Esikko oppi R-kirjaimen vasta yksityisessä puheterapiassa 5,5 vuotiaana ja nuorin kunnallisessa puheterapiassa 6-vuotiaana jo heti ekan 1-2 kerran aikana. Miesystäväni poika oppi R-kirjaimen 3-vuotiaana itsestään.
Ainakin meidän kunnassa puheterapiaan pääsee esikouluikäisenä (6-vuotiaana) ja kunnallisella puolella opetellaan vain R-kirjainta (ei esim. S-kirjainta).
Kahta lastani R-kirjainten maailmaan opastaneena huomasin, että kova työ tuottaa tulosta. Onneksi tehtävät ovat aika hauskoja, niitä saa värittää ja kerrankin äiti jaksoi olla pidemmän ajan lapsen kanssa aktiivisesti yhdessä leikkien... tosin R-kirjaimen opettelun varjolla.
Ihan kotonakin voi tehdä "kielijumppaa" esim. kokeilla, saako kielenkärjellä kosketettua nenää, liikkuuko kieli huulia nuollen kuin kello, saako kielen banaaniksi/veneeksi ja saako kieltä liikutettua vaakasuorassa, pystysuorassa, sisään/ulos, mahdollisimman pitkäksi, rullaksi jne jne. Kielen notkeus auttaa myös vieraitten kielten oppimisessa ja erilaiset päristelyt ja hassuttelut auttavat.
Ensiksi treenataan D- ja L-kirjaimien opettelua, jotta varmistutaan, että lapsi osaa nostaa kielen kitalakeen kiinni. Treenit ovat erilaista leikittelyä esim. Norsu kävelee hitaasti dumm-dummm-dummm ja hiiri kävelee nopeasti didididididi. Kun ne menevät puhtaasti, niin sitten siirrytään taas astetta vaikeampiin kirjainyhdistelmiin, kunnes lopulta päästään matkimaan auton pärähdyksen tyyppistä ttddummm-trummm. Kaksi oleellista pointtia on siis se, että kielen osaa nostaa kitalakeen ja toinen se, että saa aikaan kielen värähtelyn, jotka yhdistämällä saa aikaan R-kirjaimen.
Minulle itselleni oli tärkeää, että lapsi oppii R-kirjaimen, koska se saattaa vaikuttaa esim. ammattihaaveisiin. Radiojuontajaksi, laulajaksi tai myyntitehtäviin ei välttämättä pääse, jos on R-vika. En myöskään halunnut, että lastani kiusataan R-vian takia. Omasta mielestäni R:n osaamattomuus ei ole iso ongelma, mutta jos siltä voi välttyä, niin ihan hyvä juttu.