Miksi naiset eivät päässeet turkulaisen somalipojan hautajaisiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ongelma tässäkin asiassa on uskonto. Länsimainen yhteiskunta asettaa tai sen mielestäni pitäisi asettaa maalliset arvot etusijalle jo senkin vuoksi, että kaikille uskonnon voimin alistetuille näyttäytyisi maailma, missä uskonto ei määritä naisen tai vähemmistöihin kuuluvan arvoa. Esimerkki on kaikkein tehokkain opetuskeino. Valistaminen on turhaa ihmisille, joilla ei ole aitoa mahdollisuutta valita eikä myöskään esimerkkiä, jos suomalaisessa koulussakin kuljetaan pää peitettynä tai ei katsota televisiota, koska oma uskontoperinne niin määrää.

Näin se on. Toistan ties miten monennetta kertaa, että kukin uskokoon, mihin haluaa, mutta sen varjolla ei pidä pitää itseään ns. parempana eikä myöskään alistaa muita ja tuputtaa uskontoaan.

Olen kristityn vanhemman kasvattama (toinen ei sitä niinkään ollut), mutta koskaan hän ei pakottanut uskomaan tai käymään kirkossa, kuten hän. Sittemmin olen itse eronnut kirkosta.
 
Ongelma tässäkin asiassa on uskonto. Länsimainen yhteiskunta asettaa tai sen mielestäni pitäisi asettaa maalliset arvot etusijalle jo senkin vuoksi, että kaikille uskonnon voimin alistetuille näyttäytyisi maailma, missä uskonto ei määritä naisen tai vähemmistöihin kuuluvan arvoa. Esimerkki on kaikkein tehokkain opetuskeino. Valistaminen on turhaa ihmisille, joilla ei ole aitoa mahdollisuutta valita eikä myöskään esimerkkiä, jos suomalaisessa koulussakin kuljetaan pää peitettynä tai ei katsota televisiota, koska oma uskontoperinne niin määrää.
Kaikki uskonnot pitäisi lailla kieltää! Sen jälkeen maailma olisi paljon parempi paikka elää 👫👩‍❤️‍👨🤱🧑‍🍼👶🏼👶🏼👶🏼🧡💕
 
Shaahin aikaan Iran oli länsimainen yhteiskunta eli naiset kulkivat minareissa ja yli polven saappaissa kuten missä tahansa länsimaassa. Uskonto ei todellakaan ole mikään ikiaikainen ja muuttamaton kansallisuuksien määrääjä ja mahtitekijä, vaan se on politiikan väline ja rahantekokone. Tavoitteena on alistaa ja hallita massoja sekä tehdä rahaa johtajilleen, jotka voivat vapaasti elostella ja törsästellä muilta varastetuilla rahoilla.

Tämä on totta, mutta hänenkin aikana toisenajattelijoita sorrettiin.

Nytkin on vallassa henkilöitä, jotka haluavat hallita ihmisiä omia ja lähipiirin tarkoitusperiä varten
 
Eihän se ole, mutta alkukantaisilla kansoilla se on kallioon ja vuoriin hakattu. Se sortaminen vaan tulee muslimeilla jatkumaan edelleen vuosituhannesta toiseen. Sitä lainaamasi hlö ei yksinkertaisesti tajua. Jos tajuaa niin hän hyväksyy sen.

Suomessa on vallalla ns. tuontiuskonto, joka sivuutti muinaiset uskomukset ja myytit.

Miksi se olisi muita parempi? Olen lukenut nuorista miehistä, jotka ovat mukamas kristittyjä ja jotka haluvat naisen jääävän kotiin ja hoitavan kotia ja lapsia.

Näin vanhempaa sukupolvea edustavana moinen on minulle kauhistus.
 
Länsimaiset normit täyttäviä hallitsijoita ei ole muualla kuin länsimaissa eikä täälläkään aina välttämättä. Shaahi oli tyypillinen nukkehallitsija eli hän piti kurissa uskonnollisen ääriajattelun USAn piikkiin.
 
