Miksi miehet aina vaihtavat minut toiseen?

[Black Cherry]

ao, on positiivista lukea, että asiat voivat muuttua, ja että jo parin vuoden päästä nykyhetkestä elämä voi olla täysin toisenlaista. Olen aina ajatellut, että ihmisellä ovat asiat oikeastaan aika hyvin, jos hänellä on joko kumppani (ja lapsia) tai ystäviä. Jos on ystäviä, on paremmat mahdollisuudet löytää kumppani, ja jos taas on kumppani ja ehkä lapsikin, ystävien löytämiseen on hyvät eväät. Tiedän paljon perheellisiä naisia, jotka ovat ystävystyneet samassa elämäntilanteessa olevien naisten kanssa lastensa kautta. Eräs lukioaikainen kaverini muutti satojen kilometrien päähän miehen perässä. Hän koki jopa lievän kulttuurishokin, ei oikein tullut toimeen anoppinsa kanssa, ja tunsi olonsa aluksi yksinäiseksi. Mutta sitten hän löysi pienten lastensa aktiviteettien kautta muita saman seudun pienten lasten äitejä, joista monen kanssa on nykyään sydänystävä.

Suurin pelkoni on se, ettei minulla olisi kumpaakaan, ei ystäviä eikä kumppania/perhettä. Luulisi, että sitä on paljon yksinolleena jo tottunutkin yksinäisyyteen, mutta kyllä se vain niin on, että toista ihmistä tarvitsee. On ihan eri asia ajatella, että nyt teen itsekseni sitä ja tätä ja sitten huomenna menen ystävän kanssa kahville, kuin että nyt jatkan tätä yksinoloa, enkä oikeastaan tiedä milloin se päättyy.

 

[ao]

se, joka kuvittelee, että lapsi. Siis LAPSI, vaikka alta 12vee ajaa Suomen olosuhteissa 7 kilometrin matkan kaverilleen jostain syrjäkyliltä, on aika mielikuvituksellinen. Jo pelkästään se, että kolme neljäsosaa vuodesta pimeys on kova. Syksystä pitkälle kevääseen tie on enemmän tai vähemmän syrjässä asuvilla luminen ja pimeä, luuletko, että niitä aurattaisiin ja olisi pyöräteitä ja katuvaloja?. Kuka hullu ajattelisi, että no vaikka 11 vuotias saa vierailla itsenäisesti kaverillaan tuon matkan koulupäivän jälkeen molempiiin suuntiin yksin ajaen pakkasessa, tuulessa, sateessa, liukkaalla, pimeässä? Tuskin edes uskaltaisi, jos voisikin. Ja ei ap:n lapsuusaikana mitään kännyköitä ole ollut.

Ehkä joku sotkee uimaan keskellä kesää mukavan matkan kun lämpöä ja valoa riittää, mutta mieti nyt aivan oikeasti tuota tilannetta. Absurdi ajatuskin.

Absurdi, mutta totta inun lapsuudessani. Oli tapana liikkua kävellen, pyörällä ja joskus harvoin vanhempien / isompien sisarusten (muiden) kyydillä. Käsitän olevan kymmenisen vuotta ap:tä vanhempi. Ennen oli erilaista. Maalta minäkin olen kotoisin.

 

[Life experience]

Kun päästät irti, alat tuntea iloa. Voi sinua kultaa, Black Cherry. Ymmärrän, että sinulla on tarve saada käydä läpi elämäsi kokemuksia. Kannatta kuitenkin ihan oikeasti pysähtyä. Periaatteessa on aivan sama, mitä ihmiset kirjoittavat sinulle, koska et halua päästää irti. Haluat vain vetvoa "ikäviä" kokemuksiasi. Älä ota itseesi, olet vain ihminen. Tästä syystä tiedän, mitä teet, koska minäkin olen vain ihminen ja kaikki muutkin täällä ovat vain ihmisiä.
Pysähdy edes yhdeksi viikoksi, tai yhdeksi päiväksi. Kokeile! Eivät sinun elämänkokemuksesi ole sen kummoisempia kuin meidöän muidenkaan. Sinulla on ehkä idealisoitu mielikuva, minkälaiseksi kuvittelet muiden ihmisten elämät. Sinulla on ollut etuoikeus saada asua maaseudulla. Sinusta ei ole tullut laumatyperystä, osaat ajatella omilla aivoillasi. Tietysti kaikella on haittapuolensa, jos asioita vertailee. Yhtä hyvin narkkari tai päihderiippuvainen voi tuskailla, että se, että hän asui lapsuutensa kantakaupungin ydinkeskustassa, sai hänet päihderiippuvaiseksi jo nuorena. Kaikella on kääntöpuolensa, jos vertailemme.
Sinulla on kaikki elämässäsi hyvin. Nyt vain keskityt siihen. Korjaa ne asiat, vähän kerrallaan, joihin et ole tyytyväinen. Et vieläkään usko, että onni lähtee omasta itsestä, ajattelutavan muutoksesta. Meillä kaikilla on jotain, sairautta, vaikeita asioita menneisyyttä. Herätys tyttö! Sitä kutsutaan elämäksi. Elämä on sellaista. Sinun elämässäsi ei ole sen enempää tai vähempää vikaa kuin kenenkään toisenkaan elämässä.
On nuoria ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi halvaantuneet ja joutuvat opettelemaan sopeutumista siihen. Elämä on sellainen, täällä sattuu ja tapahtuu. Ei se tee sinusta hyvää tai huonoa. Ei se ole sinun vikasi tai syysi, että elämässä tapahtuu. Päästä irti! Astu vapauteen!
Kaunis sää kirjoittaa hyvistä asioista. Minusta kuitenkin terapeuttisi kommentti Kuoma saappaista on turha. Minulla on Kuoma saappaat ja ne ovat varsin hyvät ulkoilusaappaat! Helpot käyttää ja lämpimät. Minulla ei ole minkäänlaista alkoholiongelmaa, käytän hyvin vähän alkoholia, tuskin lainkaan. Tosin se ei tee minusta hyvää tai huonoa ihmistä. Minusta on vain hölmöä, että jopa kenkiä aletaan syyllistämään asioista. Minun Kuomo saappaani ovat juuri ne mukavat kaverit minulle, joiden kanssa lähden kävelylle.
Black Cherry, et sinä tarvitse apua tai terapeuttia. Ole oma ystäväsi, unohda elämäsi kaiveleminen. Ei se siitä muutu. Jokaisella on elämä takanaan ja edessään. Älä tyttö hyvä murehdi ystävien puutteesta. Mitä ihminen ystävillä tekee! Kärjistetysti sanoen. Kuule, aika harvalla ihmisellä on mahdottoman hyvä luottoystävien joukko ympärillään. Tai, no minulla ei ainakaan ole, eikä tuntemillani ihmisillä. Ei se meitä vaivaa. Ystävät voivat olla hyvänpäivän tuttuja, joita näkee kaupassa ja kadulla, pääasia että on kiva vaihtaa muutama sana, jos siltä tuntuu.
Ala nyt nauttia elämästäsi. Jos takerrut itseesi ja noihin asioihisi, siihen ei loppua ole näkyvissä, ja luot itse ikävän elämäsi. Päästä tyttö irti ja ole iloinen! Sinulla on aihetta iloon. Sinulla on paljon niin hyviä asioita elämässäsi, että olisin iloinen, jos kaikilla nuorilla olisi noin hyvin, noin valtavan hyvin asiat.

