Miksi suomalaisilla on niin ohuet hiukset/ohut hiuslaatu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Mistä johtuu? Suomalaisilla yksittäinen hius on melko ohut ja usein niitä hiuksia on myös vähän. Poikkeuksia toki on, löytyyhän Suomestakin paksutukkaisia, mutta heitä on aika vähän kaikenkaikkiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Inka:
Onpas omituinen kysymys. Geenit. Vaikeapa tuohon on vastata, etta miksi.

Sitähän tässä juuri kysyttiin, että miksi. Luulisi, että täällä pohjoisen kylmyydessä paksut hiukset olisi kätevät. Suomessa vain hyvin pienellä osalla on oikeasti paksut hiukset.

 
Äidin puolella on paksu ja tumma tukka ja isän puolella vaalea ohkanen. Oma tukka on ohkanen mutta tumma. Jostain tuolta suomalaisugrilaisista mistälie alkujuuristahan se on saatu geeniperimällä, sekoituttu hieman ruotsalaisten enemmän englantilaista muistuttavaan geeniperimään jne. Tutkimuksen mukaan itä- ja länsisuomalaiset eroavat toisistaan geneettisesti enemmän kuin englantilaiset saksalaisista. :D
 
Ehkäpä täällä ei hiusten paksuutta ole pidetty niin merkittävänä parinvalintakriteerinä kuin muualla. Ehkä kun joutuu suurimman osan vuodesta istumaan töllissä toisen kanssa puolipimeässä, on paksua hiuspehkoa merkittävämpää, että tyypin kanssa tulee toimeen. Olkoonkin, että tukka on kuin hiirenhäntä maantien tomussa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Mulla ja muksulla on paksut hiukset ja ohutta laatua. Kampaajatkin aina ihmettelee mun pehkoani. Mut vahvatukkasia on sekä mun äidin että isän suvuissa.

Tää on kyllä totta, kampaaja sano ihan samaa. Että vaikka se hiuslaatu on ohkasta, niin sitä on päässä ihan pirusti :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja lennia:
Ehkäpä täällä ei hiusten paksuutta ole pidetty niin merkittävänä parinvalintakriteerinä kuin muualla. Ehkä kun joutuu suurimman osan vuodesta istumaan töllissä toisen kanssa puolipimeässä, on paksua hiuspehkoa merkittävämpää, että tyypin kanssa tulee toimeen. Olkoonkin, että tukka on kuin hiirenhäntä maantien tomussa :D

Ja huivi/karvalakki päässä, jottei jäädy :D
 
En tiiä, mutta vaikka saan paljon kehuja (naisilta yleensä, miehiltä harvemmin), paksuista, pitkistä ja hyväkuntoisista hiuksistani, niin täytyy sanoa, että päänahka hikoaa, varsinkin kesällä ja urheillessa, joskus jopa nukkuessani. Siksi tekisi mieli leikata lyhyeksi, mutta enpä kehtaa kun niistä kehuista tulee niin hyvä mieli. Miehet ei taida piitata onko hiukset ohuet vai paksut, kunhan on pitkät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lennia:
Ehkäpä täällä ei hiusten paksuutta ole pidetty niin merkittävänä parinvalintakriteerinä kuin muualla. Ehkä kun joutuu suurimman osan vuodesta istumaan töllissä toisen kanssa puolipimeässä, on paksua hiuspehkoa merkittävämpää, että tyypin kanssa tulee toimeen. Olkoonkin, että tukka on kuin hiirenhäntä maantien tomussa :D

Se ei kyllä oikeastaan kuulu parinvalintakriteereihin. Miehiä kiinnostaa lähinnä kroppa ja kasvot sekä pitkät hiukset. Ei ne paksuutta osaa arvioida.
 
Perinnöllisyydestähän toi tietysti johtuu. Mutta voihan sitä miettiä, että miksi luonnonvalinta on vuosien mittaan voinut mennä niin, että pohjoisen ihmisillä on ohut karvapeite päässä, kun ajattelisi, että tarvittaisiin paksu pehko päätä lämmittämään. Etelän ihmisillä on taas kauheesti tukkaa vaikka siellä on lämmin. Vieläpä tosiaan hyvin tummaa tukkaa jonka luulisi vetävän auringon lämpösäteitä puoleensa. Tai ehkä sitä on paljon, koska paksut hiukset suojaa päänahkaa auringolta... hmm. Luulisi vaan että kylmänkin takia suojausta tarttisi olla.
 
Eiköhän kyse ole siitä, että ohut, vaalea hiuslaatu on päässyt yleistymään väestössä, kuten vaaleat silmätkin. Olemme olleet kuitenkin melkoisen sisäsiittoista kansaa.
 
Itselläni on aikas pitkät, suorat ja melko ohuet hiukset.
Latva hiuksissani on tasapitkä. Olen kyllästynyt tähän ''mallittomiin hiuksiini'' ja haluaisin mennä kampaamolle kerrostuttamaan hiukseni, mutta pelkään lopputuloksen olevan ns. hiirenhäntä. Kävisiköhän hieman kerrostettumalli ? Eli kerrostusten ero olisi suurimmillaan n. 5 cm. Onko teillä kokemuksia ohuiden hiuksien kerrostamisessa ? Onko tullut lisää tuuheutta ? =)
 

Yhteistyössä