Shaahin aikaan Iran oli länsimainen yhteiskunta eli naiset kulkivat minareissa ja yli polven saappaissa kuten missä tahansa länsimaassa. Uskonto ei todellakaan ole mikään ikiaikainen ja muuttamaton kansallisuuksien määrääjä ja mahtitekijä, vaan se on politiikan väline ja rahantekokone. Tavoitteena on alistaa ja hallita massoja sekä tehdä rahaa johtajilleen, jotka voivat vapaasti elostella ja törsästellä muilta varastetuilla rahoilla.
Shaahi oli kauhistus Suomen demareille, etenkin Erkki Tuomiojalle.
 
Suomessa on vallalla ns. tuontiuskonto, joka sivuutti muinaiset uskomukset ja myytit.

Miksi se olisi muita parempi? Olen lukenut nuorista miehistä, jotka ovat mukamas kristittyjä ja jotka haluvat naisen jääävän kotiin ja hoitavan kotia ja lapsia.

Näin vanhempaa sukupolvea edustavana moinen on minulle kauhistus.
Nuorten miesten kohdalla lienee kyse politiikasta eikä uskonnosta eli nuo kaksi ovat kietoutuneet yhteen kuten politiikassa tapahtuu niin Afganistanissa kuin Suomessakin. Eihän monien nettipersujen ajattelussa tunnu paljon olevan eroa parjaamiinsa islamistiin nähden mitä tulee naisten kaltoinkohtelulla hekumointiin.
 
Mikään sovinismi tai naisten alistaminen ja sortaminen ei ole "parempaa".

Muista se, kun seuraavan kerran täällä yrität mollata naisia.
Yleensä ne yhteiskunnat, jotka sortavat naisia ja lapsia, sortavat myös miehiä. Ne ovat diktatuureja ja sellaistahan Trumpkin ajaa. Vallan huipulla kahmitaan vain rahaa omiin taskuihin. Naiset ovat miesten palvelijoita ja alamaisia, ellei sitten jokunen vaimokin ohjaile taustalta rahoja myös omiin taskuihinsa.

Tähän tyyliin maailma on aina pyörinyt enimmäkseen eikä se näytä siitä muuttuneen. Välillä jossain on vähän reilumpaa meininkiä, mutta sitten vanhat tavat taas pääsevät vallalle, kun joku onnistuu lietsomaan heikompiälyisintä kansanosaa.
 
Kyllä, jos eivät ole miehiä tämän diktaattorin mieleen. Trump ja porukkansa osoittaa sen joka päivä, Putinista puhumattakaan.
 
Fiksua tai ei niin näin he tekevät. Olen ilahtunut Ujuni Ahdmedin kaltaisista naisista, jotka haluavat muutosta.

Hiljattain näin myös nuoren somalipariskunnan, jolla oli pieni lapsi. Nainen oli pukeutunut farkkuihin ja nahkarotsiin ja oli todella hyvän näköinen. Samalla kauhistuttaa, kun joskus harvoin tulee vastaan musliminainen, jolla on täysin kasvot peittävä asu.

Kuten yllä totesin, muutos pitää lähteä heidän yhteisönsä sisältä, mikäli sitä haluavat.
Olen eri mieltä siitä, että muutoksen pitäisi lähteä yhteisön sisältä. Tunnetusti ne joilla on valta, ovat siitä harvemmin luopumassa vapaaehtoisesti. Minusta lapsia pitäisi jo hyvin nuorena alkaa opettaa suhtautumaan kriittisesti uskontoihin ja niidän sisälle kytkettyihin haitallisiin uskomuksiin, sovinismiin ja muihin sortaviin rakenteisiin.
 
Eihän se ole, mutta alkukantaisilla kansoilla se on kallioon ja vuoriin hakattu. Se sortaminen vaan tulee muslimeilla jatkumaan edelleen vuosituhannesta toiseen. Sitä lainaamasi hlö ei yksinkertaisesti tajua. Jos tajuaa niin hän hyväksyy sen.
Mutta tässä yhteiskunnassa lapset pitäisi opettaa ajattelemaan kriittisesti, siitä huolimatta mitä vanhemmat siitä tuuma ja siitä huolimatta, että kritiikin koheena on jonkun uskomus.
 