Ota nyt se kaunis hymy huulillesi ja ystäväsi tunnistaa sinut ennen pitkää. Lupaan tämän sinulle, takuu varmasti. Tämä lupaus pitää, mutta se edellyttää tuota kaunista hymyäsi. Mieti elämääsi ja mukavia asioita siinä sellaisesta näkökulmasta, että syntyy tuo kaunis hymysi.

 

[kaunis sää]

"Kaunis sää kirjoittaa hyvistä asioista. Minusta kuitenkin terapeuttisi kommentti Kuoma saappaista on turha. Minulla on Kuoma saappaat ja ne ovat varsin hyvät ulkoilusaappaat! Helpot käyttää ja lämpimät. Minulla ei ole minkäänlaista alkoholiongelmaa, käytän hyvin vähän alkoholia, tuskin lainkaan. Tosin se ei tee minusta hyvää tai huonoa ihmistä. Minusta on vain hölmöä, että jopa kenkiä aletaan syyllistämään asioista. Minun Kuomo saappaani ovat juuri ne mukavat kaverit minulle, joiden kanssa lähden kävelylle."

"Terapeuttini" eli vanhin tyttäreni on erittäin tarkka ulkonäöstäni. Mutta ei aiheesta enempää.
Täällä elleissä on jo hyvin kauan lukenut juttujani henkilö, joka jaksaa vinoilla kirjoituksilleni.
Siksi vaihtelen nimimerkkiä.

Olen tällä viikolla kävellyt työmatkat 5 km sivu siis päivässä yhteensä 10 km. Aivan ihanaa hyötyliikuntaa. Nappasin Prisman aulasta Metro-lehden ja siinä oli pari hauskaa juttua.
Alepan pihaan eksyneestä hevosesta ja nuoresta miespostinkantajasta, joka polkee postipyörää lumisateessa t-paita päällään. Mietinkin tuossa aamulla, että postinkantajan ammatti sopisi minulle parhaiten.

Ostin toissa talvena Prismasta Kuoma-saappaat työkaverin vinkistä. Hän kehui kovasti lastensa Kuoma-saappaita. Sitten huomasin, että kenkiä löytyy myös aikuisten osastolta.

Joulun pyhinä kävimme naapurimaassa ja tyttäreni häpesi kenkiäni. En tiedä mistä hän keksi, että kengät ovat alkkarikengät. Asia ei ole minulle pätkääkään arka. Olenhan kertonut elämästäni loputtomiin eikä lasten isän jo takana oleva päihdeongelma ole meille arka asia.

Huomasin äsken, että Iltalehden terveysosio on erittäin hyvä. Klikkasin Kristian Meurmann juttua. Ihailen julkkuja, jotka kertovat avoimesti vaikeuksistaan.

Luultavasti Kuoma-saappaani kestävät tosi kauan. Vuori on jo kantapäiden kohdalta hieman
rispaantunut.

Ben Furman sanoo ettei ole koskaan myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus.
Totean, että ei ole koskaan liian myöhäistä lopettaa ellit-lörpöttelyä.
Ellit uudistuu ensi maanantaina. Toivottavasti palstoille tulee uusia kirjoittajia.

Luin eilen pari tuntia uusinta Askel-lehteä. Sitten kommentoi nuoremman tyttäreni sähköpostiin.
Hänen opiskelijaystävätär oli kertonut kahvihetkillä vapaaehtoistyöstään Keniassa.
Joskus mietin mitä teen tulevilla vuosilla. Olisi niin kova halu auttaa ihmisiä.
Ehkä joskus pääsenkin alalle, jossa voin tehdä työtä, jonka tunnen omakseni.

En kerro enempää itsestäni vaikka tällä viikolla pankkivirkailija oli onnesta soikea, kun small talkasin tiskillä. Syynä on tuo iänikuinen häntäkärpänen. Hän lienee pilannut aika monta muutakin hyvää viestiketjua. Syytä en tiedä enkä haluakaan.

 

[Realistinen Nainen]

Turha tuossa on tavallaan surkutella. Jos et mielestäsi ole tavannut yhtään mieluista ja kivaa ihmistä opinnoissa etkä töissä, eikä sinulla oikeastaan ole aikaakaan ihmissuhteiden hoitoon, niin en oikein tiedä miten sinua sanallisesti auttaisi. Älä ole noin uhri! Jos haluat kavereita niin ota aikaa ja anna niille työ/opiskelukavereille mahdollisuus.

Puhut asiaa. Ketjun aloittaja analysoi hirveästi yksinäisyytensä syitä, mutta samalla toteaa, ettei ole aikaa. Jos sitä ei ole, niin sitä pitää järjestää. Vaikea uskoa, että kenelläkään ei olisi edes kerran viikossa muutamaa tuntia harratuksille. Myös netti on keksitty ja siellä voi törmätä
kaltaiseensa seuraan tai sitä voi edes yrittää hakea.

Eräs kuuluisa terapeutti on sanonut, ettäonneton lapsuus ei johda välttämättä onnettomaan aikuisuuteen. Itse voi asioille tehdä jotain , itse voi yrittää muuttaa asenteitaan eikä vain riippua menneisyyden tapahtumissa.

Liika uhriksi heittäytyminen halvaannuttaa. Pettymykset ja menetykset sattuu, mutta niistä on mahdollista päästä yli ja jatkaa elämäänsä.

 

[Black Cherry]

Ei kyse ole siitä että vatvoisin, vaan kun täällä kyseltiin taustoistani, vastasin rehellisesti. Eivät nämä asiat nyt tietenkään ole arjessani koko ajan läsnä. Ja olen sitä mieltä, että perustelematon mielipide tai ongelma ei oikeastaan ole mitään. Ja totta on, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Meillä kaikilla on elämässämme jokin "trauma" ja minulla se on tämä jonkinlainen paitsijääminen ikäisteni sosiaalisista kuvioista, ja se on aiheuttanut sitten asioita, joita vastaan taistelen joillain tasoilla yhä.

Työtilanne on tukala, ja sille on tällä hetkellä vähän tehtävissä. Kuitenkaan työpaikkaa ei kannata tällä hetkellä vaihtaakaan, sillä sellaiset iltatyöt, joista saisi tarpeeksi edes kurinalaisen elintason tarpeisiin, ovat kiven alla. Ja kun en tiedä, mitä teen ensi syksynä. Jos opiskelupaikka irtoaa, lopetan joka tapauksessa työt loppukesästä. Olen kyllä pomon kanssa puhunut siitä, miten paljon opiskeluni kärsii viisipäiväisestä, jatkuvasti ylitöiksi venyvästä tilanteesta, ja hän on ollut ymmärtäväinen ja luvannut katsovansa mitä asialle voisi tehdä. Toivon hartaasti, että saisin työviikon edes nelipäiväiseksi. Työpaikalla ovat kyllä asiat muutenkin alkaneet olla siinä pisteessä, että jos jotakuta uutta ei palkata, aletaan jo olla laillisuuden rajoilla. Minullekin ehdotettiin jo yötyön tekemistä siten, että kahden vuoron välissä olisi vain seitsemän tuntia (miinus työmatkoihin käytetty aika). Kieltäydyin luonnollisesti asiasta, sillä se ei olisi mitenkään sovitettavissa opiskeluihini, saati pidemmän päälle järkevää.

