Onkohan kenelläkään mitään hajua miten tässä tilanteessa tulee osastoaika menemään synnytyksen jälkeen, kun huolettaa itseäni aikalailla? Onko kellään ollut yhtään vertailukelpoisia kokemuksia?
Olen siis kesällä menossa kättärille (jos vaan sekaan mahtuu) synnyttämään toista lastani. Ensimmäisen lapseni alatiesynnytys (nkl) oli suht helppo, mutta synnytyksen jälkeinen toipuminen ei niinkään. Heti synnytyksen jälkeen puudutusten loppuessa totesin etten pysty enää liikkumaan (en kylkeä kääntämään saati kävelemään) ja syynä olivat kovaakin kovemmat liitoskivut - näitä ei ollut vielä raskausaikana vaan tulivat synnytyksestä. Vauva oli pieni, joten mistään ison vauvan puskemisesta väkisin läpi ei kai voi olla kyse, mutta ei ole kukaan selvittänyt mistä johtui, kaikki ovat asiaa alusta saakka vain voivotelleet ja ihmetelleet. Pahimmasta toipumiseen meni synnytyksen jälkeen tuskaisat 7kk, joskaan edelleenkään en ole kokonaan parantunut (ja uuden raskauden myötä kivut ovat pikkuhiljaa palanneet, näin aavistelinkin). Synnytyksestä on nyt 2,5v.
Esikoisen sairaala-aika meni ihan hyvin, koska pääsimme jonojen ohi synnytyspäivän jälkeisenä aamuna perhehuoneeseen jolloin mies pystyi hoitamaan sekä vauvaa, että minua. Ensimmäisen yön olin 4 hengen huoneessa ja jouduin soittamaan hoitajat jokaiselle vessareissulle ja kyljen käännölle auttamaan, vauva oli hoitajien luona ja toivat sen vain 3h välein rinnalle ja hakivat pois kun oli syönyt. Olin sänkyni vankina ensimmäiset kaksi päivää, sitä seuraavina kävelin seiniä pitkin ja vauvan sänkyä rollaattorina käyttäen si-vyön tukemana tosi vaikeasti, mutta sen verran vakuuttavasti että pääsimme 4 pvn jälkeen kotiin jatkamaan toipumista.
Nyt olen alkanut pohtimaan ihan tosissani, ettämiten tämän toisen lapsen kanssa osastoaika tulee menemään - sillä oletuksella, että menen yhtä huonoon kuntoon kuin viimeksi synnyttäessäni. (Oletan näin siksi, että ko ongelmat eivät ole koskaan mihinkään kadonneet vaan vain lieventyneet ajan ja jumpan myötä, mutta pahentuneet taas raskauden myötä ja Ko ongelma alkoi viimeksikin alatiesynnytyksestä)
Tällä kertaa asia on sen verran monimutkaisempi, että miestä tarvitaan kotona hoitamassa esikoista eikä perhehuone siksi tule kysymykseen. Onko se nyt niin, että vauva on taas siellä jossain hoitajilla ja tuodaan vain välistä syömään minulle jos/kun en kykene sitä hoitamaan? (eli ainakin yöt, suurimman osan päiviäkin jos mies esikoisen kanssa kotona niin eivät montaa tuntia päivässä sairaalalla voi viettää..) Jotenkin esikoisen aikaisen ensimmäisen osastoyön perusteella kamala ajatus, mutta minkäs sille mahtaa? Voinko päästä kotiin vauvan kanssa mahdollisimman aikaisin sillä ajatuksella, että kotona minulla on se mieskin apuna? Pelottaa miten hoitajat suhtautuvat jos olen taas niinkin riippuvainen heistä ja kykenemätön itse mihinkään.. Sitähän varten he siellä on, mutta ei viimekerraltakaan kaikki kokemukset ole kovin hyviä vaan joidenkin suhtautuminen oli aika nuivaa.. :/
En kaipaa tähän mitään jeesustelua siitä miksi piti tehdä toinen lapsi, kyllä tämä viimeiseksi jää mutta asiaa kyllä pohdittiin monelta kantilta ennen kuin lähdettiin yrittämään, riskihän tässä tuli otettua. Ja kaikki joilta olen kysynyt ovat näyttäneet uusille raskauksille vihreää valoa ongelmista huolimatta. Aion puhua mietteistäni kyllä myös neuvolassa.
