Milloin lapsi tarhaan??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onneton.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun mielestä olisi hyvä, jos lapsi osaisi hoitoon mennessä kävellä, syödä itse ja kommunikoida jotenkin ymmärrettävästi, ei välttämättä sanoilla. Monilla tämä täyttyy jo hieman yli 1-vuotiaana, joten hoitoon viemisessä parinkin kuukauden venytys merkitsee paljon. Lisäksi mun mielestä ongelmana on päiväunet. Moni alle 1v tarvitsee vielä kahdet päiväunet, joihin ei ainakaan pk:ssa ole mahdollisuuksia. Virikkeet, toiminta ja kaverit ovat tärkeitä yli 3-vuotiaille, ei sitä nuoremmille niinkään.

Ei pidä paikkaansa!! Meidän pk:ssa ainakin pienet saavat mennä aamupalan jälkeen pienille unille niin jaksavat sitten ruokailuun asti ja niille "oikeille" päiväunille asti.
 
Mitä toimintaa tarhassa on enemmän kuin pph:lla?

Enemmän suunniteltua ja ohjattua toimintaa.. Yleensä päiväkodeissa on ns. viikkokalenteri jonka mukaan mennään, se saattaa olla vaikka seuraavanlainen:
ma:askartelua
ti:jumppa
ke:metsäretki
to:muskari
pe:lelupäivä
tms.

Toki näitä tehdään myös perhepäivähoidossa, mutta enimmäkseen heidän "toiminta" on vapaata leikkiä ja ulkoilua.
 
Enemmän suunniteltua ja ohjattua toimintaa.. Yleensä päiväkodeissa on ns. viikkokalenteri jonka mukaan mennään, se saattaa olla vaikka seuraavanlainen:
ma:askartelua
ti:jumppa
ke:metsäretki
to:muskari
pe:lelupäivä
tms.

Toki näitä tehdään myös perhepäivähoidossa, mutta enimmäkseen heidän "toiminta" on vapaata leikkiä ja ulkoilua.

Nää onkin tosi tärkeitä 9kk-1-vuotiaalle.
 
[QUOTE="jep";22477253]Nää onkin tosi tärkeitä 9kk-1-vuotiaalle.[/QUOTE]

Siitä ei ollutkaan kyse vaan kysyttiin että mitä toimintaa on pk:ssa enemmän. Ja kasvaahan siitä 9kk-1vuotiaastakin isompi jolloin nuo asiat ovat tärkeitä. Itse suosin kyllä sitä, että lapsi sais olla mahdollisimman pitkään samassa hoitopaikassa. Jos aloittaa pph:lla niin eri hoitopaikkoja tulee hyvällä tuurilla olemaan 2-3 huonolla tuurilla vielä enemmän (varahoitopaikat jne), mutta kun lapsen laittaa pienestä pitäen päiväkotiin(jossa mahdollisesti vielä eskari) niin tietää että siellä saa olla koulunaloitukseen asti, eikä tarvitse hoitopaikkaa vaihtaa! Mutta jos aloittaa pph:lla niin sielä ollaan yleensä n.3v asti(sisältäen ehkä 1-4 eri varahoitopaikkaa), sitten päiväkotiin ja jos siellä ei ole eskaria niin sitten vielä on siirryttävä 6vuotiaana sellaiseen missä on eskari.
 
Sanon itse päiväkodin tätinä että noin pieni pph:lle. Sen verran nähny vauvoja tarhoissa että omaani en ois kyllä sinne laittanu jos ois joutunu vauvana hoitoon. Minusta just 2v oli turhan pieni tarhan hälinään ja saikin hyvän pph:n.
Nyt on sen 3v ja kunhan töitä saan niin passaa jo sekin päiväkoti.
 
Jokainen tavallaan, riippuu aika paljon lapsestakin ( ja vanhemmista miten kokevat asian..)
Mä vein ekat lapset päiväkotiin 3-v ja 1-v 4kk, enkä toista kertaa tee sitä virhettä että vien noin pienen ( sen 1-v 4kk) päiväkotiin :ashamed: Tämä kolmas sai sitten olla kotona lähes 3-v saakka joka oli hyvä meille.

