Miksi monet ihmiset mieluummin ylivelkaantuvat kuin näyttävat ulkomaailmalle, etteivät ole varakkaita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ihmettelen vaan..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja katmat:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Meillä on velkaa ainoastaan asunnosta (jäljellä alle 90.000e). Tänä vuonna otin myös opintolainaa, koska se on mielestäni sijoitus omaan tulevaisuuteeni ja toisaalta mulla on alle puolet opinnoista enää jäljellä eli mitään ihan hirvittävää summaa ei tule kertymään ottaen huomioon myös tulevan alani palkkataso. Muuten emme rahoita lainalla mitään. Meitä siis 2+3.

eli jos teillä paukahtaa yhtäaikaa jääkaappi,pesukone ja auto niin hyvin pystytte maksaa käteisellä korjaukset ja uusien ostot?

No itse asiassa mä opiskelen toista alaa ja olen aina välillä tehnyt keikkatöitä vanhan alani parissa, joten siitä tarvittaessa saisimme extra rahaa. Meillä itse asiassa hajosi 10 vuotta vanha telkkari tuossa pari kuukautta sitten, emmekä ole vielä ostaneet uutta, sillä minusta rahatilanteemme ei tällä hetkellä salli sitä juuri sen tähden, että sitä rahaa pitää olla hieman taskun pohjalla yllättäviä menoja varten. Katsomme tällä hetkellä sitten 15 vuotta vanhaa kantti kertaa kantti -kokoista matkatelkkaria.

Mutta joo, tuo skenaario, että kaikki paukahtaa yhtä aikaa, on aika kaukaa haettu. Sitä paitsi auton korjaus kyllä hoituu omasta takaa, se on itse korjattu tähänkin asti, eli varaosien hinnat tulevat sitten omasta pussista. Jääkaapin ja pesukoneen pystyisimme rahoittamaan säästöillämme.

juu meillä kävi toteen tuo kauhuskenaario,että kaikki paukahtaa yhtäaikaa.Meilläki oli tonnin verran säästöjä hätätilanteita varten.sitte meni rikki yhtä ja toista ja jouduin vielä sairaalaan josta tuli iso lasku niin yhtäkkiä oli säästöt menny ja kotihoidontuesta onkin aika hankala yhtäkkiä säästää uudestaan sitä tuhatta euroa takas.Eli jos on tonni tai pari säästössä niin sillähän saa hyvin yksittäisen pesukoneen tai jääkaapin maksettua mutta sit jos niitä sellasia menoja tuleeki yhtäkkiä lyhyessä ajassa useita ja kaikki säästöt menee niihin etkä ehdi säästää rahaa takaisin ennenku vielä tulee yks monen sadan euron juttu,niin silloin on pakko jo suunnitella osamaksua.Harvinaistahan se varmaan on mutta meillä kävi näin enkä nyt puhu mistään turhakkeista kuten tv (meillä ei edes oo televisiota),sillä ny ei oo väliä jos tv hajoaa eikä heti saa uutta mut jo pakastin,jääkaappi,pesukone tai joku muu vastaava hajoaa tai jos auto hajoaa (me kun ei osata itse korjata mutta auto on välttämätön kapine täällä tuppukylässä) niin ne on kyllä pakko saada,jos ei oo säästöjä niin sitte velaksi.

Siis mä ehdottomasti oon säästämisen kannalla ja on hyvä jos on säästössä pahanpäivän varaa mutta joskus joillekki ihmisille voi käydä niinku meille,että tulee iso rykelmä isoja juttuja ja säästöt valuu niihin,sitte ku yrität alkaa säästää uudestaa sitä summaa pahanpäivän varalle niin tuleeki vielä yks iso juttu ja siinä sitä ollaan.Tää säästämisasiakaan ei oo niin yksinkertainen juttu aina,vaikka sitä kannattaiskin.
 
No siis, eihän se mulle kuulu pätkän vertaa, miten muissa perheissä toimitaan. Perheitä ja elämäntilanteita on hyvin erilaisia. Mä vaan kirjoitin, miten me toimimme. Ja minun työssäoloaikanani olemme saaneet säästöön enempi kuin tonni pari.

