O
ongelmasta toiseen ?
Vieras
Olen kotoisin tunnekylmästä, negatiivisesta, ahdasmielisestä, aggressiivisesta ja muutenkin "oudosta" kodista. Myös eräs insestiepäilys on mutta sitä ei ole todistettu. No se siitä, vanhempani ovat takuulla tehneet parhaansa meitä lapsia kasvattaessaan aikanaan eli en siitä käy heitä syyttämään, tämän olen oppinut psykoterapiassa.
Eli ongelmaani: mieheni ja lasteni kanssa mulla alkoivat tulla melkoisia ongelmia joten minun oli hakeuduttava lopulta psykoterapiaan ja arvatkaapa vain mitä se tuli maksamaan. No se ei ole ongelma. Olen kuitenkin päässyt nyt "normaalienKirjoille" ja pelastettua toivottavasti avioliittoni ja oman perheeni. Hyvä niin. Koska olen oppinut muuttamaan ajatuskantaani. Se ei ole helppoa.
Muttamutta. Vanhempani ja sisarukseni toimivat edelleen tietty vanhan kaavan mukaan, ja minulla onkin nyt melkoisia ongelmia tulla heidän kanssaan enää toimeen edes normaalissa kanssakäymisessä. Pahoitan jatkuvasti mieleni ja olemme riidoissa. Psykoterapiassa ei ole voitu tähän puuttua, koska eiväthän "kotiperheni" jäsenet ole käyneet missään terapiassa, vaikka aihetta toki olisikin.
Pääasia kuitenkin on että oma perheeni pysyy nyt raameissa. Mutta toivoisin että tulisin jotenkin toimeen myös vanhan perheenkin kanssa. Ystävien eikä appivanhempien ja heidän lastensa kanssa minulla ei ole koskaan mitään ongelmia ollut, hehän eivät ole yhtä läheisiä kuin oma perhe ja suku.