Mun mielestä sellainen 9kk on ihan liian pieni hoitoon : /
 
Alkuperäinen kirjoittaja pk:n täti;22478809:
Siitä ei ollutkaan kyse vaan kysyttiin että mitä toimintaa on pk:ssa enemmän. Ja kasvaahan siitä 9kk-1vuotiaastakin isompi jolloin nuo asiat ovat tärkeitä. Itse suosin kyllä sitä, että lapsi sais olla mahdollisimman pitkään samassa hoitopaikassa. Jos aloittaa pph:lla niin eri hoitopaikkoja tulee hyvällä tuurilla olemaan 2-3 huonolla tuurilla vielä enemmän (varahoitopaikat jne), mutta kun lapsen laittaa pienestä pitäen päiväkotiin(jossa mahdollisesti vielä eskari) niin tietää että siellä saa olla koulunaloitukseen asti, eikä tarvitse hoitopaikkaa vaihtaa! Mutta jos aloittaa pph:lla niin sielä ollaan yleensä n.3v asti(sisältäen ehkä 1-4 eri varahoitopaikkaa), sitten päiväkotiin ja jos siellä ei ole eskaria niin sitten vielä on siirryttävä 6vuotiaana sellaiseen missä on eskari.

Sulla on ihan selvästi asiasta tietoa, kapea-alaista sellaista, joskin kaikkialla ei asia ole näin. Meillä esim. lapset ovat pph:lla esikari-ikään asti, ja eskarit ovat koulujen yhteydessä, myös pk:sta siirrytään kouluun eskariin.

Meillä myös varahoitopaikka on aina sama. Päiväkodit ovat myös yleensä vuorotellen päivystäviä kesä- ja joululomien aikana, joten myös pk lapsilla on varahoitopaikka. Monet vanhemmat ja hoitajat kuitenkin järjestelevät lomiaan puolin jatoisin, joten välttämättä varahoito ei tarvita. Pph:t ovat aika vähän sairaslomilla, meidän kunnassa kaikkein vähinten koko kunnan työtekijöistä.

Toiminnasta en viitsi paljon puhua, mutta tiedän paljon hoitajia, ja hoitajaryhmiä, jotka järjetävät lapsille monipuolista toimintaa, jopa monipuolisempaa kuin pk. Esimerkkkinä mainitsen vaihtelevan ympäristön, kun taas ainakin meilläpäin pk:t ulkoilevat lähinnä omassa pihassa.
 
Miksi? Kyllä he pärjäävät aivan loistavasti hoidossa, monesti paremmin kuin isommat lapset ;) Kyllä se taitaa vaan olla äideillä se vaikeus jättää lapsi hoitoon..lapset pärjäävät kyllä!

Toi on kyllä täysin potaskaa että alle 1v pärjäävät jopa paremmin kuin isot.
Noin pienet kun eivät osaa vielä kertoa kaipuustaan ja pahasta olostaan. Sitten mietitään miksi lapsi on vaisu, vetäytyy itsekseen, unikaverista tai tutista tulee maailman isoin asia ilman sitä ei mennä minnekkään , ei syö , itkeskelee kotona, lyö, puree, repii jne. jne. .........
 
Eikö ole mahdollisuutta ns. kiristää vyötä ja olla pitempään kotona?
Esim.matkat ja viihteellä käynnit jäihin suurimmaksi osaksi, ruoka itse tehtyä perusruokaa, vaatteet kirppikseltä ja lahjoiksi, ilmaisia harrastuksia yms...onhan näitä säästövinkkejä, joilla meilläkin selvitty. Nuuka saa kyllä olla mutta siihenkin tottuu jotta saa olla kotona. Lapset ei kärsi vaikkei saa uusia leluja ja vaatteita.
 
hyvää huomenta. olen nyt pohtinut tätä asiaa monta viikkoa ja koko viimeisen yön, ja ei mulla ole sydänta laittaa tyttöä vielä hoitoon. jotenkin pärjätään, ja itse tulen tekemään keikkaa aina kun se miehen työn ohella on mahdollista.
 
