[QUOTE="niin";23470159]Ei naisille voi sanoa suoraan, että abortti on murha. Naisten on vaikea hyväksyä sitä, koska ovat tottuneet surmaamaan syntymättömia lapsia ja käyttämään aborttia surutta ehkäisykeinoa.
"Ehkäisyneuvolat huolissaan abortin käytöstä ehkäisynä
Turun Sanomat 23.3 2011 05:00:52
Ongelma on, että suurin osa tehdyistäkin aborteista on turhia, sillä valtaosa keskeytykseen hakeutuvista ei ole käyttänyt ehkäisyä ollenkaan tai kondomia on käytetty väärin, sanoo Turun ehkäisyneuvolan vastaava lääkäri Anneli Kivijärvi.
Ehkäisyneuvoloiden työntekijät katsovat, että suurin osa Suomessa tehdyistä aborteista on turhia. Valtaosa keskeytykseen hakeutuvista ei ole käyttänyt ehkäisyä ollenkaan tai kondomia väärin. Lisäksi keskeytykseen hakeudutaan elämän aikana monta kertaa. Vuonna 2009 kaikkiaan 270 naiselle tehtiin neljäs abortti, ja 60:lle toimenpide oli kuudes tai useampi.
Suomen aborttiluvut ovat kansainvälisessä vertailussa kuitenkin hyvin matalat, maassamme tehdään toiseksi vähiten keskeytyksiä koko maailmassa. Ruotsissa keskeytyksiä on vuosittain 30 prosenttia enemmän.
Suomessa tehdään vuosittain runsaat 10?000 aborttia, joista 90 prosentissa perusteluksi ilmoitetaan sosiaaliset syyt. Syyt ovat muuttuneet ratkaisevasti muutaman viime vuoden aikana.
Aikaisemmin vedottiin opintojen keskeneräisyyteen, huonoon taloudelliseen tilanteeseen tai parisuhteen epävakauteen. Etusijalla oli ajatus syntymättömän lapsen hyvinvoinnista.
?Nyt on alkanut tulla sellaisia asiakkaita, joiden asiat ovat liiankin hyvin lapsensaannin kannalta. He ajattelevat, että eivät halua, eivät jaksa, vauva pilaa elämän, sanoo lääketieteen ja kirurgian tohtori Anneli Kivijärvi, joka työskentelee vastaavana lääkärinä sekä ehkäisy- että äitiysneuvolassa Turussa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen Sosiaali- ja terveysalan tilastollisen vuosikirjan 2010 mukaan suurin aborttia hakeva ryhmä on edelleen 2024-vuotiaat naiset. Kokonaismäärä laskee aavistuksen verran joka vuosi, ja syynä on pääasiassa alle 20-vuotiaiden keskeytysten väheneminen.
?Tämä johtuu siitä, että terveystieto on jälleen pakollista kaikissa kunnissa ja suuremmissa kaupungeissa on alettu taas kiinnittää huomiota seksuaalivalistukseen, sanoo kehittämispäällikkö Mika Gissler THL:stä."[/QUOTE]
Mä luin tuon samaisen artikkelin ja ihmettelin kyllä Kivijärven kommentteja aborttien turhuudesta. Sai nyt sellaisen kuvan, että abortti on Kivijärven mielestä turha, jos puitteet lasta varten olisisvat kunnossa, mutta pari ei tahdo lasta muuten. Siis mitä?
Eikö se oma haluamattomuus nimenomaan ole oikea ja perusteltu syy tehdä abortti? Jos kokee, että ei halua, ei jaksa ja vauva pilaa elämän, niin silloinhan abrotti nimenomaan on paikallaan.
Huonompana syynä mä näkisin sen, että opinnot ovat kesken. Jos siis muuten haluaisi sen lapsen ja opinnot ovat ainoa syy.