Olen eri mieltä siitä, että muutoksen pitäisi lähteä yhteisön sisältä. Tunnetusti ne joilla on valta, ovat siitä harvemmin luopumassa vapaaehtoisesti. Minusta lapsia pitäisi jo hyvin nuorena alkaa opettaa suhtautumaan kriittisesti uskontoihin ja niidän sisälle kytkettyihin haitallisiin uskomuksiin, sovinismiin ja muihin sortaviin rakenteisiin.

Näin se tietysti on, mutta on aika vaikea mennä esim. lestadiolaisille paasamaan, että he tekevät monia asioita ehkä meidän näkökulmastamme väärin.

Olen ennenkin kertonut, että kauan sitten esikoiseni ollessa pieni, vastapäiseen taloon muutti perhe, jossa oli kaksi pikkutyttöä. He tulivat pihalle leikkimään ja näkivät oman lapseni ja tietenkin lapset katselivat toisiaan kiinnostuneesti. Ajattelin ja ilahduin, että nytkö lapseni saisi ehkä ihan naapurista pieniä ystäviä.

Tyttöjen äiti sitten huomasi tämän lasten välisen yrityksen ottaa kontaktia, ja lapsensa palasivat sisälle.

Muutamaa päivää myöhemmin kyseinen perhe käveli kotimme ohi hyvin siisteissä vaatteissa. Aivan lähellä sijaitsi Jehovan todistajien valtakunnansali.

Ei saanut lapseni niistä iloisista tytöistä kaveria.
 
Yleensä ne yhteiskunnat, jotka sortavat naisia ja lapsia, sortavat myös miehiä. Ne ovat diktatuureja ja sellaistahan Trumpkin ajaa. Vallan huipulla kahmitaan vain rahaa omiin taskuihin. Naiset ovat miesten palvelijoita ja alamaisia, ellei sitten jokunen vaimokin ohjaile taustalta rahoja myös omiin taskuihinsa.

Tähän tyyliin maailma on aina pyörinyt enimmäkseen eikä se näytä siitä muuttuneen. Välillä jossain on vähän reilumpaa meininkiä, mutta sitten vanhat tavat taas pääsevät vallalle, kun joku onnistuu lietsomaan heikompiälyisintä kansanosaa.
Islamin ja joidenkin uskonnollisten yhteisöjen ongelma on kuitenkin se, ettei kansalaiset kritisoi tätä rakennetta. Miehet eivät kritisoi sitä siksi, että haluavat säilyttää valta- aseman naisiin ja tyttöhin, jotta voivat jatkaa entiseen malliin. Huolestuttavinta on se, miten nämä miehet hyväksyvät pedofilian ja jopa laillistavat avioliitot lasten kanssa.

Sitäkin naurettavampaa on se, että kun toimintaa kritisoidaan ja tällaiset haitalliset yhteisöt halutaan ruotuun Suomessa, on aina joku, joka on sitä mieltä, että kyseessä on rasismi.
 
Näin se tietysti on, mutta on aika vaikea mennä esim. lestadiolaisille paasamaan, että he tekevät monia asioita ehkä meidän näkökulmastamme väärin.

Olen ennenkin kertonut, että kauan sitten esikoiseni ollessa pieni, vastapäiseen taloon muutti perhe, jossa oli kaksi pikkutyttöä. He tulivat pihalle leikkimään ja näkivät oman lapseni ja tietenkin lapset katselivat toisiaan kiinnostuneesti. Ajattelin ja ilahduin, että nytkö lapseni saisi ehkä ihan naapurista pieniä ystäviä.

Tyttöjen äiti sitten huomasi tämän lasten välisen yrityksen ottaa kontaktia, ja lapsensa palasivat sisälle.

Muutamaa päivää myöhemmin kyseinen perhe käveli kotimme ohi hyvin siisteissä vaatteissa. Aivan lähellä sijaitsi Jehovan todistajien valtakunnansali.

Ei saanut lapseni niistä iloisista tytöistä kaveria.
Sulle lestat ovat ongelma, mutta muslimit eivät...
 
Yhteistyössä