Mä en tajua sitä, miksi pitää "hyökätä" toisen kimppuun, jos kertoo oman perheensä toimintatavoista. Ethän sinäkään tiedä mitään meidän perheemme tilanteesta, et muuta kuin sen, mitä olen noissa parissa vastauksissani kertonut.
 
anteeksi :ashamed: ei oo tarkoitus hyökätä kenenkää kimppuun,se on vaan tää pohjalainen suorapuheisuus jonka kans muualta kotoisin olevat on monesti törmäyslinjalla. :D moni vaan kertoo tässäki ketjussa niistä oman perheensä toimintatavoista tyylillä että tulee olo,että kaikkien muidenkin pitäis toimia samalla tavalla.voi olla että itekin teen niin. :headwall: Mä oon ollu töissä viimeksi 5 vuotta sitten,eli ollaan 5 vuotta oltu mun osalta kotihoidontuen/välillä vanhempainrahan varassa (mies kyllä palkkatyössä) joten säästöjä ei kertakaikkiaan saa kovin nopeaan.JOs kotihoidontuesta pystyy säästää jonku 20euroa/kk niin kauan saa säästää että pystyy käteisellä ostaa pesukoneen.Mullaki OLI säästöjä silloin ku jäin eka kertaa äitiyslomalle koska säästin aina palkasta osan,mutta ne on valuneet arkiseeen elämään tässä 5 vuoden aikana ja aina ku saadaan vähä jotain säästöön niin vähintään auto hajoaa ja nielee ne säästöt.Niin sen takia vähä rupes ärsyttään ne jotka hokee että säästäkää ensin ja ostakaa sitten.säästäishän sitä jos olis mistä säästää.
 
No panic. :D

Juu, auton korjauttaminen on ihan törkeän kallista. Me saimme edellisen korjauksen tehtyä autoomme muutamalla sadalla eurolla (eli juuri uusien osien hinnalla), korjaamossa vastaava homma olisi maksanut 1600e! Että joo, ymmärrän kyllä, mistä puhut. Meilläkin tuo auto on ihan pakollinen miehen työn takia (on metsäsuunnittelija eli ajelee ties missä peräkylillä päästäkseen tekemään niitä tilattuja metsäsuunnitelmia).
 
meillä on onneksi tuttu mies,joka aina korjaa automme,joten korjaus tulee huomattavasti halvemmaksi kuin jos pitäis viedä vieraaseen korjaamoon.Mutta maksaa se silti.Just saatiin säästettyä 200 e ja eilen autosta meni jarrut rikki joten se 200 menee varmaan ens viikolla taas autoon.Että sellasta säästämistä se on kun on kotihoidontuella.TIlanne muuttuu ku meen töihin mutten vielä malta :D onneksi lapset ei piittaa siitä vaikkei äitillä ja isillä ookkaan säästötilillä tuhansia euroja :D
 
luin ekan sivun ja se riitti..

meillä tuttavissa perheitä jotka tosiaan on ostaneet niitä taloja lainalla jne muuta tarvittavaa, oma asunto on ainoa asia jota varten minä ikinä lainaa ottaisin.

meillä on käynyt todella hyvä "tuuri" jos näin voi sanoa, perintönä asunto josta meidän ei tarvitse ikinä lähteä, sopivan kokoinen 4-henk perheelle. autokin on, uutena hankittu ja sen sain vanhemmiltani vieläkin tuntemattomista syistä :D siinä on 2 asiaa josta muistan kyllä joka päivä olla kiitollinen, moni kun joutuu itse nämä hankkimaan tai olemaan ilman.

kaikki mitä meillä kotona on, on hankittu käteisellä ja jos jotain tarvitaan säästetään hetki ja hankitaan se, velkaa ei kumpikaan haluta kuuna päivänä ottaa, ei edes osamaksuja.

kai se on hienoa maksaa niitä osamaksuja ties mistä, tällänenkin perhe meidän tuttavapiiristä löytyy.. jokainen kuitenkin tyylillään, en ala muita tuomitsemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja katmat:
juu mekää ei ostettais pesukonetta osamaksulla jos olis isi jolle soittaa ja isi ostais sen meidän puolesta.

Mulle ei isi ole ostanut mitään , eikä sen tarviikkaan.
Jos meidän kone menis rikki, pesisin vaikka käsin, mutta osamaksulla en sitä hanki. ostan vaikka kirpparilta 20e koneen, sästän sit joka kuukausi että saan sen koneen kun tarviin. Tai jätän joullahjat ostamatta ja käytän veronpalautusrahat koneeseen.
 
