K
kirppu
Vieras
Otsikko on huono mutta en muutakaan keskinyt.
Stressi painaa päälle, väsyttää ja pinna on kireellä. Miksi en siis voi vaan antaa asioiden olla ja tyytyä vähempään?
Miksi pitää hakea opiskelemaan uutta, vaativaa alaa ja lukea itkien yömyöhään pääsykokeisiin kun voisin vaan olla toimeentulotuen varassa kotona ilman stressiä?
Miksi mua ärsyttää leivänmurut lattialla ja pölyt hyllyillä niin paljon etten malta istua aloillani vaan jotain on jatkuvasti siivottava kun voisin vaan antaa niiden olla ja siivota vasta kun liikkumaan ei enää pääse?
Miksi pitää päivittäin rääkätä kroppaa, kuntoilla pyörtymisen partaalla vain sen takia etten voi hyväksyä vähemmän täydellistä kroppaa?
Miksi pitää olla jatkuvasti lapsen käytettävissä, jättää vaikka syömisen kesken jos lapsi haluaa huomiota, tuntea syyllisyyttä jos ei joka hetki ole lapsen kanssa leikkimässä tai lukemassa, en voi vaan laittaa hetkeksi dvd:tä pyörimään, käskeä lapsen leikkiä hetken yksin tai sanoa että syön nyt, tulen pian?
Yritän vaan olla ja rentoutua mutta heti alkaa ahdistamaan ja on pakko alkaa jotain edellä mainituista tekemään. V*ttu kun mä niin haluisin vaan maata rauhassa, herkutella ja lihoa, elää sossun rahoilla ja palstailla vaan tai katsoa telkkaa, tiuskia lapselle ja antaa sen kasvattaa itse itsensä.
Stressi painaa päälle, väsyttää ja pinna on kireellä. Miksi en siis voi vaan antaa asioiden olla ja tyytyä vähempään?
Miksi pitää hakea opiskelemaan uutta, vaativaa alaa ja lukea itkien yömyöhään pääsykokeisiin kun voisin vaan olla toimeentulotuen varassa kotona ilman stressiä?
Miksi mua ärsyttää leivänmurut lattialla ja pölyt hyllyillä niin paljon etten malta istua aloillani vaan jotain on jatkuvasti siivottava kun voisin vaan antaa niiden olla ja siivota vasta kun liikkumaan ei enää pääse?
Miksi pitää päivittäin rääkätä kroppaa, kuntoilla pyörtymisen partaalla vain sen takia etten voi hyväksyä vähemmän täydellistä kroppaa?
Miksi pitää olla jatkuvasti lapsen käytettävissä, jättää vaikka syömisen kesken jos lapsi haluaa huomiota, tuntea syyllisyyttä jos ei joka hetki ole lapsen kanssa leikkimässä tai lukemassa, en voi vaan laittaa hetkeksi dvd:tä pyörimään, käskeä lapsen leikkiä hetken yksin tai sanoa että syön nyt, tulen pian?
Yritän vaan olla ja rentoutua mutta heti alkaa ahdistamaan ja on pakko alkaa jotain edellä mainituista tekemään. V*ttu kun mä niin haluisin vaan maata rauhassa, herkutella ja lihoa, elää sossun rahoilla ja palstailla vaan tai katsoa telkkaa, tiuskia lapselle ja antaa sen kasvattaa itse itsensä.
