Milloin omakuva itsestään palautuu synnytyksen jälkeen??

[masentunut kroppaansa]

Synnytyksestä 4kk ja vieläkin etoo oma itseni. Siis ajatus siitä, että olen auki revitty vaikka nopea alatiesynnytys oli.. en kykene miehen kanssa saunaan kun häpeän pilaantuneita rintojani ja pelottaa seksi, kun en tiedä olenko vielä yhtä piukka kuin ennen.. kauanko tätä voi kestää?? Masentaa...

 

[Yainaba]

:| oikeestiko?
Mulla ei ole kyllä ollut vastaavaa vierlä kertaakaan vaikka olen painonikin puolesta vaihdellut 30 kilon haitarilla viimesen 10 vuoden aikana raskauksien takia.
Mars peilin eteen ja sanot siinä sata kertaa "minä olen kaunis" ja sitten perään " minä olen viehättävä" ja mitä ikinä keksitkin positiivista sanottavaa. Jos ei tehoo niin huomenna sama uusiks ja ylihuomenna, niin kauan että tuntuu siltä mitä sanot.

 

[alkup.kirj.]

Kyllä Ei auta psyykkaus.. tunnen olevani vaan kuori entisestä, häpeän itseäni ja puenkin suihkun jälkeen salaa ettei mies näe.. kerran tuli makuuhuoneeseen kun puin ja sain pelokkaan sätkyn ja käskin kovaäänisesti muualle tää on kamalaa!

 

["temppu"]

Oliko kuitenki normaali synnytys? Siitä pitäis kuitenki palautua ihan hyvin. Mut ymmärrän kyllä mitä tarkotat, mul oli ongelmia käydä vessassaki neljään kuukauteen. Sit jouduin käydä viel gynellä leikkauttamassa paikkoja. Eikä mul paikat oo koskaan entisensä enää, onha se surullista. Mieskään ei koske enään. Mul revittiin vauva väkisin ulos, melkei käsin kaivettii mahasta pois. Kokemuksia on kuitenki turha verrata, kun ihmiset tuntee asiat eri tavalla. Tsemppiä! Puolen vuoden jälkeen ite aloin tyytymään kohtalooni jo, sullaha voi olla paikat jo vaik miten hyvin parantuneet

 

["juups"]

Ymmärrän sua. Mä sain tosi pahat raskausarvet vatsaan ja tuntui kauan , että vatsa roikkuu polvissa. Painoa ei tullut ylimääräistä eikä alapää kärsinyt sentäs. Olen kyllä avoimesti ruma miehen edessä, en mä sille häpeile itseäni. Mutta uimahalli- ja rantareissut on mun osalta tehty. Synnytyksestä aikaa kohta 3,5 vuotta ja muuttuneen kroppani olen hyväksynyt, oli pakko.

 

["ilona"]

ikävää et tunnet noin mitä sun mies tosta aattelee, ootko kertonut hänelle näistä ajatuksista? mullakaan ei oo muuta neuvoa kuin että yrität muuttaa asennettasi, raskaus ja synnytys muuttaa kehoa toisilla enemmän toisilla vähemmän. itsestäni voisin sanoa että kehoni on täysin pilalla raskauksien takia mut en anna sen itteeni lannistaa enkä suostu itteeni häpeämään.

 

["juu"]

Mulle pelastus oli se kun tajusin että eihän musta entistä enää tulekaan. Musta on tullut äiti ja sitä olen loppuelämäni. Se ei tarkoita että tarvitsee "mätisäkiksi" muuttua vaan sitä että rakentaa itselleen uuden minäkuvan. Samat aivot kuitenkin on, mutta kyllähän nekin "syvyyttä" saa äitiyden myötä. Ei mun tarvitse olla tytönhupakko, ei ulkoisesti eikä sisäisesti, enää vaan voin olla nainen. Kaunis ja ylpeä sellainen. Bilehileet jatkakoot juhliaan =)

 

[ii]

imetätkö? Ajattelin vain että moni järkyttyy rinnoistaan vasta sitten kun on lopettanut imetyksen.

 

[Leukistinen aksolotli]

En osaa sanoa, mulla ei koskaan ollut tuollaista tunnetta.

 

["vieras"]

Kuulostaa surulliselta. Minusta "juu" kirjoitti kauniisti. Sinä olet äiti, ja äitiys jo itsessään on kaunista. Minulle ei ole vielä lapsia, ja yksi syy siihen ollut juuri tuo sama tilanne kuin sinulla.. siskoni synnytti 6 vuotta sitten ja meni 4 vuotta ennen kuin hän oli sinut itsensä kanssa. En varsinaisesti pelkää "upean" kroppani menetystä, vaan juuri sitä minä kuvan menetystä ja jälleen rakentamista. Toivottavasti saat täältä apua, tai jostain muualta <3 Minä sanoisin vain, että kerro miehellesi, hän kyllä ymmärtää.

