Miksi miehet eivät voi puhua suoraan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentavaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen vajaa pari kuukautta tapaillut miestä, jonka kanssa olen ollut myös tiiviisti yhteydessä. Olemme nähneet pari kertaa viikossa ja viestitelleet muuten lähes päivittäin. Yhteydenotot ovat tulleet enimmäkseen häneltä, mutta myös joitakin kertoja minulta (jotta ei kuvittelisi kiinnostuksen olevan yksipuolista). Nyt hänen viimeisimmästä yhteydenotostaan on noin viikko ja silloin kaikki oli ihan normaalisti ja keskustelukin päättyi ihan mukavissa tunnelmissa. Ja sitten....ei mitään. Yritin itse ottaa yhteyttä viestillä ja hän kyllä vastasi, mutta ei niinkuin normaalisti, vaan lyhyesti ja "tylymmin" ja lopetti keskustelun lähes samantien.

Selkeästi jokin on pielessä, kun aiemmin otti yhteyttä kokoa ajan ja nyt ei lainkaan. En kuitenkaan haluaisi olla se roikkumaan jäävä nainen, kun toisen kiinnostus on selvästi lopahtanut eikä hän selvästikään halua asiasta edes keskutella, mutta tuntuu vain niin kovin masentavalta jäädä epätietoisuuteen.

Etkö voisi kysyä asiasta? Esim. jos minulle ei kiinnostava nainen äkkiä vastaakaan, kyllä asiaa tulee myös kysyttyä.

Ihmisten henkinen läheisyys on joskus unohduksissa elinten läheisyyden sijaan... Lujimmat suhteet ovat niitä, joissa ihmiset ovat henkisesti läheisiä ja fyysisesti läheisiä. Ei kannata vaan toista näistä ottaa.
 
[QUOTE="aapee";29376330]Olen jo sekä aloitusviestissä että yhdessä vastauksessa kertonut, että olen ottanut myös mieheen yhteyttä. Hän enemmän minuun, mutta minä myös häneen, nimenomaan siksi, että hän ei kokisi kiinnostuksen olevan yksipuolista.[/QUOTE]

Musta yhteydenpidon ei tarvi olla just samanveroista, sillä toinen voi kokea kuuntelemisen ja passiivisuuden enemmän omaksi jutuksi. Se, että toinen hallitsee yhteydenpitoa, ei todellakaan merkitse sitä, että yhteydenottaja olisi roikkuja. Toki ruikuttajat/vonkaajat oma kategoriansa.

Samoin on huolehdittava, että molemmat tulevat kuulluiksi. Viestinnän dynamiikka voi kuitenkin olla poikkeava. Hissukka vs. suupaltti -asetelma on hankala, mielestäni ja omasta kokemuksesta temperamentiltaan samantapaiset ihmiset sopivat ihanteellisimmin yhteen. Esim. ulospäinsuuntautunut herkästi loukkaa sykkyrässä olevaa ja samaten ateistia alkaa uskovainen ahdistaa.

Ihmiset tarvitsevat tilaa, mutta harvan ihmisen on hyvä olla suhteessa, jossa esimerkiksi hiljaisuus pitää vain hyväksyä. Tapailun myötä tulee myös lisää vastuullisuutta toista kohtaan, jolloin ei ole ollenkaan väärin hoitaa suhdetta ja tiedottaa sen tilanteista ja mielialoista, juuri päinvastoin. Toki ylianalyyttisuus latistaa spontaaniutta eli sitä on vältettävä myös, kyse on työkalusta.

Eettisestikin kyseenalaista on "hylätä" ketään, joka on investoinut kiinnostuksen tunteita sinuun. Itsekin "hätistelen" kiinnostuneet naiset, jotka eivät tyyppiäni ole, aina kunnioittavasti pois. Radiohiljaisuus on kuin hidas kuolema, liian iisipiisi ja egoistinen tapa päättää yhteinen sävel.
 
[QUOTE="mies";29376601]Musta yhteydenpidon ei tarvi olla just samanveroista, sillä toinen voi kokea kuuntelemisen ja passiivisuuden enemmän omaksi jutuksi. Se, että toinen hallitsee yhteydenpitoa, ei todellakaan merkitse sitä, että yhteydenottaja olisi roikkuja. Toki ruikuttajat/vonkaajat oma kategoriansa.

Samoin on huolehdittava, että molemmat tulevat kuulluiksi. Viestinnän dynamiikka voi kuitenkin olla poikkeava. Hissukka vs. suupaltti -asetelma on hankala, mielestäni ja omasta kokemuksesta temperamentiltaan samantapaiset ihmiset sopivat ihanteellisimmin yhteen. Esim. ulospäinsuuntautunut herkästi loukkaa sykkyrässä olevaa ja samaten ateistia alkaa uskovainen ahdistaa.

