Miksi kolme henkinen perhe ei saisi asua vuokrakaksiossa onnellisesti ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kotinimun
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kotinimun

Vieras
Asumme kaupungin isohkossa vuokra kaksiossa, ihana rivitalo. Kivat naapurit ja tämä tuntuu kodilta, juuri meidän kodilta. Pohja ratkaisu toimii ja tilaa on täysin riittävästi. Kaappeja on jopa tyhjinä.

Meidän perheeseen kuuluu siis minä, mieheni ja lapsi.

Meillä oli aiemmin oma kolmio, josta muutimme pois. Se ei vain tuntunut koskaan kodilta. Tämän piti olla väliaikainen ratkaisu mutta olemme tykästyneet.

Kuitenkin jatkuvasti saan selitellä ihmisille miksi emme osta omaa tai miksi emme nyt ainakin muuttaisi isompaan. MIKSI? Siksi, koska olemme onnellisia täällä. Olemme kiertäneet näytöstä toiseen (niin omia kuin vuokra asuntoja) ja missään ei ole tullut sitä tunnetta joka tuli tähän kotiin astuessa jo silloin ekaa kertaa.

Miksi ihmiset eivät tajua? Mitä mieltä olette? Ihan vain mielenkiinnosta.

Tämä siis ei ole kysely, että mitä tekisimme vaan olemme täällä päättäneet asua vaan pohdintaa siitä miksi toisia kiinnostaa niin kamalan paljon toisten asumiskuviot. Toisinaan toki tuntuu, että ollaanko jotenkin outoja. Olen yrittänyt ihmisille sanoa mutta eivät vaan ymmärrä.

Usein saa myös kuulla kuinka omassa asumisessa säästää ym. Siellä meillä meni sähkölämmitykseen, yhtiövastikkeeseen, jatkuviin remontteihin + korot (mitkä toki eivät ole ikuisia) paljon enemmän kuin nyt tähän vuokraan eli sekään ei nyt tässä kohtaa pidä paikkaansa.
 
Mä oon törmännyt tohon samaan, asutaan kaksiossa yhden lapsen kanssa myös, ja aina kuulen huokailuja "olishan se ihana jos olis x:lla oma huone, kyllä teidän pitää kohta jo muuttaa isompaa," ja viimeistään kouluiässä kuulemma. No jospa sitten kun lapsi kaipaa enemmän omaa tilaa niin siirretään vaan meidän sänky olohuoneeseen.. :D
 
Niin ja meillä tosiaan juurikin noin, että meillä on oma sänky olohuoneessa ja lapsella käytössä iso 15 neliön huone eli tilaa leikkiä on :D Ymmärrän toki, että kaikille se ei sopisi mutta välillä ihmetyttää ihan se jatkuva minulle huokailu ja ihmettely ja ns. henkinen painostaminen isomman hankkimiseen. Meitä ei haittaa ollenkaan, että oma sänky on olkkarissa. Oikeastaan tykkään. Olen kai hullu :)
 
Kukin tavallaan, itsestä tuntuisi jotenkin hölmöltä kun vieraita tulisi, ja olkkarissa möllöttäisi parisänky jossain nurkassa? Mut jos toi ei haittaa teitä, niin mikäs siinä.:)
 
[QUOTE="vieras";27989219]En sanoisi 3 hengen taloutta perheeksi. Joku raja siinäkin on oltava.[/QUOTE]

Kolme ihmistä on perhe ja myös pariskunta muodostaa perheen. Etkö mitään fiksumpaa keksinyt? Jokainen määrittelee omassa sydämessään omanlaisensa perheen. Ne joiden kanssa asutaan saman katon alla muodostavat perheen.
 
Kukin tavallaan, itsestä tuntuisi jotenkin hölmöltä kun vieraita tulisi, ja olkkarissa möllöttäisi parisänky jossain nurkassa? Mut jos toi ei haittaa teitä, niin mikäs siinä.:)

Taitava sisustaja osaa laittaa tuonkin nätisti. Varsinkin, jos on iso olohuone se onnistuu tosi nätisti. Olen nähnyt verholla, tilanjakajalla ym. jaettuja tiloja ja kaikki olleet tosi kivoja.
 
[QUOTE="vieras";27989219]En sanoisi 3 hengen taloutta perheeksi. Joku raja siinäkin on oltava.[/QUOTE]

Juuri näin, eli on oltava: äiti, isä, tyttö ja poika. Muunlaisia perheitä ei ole olemassa.

Ps. sitten ne isommat perheet ovat vaan jotain omituisia laumoja eli ei kyllä perheeksi voi kutsua mitenkään sellaista sakkia... :D
 
Juuri näin, eli on oltava: äiti, isä, tyttö ja poika. Muunlaisia perheitä ei ole olemassa.