 

[Jätetty n]

Tässä ketjussa ollaan enimmäkseen oltu ihan muualla kuin asian ytimessä. Sen sijaan, että ap:ä autetaan keksimään puutteita ulkonäössään tms huvittavaa, pitäisi miettiä, mitkä tekijät suhteissa puhuivat onnistumista vastaan. Suhteiden motiiivit saattavat olla hyvinkin käytännöllisiä. esim. ystäväpiiriin, aikatauluihin tai kiinnostuksenkohteisiin liittyviä. Kumppania ei muutenkaan valita millään yleismaailmallisilla kriteereillä, vaan ihmisten valintakriteerit ovat mitä vaihtelevampia, ja kummallisilla ihmisilllä sitäkin kummallisempia. Monilla itsetuntemus on niin heikko, että omia ongelmia yritetään ratkoa vaihtamalla kumppania.

Ap, kertomasi perusteella vaikuttaa ettet ole suhteissa saanut arvostavaa kohtelua, ja se voi olla se asia, johon oikeasti kannattaa tarttua. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kautta olet miehet tavannut. Toinen on suhteen käytännöllinen puoli, eli suhde vaatii yhteistä aikaa, ja ajan järjestäminen on myös arvostamisen osoitus seurustelukumppania kohtaan. Jos ei käytännössä ole aikaa seurustella niin ei ole. Ei sen seurustelemisen niin ihmeellistäkään tarvitse olla. Kun itse olin päivisin rankassa työssä, mesetin illat nykyisen mieheni kanssa.

Kun aikoinaan tulin jätetyksi, kuvittelin että minussa oli vaikka mitä vikaa. Jälkeenpäin tajusin, että suurin vikani oli, että keskityin omaan täydellisyteeni, enkä suhteeseen. Mies oli jätti harvinaisen ilkeästi, ei vastannut puhelimeen ja kun vastasi, kehuskeli olevansa juuri puuhailemassa uuden tyttöystävän kanssa. Myöhemmin kännispäissään hän pahoitteli vanhaa itse kuvittelemaansa mokaa, eli tulkitsen niin, että ongelmana oli hänen alemmuuskompleksinsa. Pienessä itsekeskeisessä päässäni en ollut osannut nähdä kuin omat vikani.

 

[minäkin]

Hyvin suureksi asiaksi näissä jättämisjutuissa on noussut se kokemusteni mukaan, että nainen on verbaalinen ja tunteiltaan ailahtelevainen. Monet näilläkin palstoilla ovat sanoneet, että onneksi mieheni oli sinnikäs ja jaksoi minun piirittämistäni. Eli jättäneet miehet ovat luovuttaneet. Tarkoitan sitä, että "huonokin " alku voi johtaa täydelliseen liittoon, jos riittää ymmärtämystä ja jaksetaan uskoa tulevaan. Tämä on samalla viesti miehille, että naisen oikkuihin ei kannata luovuttaa heti ja naisille viesti, että älkää viestittäkö sitä mitä ette todella tarkoita. Mutta toisaalta, jos ihmiset ovat kykeneviä näkemään virheiden yli, niin he ovat valmiimpia parisuhteeseen.

 

[Entä seksi?]

En jaksanut lukea kuin pari ekaa sivua, mutta ainakaan niillä tätä aihetta ei käsitelty muuten kuin sivuamalla (ja se miehen kommentti tyrmättiin heti):

Ovatko ap:n kumppanit olleet suhteessa seksuaalisesti tyytyväisiä?

Seksi ei ole suhteen ainoa tärkeä asia, mutta harva (nuori) mies tyytyy elämään suhteessa jossa hän ei saa sellaista seksiä kuin haluaisi. Silloin hyvin helposti "ihastuu" (=himoutuu) toiseen naiseen, joka tuntuu vastaavan miehen seksuaaliseen haluun. Kyse ei välttämättä ole pukeutumisesta tai ulkonäöstä, vaan yleisesti seksuaalisesta vetovoimasta.

Eli pelkistäen: jos miehet ovat nähneet sinut enemmän kaverina kuin seksikumppanina, en ihmettele yhtään että he ovat "vaihtaneet" sinut Naiseen (=ihmiseen jonka näkevät enemmän seksuaalisena). Sukan kutominen ei ole seksikästä, sillä tai muilla mainitsemillasi taidoilla ei ole hevon hilkutin väliä. Jos seksuaalisuus on "heikko puolesi" eli et ole kovin seksuaalinen, kannattaa sinun etsiä mies jolle tuo puoli ei ole tärkeää. Muuten mies, olit sitten muilla tavoilla kuinka ihana vaan, lähtee hyvin todennäköisesti jonkun omasta mielestään seksuaalisemman perään, jossain vaiheessa.

Seksi ei ole suhteen ainoa kantava voima, mutta ilman sitä harva suhde pärjää.

 

[Black Cherry]

Viimeisimmässä suhteessani mies olisi halunnut enemmän seksiä kuin kykenin antamaan, mutta luulin hänen tajuavan ja sisäistävän, että en tee sitä tahallani, vaan että sairauteni vaikuttaa asiaan. Joudun syömään jatkuvasti lääkitystä jolla on sivuvaikutuksensa jotka tuntuvat seksielämässä. Jos taas jättäisin lääkkeet pois, kärsisin vielä pahemmista oireista, ja pahimmillaan riski saada vakavia sairauksia kasvaisi. Ajattelin miehen olevan niin kypsä, että ymmärtäisi tilanteen. Mitä sitten, jos minulla olisi jokin henkeä uhkaava sairaus, ja olisin täysin vuoteenomana? Olisiko miehellä silloinkin oikeus vaatia seksiä, ja sen puutteesta jättää minut, vai pitäisikö hänen vain hyväksyä tilanne? Ajattelin aina, että mies osaisi arvostaa minussa muita ominaisuuksiani ja luonteenpiirteitäni. Mutta hän petti. Kun kävin terapeutin juttusilla, hän sanoi heti, että en saa syyttää itseäni pettämisestä, vaan että kyseessä on valinta, jonka mies teki. Hänellä oli mahdollisuus valita toisinkin.

Pelkään, etten koskaan tapaa miestä, joka ymmärtäisi tilanteeni, ja arvostaisi minussa muutakin kuin sukupuolielimiäni. Sairaus aiheuttaa pahimmillaan lapsettomuutta, mistä en tietenkään omalta kohdaltani voi sanoa, sillä en ole toistaiseksi ollut tilanteessa, jossa asialla olisi ollut merkitystä. Pelkään tosin, että nämä vaikutukset seksiin, sekä mahdollinen lapsettomuus tekevät minusta pysyvästi ei-halutun kumppanin, ja että biologia ajaa lopulta ei-fyysisten ominaisuuksien ohi.

