Millainen on siedettävä parisuhde?

[Hämillään]

Kuinkas teiltä onnistuu miehenne kanssa keskustelu ns. vaikeista asioista? Mä olen sellainen, että jos mua joku asia vaivaa niin mun on saatava puhua siitä toisen osapuolen kanssa ja parisuhteessa näitä asioita tulee silloin tällöin. Tarkoitan esim. rahankäyttöä, kotitöiden jakamista, ajankäyttöä ym. Meillä mies vaan yleensä hermostuu jossain vaiheessa keskustelua (yleensä heti alkajaisiksi) ja lopettaa keskustelun niin, että mä jään ihan altavastaajaksi eli sanoo sanottavansa ja tukkii mun suuni sen jälkeen. Tai sitten nimittelee mua mm. luonnevikaiseksi, surkeaksi äidiksi, pihtariksi, kehottaa ottamaan "jotain lääkettä", tms. Mitä nyt milloinkin sattuu sylki suuhun tuomaan. On myös useamman kerran käynyt jollain lailla käsiksi eli tuuppinut, nostanut sivuun niin, että käsivarressa on mustelma jne. Kerran viskasi mut sängylle niin, että vauva meinasi jäädä alimmaiseksi tilanteessa, jossa anelin häntä lopettamaan karjumisen, kun yritin saada vauvaa nukkumaan ja lopulta työnsin häntä pois makuuhuoneesta kun ei puhetta uskonut. Olen yrittänyt monet kerrat puhua väkivallan käytöstä, mutta hän kuittaa kaiken vain sanomalla, että minä olen estänyt hänen liikkumistaan riitatilanteessa, jolloin hän on viskannut minut sivuun. Olen kyllä seissyt joskus edessä, kun mielestäni riita ei ole selvitetty, mutta on myös tilanteita, jolloin en ole hänen edessään seissyt ja silti olen ollut tuupittavana. Mua ottaa päähän, kun sanotaan, että "yksikin lyönti on liikaa", ikäänkuin vain lyöminen olisi väkivaltaa. Mua ei ole koskaan lyöty (tavaroilla kyllä heitetty), mutta missä menee sellaisen väkivallan raja, jossa kannattaa lähteä? Tuollaista ei tapahdu kovinkaan usein, mutta tapahtuu kuitenkin, muutaman kerran vuodessa. En kuitenkaan oikeastaan pelkää miestä, ehkä juuri siksi, koska hän ei lyö.
Onko ihan normaalia, että tuollaisen kohtelun jälkeen en pysty enää rakastamaan miestäni? En ole pystynyt pitkään aikaan, vaikka kuinka ajattelen, että perheen pitäisi pysyä kasassa. Haluaisin vain lähteä, mutta silti mietin, että lapset eivät ole ansainneet sitä.
Pariterapiassa ollaan käyty, muttei siitä näyttänyt apua olevan. Seksiä meillä ei nykyään ole; mua ei haluta mies eikä mieskään osaa mitään asian eteen tehdä muuta kuin ajoittain v-ttuilla asiasta jotain.

 

[Chala]

Sinulle suhde ilmeisesti on siedettävä kun sitä vielä siedät?

Kokisin että parisuhteessa on kaksi osapuolta joiden tulee olla siinä määrin tasavertaisia että molemmat saavat tehdä itsensä onnellisiksi ilman toisen vastustusta. Notkahdukset luonnollisesti sallitaan, mutta pääasiallisesti pitäisi tämä olla mahdollista. Siinä määritelmäni "siedettävälle".

 

[Jessiinah]

En osaa muuta sanoa kuin että miehesi kuulostaa aikamoiselta mulkulta.
Jaksamisia.

 

[Micosa]

"Siedettävä" parisuhde, mies ei nimittele (eikä nainen sen enempää) ei minkäänlaista väkivaltaa (ei fýysistä kontaktia ei edes tavaroilla kohti heittelyä).

 

[Hmmmm]

Väkivalta ei ole vain lyömistä. Jos minua kohti paiskottaisiin tavaroita, tai tuolla tavalla tönittäisiin, tuupittaisiin ja heiteltäisiin lähestulkoon sängyllä makaavan vauvan päälle, niin kyllä ottaisin ja pakkaisin laukkuni.

