Millainen uhma?

[äiti ja lapset]

Ihan mielenkiinnosta vaan kyselisin kun tuossa oli viestiketju siitä miten jaksaa uhmaikäisen kanssa. Minkäikäisenä teillä on alkanut uhma ja onko ollut millaista? Siis mietin vaan kun tuossa kyseisessä viestiketjussa puhuttiin raivareista jotka kestävät puolesta tunnista pariin tuntiin. Ei meillä tyttö ole koskaan sellaisia saanut ja täyttää parin kuukauden päästä 3v. Eli onko sellaisia vielä odotettavissa vai eikö tyttö nyt vaan jostain syystä saa mitään kunnon uhmaa?

Toki tyttö ei tykkää jos ei saa haluamaansa, mutta saattaa ihan hetken ns raivota että haluaa ja toisinaan itseasiassa vaan toteaa oikein pontevasti että "ai ei vai" ja on vihaisen näköinen Mutta menee samantien ohi. Yleensä saa mielenkiinnon osoitettua heti muualle tai sitten sanon vaan että ei auta, jos alkaa oikein vihoittelemaan. Mutta koskaan ei ole mistään asiasta raivonnut 5-10 minuuttia kauempaa...

Toinen lapsi (poika) on nyt 1,5 v eikä hänelläkään ole ainakaan vielä mitään tuollaisia ollut. On kyllä aika "draama queen" välillä, joten saa nähdä mitä tuleman pitää

 

[Nel.]

Meillä uhma alkoi aivan yhtäkkiä muutamaa viikkoa ennen kuin täytti 2v. Sitä ennen ei ollut mitään vastaavia kohtauksia. Nyt uhma kestänyt 5kk. Sellaisia aivan älyttömästä syystä johtuvia 15min - puolen tunnin kiukku-huutokohtauksia tulee vaihtelevasti 2-3 kertaa viikossa, joskus on mennyt viikkokin ettei sellaisia ole tullut. Hetkellisiä harmituksia tietty useammin. Pahimpia ovat olleet isot kiukkukohtaukset kesken unien - niitä on tullut kuitenkin ehkä vain 5-7 kertaa koko aikana.

 

[kolmen uhmat jo koettu]

Meilläkin uhmaikä alkanut noin 2 vuotiaana. Ei meilläkään uhmaraivo ole koskaan kestänyt tunteja, vaan ennemminkin kyse on siitä, että lapsi saa raivarin ja huutaa sitä 5-10 minuuttia.

Meillä uhmakiukku on tullut helpoiten, jos lapsi on ollut väsynyt tai nälkäinen. Juuri siitä syystä olen pitänyt tosi tärkeänä, että pidetään kiinni rutiineista melkeinpä minuuttiaikataululla niin arkena kuin pyhänäkin, koska on paljon helpompaa elää lapsen kanssa, jonka kanssa on seesteistä kuin että joka päivä kuuntelisi monta kertaa päivässä lapsen raivareita. Vaikka rutiinit tuntuvat aikuisesta tylsältä ja sitä itse kaipaisi vaihtelua ja toimintaa, niin vielä tuollaiselle 2-3 vuotiaallekin ne rutiinit tuovat turvaa.

Uhmaiällä lapsi hakee rajojaan. Hänen täytyy saada tietää, kuka perheessä määrää (lapsi vai vanhemmat) ja mitä hän saa/ei saa tehdä. Joskus uhmaiän ollessa pahimmillaan eri valintatilanteet aiheuttavat hirveitä raivareita. Esim. jos sanoo lapselle, että pue päällesi, niin lapselle on vaikeaa valita, mitä hän haluaa. Itse tein niin, että minä valitsin kaikki muut vaatteet, mutta sukissa tai pikkuhousuissa lapsi sai itse valita kahdesta vaihtoehdosta toisen.

Meillä isoimmat huudot olivat sellaisia, että lapsi heitti mukin lattialle, minä nostan sen takaisin ja kiellän heittämästä, lapsi heittää uudelleen uhmatakseen, jonka jälkeen nostan mukin pois. Sen jälkeen tulee kauhea raivari, että hän haluaa mukin/ei halua/haluaa/ei halua. Aikuisen pitää vain olla se "ilkimys" ja lopettaa kierre, koska tällaisesta asiasta aikuinen päättää eikä lapsi. Kun lapsi oli rauhoittunut, menin halaamaan häntä ja otin syliin. Joskus pidin lasta väkisin sylissä, jotta hän ei saanut rimpuiltua, mutta melkein paremmin meillä toimi se, että lapsi itse ryntäsi huutamaan sohvalle tai sänkyynsä ja sitten tuli itse pois.

Uhma on ihan normaali kehitysvaihe lapsella eikä vanhempien tule sitä säikähtää. Olen huomannut, että joillekin vanhemmille, jotka ovat tottuneet tekemään kaikessa lapsen parhaaksi menevät itse asiassa ojasta allikkoon, kun lapsen alkaessa kävelemisen pitäisikin alkaa kieltämään (ei saa hakata telkkaria, ei saa juosta tielle jne). Jos vanhemmat ovat ns. curling-vanhempia, jotka lakaisevat ongelmat lapsen edestä, niin vanhemmat tekevät karhunpalveluksen lapselleen ja kasvattavat lapsestaan tyrannin, joka kuvittelee olevansa koko maailman napa eikä osaa sietää pettymyksiä ollenkaan eikä osaa asettua toisen asemaan.