Sukan kutominen ei ehkä ole seksikästä, mutta haluan olla aktiivinen toimija, enkä mikään passiivinen "olija", joka ei tee muuta kuin on. Itse arvostan ihmisiä, joilla on taitoja ja ominaisuuksia, eikä esimerkiksi perinteisten käsityötaitojen osaaminen ole nykyään mikään itsestäänselvyys. Haluan että minut määritellään taitojeni, toimieni ja ajatusteni kautta, eikä esimerkiksi ulkonäköni. Kauneus on katoavaista, mutta sisäinen minä ei.

Viimeisin seurustelukumppani oli tosin seksuaalisesti liiankin aktiivinen. Hän olisi halunnut vaikka kolme, neljä kertaa päivässä, ja kerrat saattoivat kestää tunteja. Epäilen, että harvan terveenkään naisen on fyysisesti mahdollista pystyä tuollaiseen, ainakaan säännöllisesti. Kaksi edellistä puolestaan olivat muilta ominaisuuksiltaan ja tilanteiltaan niin tavallisuudesta poikkeavia, ettei heitä voi verrata. Ensimmäinen oli kokematon, eikä tuntunut oikein tietävän mitä voi haluta ja vaatia, toinen taas itsensä ja maailman kanssa niin sekaisin, että se vaikutti myös seksiin.

Tapasin kaksi ensimmäistä miestä netin välityksellä, kolmannen ihan livenä. Minusta on tullut skeptinen nettideittailun suhteen näiden kokemusten myötä. Olen lisäksi käynyt muutamien muiden netissä tapaamieni miesten kanssa ulkona, ja kuten kerroin, he vaikuttivat heti ensitapaamiselta ongelmatapauksilta. Tarkoitukseni ei ole tuomita koko netissä tutustumisen ilmiötä, sillä tunnen useita onnellisia pareja, jotka ovat tutustuneet niin, mutta omat kokemukseni ovat niin kehnoja, että en aio hommaan enää ryhtyä. Kohdallani tapahtui se, että tapaamieni miesten oli helppo kätkeä persoonallisuutensa negatiiviset piirteet niin kauan kuin kanssakäyminen oli virtuaalista, mutta kun tavattiin kasvotusten, ne ikäänkuin ryöpsähtivät esille. Vaikka saatan kuulostaa julmalta, niin en jaksaisi enää "hoitaa" ketään terveeksi, asennoitua siten että olen aina perheen ainoa palkansaaja, tai olla aikuiselle miehelle äitinä. Haluan miehen, joka seisoo omilla jaloillaan, ja jonka ongelmat eivät asetu normaalin elämän esteeksi. Haluan opiskella, tehdä töitä, harrastaa, viettää yhdessä aikaa vaikka matkustelun tai ulkonakäymisen merkeissä. Aiemmissa suhteissani normaalit yhdessätehtävät asiat, kuten vaikka leffassa käyminen, olivat harvinaista herkkua siksi, että 1. mies ei ollut pienellä kotipaikkakunnallaan tottunut sellaiseen, eikä osannut sitä tarvita nytkään. 2. mies pelkäsi julkisia paikkoja, sai ahdistuskohtauksia ja halveksi ihmisiä jotka kävivät ulkona, ja 3. mies ei osannut pitää taloudestaan huolta, eikä hänellä useinkaan ollut edes varaa elokuvalippuun.

 

[Entä seksi?]

Minusta nuo, sekä suhteet että exäsi, kuulostavat niin erikoisilta ettei ihmekään jos suhteet eivät ole toimineet. Ja minusta kuulostaa myös siltä, että näin on parempi sinullekin. Et ilmeisesti ole ollut onnellinen.

Mutta, se _mikä_ on syynä ilmeiseen seksihaluttomuuteesi (jos ymmärsin oikein, niin et ole oikein halukas edes "normaaliin" määrään seksiä) ei ole tähdellinen asia. Juu, on eettisesti eri asia pihtaako "tahallaan" vai onko siihen hyvä syy, mutta se ei vaikuta siihen että a) suurin osa ihmisistä haluaa parisuhteessa seksiä b) seksittömyys parisuhteessa johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä siihen, että kumppani aletaan nähdä enemmän kaverina kuin vastakkaisen sukupuolen seksuaalisena edustajana joka taas c) hyvin suurella todennäköisyydellä johtaa lopulta siihen että suhde päättyy. Ei ole ehkä "reilua" jos toisen seksittömyyteen on ns. hyvä syy, mutta näin se vain on. Suurin osa haluaa parisuhteessa seksiä, ja jos sitä ei saa, ei kohta halua enää parisuhdettakaan. Ja se ei silti tarkoita etteikö muut asiat olisi myös tärkeitä, mutta näin se biologia vaan toimii.

Toki voit kutoa sukkia, mutta sen taidon luetteleminen silloin, kun mietitään miksi suhteesi ovat kariutuneet, on yhtä epäolennaista kuin auton värin mainitseminen silloin kun etsitään ojaan ajon syitä.

 

[Black Cherry]

Mutta näinhän vain päästään siihen lopputulemaan, että suurin osa ihmisistä ei hyväksy "viallista" puolisoa, oli tällä vaikka mitä ominaisuuksia kompensoimassa tätä "vikaa"? Olin sitten ilmeisesti vain niin kirkasotsaisen idealistinen olettaessani, että maailmasta löytyisi ihmisiä jotka kykenisivät näkemään tämän asian yli. Vai onko asia näin vain seksiin liittyvissä asioissa? Luulin aina, että esimerkiksi vuoteen omaksi joutuneen puolisonsa rinnalla elävät ovat laittaneet parisuhteessa edelle ne asiat joihin vamma ja sairaus eivät ulotu, kuten rakkauden, luottamuksen, välittämisen, yhteisymmärryksen, huumorintajun jne. Ja luulin, että sama voisi päteä myös minun tapauksessani.

Tilannettani voisi verrata vaikka sellaiseen, että kuvitellaan, että joku rakastaa uimista yli kaiken. Hän nauttii tuntiessaan veden ihollaan ja sen kannatellessa hänen kehoaan. Mutta kuvitellaan myös toinen henkilö, joka ei veteen astuessaan tunnekaan rentoutusta ja nautintoa, vaan vesi muuttuukin polttavan kuumaksi laavaksi, joka saa hänet huutamaan tuskasta, ja jättää jälkeensä arvet, jotka kirvelevät vielä päivienkin päästä. Luuletteko, että tuossa tapauksessa jälkimmäinen henkilö haluaisi harrastaa uintia joka päivä?

Sukkien kutomisesta puhuessani puhuin taidoista ja kyvyistä yleensä, en vain kyseisestä asiasta.

 

[Entä seksi?]