Kasvoin itse perheväkivallan keskellä. Isäni oli väkivaltainen, aina, ja selvinpäin.. Äitini pelkäsi tilannetta ja ei lähtenyt siitä mihinkään, niinpä kärsi siis hän, ja me lapset. Sekin väkivalta, alkoi pienestä, äitini on kertonut. Aluksi se oli juuri tuontapaista. Mutta onhan se todistettu tutkimuksissakin, että siihen väkivaltaan tulee "himo", ja kun aluksi on tuollaista tuuppimista jne, niin jossain vaiheessa, väkivalta käy raaemmaksi.
Tuolle tilanteelle kannattaa tehdä jotain. Haluatko jatkaa suhdetta? Parisuhde/perheterapia voisi auttaa? Jos se ei auta, niin lähtisin tilanteesta.

 

["minävaan"]

Kertomuksesi perusteella tuo ei ole siedettävä parisuhde. Ei tarvi odottaa enää kovempaa väkivaltaa, tuo on jo väkivaltaa sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti. Parisuhteessa olevien pitää pysyä keskustelemaan ja kuuntelemaan toistakin osapuolta, parisuhteeseen kuuluu myös seksi.

 

["vieras"]

Ei kuulosta lainkaan siedettävältä parisuhteelta tai edes siedettävältä tilanteelta...

Eikä siedettävä parisuhde mulle edes riittäis, pitää olla enemmän. Keskusteluyhteys nyt on vähintä mitä pitää olla.

Onko lapset mielestäsi ansainneet vanhemmat, jotka eivät pysty puhumaan edes perheen yhteisistä asioista???

 

["vieras"]

Ei teillä enää mitään suhdetta ole. Kunhan saamattomuudesta, rahan ja typerien periaatteiden vuoksi asutte yhdessä.

 

["viiraska"]

Mies taitaa olla tällä haavaa kykenemätön keskustelemaan. Kerrot, että väkivalta liittyy nimenomaan näihin keskustelutilanteisiin. Minä en neuvoisi pakottamaan keskustelemaan tuossa tilanteessa. Jos se on sinusta siedettävää, hyvä on. Miten mies ilmaisee itseään? Tekemällä? Kirjallisesti? Miten häneen voisi saada yhteyden? Onko teillä siis koskaan ollutkaan minkäänlaista keskusteluyhteyttä? Miksei pariterapia auttanut?

Väkivaltaan on joka tapauksessa haettava apua, koska on odotettavissa että tilanne ajan myötä pahenee.

 

["..."]

"siedettävä parisuhde" kuulostaa helvetiltä. Kenenkään ei kuulu olla "siedettävässä suhteessa"!! Juuri ja juuri siedän..huh..

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";24876529]Ei teillä enää mitään suhdetta ole. Kunhan saamattomuudesta, rahan ja typerien periaatteiden vuoksi asutte yhdessä.[/QUOTE]

Näinpä se on. Tilanne on se, että meillä on nimet avioerohakemuksessa ja mies lupasi toimittaa sen perille, mutta ei saa toimitettua sitä perille. Ei uskalla siis... Tilanne on myös se, että meillä on talo myynnissä ja olisin joko jäämässä lasten kanssa nykyiseen taloon, kunnes se on myyty tai sitten mies jäisi ja mä muuttaisin lasten kanssa toiselle paikkakunnalle (jonne mieskin on muuttamassa, lähemmäs tukiverkostoa) ja aluksi hän olikin suostuvainen asiaan, mutta kun huomasi, että olen tosissani, hän sanoi, että lapset ei lähde minnekään ennenkuin talo on myyty. Sanoi siis mulle, että mun pitää lähteä yksin tai sitten asutaan yhdessä, kunnes talo on saatu myytyä (ja siihen menee todennäköisesti aikaa!). Ymmärrän toki, että hänellä on juridisesti siihen täysi oikeus, mutta käytännössä mä olen viettänyt paljon enemmän aikaa lasten kanssa, ollut hoitovapaalla ja muutenkin olen paljon enemmän kotona kuin mies. Hän on jopa sanonut, että hänestä ei olisi kotona olemaan eikä hän kestäisi olla hoitovapaalla, kun olen sitä mahdollisuutta ehdottanut. Mutta nyt sitten katsoo, että lasten olisi parempi jäädä hänen kanssaan. Pienempi lapsi on 3-vuotias ja edelleen, jos mä yrittäisin joskus nukkua univelkojani pois niin, että lapsi nukkuu isänsä kanssa niin siitä ei tule mitään vaan lapsi huutaa läpi yön äitiä. Ei tunnu mukavalta ajatus, että isä olisikin yhtäkkiä lasten pääasiallinen huoltaja, edes väliaikaisesti.
Miehellä on mun mielestä narsistisia piirteitä ja hän vaihtaa mielipidettään asioista niin etten yhtään voi luottaa esim. siihen, että hän ajattelisi lasten parasta huoltajuus- ja asumisasioissa. Itse on kireä kuin viulunkieli, jos "joutuu" olemaan parikin iltaa yksinään lasten kanssa, mutta asumisasioista kun tulee puhe niin sanoo heti, että mä olen niin tiukka ja hermostunut äiti, että pelkää, miten kohtelen lapsia, kun hän ei näe. Kyllä meillä huudetaan, mutta en usko että keskivertoperhettä enempää kuitenkaan. Mun pitäis kuitenkin olla aina ja kaiken aikaa esimerkillinen äiti, jottei hän pystyisi vetoamaan mun "luonnehäiriööni"...

