Miksi mun pitää aina olla huolissani, tiedän taaskin olevan turhaa mutta silti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja karhurouva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

karhurouva

Jäsen
27.02.2007
956
0
16
Mies lähti meripäivien viettoon, työnsin puoliväkisin että saa vähän tuulettua kun on tehnyt niin paljon töitä ja lopusta ajasta 100% omistautuu mulle ja lapsille ja kodin laittamiselle. Mies soitteli vielä illalla ja sanoi itse, että on yhteyksissä vielä illan mittaan. Sillä on sellainen hassu tapa yleensä baarireissulta viestitellä kuitenkin mulle, kaikkea mitä sillä mieleen juolahtaa (on tässä 7v aikana "muutaman" kerran viestejä sadellut baarikierrokselta). Nyt en ole kuullut mitään!? Ei ole vastannut mun viestiin, kun toivottelin hyvää yötä ja kyselin miten menee. Yleensä aina siinä vaiheessa vastaa hyvänyön suukot ja kertoo ketä on tavannut tms. En siis edellytä sellaista, mutta se on sen tapa. Nyt huolestuin kun ei ole kuulunut ja tavoistani poiketen yritin soittaa, ajattelin vaan pikaisesti toivottaa hyvät yöt ja varmistaa että on kunnossa. Ei ole sellainen että siitä suuttuisi. Ei vastannut.

Tiedän että meripäivillä on paljon tuttuja ja meteliä, ei kuule puhelinta ja plaa plaa. Mie tiedän että kaikki on hyvin ja niinpoispäin, mutta miksi, OI MIKSI sitten olen huolissani???? Miksen osaa olla ajattelematta aina niitä pahimpia juttuja? Onko muissa tällaisia hullun murehtijan piirteitä?
 
Kyllä mäkin aina välillä murehdin, sillon harvoin kun tuo sattuu mihinkään lähtemään. Ja silläkin on tapana viestitellä tai soitella pitkin iltaa.

Ei siellä varmaankaan mitään ole tapahtunu, yritä olla huoleti :hug: Vaikka ainahan sitä välillä tulee mieleen vaikka mitä kun tässä maailmassa liikkuu kaikenlaisia hulluja. Mut kyllä se varmaan kohta jo ilmottelee itestään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja muumuu:
Jospa se ei vaan kuule, tai on hukannu puhelimen.

No sillä on puhelin farkkujen taskussa ja kaikenmaailman värinät aina päällä, kun sillä on töissäkin kauheat metelit ja kuulosuojaimet, on tottunut reagoimaan melun keskellä värinään. Ja tästä on pari tuntia ainakin kun laitoin viestin, yleensä vastaa heti kun huomaa :/

Nyt kun maailmalla sattuu ja tapahtuu, ei lohduta yhtään että käynnissä on megaluokan joukkokännäys jossa tyhmyys aina tiivistyy. Meripäivillä aina käy jotakin ja nyt hulluna kuvittelen että just mun mies on keskellä jotain kauheaa tapahtumaa :whistle: :o

Sovittiin että ei tule ees yöksi kotiin, joten pahimmassa tapauksessa mun pitää odottaa vajaaseen puoleen päivään ilman elonmerkkejä, jos vaan on kertakaikkiaan niin päissään että ei enää ole viestittelykunnossa (voi olla jopa tietty jo nukkumassa, maailmassa on tapahtunut kummempaakin). Mun pitäis vaan malttaa yrittää nukkua, että jaksan herätä 6 maissa juniorin kanssa odottamaan. Mikä mun päässä on vikana kun tällai maalaan piruja seinille ja itseäni kiusaan?? :headwall:
 
Juu...kaikenlaisista omituisista asioista tulee murehdittua, kun on oma mies kyseessä. Mulla on vähän samanlainen juttu meneillään. Mies on toisella paikkakunnalla yötä ja lupasi soittaa illalla, mut ainakaan vielä ei oo soittanut. Ja heti mua epäilyttää, et missä mies on ja mitä on tapahtunut.
Ja nyt kun meen nukkumaan ja jos mies soittaa, kun oon jo nukahtanut, niin sitten oon sille kiukkunen, et miksi herätti mut. OSaan olla aikas hassu otus =)
Toivottavasti mitään pahaa ei oo sattunut ja saat joskus aamuyön tunteina viestiä takas. Tiiän ite kuinka paljon se helpottaa omaa oloa :)
 
Älä huoli. Mulla on ainakin ollut meripäivillä kokemuksia siitä ettei puhelin edes toiminut kunnolla (ei saanut yhteyttä) kun on verkko niin täynnä väkeä. Turhia murehdit, vaikka ite oon kyl ihan samanlainen, aina huolestun että on jotain kamalaa tapahtunut jos menee normaalista poiketen. :hug: =)
 
onko sulla miehesi seurueen kuuluvien puh.num.?Soita niin saat mielenrauhan!!
mä olen just samanlainen huolestuja ja miehen kanssa sama tapa ku teillä viestitellä illan mittaan.Kävi sit ekan kerran samoin kun sulla nyt mutta mitään ei ollut vinksallaan.on vaan kavereita ja metakkaa.Yleistä härdelliä niin ei vaan hoksaa välttämättä vastata!!Sitä vaan kun itse on yksin kotona niin saa kehiteltyä niitä kauhutarinoita päässään!!