Ihmiset tarvitsevat tilaa, mutta harvan ihmisen on hyvä olla suhteessa, jossa esimerkiksi hiljaisuus pitää vain hyväksyä. Tapailun myötä tulee myös lisää vastuullisuutta toista kohtaan, jolloin ei ole ollenkaan väärin hoitaa suhdetta ja tiedottaa sen tilanteista ja mielialoista, juuri päinvastoin. Toki ylianalyyttisuus latistaa spontaaniutta eli sitä on vältettävä myös, kyse on työkalusta.

Eettisestikin kyseenalaista on "hylätä" ketään, joka on investoinut kiinnostuksen tunteita sinuun. Itsekin "hätistelen" kiinnostuneet naiset, jotka eivät tyyppiäni ole, aina kunnioittavasti pois. Radiohiljaisuus on kuin hidas kuolema, liian iisipiisi ja egoistinen tapa päättää yhteinen sävel.[/QUOTE]

Mukava kuulla, että joku mieskin on tätä mieltä. Ehkä kurjimmalta tuntuu se, että meidän viimeinen keskustelu (ennen tätä mun eilistä yhteydenottoa) oli tosi mukava ja siinä oli sellasta tulevien juttujen suunnittelun fiilistä ja tää hiljaisuus tuli niin yllättäen. Ymmärtäisin, jos olisimme keskustelleet jostain sellaisesta, josta oltaisiin oltu esim. selkeästi eri mieltä ja miehelle olisi tullut fiilis, ettei meidän juttu voi toimia tulevaisuudessa - tosin tällöinkin olisi ollut reilua sanoa siitä nätisti.

Koko joulu on nyt mennyt siihen, että vaikka kuinka yritän olla läheisteni kanssa ja nauttia vapaa-ajasta, karkaavat ajatukset koko ajan tähän tilanteeseen ja siten olen ollut hieman poissaoleva ja huonoa seuraa.
 
[QUOTE="aapee";29376647]Mukava kuulla, että joku mieskin on tätä mieltä. Ehkä kurjimmalta tuntuu se, että meidän viimeinen keskustelu (ennen tätä mun eilistä yhteydenottoa) oli tosi mukava ja siinä oli sellasta tulevien juttujen suunnittelun fiilistä ja tää hiljaisuus tuli niin yllättäen. Ymmärtäisin, jos olisimme keskustelleet jostain sellaisesta, josta oltaisiin oltu esim. selkeästi eri mieltä ja miehelle olisi tullut fiilis, ettei meidän juttu voi toimia tulevaisuudessa - tosin tällöinkin olisi ollut reilua sanoa siitä nätisti.

Koko joulu on nyt mennyt siihen, että vaikka kuinka yritän olla läheisteni kanssa ja nauttia vapaa-ajasta, karkaavat ajatukset koko ajan tähän tilanteeseen ja siten olen ollut hieman poissaoleva ja huonoa seuraa.[/QUOTE]

Höh :( Hienot miehet ja naiset eivät noin käyttäydy. Tosi ilkeää. Kannattaa katsoa ettei muutu itse kovaksi kun tuollaista käytöstä tulee vastaan. Löydät varmasti enemmän arvoistasi seuraa. Toki en tiedä oletko jo kokeillut hienovaraisesti kysyä, mikä mättää.
 
[QUOTE="mies";29376942]Höh :( Hienot miehet ja naiset eivät noin käyttäydy. Tosi ilkeää. Kannattaa katsoa ettei muutu itse kovaksi kun tuollaista käytöstä tulee vastaan. Löydät varmasti enemmän arvoistasi seuraa. Toki en tiedä oletko jo kokeillut hienovaraisesti kysyä, mikä mättää.[/QUOTE]

Se tässä onkin hullua, että kyseinen mies vaikutti mielestäni erittäin huomaavaiselta ja herkältä ihmiseltä, joka osaa ottaa toisten tunteet huomioon. Hän on ollut myös alusta asti erittäin avoin ja avautunut kipeistäkin elämässään sattuneista asioista. Juuri sen tyyppinen mies, jolta en olisi koskaan odottanut tällaista.
 
Olen itse lopettanut alkavan suhteen, kun en saanut mielestäni tarpeeksi vastakaikua ja naisesta sai lähinnä kuvan, että on tyly eikä kiinnosta.

Turha tuhlata tuollaisiin naisiin enempää aikaa.
 
Olen itse lopettanut alkavan suhteen, kun en saanut mielestäni tarpeeksi vastakaikua ja naisesta sai lähinnä kuvan, että on tyly eikä kiinnosta.

Turha tuhlata tuollaisiin naisiin enempää aikaa.

Tästä ei mun mielestä edelleenkään ole mun mielestä kyse, koska olen ottanut myös häneen yhteyttä (vaikka hän kylläkin useammin) ja juuri eilenkin otin 4:n päivän hiljaisuuden jälkeen.
 

Yhteistyössä