 

["a p"]

[QUOTE="viiraska";24876658]Väkivaltaan on joka tapauksessa haettava apua, koska on odotettavissa että tilanne ajan myötä pahenee.[/QUOTE]

Miten voi hakea apua asiaan, jota ei ole olemassa? Siis miehen mielestä. Eilen viimeksi suuttui, kun vastasin myöntävästi hänen kysymykseensä "Onko mun väkivaltaisuuteni jotenkin merkittävässä roolissa meidän suhteessa?" Sen jälkeen keskusteluyritys päättyi jälleen siihen, että mies poltti pariterapiasta säästetyt henkilökohtaiset (meidän suhdetta koskevat) paperit ja sanoi, että "tämä oli nyt sitten tässä ja minä vien ne avioeropaperit maanantaina, mutta muista, että sinä halusit tämän menevän näin". Koska siis vastasin "väärin" tähän väkivalta-asiaan. Hän ei ole mielestään väkivaltainen.
Hetken päästä sanoi, että "sääli, että tuollaisella ihmisellä on kaksi näin ihanaa lasta. Mutta kukapa niidenkään elämän pilaisi ellei joku aikuinen."

Kaiken lisäksi olen varma, ettei hän vie niitä papereita, kunhan uhoaa.

 

["..."]

Vie sinä paperit. Karkaa lasten kanssa. Muuta salaa pois kun mies on töissä.

 

["vieras"]

Sinä otat tietysti lapset ja lähdet (vaikka aluksi samalle paikkakunnalle). Tuostakin näkee, että olet ihan tossun alla. Äkkiä pois, ennen kuin lapsille tulee ongelmia.

 

[hä]

Miksi miehen pitää viedä eropaperit? Mikset itse vie?

 

["a p"]

[QUOTE="...";24876745]Vie sinä paperit. Karkaa lasten kanssa. Muuta salaa pois kun mies on töissä.[/QUOTE]

Eikös se huonontaisi mun asemaani entisestään, jos veisin lapset? Enkä haluaisi lasten takia niin dramaattisia käänteitä, koska en usko, että meillä uhkaavaa tilannetta on. Ainoastaan hemmetin painostavaa mulle.
Mies on hirveän hyvä puhumaan... Kannattaiskohan lastenvalvojalle soittaa ennakkopuhelu ja kertoa näistä tapahtumista ja käänteistä? Meidän paikkakunnalla on nuorelta kuulostava lastenvalvoja ja pelkään, että mies puhuu sen pyörryksiin. Itse en ole yhtä lahjakas verbaalisesti.
Lastenvalvojalle meidän joka tapauksessa pitää mennä, koska tähänastisen perusteella ei kahdestaan päästä yhteisymmärrykseen lasten huoltajuudesta. Toki mua pelottaa, miten homma siellä päätetään.
Vanhemmalle lapselle kerroin, että me ehkä joudutaan muuttamaan isän kanssa ei osoitteisiin, koska ei tulla toimeen keskenämme. Lapsi, 7v., sanoi, että "mä käyn sitten isän luona joka päivä". Mun mielestä se kertoo siitä, että lapsi haluaa asua mun luona, mutta tavat isäänsä usein. Vai? Mutta en ole kertonut tästä miehelle, koska se taatusti vääntäisi tuonkin asian jotenkin niin, että koska lapsi haluaa nähdä häntä niin usein niin se tarkoittaa sitä, että on viisaampaa asuakin isän luona.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";24876752]Sinä otat tietysti lapset ja lähdet (vaikka aluksi samalle paikkakunnalle). Tuostakin näkee, että olet ihan tossun alla. Äkkiä pois, ennen kuin lapsille tulee ongelmia.[/QUOTE]

Mulla ei ole muuta ongelmaa kuin se, että haluaisin tehdä asiat niin, että lapset pääsisi mahdollisimman vähällä draamalla. Onko äidillä oikeesti oikeus viedä lapset mennessään? Mä uskon, että mies ei asiaa sulattaisi vaan lapset joutuis pelinappuloiksi.