Toki voidaan yksinkertaistaa, että kyllä, suurin osa ihmisistä ei "hyväksy" vikoja, jotka estävät normaalin parisuhde-elämisen. Seksi on kuitenkin oikeastaan se ainoa osa parisuhdetta, jota ei voi (tai ainakaan saisi) hakea parisuhteen ulkopuolelta. Ystävien kanssa voi keskustella, harrastaa, pitää hauskaa, matkailla tai vaikka mitä muuta, mutta jos parisuhteessa ei saa seksiä niin se _yleensä_ aikaa myöten muuttuu joksikin muuksi kuin parisuhteeksi. Siis jos se toinen osapuoli kuitenkin haluaisi seksiä.

Toki pitkässä suhteessa asia on eri, jos esim. synnytyksen tai vanhuuden myötä ei enää seksiin kykene. Silloin suhteen jatkumisen edellytykset ovat paljon paremmat. Mutta jos jo suhteen alusta asti toinen ei saa sellaista seksiä kuin haluaisi, niin ei myöskään todnäk pääse syntymään sellaista yhteyttä ja rakkautta joka sitten riittäisi pelkästään kantamaan loppuiän.

Siksi kehotinkin sinua etsimään kumppanin, jolle seksi ei ole tärkeää. Se kun ei ole miehillekään (eikä naisille, mutta käsitin sinun olevan hetero) mikään tahdon asia, että sen seksuaalisuuden voisi kääntää vain pois päältä. Toki he varmaan ovat yrittäneet jaksaa ilman, mutta kun ihminen vain toimii niin että (jos seksi ylipäätään on tärkeää) jos seksiä ei suhteessa saa, se muotoutuu ihmisen päässä joksikin muuksi kuin parisuhteeksi. Ja silloin on hyvin altis ihastumaan sellaiseen ihmiseen, joka ko. seksuaalisuuteen tuntuu vastaavan. Ja näin ilmeisesti sinunkin suhteissasi on käynyt.

Minusta tuntuu ettet halua oikein hyväksyä tätä, ja niin, kyllähän se tavallaan on "epäreilua". Mutta samalla lailla kuin neliraajahalvaantuneen ei edes kannata yrittää seurustella ihmisen kanssa joka haluaa ehdottomasti käydä kumppaninsa kanssa lenkkeilemässä, ei sinun kannata seurustella ihmisten kanssa jotka ehdottomasti haluavat parisuhteestaan seksiä. Se kun ei olisi reilua sinulle EIKÄ kumppaneillesi. Ei toista voi "pakottaa" seksittömään elämään, vaikka omalle seksittömyydelle olisikin hyvä syy.

 

[654987]

Mainitsit alkuun, että mm. huumorintajusi on saanut kiitosta. En kuitenkaan näistä lukuisista pitkistä viesteistä saa siitä minkäänlaista otetta ja kuvaa edes rivien välistä. Usein huumorintajuinen ihminen osaa olla itseäänkin kohtaa sarkastinen edes jossain määrin. Itsekin nautin siitä, että toinen saa minut nauramaan ja myönnän että huumori pelastaa monesta arkipäivän tilanteesta.

Toiseksi mietin, että itse haluan suhteessa sitä että siinä viihtyy, pääsääntöisesti meillä on yhdessä mukavaa ja koitan tehdä oman osani siitä. En suostuisi muunlaiseen. Että on kiva mennä kotiin ja että siitä toisestakin tuntuu siltä, on pieniä arkipäivän iloja. Ehkä sinun pitäisi opetella nauttimaan ensin omasta seurastasi eikä odottaa, että joku toinen tekee sinun onnelliseksi.

Suhteessa pitää olla sopivasti yhteisiä harrastuksia ja menoja ja tottakai myös omia kavereita ja omia menoja. Jos toinen puolisko on koko ajan töissä ja kotona ollessaan väsynyt, on selvä että meistä useimmat haluaa jotain muuta parisuhteelta.

 

[Black Cherry]

Mielestäni toisen huumorintajua on vaikea analysoida nettikeskustelun pohjalta, etenkin kun aihe on pohjimmiltaan vakava. Huumori syntyy pienistä arjen tilanteista ja on usein tilannekohtaista. Olen myös huomannut, että netissä on parasta pidättäytyä melko perustasolla, jotta kukaan ei ala lähetellä provosoituneita viestejä. Asiaketjua on mukavampi lukea kuin jonkun aikuisteinin purkauksia.

Mielestäni ongelmani ei ole siinä, ettenkö osaisi olla yksin. Jo taustani on pakottanut minut löytämään tekemistä itsekseni. Nautin esim. lukemisesta, elokuvista ja soittamisesta. Mutta välillä olisi mukavaa, jos olisi joku erityinen ihminen, jonka kanssa jakaa asioita.
Tilanteeni ei ole ollut pitkään se, että on vain työtä ja opiskelua. Tätä on jatkunut vain puolisen vuotta, ja tälle on olemassa päätepiste (ensi kesä). En ole aina vetänyt tappotahtia. Olen kutsunut tätä aikaa "proletaarivaiheekseni".

Mutta mistä löytyy nuori mies, jota ei seksi kiinnosta? Etenkin sellainen, joka olisi sinut itsensä ja tilanteen kanssa.
Luulen, että tulee olemaan hyvin vaikeaa, ja on siksi aika masentavakin ajatus. Samasta sukupuolesta kiinnostuneillakin on runsaasti vertaisryhmiä nykypäivänä, mutta eipä taida olla samanlaista tämän asian kanssa painiskeleville. Ja kun en varsinaisesti ole täysin epäseksuaalinen olento, vaan kaikki johtuu sairaudestani.

 

[jauh jauh]

Kauhea jauhaminen tästä on saatu

Jos kiteytetään, sinulla on ollut kolme täysin epätasapainoista mieskandidaattia, jotka sinä olisit itse voinut hyvin perustein jättää jo kauan ennen kuin he vaihtoivat sinut toiseen. Jos itse sietää paljon niin silloin se lopulta menee siihen että a) suhde jatkuu ja jatkuu tai b) toinen jättää. Tässä tapauksessa ne jättämiset olivat lähinnä onnenpotkuja sinulle. Ja nyt kun sinulla ei ole aikaa suhteelle niin mitä tälläisellä itseäsi stressaat.

Seksiä voi harrastaa muullakin tavoin kuin yhdynnöin, jos vain haluaa ja mielikuvitusta löytyy.

 

[Realistinen Nainen]

.

Siksi kehotinkin sinua etsimään kumppanin, jolle seksi ei ole tärkeää. Se kun ei ole miehillekään (eikä naisille, mutta käsitin sinun olevan hetero) mikään tahdon asia, että sen seksuaalisuuden voisi kääntää vain pois päältä. Toki he varmaan ovat yrittäneet jaksaa ilman, mutta kun ihminen vain toimii niin että (jos seksi ylipäätään on tärkeää) jos seksiä ei suhteessa saa, se muotoutuu ihmisen päässä joksikin muuksi kuin parisuhteeksi. Ja silloin on hyvin altis ihastumaan sellaiseen ihmiseen, joka ko. seksuaalisuuteen tuntuu vastaavan. Ja näin ilmeisesti sinunkin suhteissasi on käynyt.