Olen siis kesällä menossa kättärille (jos vaan sekaan mahtuu) synnyttämään toista lastani. Ensimmäisen lapseni alatiesynnytys (nkl) oli suht helppo, mutta synnytyksen jälkeinen toipuminen ei niinkään. Heti synnytyksen jälkeen puudutusten loppuessa totesin etten pysty enää liikkumaan (en kylkeä kääntämään saati kävelemään) ja syynä olivat kovaakin kovemmat liitoskivut - näitä ei ollut vielä raskausaikana vaan tulivat synnytyksestä. Vauva oli pieni, joten mistään ison vauvan puskemisesta väkisin läpi ei kai voi olla kyse, mutta ei ole kukaan selvittänyt mistä johtui, kaikki ovat asiaa alusta saakka vain voivotelleet ja ihmetelleet. Pahimmasta toipumiseen meni synnytyksen jälkeen tuskaisat 7kk, joskaan edelleenkään en ole kokonaan parantunut (ja uuden raskauden myötä kivut ovat pikkuhiljaa palanneet, näin aavistelinkin). Synnytyksestä on nyt 2,5v.
Esikoisen sairaala-aika meni ihan hyvin, koska pääsimme jonojen ohi synnytyspäivän jälkeisenä aamuna perhehuoneeseen jolloin mies pystyi hoitamaan sekä vauvaa, että minua. Ensimmäisen yön olin 4 hengen huoneessa ja jouduin soittamaan hoitajat jokaiselle vessareissulle ja kyljen käännölle auttamaan, vauva oli hoitajien luona ja toivat sen vain 3h välein rinnalle ja hakivat pois kun oli syönyt. Olin sänkyni vankina ensimmäiset kaksi päivää, sitä seuraavina kävelin seiniä pitkin ja vauvan sänkyä rollaattorina käyttäen si-vyön tukemana tosi vaikeasti, mutta sen verran vakuuttavasti että pääsimme 4 pvn jälkeen kotiin jatkamaan toipumista.
Nyt olen alkanut pohtimaan ihan tosissani, ettämiten tämän toisen lapsen kanssa osastoaika tulee menemään - sillä oletuksella, että menen yhtä huonoon kuntoon kuin viimeksi synnyttäessäni. (Oletan näin siksi, että ko ongelmat eivät ole koskaan mihinkään kadonneet vaan vain lieventyneet ajan ja jumpan myötä, mutta pahentuneet taas raskauden myötä ja Ko ongelma alkoi viimeksikin alatiesynnytyksestä)
Tällä kertaa asia on sen verran monimutkaisempi, että miestä tarvitaan kotona hoitamassa esikoista eikä perhehuone siksi tule kysymykseen. Onko se nyt niin, että vauva on taas siellä jossain hoitajilla ja tuodaan vain välistä syömään minulle jos/kun en kykene sitä hoitamaan? (eli ainakin yöt, suurimman osan päiviäkin jos mies esikoisen kanssa kotona niin eivät montaa tuntia päivässä sairaalalla voi viettää..) Jotenkin esikoisen aikaisen ensimmäisen osastoyön perusteella kamala ajatus, mutta minkäs sille mahtaa? Voinko päästä kotiin vauvan kanssa mahdollisimman aikaisin sillä ajatuksella, että kotona minulla on se mieskin apuna? Pelottaa miten hoitajat suhtautuvat jos olen taas niinkin riippuvainen heistä ja kykenemätön itse mihinkään.. Sitähän varten he siellä on, mutta ei viimekerraltakaan kaikki kokemukset ole kovin hyviä vaan joidenkin suhtautuminen oli aika nuivaa.. :/
En kaipaa tähän mitään jeesustelua siitä miksi piti tehdä toinen lapsi, kyllä tämä viimeiseksi jää mutta asiaa kyllä pohdittiin monelta kantilta ennen kuin lähdettiin yrittämään, riskihän tässä tuli otettua. Ja kaikki joilta olen kysynyt ovat näyttäneet uusille raskauksille vihreää valoa ongelmista huolimatta. Aion puhua mietteistäni kyllä myös neuvolassa.
