Miksi minusta tuntuu niin kamalan pahalta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pieni rakas poika
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pieni rakas poika

Vieras
kun mies ei halua lähteä vauvan 2kk lääkärineuvolaan mukaani?
:(

Mies on nyt kesälomalla eikä ikinä työnsä vuoksi päässyt mukaan äitiysneuvolaan tai muualle ja olin saanut sellaisen käsityksen että tulisi kyllä jos olisi mahdollisuus mutta työ ei anna periksi.
Nyt kun lomailee ja sanoin että nythän pääsisit mukaan niin sanoi vaan "niiiiiiiiin" ja se siitä aiheesta. Äsken sanoi että minä voin vauvan kanssa käydä sitten kaupassa samalla reissulla eli eipä taida olla tulossa.
Olisi ollut vain kätevä kun vauva saa pneumokokkirokotteen ja varmaan on itkuinen sen jälkeen ja minulla on samalla kertaa jälkitarkastus. Olisi sitten voinut olla vauvan kanssa sen aikaa.
 
Siis putkiaivomiehelle vaan ilmoitetaan että silloinjasilloin on lääkäri että muistaa olla lähtövalmiina. Ei mitään jaaritteluja eikä vihjailuja. Hyvänen aika eihän mies edes sanonut ettei halua tulla vai sanoiko. Kyse ei miehellä ole haluista vaan siitä että joko mennään tai ei mennä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pah:
Tuollaisen kanssa sitten oli pakko tehdä lapsi.

Mun mies ei ole kuunapäivänä koskaan ollut yhdessäkään lasyen neuvolassa eikä odotusneuvoloissa. Np-ultrissa oli kun ne oli vieraassa kaupungissa johon en halunnut yksin ajaa. Ei kai se niin vakavaa? Mun vauvoja piti mun jälkitarkastuksessa sylissä hoitajaharjoittelija ja toisella kertaa toinen vauva odotti kaukalossa. Isompaa hoiti mummi kotona.
 
No ymmärrän, että mies ei lähde. Olisi tietty parempi jos lähtisit, mutta rehellisesti sanottuna selviät kyllä ykksinkin. Niin olin minäkin kaikissa paitsi 1 neuvolassa ilman miestä. Samoin jälkitarkastuksessa vauva mukana.

Pientä tarmokkuutta nyt kehiin vaan.
 
No saisinhan minä sen pakottamalla mukaan, tietty mut minua harmittaakin lähinnä se ettei mies vapaaehtoisesti tahtoisi mukaan. Onhan tämä lapsi hänenkin. Olen melkein kateellinen ystävälleni jonka mies järjesti työnsä niin että pääsi mukaan äitiysneuvola käynneille, synnytysvalmennukseen ja nyt kaikkiin lapsenkin neuvoloihin.

Eli saan hänet kyllä varmaan pakotettua mukaan mutta tuntuu niin pahalta ettei mies itse HALUA tulla :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja kärpäsestä härkänen:

Pärjään kyllä. Olen pärjännyt muidenkin lasten kanssa ja äitiysneuvoloissakin käynyt isommat lapset mukana. Mutta nyt isommat lapset ovat isovanhemmilla kesäloman vietossa niin olisi ollut mahdollista saada mies mukaan edes tämän pojan neuvolaan tämän yhden kerran.
 
Vastauksena otsikon kysymykseesi - raskaus- ja imetyshormonit vaikuttavat vielä, joten ne suurentavat asiaa mielessäsi ja vedät pitkälle luotaavia johtopäätöksiä yhden sanan perusteella keskustelematta siitä sen enempää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
No saisinhan minä sen pakottamalla mukaan, tietty mut minua harmittaakin lähinnä se ettei mies vapaaehtoisesti tahtoisi mukaan. Onhan tämä lapsi hänenkin. Olen melkein kateellinen ystävälleni jonka mies järjesti työnsä niin että pääsi mukaan äitiysneuvola käynneille, synnytysvalmennukseen ja nyt kaikkiin lapsenkin neuvoloihin.

Eli saan hänet kyllä varmaan pakotettua mukaan mutta tuntuu niin pahalta ettei mies itse HALUA tulla :(

Hyvin suuri osa miehistä osallistuu lastensa hoitoon alle 50% teholla vaikka lapset ovatkin 50% heidän.
 
Eiköhän tuon yhden piikin saa vauvalle ilman miestäkin. Ihme urputtajia olette. Kolme olen synnyttänytkin ilman miestä ja neljännessä mies mukana. Jos se vaikka kammoaa piikkejä, itsekään en tohdi katsoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
Alkuperäinen kirjoittaja kärpäsestä härkänen:
No ymmärrän, että mies ei lähde. Olisi tietty parempi jos lähtisit, mutta rehellisesti sanottuna selviät kyllä ykksinkin. Niin olin minäkin kaikissa paitsi 1 neuvolassa ilman miestä. Samoin jälkitarkastuksessa vauva mukana.

Pientä tarmokkuutta nyt kehiin vaan.

Pärjään kyllä. Olen pärjännyt muidenkin lasten kanssa ja äitiysneuvoloissakin käynyt isommat lapset mukana. Mutta nyt isommat lapset ovat isovanhemmilla kesäloman vietossa niin olisi ollut mahdollista saada mies mukaan edes tämän pojan neuvolaan tämän yhden kerran.

Jospa se mies ei halunnut enää lisää lapsia, sinä vain. Näitähän on paljon kun vaimot vain tekevät aina lisää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi että:
Eiköhän tuon yhden piikin saa vauvalle ilman miestäkin. Ihme urputtajia olette. Kolme olen synnyttänytkin ilman miestä ja neljännessä mies mukana. Jos se vaikka kammoaa piikkejä, itsekään en tohdi katsoa.

Kyllä, lapseni ovat kaikki saaneet kaikki rokotteet eikä mies ole ollut niissä mukana.
Nyt olikin kyse siitä että kun miehelläni olisi kerrankin ollut mahdollisuus tulla mukaan eikä hän haluakaan, se tuntui pahalta.
Senkin vuoksi että miehen läsnäolo olisi myös helpottanut jälkitarkastusta tehdessä kun olisi voinut mahdollisesti rokotuksesta itkuista vauvaa kanniskella sen aikaa eikä pienen olisi tarvinut turvakaukalossa itkeskellä.
En siis olisi missään tapauksessa pyytänyt miestä ottamaan vapaata tai perumaan menojaan tämän vuoksi mutta kun hän on nyt kotona. Siksi harmistuin.
 
Yhteistyössä