[QUOTE="vieras";22479014]Eikö ole mahdollisuutta ns. kiristää vyötä ja olla pitempään kotona?
Esim.matkat ja viihteellä käynnit jäihin suurimmaksi osaksi, ruoka itse tehtyä perusruokaa, vaatteet kirppikseltä ja lahjoiksi, ilmaisia harrastuksia yms...onhan näitä säästövinkkejä, joilla meilläkin selvitty. Nuuka saa kyllä olla mutta siihenkin tottuu jotta saa olla kotona. Lapset ei kärsi vaikkei saa uusia leluja ja vaatteita.[/QUOTE]

vielä tähän että viihteellä ei tule käytyä, ja matkoja ei ole edes suunnitteilla, ja kaikki ruoka tehdään itse, myös vauvan. pojan harrastus vie vähän rahaa mutta kyllä koululainen jotain tarvitsee ja kun on jo 2 vuotta harrastanu niin ei häntä nyt voi pakottaa lopettamaan.
 
vielä tähän että viihteellä ei tule käytyä, ja matkoja ei ole edes suunnitteilla, ja kaikki ruoka tehdään itse, myös vauvan. pojan harrastus vie vähän rahaa mutta kyllä koululainen jotain tarvitsee ja kun on jo 2 vuotta harrastanu niin ei häntä nyt voi pakottaa lopettamaan.

ok.Uskon että selviätte kotona vielä, yhdenkin ihmisen palkalla pärjää kun vaan jaksaa pihistää. Nimim. kokemusta on.
Asiat on vaan niin suhteellisia. Oma siskoni ei jäänyt kotiin ollenkaan äippäloman jälkeen vaikka miehensä palkka hyvä insinöörin palkka ja säästöjä kymmeniä tuhansia..Oli muka pakko mennä töihin :) Meillä tulot pari tonnia kuussa yhteensä ja pärjätty on suht hyvin.
 
Päiväkotia minäkin suosittelen. Silloin ei tarvitse varahoitopaikkoja etsiä hulluna kun pph sairastuu. Etenkin jos pph on yksityinen niin joutuu itse varahoidon hommaamaan.
Itse aikoinaan kun asuin Forssassa ja olin kolmivuorotyössä niin lapsella oli vuoden aikana ainakin 7 eri hoitajaa. Pahimmillaan edellisenä päivänä soitettiin päivähoidosta että mihin pph:lle vien lapsen seuraavana päivänä.

Sekin vielä etten omistanut autoa joten joskus piti vain aamulla suunnistaa fillarilla karttaa lukien että mihin tällä kertaa. Aiemmin olin aina pitänyt tärkeänä että lapsi tutustuu uuteen hoitopaikkaa vähintään kerran ennen hoidon aloitusta. Tuollapa se ei ollut mahdollista. Hirvittää vieläkin että miten tuostakin vuodesta selvittiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pk:n täti;22475063:
Päiväkoti parempi, enemmän toimintaa ja virikkeitä eikä lapsen tarvitse mennä varahoitajan varahoitajalle, jos hoitaja kipeenä tai hoitajan omat lapset kipeenä vaan lapsellasi on aina se oma tuttu paikka (tosin koulujen lomien aikaan saattetaan päiväkoteja yhdistää lapsimäärän mukaan, mutta silloinkin paikalla tutut hoitajat). Monet lapset tulevat nykyään hoitoon juuri siinä 9kk-1v ikäisenä ja ne lapset mistä mulla on kokemusta, ovat kaikki pärjänneet aivan loistavasti..yleisesti ottaen heillä on hoidon aloitus ollut helpompaa kuin niillä jotka aloittavat "vasta" esim. 3 vuotiaana. Eli lapset kyllä pärjäävät, noin pienetkin mutta eri asia on sitten kuinka äiti pärjää :D Itse olen hoitovapaalla ja tarkoitus oli mennä takaisin töihin vuoden alusta kun tyttäreni 1v3kk,mutta kävin juuri anomassa lisää vapaata niin että palaan töihin vasta syksyllä 2011, tyttö silloin vähän vajaa 2v..en vaan millään malttanut vielä mennä :) Esikko meni hoitoon ollessaan 1,5v.