Minusta tuntuu ettet halua oikein hyväksyä tätä, ja niin, kyllähän se tavallaan on "epäreilua". Mutta samalla lailla kuin neliraajahalvaantuneen ei edes kannata yrittää seurustella ihmisen kanssa joka haluaa ehdottomasti käydä kumppaninsa kanssa lenkkeilemässä, ei sinun kannata seurustella ihmisten kanssa jotka ehdottomasti haluavat parisuhteestaan seksiä. Se kun ei olisi reilua sinulle EIKÄ kumppaneillesi. Ei toista voi "pakottaa" seksittömään elämään, vaikka omalle seksittömyydelle olisikin hyvä syy.

Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Seksuaalisuutta ei voi korvata jollain sijaistoiminnalla. Ei auta vaikka olisi kaunoluistelun maailmanmestari, jos kumppani ei eroottisesti saa mitä tarvitsee.

Aloittajan on siis syytä myös katsoa peiliin. Hän on vielä niiin nuorikin, että tuossa iässä seksi on tärkeä asia useimmille. Sillä osoitetaan rakkautta käytännössä. Jos seksi ei ole itselle tärkeää, se pitäisi suhteen alussa tehdä toiselle osapuolelle selväksi eikä olettaa, että kun minä olen hyvä siinä ja tässä, nämä ominaisuudet korvaavat seksin puutteen.

 

[hohhoi]

Tämä on juuri sellainen keskustelu, johon ei pitäisi kommentoida mitään, koska oikeastaan kaikki oleellinen on jo sanottu. Mutta silti viestejä selatessa heräsi pari asiaa, joista en vain voi olla kirjoittamatta.

1. Ei ole olemassa montaakaan asiaa, joita ei voisi tehdä yksin. Se, että ei ole ystäviä, ei estä tekemstä yhtä jos toista. Minulla on itselläni kaksi hyvää ystävää, joiden lisäksi lauma tuttuja. Suurin osa näistä tutuista on tullut sitä kautta, että olen mennyt ja tehnyt yksin. Tehnyt asioita, jotka jännittivät ja tuntuivat oudoilta. Mutta kun avoimin mielin lähtee ulos ja tekee, niin yhtäkkiä huomaa, ettei olekaan yksin. Kaikista ei ole sydänystäviksi, mutta miksei sen ihan kivan kaverinkin kanssa voisi käydä sitten vaikka siellä baarissa? Tai lounaalla vaihtamassa kuulumisia? Monesti kun itse vaivun jonkinsortin naiselliseen itsesääliin, paras lääke ei olekaan sydäntä raastava keskustelu lähiystävän tai oman miehen kanssa, vaan pintapuolisempi ja hyväntuulinen tapaaminen tutun kanssa. Iloinen ilmapiiri luo iloisen mielen ja kummasti pikkumurheet häviävät. Tämä siis silloin kun ei ole kyse mistään "oikeasta surusta tai murheesta".

2. Miten ihmeessä olet onnistunut käymään vain neljillä treffeillä nettideittien kautta ja päätynyt näistä 50% kanssa seurustelusuhteeseen? Aika hyvä prosentti! Tarkoitan tällä tietysti sitä, että oletkohan itsekin hieman takertuvasti tarttunut vain siihen "ok" vaihtoehtoon. Kyllä niitä nettituttuja saa tavata useampiakin, jutella kunnolla ja katsoa mikä toinen on miehiään eikä suinpäin pompata seurustelemaan. Tapailu! Se se on hyvä sana kuules. Ja pitää olla sopivan kriittinen, tuntea oma arvonsa ja tuntea itsensä.

Ja vielä lopuksi painota mitä muutkin ovat jo sanoneet: Menneisyys voi selittää monta asiaa, mutta se ei korjaa mitään. On hyvä tunnistaa itsessään ominaisuuksia, jotka kumpuavat ehkä jostain tietystä tilanteesta tai tapahtumasta. Mutta kun asia on tunnistettu, sitten pitääkin miettiä mitä sille voi tehdä tai tarvitseeko tehdä mitään. Jos olet nuoruudessasi jäänyt vähälle sosiaalisten taitojen opettelussa, niin aloita se nyt. Ei se ole liian myöhäistä. Niin kauan kuin täällä eletään, uusia asioita ehtii oppia. Vanhat koirat... Kyllä nekin oppii.

Syy miesten jättämiseen ei ole sinussa. Kuten todettua, nuo suhteet eivät olisi mihinkään kantaneet muutenkaan. Kaivappas vähän selkärankaa ja itsekunnioitusta esiin. Olet jo melkein aikuinen nainen (tulet ihan allekirjoittaneen vanavedessä), joten kyllä nyt viimeistään pitäisi ymmärtää oma arvonsa ja oma vastuunsa omasta elämästä, parisuhteista ja onnellisuudesta.

Vaikka kuinka kirjoitat omista hyvistä puolistasi, on arvostuksesi itseäsi kohtaan kokolailla pielessä. Muutenhan et olisi koko ketjua edes aloittanut. Tsemppiä jatkoon ja iloista mieltä!

 

[Wiltsu]

"Miten ihmeessä olet onnistunut käymään vain neljillä treffeillä nettideittien kautta ja päätynyt näistä 50% kanssa seurustelusuhteeseen? Aika hyvä prosentti!"

Minä olen käynyt nettideittien kautta vain yksillä treffeillä (ja ihan itse kävin plokkaamassa tämän miehen sieltä satojen joukosta) ja olen tämän miehen kanssa nyt seitsemättä vuotta yhdessä. Joista naimisissa kohta viis.

Ei nettideittailu vain deittailun vuoksi ole mielekästä. Ainakaan minulle olisi.

Jos haluaa kumppanin, pitää panostaa valintakriteereihin. Ja kykyyn valita.

 

[Nimenomaan]

Édellähän se jo tulikin; kyky valita on olennaisen tärkeä valitessaan itselleen kumppania. On tärkeää, että ei kelpuuta niitä jotka ovat sinnepäin, vaan tapailee vain potentiaalisia ihmisiä. Kaikki muu on ajanhukkaa, jos tietää mitä haluaa. Tapasin kaksi miestä netin kautta ja ensimmäisen kanssa seurustelin kaksi vuotta ja toisen kanssa olen ollut yhdessä jo kuusi vuotta. Molemmissa yhdistyivät kaikki ominaisuudet, kemia ja tulevaisuuden suunnitelmat, joita itse pidin tärkeinä. Mikäli et ole kovinkaan seksuaalinen ihminen, niin jututa miehiä hyvin ennen kuin edes tapaat heitä. Saat kyllä hyvin nopeasti käsityksen siitä minkälaista suhdetta mies on vailla.

 

[hohhoi]

"Miten ihmeessä olet onnistunut käymään vain neljillä treffeillä nettideittien kautta ja päätynyt näistä 50% kanssa seurustelusuhteeseen? Aika hyvä prosentti!"

Minä olen käynyt nettideittien kautta vain yksillä treffeillä (ja ihan itse kävin plokkaamassa tämän miehen sieltä satojen joukosta) ja olen tämän miehen kanssa nyt seitsemättä vuotta yhdessä. Joista naimisissa kohta viis.

