuneet ihmiset ja ne joilla oikeasti on sattunut paljon isoja vastoinkäymisiä päällekäin, niin ettei ole juuri voimia nähdä missään mitään positiivista.

En meinaa että kaikkien pitäisi hyppiä yltiöpositiivisina pepsodent-hymy kasvoillaan mutta siis jos puhutaan ihan tavallista elämää elävistä ihmisistä niin luulisi että hetken miettimällä kuitenkin löytäisi elämästään joitain positiivisia asioita joista pystyy naiuttimaan ja joita voi myös joskus tuoda esille. Ettei kaiken tarvi olla aina pelkkää valittamamista, se kuulostaa oikeasti todella raskaalle.
 
Jokainen on vastuussa itse mistä ottaa itseensä jne. Kukaan ei elä toisille, eli jos jonkun mielestä on raskasta kuultavaa niin voi voi, sitten pitää mennä kotiinsa eikä kuunnella. Eikä tulla palstoille jos ei kestä.

Simppeliä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei osata missään asiassa nähdä hyvää, vaan ryvetään itsesäälissä ja surkutellaan niiiin vaikeaa elämää; eikä kuitenkaan olla valmiita tekemään mitään sen muuttumisen eteen. Toinen on suomalaisten todella ahdasmielinen ajattelutapa erilaisuutta kohtaan. Suomalaiset eivät oikeasti ymmärrä; että kaikki ei tee niinkun minä teen

Säkin viljelet negatiivisuutta ja ymmärrättömyyttä tällä avaukellasi. Tajuatko edes sitä ollenkaan itse? :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmät rules:
Jokainen on vastuussa itse mistä ottaa itseensä jne. Kukaan ei elä toisille, eli jos jonkun mielestä on raskasta kuultavaa niin voi voi, sitten pitää mennä kotiinsa eikä kuunnella. Eikä tulla palstoille jos ei kestä.

Simppeliä.

Nergatiiviset ihmiset myrkyttää ympäristön! Ja niitä vaan riittää jokapaikassa. Töistä on vaikea lähteä kesken kotiin ym. Miks siis ne negat ei voi ulista vaikka peilikuvalleen?
 
Sun tekstisi perusteella en sääli yhtään sun "kärsimystäsi", itse kuulostat myös valittajalta, joka ei ymmärrä erilaisuutta.

Mä itse yritän aina ajatella positiivisesti ja nähdä jotain hyvää missä tahansa. Mutta tämä vuosi on tähän mennessä ollut lähes yhtätoikkoista vastoinkäymistä ja ongelmaa. Tuntuu että on oikeesti tosi vaikeeta löytää valonpilkahdusta yhtään mistään. Tällä hetkellä koitan kuitenkin lohduttautua sillä ajatuksella että tämäkään vastatuuli ei ole ikuista.

Mutta siis ihan oikeesti ON olemassa sellaisia tilanteita elämässä jolloin kaikki on hanurista. Jos toisin ajattelee, niin todennäköisesti sellaisia tilanteita ei ole vaan omalle kohdalle vielä osunut. Hyvä tietty niin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:

Mä taas uskon, että kukaan kultalusikka suussa syntynyt, koskaan mitään vastoinkäymisiä elämässä kokenut ei oikeasti voi ymmärtää sitä, miten kasvattavia vaikeudet ovat. Tavallaan sellaisten elämä on tosi tylsää, koska aina vetelee sitä samaa rataa.

Alkuperäinen kirjoittaja Beep:

Juu, kyllähän vaikeudet opettavat taas arvostamaan niitä hyviä hetkiä ja asioita jne. Mutta toisaalta kyllä niissäkin saisi joku raja olla, ei ole mielekästä että kokoajan kaatuu uusia asioita vaan niskaan. Silloin voi joutua siihen tilanteeseen ettei enää jaksakaan nähdä niitä positiivisia puolia.

Meinaten että voisi niitä vastoinkäymisiä välillä vähän tasata. :D
 
Yhteistyössä