Ja "juu", kiitos. Tuntuu että kaikki pelkoni katosivat.. kummallinen tunne kun vuoden olen tätä asiaa pohtinut, kun lasten hankinta on ollut puheena. Kuulostaa ehkä pinnalliselta ja siltä, että miten tuollainen voi hankkia lapsia, mutta se on ollut iso, suorastaan valtava pelko. Joten kiitos sydämeni pohjasta. <3

 

[...]

Kommentoiko miehesi kroppaasi mitenkään? Meillä mies kommentoi koko raskauden ajan ja edelleen synnytyksen jälkeen, kuinka kaunis ja seksikäs olen ja kuinka upea kroppa mulla on (ihan tavallinen olen). Uskon tällä olevan vaikutusta myös siihen, että olen itse ollut koko ajan tyytyväinen kroppaani, vaikka muutoksia jonkin verran onkin. Ainahan niitä tulee. Iänkin myötä. Rinnoille hieman nausreskellaan molemmat, kun ne on niin mahtipontiset tällä hetkellä. Mies jo ilmoitti että ei haittaa vaikka imetyksen jälkeen roikkuisivat polvissa, kun asiaa pohdin. Puhu asiasta miehesi kanssa. Vai onko teidän vaikea puhua tällaisista asioista yleensäkin?

 

[alkup.kirj.]

Mies sanoo että olen kaunis jne, mutta voihan se valehdella ettei pahoita mieltäni. Tarvisin joka päiväisiä vakuutteluja, kun mielessä heti pyörii että hakee tilalleni jotain kauniimpaa kun itsetunto on nollassa.. imetän vielä. Tämä itsensä häpeämistunne on niin valtaisa ettei sitä mieskään voi ymmärtää..

 

[Yainaba]

Mies sanoo että olen kaunis jne, mutta voihan se valehdella ettei pahoita mieltäni. Tarvisin joka päiväisiä vakuutteluja, kun mielessä heti pyörii että hakee tilalleni jotain kauniimpaa kun itsetunto on nollassa.. imetän vielä. Tämä itsensä häpeämistunne on niin valtaisa ettei sitä mieskään voi ymmärtää..

Mä joskus heitin miehelleni jostakin kehtusta että "sä vaan sanot että mä luulisin niin, etkä kerro totuutta etten pahottas mieltäni". hyvä ettei mies loukkaantunut. Kysy sitten että miks ihmeessä pitää ajatella tuolleen. Ja sit kysy että enkö luota häneen edes siinä?

 

[alkup.kirj]

Mä joskus heitin miehelleni jostakin kehtusta että "sä vaan sanot että mä luulisin niin, etkä kerro totuutta etten pahottas mieltäni". hyvä ettei mies loukkaantunut. Kysy sitten että miks ihmeessä pitää ajatella tuolleen. Ja sit kysy että enkö luota häneen edes siinä?

Niin meinasi hermostua munkin mies, mutta itse uskon että hermostui kun osuin oikeaan. Koen vain olevani pullukka mamma joka ei enää muuta ole tai tule olemaan. Kroppa ja elämä oli tässä.. ahdistaa

 

[Yainaba]

Niin meinasi hermostua munkin mies, mutta itse uskon että hermostui kun osuin oikeaan. Koen vain olevani pullukka mamma joka ei enää muuta ole tai tule olemaan. Kroppa ja elämä oli tässä.. ahdistaa

Ääh, me naiset ollaan vaan ite sellasia että saatetaan mielistellä. Luulen et toi epäileminen johtuu siitä.
Mun mies on aika suora ja jos se ei halua loukata niin se ei sano mitään. No sitten onkin tullut tivattua että "et oo sanonu mitään aikoihin, etsä enää näe mussa mitään kivaa?"
Miehen käytöksestä kyllä näkee mitä se ajattelee...paitsi jos se on nälkäinen tai väsynyt.

Ja sit, kun olet itse tyytyväinen itseesi, se tekee sinusta isoisemman ja reippaamman ja sitä' myöten kauniimman, joten eikun vaan itseä ihailemaan peilistä.

Mun mies sano aikanaan että se ekana ihastu ja rakastu mussa siihen että mä olin niin eloisa ja iloinen aina...luo pikkusen painetta niihin päiviin kun on paska olo.

 

[Leukistinen aksolotli]

Ahdistaako sua oikeasti nyt noi ulkoiset jutut, vai voisiko ahdistus olla syvemmällä? Oletko kertonut neuvolassa tuosta, että sulla on ahdistusta?

 

[alkup.kirj.]

Ulkoisista johtuu vaan. Tuntuu vain ettei musta saa kaunista tekemälläkään enää. Kunpa tää loppuisi pian..

 

[Leukistinen aksolotli]

Ulkoisista johtuu vaan. Tuntuu vain ettei musta saa kaunista tekemälläkään enää. Kunpa tää loppuisi pian..

Musta vaan kumminkin tuntuu, et jos sä oletkin jotenkin vaikka masentunut... Joskus voi tulla synnytyksen jälkeinen masennus.