Ei nettideittailu vain deittailun vuoksi ole mielekästä. Ainakaan minulle olisi.

Jos haluaa kumppanin, pitää panostaa valintakriteereihin. Ja kykyyn valita.

Tämä on seikka, jota olen monesti miettinyt. Toiset osaavat tehokkaasti ehkä pelkän tekstin perusteella valikoida itselleen sopivan kumppanin. Itse taas useampia tavanneena olen huomannut, että kirjoitustaito, listatut kriteerit ja ominaisuudet eivät aina korreloi todellisuuden kanssa. Joskus huonomman viestittelyn takaa löytyy aarre (kuten oma ukkoseni) ja toisaalta kovinkin hienot kriteerit ja sujuva kirjoittelu voivat peittää taakseen aikamoisen otuksen. Minulle siis kasvotusten tapaaminen on ollut aina se tärkein juttu nettideittailussa. Netti on ollut vain kanava saada jokin yhteys. Toki ne aivan toivottomattomat tapaukset ovat jääneet vain siihen.

Mutta nettideittailu omana lajinaan on täysin aiheen sivusta. Mietin vain, että aloittaja ei mieskuvaustensa perusteella ainakaan ole kovin naseviin tapauksiin osunut. Vaikka voihan se olla, että enempi tapailukaan ei olisi tätä paljastanut.

 

[lahjatar]

Minusta kuulostaa siltä, että ajattelet Black Cherry seksin olevan yhtä kuin yhdyntäseksiä. On totta, että yhdynnän tielle tulee monella ennemmin tai myöhemmin sairaus, ainakin ajoittaisesti. Mutta hyvässä suhteessa seksi on paljon muuta kuin yhdyntä ja/tai orgasmi. Se on fyysistä hellyyttä, sylikkäin nukkumista, suukko poskelle, halaus - ja sen lisäksi vielä seksuaalista vetovoimaa. Fyysistä hellyyttä tuskin sairaus estää. Omilta sinkkuajoilta muistan parhaiten juurikin hellyydenkaipuun - vaikka miten olisi kaverihalaillut tai hoivannut eläimiä, ei sellainen kosketus kokonaan korvaa rakkaan ihmisen kosketusta.

En tiedä, onko noissa suhteissasi fyysinen läheisyys ollut minkälaista. Jos sitä on ollut vain ennen/jälkeen yhdynnän, niin sinun olisi aika avata hiukan maailmankuvaasi. Ei se, ettet jonain tiettynä hetkenä pysty yhdyntään, kaada hyvää suhdetta. Huonon suhteen kumoon menoon taas riittää pienempikin juttu.

Vaikkei sinusta ehkä siltä tunnu, olet vielä aika nuori. Moni ikäisesi on vasta elämänsä ensimmäisessä suhteessa sinun ikäisenäsi - tai ei ole koskaan edes vakavammin seurustellut. Maailma on muuttunut, moni saa esikoisensa vasta reilusti kolmenkympin paremmalla puolella. Sinulla ei siis ole mikään kiire. Aina on tietysti joku 23v unelmaperheen äiti - mutta so what, älä vertaa itseäsi muihin.

Analysoiminen ei muuta menneisyyttä erilaiseksi. Sen sijaan, että ihmettelet miesten käytöstä, ihmettele vähän omaa käytöstäsi. Miksi sinä jäit noihin suhteisiin? Miksi itse et eronnut? Arvostatko parisuhdetta kovin korkealle - oli sen suhteen laatu sitten millainen tahansa? Pelkäätkö myöntää erehtyneesi, ts. sitoutuneesi sinulle vääränlaiseen ihmiseen? Oletko etsinyt itsellesi parisuhdestatusta ja status "seurustelevana nuorena naisena" on ollut tärkeämpi kuin se, miten olet suhteessa voinut? Oletko ollut suhteessa kumppanin avuttomuuden takia, eli kuvitellut, ettei toinen pärjää elämässään ilman sinua?

 

[Jätetty n]

Luulin aina, että esimerkiksi vuoteen omaksi joutuneen puolisonsa rinnalla elävät ovat laittaneet parisuhteessa edelle ne asiat joihin vamma ja sairaus eivät ulotu, kuten rakkauden, luottamuksen, välittämisen, yhteisymmärryksen, huumorintajun jne.

Kun puhutaan aviopuolisoista, ollaan tietoisesti sitouduttu. Seurustelu on vain seurustelua, ja harva pystyy aviolupaustakaan lunastamaan. Enemmän kuin maailmassa on nyyhkytarinoita kaiken kestävästä rakkaudesta, on niitä muita. Ap, laavavertauskuvasi toimii kumminkin päin. Jos seksi on jollekin tärkeää, miksi hänen pitäisi kärvistellä päivästä toiseen. Seksittömyyskin voi satuttaa. Ilmeisesti noita positiivisia asioita ei ollut riittävästi kompensoimaan, jos ne edes voivat sitä tehdä, ihan niin kuin sinun fyysistä kipuasikaan ei voi hyvittää.

Mutta mistä löytyy nuori mies, jota ei seksi kiinnosta?

Tiedän useita. Miehen haluttomuus ei ole harvinainen ongelma. Ehkä olen törmännyt heihin juuri siksi, etten huoli miehiä, jotka ovat liian tyrkyllä. Kysyin mistä olet miehet löytänyt juuri siksi, että tuli sellainen olo, että olet keräillyt juuri niitä, jotka ovat etsineet kaksijalkaista hengittävää olentoa, eivät sinua. Yhden "hohhoin" ehdotukseen, että nostat rimaa. Useimmat törmäävät huonoihin, ennen kuin kohtavaat sen hyvän, ilman että heissä itsessään on mitään vikaa. Tekstin perusteella vaikutat fiksulta naiselta, jonka kumppanit ovat olleet jotain muuta.

 

[Black Cherry]

Aiemmissa suhteissa miehelle ei riittänyt hellyys tai muu seksin harrastaminen, piti olla vain sitä itseään. Kaikki muu oli vain kyseistä tapahtumaa petaavaa toimintaa. Ja jos kieltäydyin perustellusti menkkojen tai vaikkapa flunssan vuoksi, seurauksena oli murjotusta ja syyllistämistä. Minun olisi pitänyt olla kuin 24 h-market, joka on aina auki hänen tarpeitaan varten, ja jolla ei ole omaa tahtoa. Yksi miehistä meni jopa niin pitkälle, että suhteen päättyessä väitti kiven kovaan, ettei meillä ollut hellyyttä, vaikka sitä oli ja paljon! Tuntui kuin hän olisi halunnut mitätöidä ihan kaiken fyysisen läheisyyden mitä meillä oli, ja saada minut vaikuttamaan kylmemmältä kuin mitä olin.