koitahan rauhoittua!! :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja IceRoyal:

Ei ole numeroita, enkä halua nolata miestä muutenkaan soittamalla muille... on vaan pakko mennä maate ja luottaa siihen että omassa päässä tämä härdelli nyt on. Huomenna kaikki selviää ja sitten naurattaa koko huolehtiminen, vai mitä??????!!!! :/ :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja JabbaTheHut:

Ehdottomasti :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja fg:
toivottavasti kaikki ok ,kuten joku sanoi,voi olla verkko varattuna!mutta onpa sulla profiilissa ihana kuva:)

Kerran ilmoitti että verkko varattu, muuten hälyttää ok. Nykyään meripäivillä on saanut hyvin yhteyksiä, ainakin viimevuonna.

Kuva on ihana, en raaski poistaa vaikka on jo 1v2kk takaa :) Parin viikon päästä voin laittaa uedemman kuvan vauvelista :heart:
 
voi, onnea synnytykseen:) ja oikeasti,uskon että on ok, aina ei huomaa jos värinällä ym.kun väenpaljoutta,humala ym.
 
Juup, pakkorauhoitan itseni että saan edes vähän unta. Tulee vaan piiiitkä aamu jos ei yön aikana mitään ilmoita. No, keksin jotain tekemistä tuon pikkuneidin kanssa, harmi kun 3v isosisko on yökylässä, se olis pitänyt minut erityisen kiireisenä aamupäivällä...

kiitos, onnea tarvitaan taas synnytyksessä :) Hyvää yötä ja kiitos myötähuolestumisesta :heart:

Alkuperäinen kirjoittaja JabbaTheHut:
Mies lähti meripäivien viettoon, työnsin puoliväkisin että saa vähän tuulettua kun on tehnyt niin paljon töitä ja lopusta ajasta 100% omistautuu mulle ja lapsille ja kodin laittamiselle. Mies soitteli vielä illalla ja sanoi itse, että on yhteyksissä vielä illan mittaan. Sillä on sellainen hassu tapa yleensä baarireissulta viestitellä kuitenkin mulle, kaikkea mitä sillä mieleen juolahtaa (on tässä 7v aikana "muutaman" kerran viestejä sadellut baarikierrokselta). Nyt en ole kuullut mitään!? Ei ole vastannut mun viestiin, kun toivottelin hyvää yötä ja kyselin miten menee. Yleensä aina siinä vaiheessa vastaa hyvänyön suukot ja kertoo ketä on tavannut tms. En siis edellytä sellaista, mutta se on sen tapa. Nyt huolestuin kun ei ole kuulunut ja tavoistani poiketen yritin soittaa, ajattelin vaan pikaisesti toivottaa hyvät yöt ja varmistaa että on kunnossa. Ei ole sellainen että siitä suuttuisi. Ei vastannut.

Tiedän että meripäivillä on paljon tuttuja ja meteliä, ei kuule puhelinta ja plaa plaa. Mie tiedän että kaikki on hyvin ja niinpoispäin, mutta miksi, OI MIKSI sitten olen huolissani???? Miksen osaa olla ajattelematta aina niitä pahimpia juttuja? Onko muissa tällaisia hullun murehtijan piirteitä?

Meillä muuten sama tapa että jos mies on liikenteessä niin säännöllisesti laittaa viestiä vaikka minä en hälle laittaiskaan. =) Ja jos ei laittais ni varmaan olisin suunniltani huolesta.

Kyllä miehesi varmaan heti vastaa kun huomaa että olet koittanut tavoitella :hug:
Mutta jos ihan rehellisesti sanon niin meripäivät on "pelottava" juhla minusta :ashamed:
 
Nyt sitten hävettää ihan kympillä koko huolehtiminen, ihan niinkuin ennustinkin...

Mies reppana oli mennyt vessareissulle ja viemään ostoksia äitinsä kämpille, jossa siis oli tarkoituskin yöpyä (ei tarvi käydä bajamajassa). Oli hetkeksi oikaissut sohvalle klo 21 maissa, josta heräsi sitten 01 aikoihin toteamaan että kello on jo liikaa... sieltä se viestitteli sitten aamusta ennen puoli 8, että mitäs tehdään. Ihan harmittaa sen puolesta, kun olisi ollut kunnon hauskanpidon tarpeessa, mutta raskaan työviikon jälkeen ei vaan näköjään jaksanut. Nyt jäi lomille joten ehdotin että menee ensi viikolla uudelleen, jospa jaksaisi käydä baarissa enemmän kuin yhdellä. Voi toista työn raskaan raatajaa :heart:

Ja tosiaan, hävettää ihan kirjoittaa tätä, kun pitää myöntää (taas) oma heikko mielenlaatu :ashamed: :snotty:
 
Yhteistyössä