Minusta se on kyllä järkevämpää ostaa osamaksulla pesukone, kuin että alkaa säästää kuukausia siihen pesukoneeseen.

Samallahan sitä maksaa sitä osamaksua pois kuin jos säästäisi ja ostaisi sitten käteisellä. Jos säästät esim. puoli vuotta niin olisit maksanut osamaksua pois jo yli puolet ja ollut koko ajan pesukone käytössä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelen vaan..:
Monet tuttavat ovat ottaneet ihan mielettömiä velkoja, että saavat ostettua hienot talot, autot, tauluteeveet, huonekalut , vaatteet ja muut, kaikki vimpan päälle. Ja uutena ilman muuta. Ja sitten kitistään ettei ole rahaa elämiseen. Eikai olekaan, kun perheen tulot saattavat olle tosi vaatimattomat.

Sitten jos joku asuu suht ahtaasti, ajaa vanhalla autolla, ostaa suurimman osan tavaroista kirppikseltä, ei omista mitään nykyaikaista elektroniikkaa tms., niin häntä säälitään, joko ihan avoimesti, tai sitten selän takana. Vaikkei tällä hlöllä, tai perheellä olisi tippaakaan velkaa, vaan ihan kaikki hankittaisiin käteisellä.

Tuli vaan tuossa mieleen, kun olen viime aikoina aika usealta taholta kuullut ihmettelyjä miksemme jo vaihda 11 v. (velatonta) autoamme uudempaan, tai osta isompaa asuntoa.. Ehkäpä siksi, kun emme halua tehdä velkaa...

Mikä siinä on niin ihmeellistä, jos joku ei halua tehdä velkaa, vaan elää varojensa mukaan, vaikka sitten vähän vaatimattomamminkin?

Ihan samaa miettinyt. Että miksi me ihailemme näitä, jotka saastuttavat planeetan ja elävät kuin viimeistä päivää.

ja ihan hymyillään halveksuvasti näille, jotka pärjäävät vähemmällä. en ymmärrä ollenkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myy:
luin ekan sivun ja se riitti..

meillä tuttavissa perheitä jotka tosiaan on ostaneet niitä taloja lainalla jne muuta tarvittavaa, oma asunto on ainoa asia jota varten minä ikinä lainaa ottaisin.

meillä on käynyt todella hyvä "tuuri" jos näin voi sanoa, perintönä asunto josta meidän ei tarvitse ikinä lähteä, sopivan kokoinen 4-henk perheelle. autokin on, uutena hankittu ja sen sain vanhemmiltani vieläkin tuntemattomista syistä :D siinä on 2 asiaa josta muistan kyllä joka päivä olla kiitollinen, moni kun joutuu itse nämä hankkimaan tai olemaan ilman.

kaikki mitä meillä kotona on, on hankittu käteisellä ja jos jotain tarvitaan säästetään hetki ja hankitaan se, velkaa ei kumpikaan haluta kuuna päivänä ottaa, ei edes osamaksuja.

kai se on hienoa maksaa niitä osamaksuja ties mistä, tällänenkin perhe meidän tuttavapiiristä löytyy.. jokainen kuitenkin tyylillään, en ala muita tuomitsemaan.

no tuota, sun ei ehkä kannata tähän ketjuun tulla, kun on kaikki tullut ilmaiseksi kuin manulle illallinen.

Alkuperäinen kirjoittaja näin toiminut:
jos hajoaa pesukone niin soitan ifille ja pari päivää niin rahaa tilillä!

Tai pitää aina rahaa säästössä sen verran, että yksi pesukone ei aiheuta sen suurempaa kriisiä. Tai saa sen verran hyvää palkkaa, että vaikka joka kuu olisi varaa ostaa pesukone jos tarttis.
 
Mun mielestä ei ole mitään hävettävää siinäkään, että ottaa lainaa. Se on aika perinteinen ja yleinen tapa hankkia asunto Suomessa. Kaikki eivät saa isoja perintöjä tms. On ihan fiksua maksaa omaa ja saada siitä samalla vanhuudenturvaa. Lainan koko kannattaa tietenkin mitoittaa maksukyvyn mukaan, ei yli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuulipuku:
Minusta se on kyllä järkevämpää ostaa osamaksulla pesukone, kuin että alkaa säästää kuukausia siihen pesukoneeseen.

Samallahan sitä maksaa sitä osamaksua pois kuin jos säästäisi ja ostaisi sitten käteisellä. Jos säästät esim. puoli vuotta niin olisit maksanut osamaksua pois jo yli puolet ja ollut koko ajan pesukone käytössä.
Osamaksulla ostaminen tulee yleensä kalliimmaksi kuin käteisellä ostaminen. Mutta jos sillä ei ole merkitystä, niin ei silloin ole väliä, ostaako osamaksulla vai käteisellä.

Alkuperäinen kirjoittaja samaa miettinyt:
Alkuperäinen kirjoittaja myy:
luin ekan sivun ja se riitti..

meillä tuttavissa perheitä jotka tosiaan on ostaneet niitä taloja lainalla jne muuta tarvittavaa, oma asunto on ainoa asia jota varten minä ikinä lainaa ottaisin.

meillä on käynyt todella hyvä "tuuri" jos näin voi sanoa, perintönä asunto josta meidän ei tarvitse ikinä lähteä, sopivan kokoinen 4-henk perheelle. autokin on, uutena hankittu ja sen sain vanhemmiltani vieläkin tuntemattomista syistä :D siinä on 2 asiaa josta muistan kyllä joka päivä olla kiitollinen, moni kun joutuu itse nämä hankkimaan tai olemaan ilman.

kaikki mitä meillä kotona on, on hankittu käteisellä ja jos jotain tarvitaan säästetään hetki ja hankitaan se, velkaa ei kumpikaan haluta kuuna päivänä ottaa, ei edes osamaksuja.

kai se on hienoa maksaa niitä osamaksuja ties mistä, tällänenkin perhe meidän tuttavapiiristä löytyy.. jokainen kuitenkin tyylillään, en ala muita tuomitsemaan.

no tuota, sun ei ehkä kannata tähän ketjuun tulla, kun on kaikki tullut ilmaiseksi kuin manulle illallinen.

niin, tai niin halusit ymmärtää. asuntoa ja autoa lukuunottamatta kaikki on hankittu itse. mutta helppo on tuo asenne ottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja katmat:
juu mekää ei ostettais pesukonetta osamaksulla jos olis isi jolle soittaa ja isi ostais sen meidän puolesta.

niin, ei mekään soiteta isille että tarvitaan pesukone vaan säästetään itse ne rahat siihen. vähän tartvitset ilmeisesti sisälukutaitoa ?

luit asian niin miten halusit sen ymmärtää. mutta joo kyllä mä ihan aikuisten oikeesti ymmärrän että se ottaa koville jos joku kertoo että jotain on saanut, ei ollut todellakaan tarkoitus sillä kehuskella ja kaikki meidät tuntevat ihmiset sen kyllä tietää, ettei noilla asioilla kehuta. ei ole siihen tarvetta.
 
Ollaan juuri vierestä katsottu, kun velkatalo, -auto ja luottotiedot lähtee. Ihan omaa tyhmyyttä, matkustellaan ja ostellaan tavaroita mihin ei ole varaa. Halutaan ehkä jotenkin esittää parempi tuloista kuin oikeasti ollaan.
Itse asumme liian pienessä asunnossa meiän perheelle, mutta hetki maltetaan niin saadaan paremman kokoinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säästämällä:

Aika usein huomaa, että ihmiset eivät myöskään halua ennakoida tulevaa. Vaikka just sillä hetkellä olisikin rahaa matkan tekemiseen, ei mietitä, että kolmen kuukauden päästä sen rahan olisikin tarvinnut johonkin muuhun tärkeämpään.

Alkuperäinen kirjoittaja haloo:
Tarviiko aina olla niin kamalan kiinnostunut toisten tekemisistä??

Aivan. Mistä te ihmiset voitte loppujen lopuksi tietää esim. mitä se (teidän mielestä) "ylivelkaantunut" tienaa? Voipa olla vaan teidän omassa pienessä pääkopassanne kateuden aiheuttama klikki. Kyllä jollain voi olla niin hyvät tulot, että pystyy esim. asumaan isossa omakotitalossa, omistamaan 2 uutta autoa jne. Ilman että on ylivelkaantunut. Eläkää ja antakaa toistenkin elää. Kukin tavallaan.
 
