Minä en uskalla erota

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onko eron aika sittenkään vielä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Onko eron aika sittenkään vielä

Vieras
Vaikka selkeästi en ole enää onnellinen. Ja olemme yrittäneet ja yrittäneet, mutta eipä tähän tilanteeseen tule muutosta. Ja vaikka jotkut asiat ovat muuttuneet paremmiksi, en siltikään koe olevani onnellinen ja tyytyväinen elämääni näin.

Mutta pelkään sitä kipua, mikä erosta kuitenkin seuraisi. Pelkään, että huomaan myöhemmin päätöksen olleen väärä. Jotenkin ahdistaa ajatus siitä, että mies jatkaisi elämäänsä ilman minua. Tiedän, että saisin hänen perheensä ja sukunsa vihat niskoilleni. Pelkään muiden ihmisten puheita, vaikkei saisi. Pelkään, etten jaksaisi ja sen yksinäisyyden ja uuden tilanteen edessä sortuisin jatkamaan miehen kanssa jälleen vain siksi, että olen niin tottunut häneen ja "riippuvainen" hänestä, vaikka en edes rakasta, enkä loppujen lopuksi ole koskaan onnellinen.

Tiedän, että päätös on yksin minun: vain minä voin lähteä, tai sitten jäädä ja tuntea tyytymättömyyttä ja katsoa sivustaseuraajana, kuinka elämäni valuu hukkaan. Tiedän, että minulla olisi mahdollisuudet parempaankin, löytää ihminen kenen kanssa todella nautin olla, mutta toisaalta taas pelottaa, että täysin kunnollista miestä ei löydykään, joudun petetyksi yms. niin kuin jokaisessa suhteessani tähän mennessä.
 
miäki haluisin välillä erota ja nyt varsinki mut sit välillä menee taas tosi hyvin. yleensä viikonloput on täyttä helvettiä. mullaki on noita samoja ajatuksia..
 
En voi sanoa sinun puolestasi mitään.Mutta sen verran sanon olin ex kanssa 26v , mä mietin ja mietin.Lopulta erosin ja oli oikea ratkaisu.Elämää mulla vielä elettävänä.Ja uusi ihanampi mieskin löytyi.
Joskus vaan mentävä tunteiden mukaan,eikä ajatella muita tai lapsia jne....
 
Jos todella uskot, että elämäsi valuu vain hukkaan.. haluatko todella sitä.
Jos lähtisit, mikä muuttuisi? Pelkäätkö vaan muutosta, vai uskotko, että jos lähtisit olisi jotain parempaa odotettavissa? Enkä puhu nyt edes kenestäkään toisesta ihmisestä.. vaan siitä olisitko itse kokonaisempi ja olisko vapaampi hengittää?
 
Katsele ja mieti rauhassa. Ei se elämä mihinkään karkaa, vaikka vielä hetken odottaisit. Jos tiedät tulevasi onnelliseksi ilman miestäsi, älä odota liian kauan. Mieti tarkkaan, onko sinun onnesi riippuvainen miehestäsi tai yleensä jostain toisesta ihmisestä. Itsestä sen onnellisuuden täytyy kuitenkin lähteä.
 

Similar threads

L
Viestiä
10
Luettu
699
Aihe vapaa
apuamikäukko
A
O
Viestiä
11
Luettu
3K
Aihe vapaa
jaksuja ap.lle!
J
H
Viestiä
5
Luettu
558
V

Yhteistyössä