 

[lprtatari]

Synnytyksestä 4kk ja vieläkin etoo oma itseni. Siis ajatus siitä, että olen auki revitty vaikka nopea alatiesynnytys oli.. en kykene miehen kanssa saunaan kun häpeän pilaantuneita rintojani ja pelottaa seksi, kun en tiedä olenko vielä yhtä piukka kuin ennen.. kauanko tätä voi kestää?? Masentaa...

siis oikeesti...?

 

[alkup.kirj.]

Erotan masennuksen kyllä.. kropan muutos on ollut nyt niin valtaisa, että hävettää antaa miehen koskea itseeni. Kun paikat nyt roikkuukin.. on riipputissejä ja löysää nahkaa.. ja kun vielä olen toistaiseksi "vauvan omaisuutta" imetyksen vuoksi. Mies yritti ottaa kiinni ja heti iskee pelko mitä se ajattelee, kun mulla roikkuukin nyt.. parisuhteelle tekee varmaan hallaa, kun mies ei oikeesti ymmärrä miksi tunnen näin ja hermostuu.

 

[Leukistinen aksolotli]

Mutta toikin, että tunnet olevasi rikki revitty alapäästä... ei se oikein kuulosta ihan realistiselta, kyllähän sinne laitetaan tikit, jos repeää tai leikataan. Sanoit kuitenkin, ettei ollut mitään erikoista synnytyksessä.


Mulla on vieläkin ekasta lapsesta iso arpi alapäässä, 11 vuoden takaa. Ei se silti ole sitä pilannut, ei se siitä silleen veny... Sit voi vähän jumppaa niitä alapään lihaksia, niin kyllä se siitä palautuu.

Ja on normaalia, että rinnat on suuremmat, kun imettää lasta. Ja rinnat nyt muuttuu elämän aikana muutenkin ja se on ihan normaalia naisen elämässä.:hug: Mies on varmasti tiennyt nämä asiat.

 

[alkup.kirj]

En vain jotenkin pääse itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Koko synnytyskokemus oli lähinnä ällöttävä eikä kaunis tai ihana niin kuin monet naiset on kertoneet. Vauvaa rakastan yli kaiken, mutta se synnytys oli kokemuksena sellainen etten tunne vain olevani nainen enää... äh.. mietin vaan poistuuko tämä olo ikinä pois vai olenko lopun elämääni näiden ajatusten kanssa..

 

["holly"]

Mulla repes alapään tikit joten se on, oh, erinäköinen, mulla myös löystyi rinnat sekä takapuoli+reidet+kyljet arpeutu, mutta kestän ne koska maha säilyi arvettomana ja on ihan litteä. Eli mulla toimii kun ajattelen, että vaikka jotain "hävisin" niin jotain "voitinkin". Ja mielestäni olen kaunis kasvoiltani vaikka iho onkin täynnä näppylöitä ja hiukseni ovat kauniin väriset ja pitkät vaikka ovatkin aika kuivat. Koeta etsiä itsestäs niitä hyviä puolia. Mitkä osat säilyi ennallaan, mikä sussa on kaunista. Kyllä jokaisessa on jotain.

 

["vieras"]

Miksi raskaana olleen ja synnyttäneen naisen vartalon pitäisikään olla samanlainen kuin lapsettoman naisen?

Minulla on tavattoman käytännöllinen suhtautuminen kroppaani, johtunee siitä, että teen osittain fyysistä työtä. Onhan noita arpia ja löllöä nahkaakin vatsassa, mutta kroppa toimii ja tottelee. En osaa ajatella, onko vartaloni jonkun mielestä kaunis, koska koko ajatus ei minusta ole tärkeä.

 

[Leukistinen aksolotli]

En vain jotenkin pääse itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Koko synnytyskokemus oli lähinnä ällöttävä eikä kaunis tai ihana niin kuin monet naiset on kertoneet. Vauvaa rakastan yli kaiken, mutta se synnytys oli kokemuksena sellainen etten tunne vain olevani nainen enää... äh.. mietin vaan poistuuko tämä olo ikinä pois vai olenko lopun elämääni näiden ajatusten kanssa..

No synnytys ei ole, eikä edes kuulu olla kivaa. Se on oikeastaan aika pelottavaa, musta ainakin oli. Sattui kauheasti, pelotti, hirvitti.

Nyt sä voit ajatella, että oikeestaan sä oot aika sankari, kun selvisit synnytyksestä. Ei kukaan mies selviäisi, eihän ne voi synnyttää. Koska sä olet synnyttänyt, niin ei voi siis olla muuta vaihtoehtoa, kuin että olet täysin varmasti naispuolinen henkilö, eli nainen. Aina naiset on synnyttäneet. Jos olis alapää sen takia pilalla tai naiseus mennyt, niin jokainen nainenhan saisi vaan yhden lapsen.

Ehkä naiseus ei ole niin paljon semmoista, mitä lehdissä ja telkkarissa näkee, vaan ehkä naiseus on enemmän alkukantaisempi juttu. Naiseudessa on voimaa, eikä se voima tule sileästä ihosta, pallotisseistä tai huulipunasta.:hug: