Mitään kivaa ei tunnu elämällä olevan tarjota :/
Aina nyhjätään kotosalla. Ei ole paikkoja minne mennä. Tai ne mitä on, niin miestä ei kiinnosta ja kun mies ei lähde, ei lapsetkaan halua. Ja mitäpä sitä sit yksinkään menemään tuttavien luokse aina.
Kaikki melkeinpä maksaa, mitä haluis tehdä. Ja sitä rahaahan mulla ei ole yhtään, kuten olen niin monet kerrat täälläkin todennut.
No, lenkkeily ei maksa. Olis vaan kivempi mennä jonkun kanssa, ei yksin. Ja jonkun aikuisen kanssa siis. Vaan yritäpä saada ketään kaveriksi, ei onnistu. Aina on jotain muuta meneillään tai aikataulut ei natsaa muuten vaan.
Tämän kaiken seurauksena musta on kehkeytynyt kamala äiti ja vaimoke. Pahantuulinen, ikävystynyt, tiuskiva. Alitajuisesti alan pian toimia sillä lailla, että kun mulla kerran ei oo/saa olla kivaa, en halua että muillakaan on...
Ja kun miehelle tästä kaikesta aloin taas kerran purkautua (ihan nätisti, puhumalla vaan mieltä painavista asioista), se reagoi tyypillisesti. Otti nokkiinsa, väitti että syytän häntä kaikesta. Sanoi, että miks et voi olla tyytyväinen siihen mitä on ja lähti autotalliin itsekseen puuhailemaan.
Mulle vaan ei riitä sama mikä miehelle. Se on täysin tyytyväinen elämäänsä, kun käy töissä, istuu netissä ja pelaa pleikkaa. Tilailee itselleen netistä mitä milloinkin tarttee ja kotona palvelu pelaa.
Ja antaa vaan tulla paskaa niskaan, ei paljon kurjemmaksi tätä enää muuta. Sanokaa vaan mua perusnegaks, valittajaks, whatever. Sanokaa, että oma syy jos mikään ei kelpaa.
Kaikki ei vaan oo aina, että "senkun teet ja meet"-tyyli olis mahdollista.
:'(
Aina nyhjätään kotosalla. Ei ole paikkoja minne mennä. Tai ne mitä on, niin miestä ei kiinnosta ja kun mies ei lähde, ei lapsetkaan halua. Ja mitäpä sitä sit yksinkään menemään tuttavien luokse aina.
Kaikki melkeinpä maksaa, mitä haluis tehdä. Ja sitä rahaahan mulla ei ole yhtään, kuten olen niin monet kerrat täälläkin todennut.
No, lenkkeily ei maksa. Olis vaan kivempi mennä jonkun kanssa, ei yksin. Ja jonkun aikuisen kanssa siis. Vaan yritäpä saada ketään kaveriksi, ei onnistu. Aina on jotain muuta meneillään tai aikataulut ei natsaa muuten vaan.
Tämän kaiken seurauksena musta on kehkeytynyt kamala äiti ja vaimoke. Pahantuulinen, ikävystynyt, tiuskiva. Alitajuisesti alan pian toimia sillä lailla, että kun mulla kerran ei oo/saa olla kivaa, en halua että muillakaan on...
Ja kun miehelle tästä kaikesta aloin taas kerran purkautua (ihan nätisti, puhumalla vaan mieltä painavista asioista), se reagoi tyypillisesti. Otti nokkiinsa, väitti että syytän häntä kaikesta. Sanoi, että miks et voi olla tyytyväinen siihen mitä on ja lähti autotalliin itsekseen puuhailemaan.
Mulle vaan ei riitä sama mikä miehelle. Se on täysin tyytyväinen elämäänsä, kun käy töissä, istuu netissä ja pelaa pleikkaa. Tilailee itselleen netistä mitä milloinkin tarttee ja kotona palvelu pelaa.
Ja antaa vaan tulla paskaa niskaan, ei paljon kurjemmaksi tätä enää muuta. Sanokaa vaan mua perusnegaks, valittajaks, whatever. Sanokaa, että oma syy jos mikään ei kelpaa.
Kaikki ei vaan oo aina, että "senkun teet ja meet"-tyyli olis mahdollista.
:'(