Olen suhteisiin jäädessäni ehkä ajatellut sinnikkäästi suhteiden hyviä puolia, ja yrittänyt ajatella, että jotain negatiivistakin on kestettävä, jotta saisi myös positiivista. Sitä, mikä on "normaali" määrä negatiivisia asioita yhdelle suhteelle, en ole tiennyt tai osannut arvioida. Olen toki tehnyt vertailuja muihin, ja esimerkiksi ihmetellyt, miten on mahdollista, että tuttavapariskunnan mies lähettää naiselleen tekstiviestin ilmoittaakseen olevansa ulkona myöhempään kuin mistä oli aiemmin puhe. Minun poikaystäväni eivät koskaan tehneet näin. Ajattelin ehkä myös, että nuo naiset, joiden miehet osoittavat heitä kohtaan huomiota, ovat jotenkin "parempia" kuin minä, ja etten minä ansaitse sellaista. Ja olen ajatellut niinkin, että kyseisenlainen huomiointi ei kuuluisi poikaystävieni tyyliin, mutta että he huomioivat sitten muilla tavoilla. Olen ajatellut vasta jälkeenpäin, että minullakin on oikeus pyytää tietynlaisia asioita, kuten vaikkapa sitä, että kertoo milloin aikoo tulla kotiin. Tuntuu tosin hullulta, että tuollaista edes pitäisi pyytää - senhän pitäisi tulla itsestäänselvyytenä!

Suhteisiin takertumista on varmastikin edesauttanut ajatukseni siitä, että jään melko totaalisen yksin eron jälkeen. Minulla ei ole sellaisia lähi-ihmissuhteita sukulaisten lisäksi, joihin nojautua sellaisella hetkellä. Vaikka haluaisin sellaisia tuttuja joiden kanssa vaikka lähteä rennosti yhdelle. Paremmat kaverit ovat kaukana asuvia perheellisiä tuttuja, ja yksi lähiystäväni harrastaa sellaista lajia, että on vapaa-aikana koko ajan menossa. Näitä ihmisiä on mahdollista tavata, mutta se vaatii aina järjestelyä, sopimisia ja organisointia. Olisi joskus kivaa lähteä ihan spontaanistikin jonnekin.

Ja ehkä olen ajatellut myös alitajuisesti, että "tapaankohan koskaan enää ketään?" Kun olin lapsi, leikin joskus sattumalta tapaamieni vanhempieni tuttujen lasten kanss.. Esimerkiksi saatoin leikkiä isäni autoa korjaavan miehen tyttären kanssa huollon ajan jne. Näissä ihmissuhteissa oli aina se, että leikki loppui kesken, eikä minua enää koskaan viety sinne leikkimään. Jouduin hyvästelemään monta potentiaalista kaveria näin, ilman että mitään kaveruussuhdetta edes ehti alkaakaan. Minulla oli tuolloin pelko siitä, etten enää koskaan saa kaveria kenestäkään.

Vaikka näillä asioilla ei välttämättä ole mitään yhteyttä (eikä todennäköisesti olekaan) niin tulee vähän samanlaiset fiilikset seurustelusuhteissa. Että minun on pidettävä tästä kiinni, sillä saattaa olla, ettei ketään parempaa, tai ketään toista koskaan enää tulekaan. En tiedä mistä tuo juontaa. En ole suhteessa toisesta riippuvainen, eli teen ja menen itseksenikin, mutta huonosta suhteesta en ole osannut lähteä.
Ja kun mies on lytännyt minut täydellisesti suhteen päätyttyä ja sysännyt kaiken harteilleni, minussa on ehkä alkanut itää pieni ajatus, että jos en parempaa koskaan ansaitsekaan? Vaikka itsekin pidän tätä ajatusta irrationaalisena.

Suvussani on myös aika monta vanhapiikatätiä, joista osa on melko eksentrisiä. Ehkä minussa on myös vähän sitä pelkoa, että onko minut tarkoitettu yksineläjäksi.

Nyt kun muistelen, olen tavannut kuusi netin kautta löydettyä miestä, ja joista kahden kanssa tosiaan seurustelin. Paljon ainakin tuohon aikaan oli sellaista, että jos jätti vastaamatta jollekin miehelle joka ei vaikuttanut sopivalta, sai pian tältä viestejä joissa haukuttiin huoraksi ja ties miksi. Ja sitten oli sitä, että haluttiin vain seksisuhde. Olin aika valikoiva sen suhteen kenet lopulta tapasin. Muutamia muuten ihan kunnollisen tyyppejä en tavannut, koska vaikuttivat vaan liian erilaisilta. Usein tulivat tähän lopputulemaan itsekin.

 

[raija-raisa]

Yksi miehistä meni jopa niin pitkälle, että suhteen päättyessä väitti kiven kovaan, ettei meillä ollut hellyyttä, vaikka sitä oli ja paljon!

Suvussani on myös aika monta vanhapiikatätiä, joista osa on melko eksentrisiä. Ehkä minussa on myös vähän sitä pelkoa, että onko minut tarkoitettu yksineläjäksi.

Se oli HÄNEN tuntemuksensa ja ajatuksensa ettei teillä ollut hellyyttä vaikka sinun mielestä sitä taas oli ja paljon. Olitte siinä suhteessa täysin eri aaltopituudella ja molemmat oikeassa tai ei kumpikaan väärässä. Mutta miksi vain sinulla on oikeus kieltäytyä ja pahoittaa toisen mieli? Mikset itse voi ymmärtää miestä yhtä hyvin ja itse antaa periksi vaikkei niin huvita? Kuten joku sanoi, ei sen tarvi olla sitä itseään. Voi vaikka mennä yhteiseen kypyyn tai suihkuun ja pitää toista hyvänä siinä leffaa katsellessa (eikä kutoa sitä sukkaa ) Itse ainakin tunnen itseni sen hetken täysin luuseriksi kun mies kieltäytyy kanssani seksistä. (Näin ei ole kyllä käynyt kuin yhden miehen kanssa emmekä sitten seurustelleetkaan kuin muutaman kuukauden).

Miksi yksinelo pelottaa? Kun lähdin avioliitosta, lähes kaikki yhteiset ystävät jäi miehen puolelle koska minä halusin erota. Aloitin kolmekymppisenä yksinhuoltajana ilman muita ystäviä kuin siskoni. Nuoruuden aikaiset ystävyyssuhteet oli katkenneet kun jokainen meni minne meni elämässä. Kummasti niitä uusia ystäviä löytyy kun ei ole turhan ronkeli. Aloin käydä lenkillä jonkun työkaverin kanssa (ei välttämättä ollenkaan minun ikäiseni tai tyyliseni), rupateltiin kaiken näköistä - työasioista oli helppo aloittaa koska ne oli yhteisiä - sitten siirryttiin leffaan ja viinilasilliselle pikku hiljaa. Työkaverin kanssa lähdin ulkomaan reissuunkin, vaikkei mitään sydänystäviä oltu. Nyt meillä on sellainen seitsemän naisen kööri, jotka tapaamme erilaisilla kokoonpanoilla, yleensä pari kertaa vuodessa kaikki yhdessä käymme syömässä ja leffassa.

Nyt olen asunut 20 vuotta ilman miestä samassa huushollissa, enkä enää muuta halua. Nautin kertakaikkiaan olostani. Seurustelua ja seksiä on muttei liian tiivistä parisuhdetta.