Oletko ihan tosissasi kun puhut päiväkodin virikkeistä ja toimminnasta 9kk lapsen kohdalla? Alle 1v tarvitsee yhden ja saman hoitajan jos on erossa äidistä päivittäin. TÄMÄ eikä eikä mikään muu tekijä on se kaikkein tärkein lapsen (ja myös äidin) hyvinvoinnin kannalta!

On runsaasti tutkimusta joka osoittaa että ryhmähoito alle 1v:n kohdalla on riski lapsen normaalille kehitykselle. Miksi siis ottaa turhaa riskiä?
 
meillä näyttää talous nyt siltä että mun olisi pakko mennä takaisin töihin kun vanhempainvapaa loppuu. tyttö silloin 9kk. mutta onhan se vielä niin pieni silloin. tosin ajatuksena olisi se että mies ensin pitäisi isäkuukautta, ja sitten vielä lomat, joten "parhaassa" tapauksessa olisi just ja just vuoden.

milloin teidän lapsi on menny tarhaan?
kumpi on lapsen kannalta parempi, päiväkoti vai pehepäivähoitaja?

Ihan milloin teidän perheelle sopii, meillä lapset tarhaan 4v ja 3v.
 
Meillä aloitellaan ryhmäperhepäiväkodissa huomenna ja ikää on n. 1,5v. Itse olin valmis laittamaan pojan jo 9 kk iässä hoitoon, mutta jälkeenpäin ajatellen hän olisi kyllä ollut aivan liian pieni. Ja onni, että sain olla näinkin kauan hänen kanssaan kotona.
 
Päiväkoti ehdottomasti, jollet tunne jotakuta hyvää perhepäivähoitajaa..
Meillä ukkeli aloitti tarhailun 10 kk.n ikäisenä ja hyvin on mennyt, sairastelua
oli tietty alkuunsa ( aloitti marraskuussa ) mikä on ollut ainut negatiivinen asia.
 
[QUOTE="ehkä apua";22480234]Oletko ihan tosissasi kun puhut päiväkodin virikkeistä ja toimminnasta 9kk lapsen kohdalla? Alle 1v tarvitsee yhden ja saman hoitajan jos on erossa äidistä päivittäin. TÄMÄ eikä eikä mikään muu tekijä on se kaikkein tärkein lapsen (ja myös äidin) hyvinvoinnin kannalta!

On runsaasti tutkimusta joka osoittaa että ryhmähoito alle 1v:n kohdalla on riski lapsen normaalille kehitykselle. Miksi siis ottaa turhaa riskiä?[/QUOTE]

Se on kyllä totta että pienten alle 2v ryhmässä kyllä se virikehoito on todella kaukana. Mulle ainakin on annettu se kuva, että virikkeiden takia ei kannata edes harkita, he eivät pysty tarjoamaan sen enempää kun lasten perushoito pienten puolella vie enimmät mehut ja työtä riittää pienten kanssa ihan siinä hoidossa ja vahtimisessa. Hoito koostuu samasta mistä kotonakin, eli vaipat, ruokalut, unet, ja ulkoilu. Siihen päälle kova vahtiminen.

Ulkoilu ja lapsen kanssa istuminen legoleikkien aikana ehkä käy virikkeestä, mutta kuka äiti ei muka ehdi tuntia ulkoiluttamaan lastaan tai istumaan hetki leikkivän lapsen vierellä? tarvitseeko siihen 1 vuotias päiväkodin....
 
Minkälaisia asuntolainoja ym te otatte harteillenne, kun talouden pystyssä pysyminen vaatii kahden tulot??? Minä olen totaaliyh ollut ja pidin hoitovapaata 4 kk:tta ja nyt tehny lyhennettyä työaikaa 2½vuotta ja aion tehdä jatkossakin. Mulla ei ole käytössä kuin omat tulot ja silti pystyn, kun vähän miettii ja tinkii turhuuksista. Niin miten te, joissa kaksi aikuista ette pysty!?

Niin ja valtiohan ei meidän muiden verovaroista tue mitenkään sinun elämistäsi? Asumistuet jne. jätetty hakematta? Osan pitää tulla toimeen omillaan eikä sillä mitä revitään muiden selkänahasta veroina.
 

Yhteistyössä