 

["a p"]

Miksi miehen pitää viedä eropaperit? Mikset itse vie?

Haluan nähdä, mitä peliä mies pelaa. Kyllä mä ne vien, ellei hänestä siihen ole. Ja tuo alkuperäinen kirjoitukseni oli varmaankin vain taas hetkellistä epävarmuutta siitä, että en kai vain hätiköi... Tilanne on kyllä ollut samanlainen vuosia, nyt vain tihenevästi.

 

["..."]

Todennäköisesti mies vetää lapset pelinappuloiksi joka tapauksessa.

Jos miehesi on hyvä puhumaan, voit menettää lapsesi hänelle. Tai sitten hän tekee elämäsi helvetiksi tapaamisten yms. kanssa.

Kannattaisi sen verran ärsyttää miestä (jos varmasti tiedät ettei käy huonosti) että saat mustelmia mitä käyt sitten näyttämässä lääkärille. Sen jälkeen voit soittaa lasten valojalle. Sitten jonkun riidan jälkeen lähdette turvakotiin turvaan vaikka seuraavana päivänä (salaa mieheltä pitää lähteä). Kerrot että pelkäät miestä. Uskoisin että silloin sinulla on hyvät perusteet ottaa lapset mukaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";24876785]Mulla ei ole muuta ongelmaa kuin se, että haluaisin tehdä asiat niin, että lapset pääsisi mahdollisimman vähällä draamalla. Onko äidillä oikeesti oikeus viedä lapset mennessään? Mä uskon, että mies ei asiaa sulattaisi vaan lapset joutuis pelinappuloiksi.[/QUOTE]
No onhan teillä draamaa siellä kotona jo nyt, josta lapset kärsivät taatusti enemmän kuin hetken kestävästä nykäyksestä. Ja on oikeus "viedä lapset mennessään", eikä vaikuta huoltajuusasioihin.

 

[tuo]

ei kuulosta edes siedettävältä. Sulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko jäädä tilanteeseen tai lähteä lasten kanssa ja varautua siihen, että mies vaikeuttaa tilannetta niin paljon kuin voi. Kumpikaan ei ole loistava vaihtoehto, mutta omalla kohdalla jälkimmäinen olis ainoa vaihtoehto.

 

["a p"]

[QUOTE="...";24876817]Todennäköisesti mies vetää lapset pelinappuloiksi joka tapauksessa.

Jos miehesi on hyvä puhumaan, voit menettää lapsesi hänelle. Tai sitten hän tekee elämäsi helvetiksi tapaamisten yms. kanssa.

Kannattaisi sen verran ärsyttää miestä (jos varmasti tiedät ettei käy huonosti) että saat mustelmia mitä käyt sitten näyttämässä lääkärille. Sen jälkeen voit soittaa lasten valojalle. Sitten jonkun riidan jälkeen lähdette turvakotiin turvaan vaikka seuraavana päivänä (salaa mieheltä pitää lähteä). Kerrot että pelkäät miestä. Uskoisin että silloin sinulla on hyvät perusteet ottaa lapset mukaan.[/QUOTE]

Vuosi sitten otin kännykkäkameralla (mies ei ole vissiin tajunnut selata kuvia) kuvan yhdestä pienehköstä mustelmasta kädessä, mutta liekö sillä suurta merkitystä. Voihan se olla tullut mistä tahansa... Pariterapeutille olen kyllä kertonut henkisestä ja fyysisestä väkivallasta sekä muutamalle ystävälle. Jos tilanne menee mun kannalta hankalaksi niin onkohan noista mitään apua?
Jotenkin haluaisin uskoa, että mies rakastaa kuitenkin lapsiaan niin, että tajuaa puheen (äitinsä on ainakin toistaiseksi sitä mieltä, että lapset kuuluu äidille, kun olen asiasta puhunut) ja ymmärtää, että lasten elämään äiti kuuluu, ainakin meidän tapauksessa, olennaisena osana.

 

[Sanna80]

En lukenut ketjua edes loppuun mutta musta tuo ei ole a) siedettävää ja b) parisuhdetta. Mä lähtisin kyllä kiitämään!

 

["a p"]

Onko aamuyön kukkujilla kannanottoja?

 

[vastaherännyt]

teidän rakkaus on jo kuollut,myöhästä enää korjata!Ajatelkaa molemmat lapsenne parasta ja kasvattakaa erossa ilman riitoja