Yksi tuttu perheemme eli reippaasti yli varojensa. Ostivat liian hulppean ja kalliin talon tuloihinsa ja varohinsa nähden ja ostivat muutenkin kaiken polkupyöristä ja autoista alkaen tosi kallista tavaraa.

Vanhemmat auttoivat heitä tosi paljon, kymmenien tuhansien edestä, mutta se ei enää lopulta auttanut. Nyt he ovat eronneet, yksi syy ovat pitkään jäytäneet talousvaikeudet ja riippuvuus vanhempien tuesta, joka sitten hiipuikin.

Nämä ihmiset ovat sinänsä ihan fiksuja ja tosi kivoja, mutta joku jännä tarve heillä oli saada kaikki näyttämään hienolta. Kun he sitten joutuivat muuttamaan pienempään, se pidettiin pitkään piilossa, etenkin syyt asunnonvaihdokseen. Siinä on minusta jotakin tosi surullista, tuntuu että yksi perhe hajosi ihan turhaan. Mahdollisesti pysyttäytyminen omien tulojen sallimissa asumis- ja muissa systeemeissä olisi pitänyt perheen kasassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säästämällä:
Ollaan juuri vierestä katsottu, kun velkatalo, -auto ja luottotiedot lähtee. Ihan omaa tyhmyyttä, matkustellaan ja ostellaan tavaroita mihin ei ole varaa. Halutaan ehkä jotenkin esittää parempi tuloista kuin oikeasti ollaan.
Itse asumme liian pienessä asunnossa meiän perheelle, mutta hetki maltetaan niin saadaan paremman kokoinen.

Vastaus otsikon kysymykseen: juuri tämän lainatun tekstin takia monet mielummin pitävät kulissia yllä. Juuri siksi kun naapurit on niin pahansuopia, että jos näytetään niille että ei menekään enää niin hyvin niin sieltä tulee ilkuntaa ja nenänvartta pitkin katsomista tyyliin "mitäs kuvittelitte ittestänne liikoja". Sitä naapureiden ja tuttujen ilkuntaa yritetään vältellä viimeiseen saakka.
 
Alkuperäinen kirjoittaja evita:
Yksi tuttu perheemme eli reippaasti yli varojensa. Ostivat liian hulppean ja kalliin talon tuloihinsa ja varohinsa nähden ja ostivat muutenkin kaiken polkupyöristä ja autoista alkaen tosi kallista tavaraa.

Vanhemmat auttoivat heitä tosi paljon, kymmenien tuhansien edestä, mutta se ei enää lopulta auttanut. Nyt he ovat eronneet, yksi syy ovat pitkään jäytäneet talousvaikeudet ja riippuvuus vanhempien tuesta, joka sitten hiipuikin.

Nämä ihmiset ovat sinänsä ihan fiksuja ja tosi kivoja, mutta joku jännä tarve heillä oli saada kaikki näyttämään hienolta. Kun he sitten joutuivat muuttamaan pienempään, se pidettiin pitkään piilossa, etenkin syyt asunnonvaihdokseen. Siinä on minusta jotakin tosi surullista, tuntuu että yksi perhe hajosi ihan turhaan. Mahdollisesti pysyttäytyminen omien tulojen sallimissa asumis- ja muissa systeemeissä olisi pitänyt perheen kasassa.

Joillakin myös omat vanhemmat eivät tue lapsiaan, vaan odottavat näiltä menestystä.ja tällöin on vaikea sanoa, että ei meillä ole esim. varaa tulla käymään niin usein kuin vaaditte, jos matkaa on satoja kilometrejä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi toki käydä niin että asunnosta maksaa enemmän kuin siitä myydessä saa, mutta olisiko tämän riskin takia valmis jäämään sinne vuokrakämppään loppuelämäksi "varmuuden vuoksi"?

Niinpä. Ja jos asuu 20 vuotta vuokralla niin ei sillä rahalla kyllä saa itselleen YHTÄÄN MITÄÄN! Se on kaikki hukkaan heitettyä rahaa. Jos joutuu myymään asunnon huonona hetkenä, niin on mahdollista että jää tappiolle, mutta niinhn vuokralla oleva jää joka kuukausi: maksaa jonkun muun pussiin.
 
Yhteistyössä