Ps. sitten ne isommat perheet ovat vaan jotain omituisia laumoja eli ei kyllä perheeksi voi kutsua mitenkään sellaista sakkia... :D

No ei nyt just tyttö ja poika, vaan useampi lapsi kuin yksi lapsi. Muutenhan kaikki luokittelee itsensä perheeksi ja käyttää kaikkia perhe etuja hyväksi.
 
Perhe

Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.

Samaa sukupuolta olevat henkilöt ovat voineet 1.3.2002 lähtien rekisteröidä parisuhteensa.

Asuntokunnissa asuvat perheen ulkopuoliset henkilöt, vaikka olisivat perheen sukulaisia, eivät kuulu perheväestöön, elleivät muodosta omaa perhettä. Yhdessä asuvat sisarukset tai serkukset eivät ole perhe, eivätkä kuulu perheväestöön. Yksin tai samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa asuvat ihmiset eivät kuulu perheväestöön.

Asuntoloissa asuvat perheet kuuluvat perheväestöön. Sen sijaan laitoksissa kirjoilla olevista henkilöistä ei muodosteta perheitä.

Perheessä voi olla korkeintaan kaksi perättäistä sukupolvea. Jos asuntokunnassa on useampia sukupolvia, perhe muodostetaan nuorimmasta sukupolvesta lähtien. Näin esim. lapsensa perheen kanssa asuva anoppi tai appi jää perheeseen kuulumattomaksi, ellei yhdessä asu myös puoliso, jolloin vanha pariskunta muodostaa oman erillisen perheen.

Lapsiperheitä ovat perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi.
 
[QUOTE="vieras";27989303]Joo mutta ei niitä pidetä perheenä.[/QUOTE]

Sinäkö sen päätät ? Sinä et pidä perheenä mutta itselläni ei olisi tullut mieleenikään, että yksilapsinen perhe ei olisi perhe. Tuo on vain sinun mielipiteesi.

Kaikki eivät saa lapsia koskaan tai saattavat saada vain yhden ainokaisen. Tälle lapselleko sitten sanottaisiin joka paikassa, että olet perheetön ?
 
[QUOTE="vieras";27989303]Joo mutta ei niitä pidetä perheenä.[/QUOTE]

Mikä se sellainen ihmisryhmä sitten on, jossa on aviomies, aviovaimo ja näiden (avioliitossa) syntynyt yhteinen lapsi?

Joku asuntokunta vai?
 
[QUOTE="vieras";27989349]3 hengen talous. Joo minä sen päätän, tyhmä kysymyskin. Se nyt vaan ei ole mikään perhe.[/QUOTE]

Sun kannattaisi rekkaantua tänne, niin saataisiin sulta aina uusin tieto asioista. Kun sinä kerran niistä päätät. Mehän voidaan luulla asioita ihan väärin ilman sinun päätöksiäsi.
 
[QUOTE="Noh";27989369]Sun kannattaisi rekkaantua tänne, niin saataisiin sulta aina uusin tieto asioista. Kun sinä kerran niistä päätät. Mehän voidaan luulla asioita ihan väärin ilman sinun päätöksiäsi.[/QUOTE]

Ei ole tulossa mitään muutoksia asioissa. Voit olla huoleti kunhan muistat nämä tässä käydyt asiat.
 
Meidän kolmihenkinen perhe elelee omassa kaksiossa ja joudun myös toisinaan selittämään meidän asumismuotoa ihmisille, jotka elävät isommissa neliöissä ja voivottelevat kuinka me oikein mahdutaan elämään vain kaksiossa. Hyvin mahdutaan, kiitos. Elämme lämmössä ja sovussa, kiitos. Meille sijainti on neliöitä tärkeämpi. Kävelemme/pyöräilemme mieluummin parin kilsan matkat töihin ja käytämme työmatkasta liikenevän ajan yhdessäolemiseen. Elämämme ei rajoitu näihin tarkasti rajattuihin neliöihin vaan pidämme myös ulkopuolista maailmaa temmellyskenttänämme. Jos johonkin muutamme, niin todennäköisesti vielä isompaan kaupunkiin Suomen ulkopuolelle ja mahdollisesti vähän pienempiin neliöihin. Onni ei ole neliöistä kiinni.
 
[QUOTE="vieras";27989375]Ei ole tulossa mitään muutoksia asioissa. Voit olla huoleti kunhan muistat nämä tässä käydyt asiat.[/QUOTE]

Niin tämä asia, mutta saattaa tulla muita asioita, joita pitäisi saada sinulta tarkistaa.
 

Yhteistyössä