Toggle sidebar

Minä inhoan omaa lastani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja X
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
samoin, tosin lapseni on jo 13. Varastelee ja valehtelee, laskelmoi kaikki eikä ajattele ketään muita missään tilanteessa. Voi kun menois muutama vuosi nopeasti niin tuo vastenmielinen häirikkö lähtee (varmaankin teiniraskauden myötä) pilaamasta meidän kuuden muun elämää.
Click to expand...

minäkin vihaan omaa 15v. poikaa. Ja odotan kärsimättämästi sitä aikaa kun lähtee pois kotoa, jotta voisin sulkea oven ja ei enää koskaan tavata häntä eikä kuulla hänestä. Silläkään ei ole mitään huolta muista ihmisistä. Minusta ja isovanhemmista muistaa vain silloin kun tarvitsee rahaa / uusia vaatteita / jotain muuta. Toivottavasti nyt pääsee opiskelemaan jonnekin jotta asuisi pois kotoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minäkin;28416655:
minäkin vihaan omaa 15v. poikaa. Ja odotan kärsimättämästi sitä aikaa kun lähtee pois kotoa, jotta voisin sulkea oven ja ei enää koskaan tavata häntä eikä kuulla hänestä. Silläkään ei ole mitään huolta muista ihmisistä. Minusta ja isovanhemmista muistaa vain silloin kun tarvitsee rahaa / uusia vaatteita / jotain muuta. Toivottavasti nyt pääsee opiskelemaan jonnekin jotta asuisi pois kotoa.
Click to expand...

Luulen tuon kuuluvan ikään. Mun tyttö täytti juuri 16 v ja alkaa selvästi taas muuttua omaksi ihanaksi itsekseen. Muutama vuosi meni, jolloin se oli ihan kuvailemasi kaltainen muita hyväksikäyttävä pa*kapää.
 
Uskon, että vanhempi voi hyvinkin inhota lastaan, ihan vaikkei lapsi olisikaan noin vaativa kuin joillan (mulla ei hermo kestäisi...). Oma tätini- edelleen päälle nelikymppisenä hyvin lapsellinen ihminen- sai lapsen tuossa viitisentoista vuotta sitten, varmaan sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen vaikkei siitä silloin niin puhuttu. Joka tapauksessa lapsestaan ei ole koskaan pitänyt, sen näkee jo katseesta ja on sen myöntänytkin ettei paljon kiinnosta.

Lapsi on vauvasta asti työnnetty muille- vanhempien pian erotessa lapsi on äidillä ollessaan työnnetty isovanhemmille, sisaruksille tai ihan mihin vain ettei tarvitse viettää aikaa sen kanssa. Lapsessa ei sinällään mitään vikaa ole, tosin tunne-elämän puolella on häikkää mutta lienee seuraus eikä syy tilanteeseen. Isompana on asunut isällään, äidillään kun pitäisi olla, niin heitetään vaan isovanhemmille hoitoon siksi aikaa. Lapsi asui kouluiässä mummoni luona, vaikka äiti asui muutamien kilometrien päässä uuden miehensä kanssa. Mies vaati koko ajan lapsen ottamista kotiin, mutta tätini ei siihen suostunut.
 
Nämä herrantertut jotka päivittelevät sitä että joku voi inhota tai vihata lastaan, elätte jossain helvetin pumpulissa tai jotain.

Olen kahden tyttären yh äiti ja voin sanoa että rakastan esikoistani mutta vihaan nuorempaa. Iät 10 ja 9. Vanhempi tytär on vastuuntuntoinen ihana lapsi, nuorempi sylkee potkii huutaa paiskoo tavaroita.. Lyö minua ja siskoaan jatkuvasti. Olemme alkaneet pelätä tyttöä. Joka asiaan pistää vastaan ja jos ei saa tahtoaan läpi rupeaa viskomaan tavaroita ja huutamaan.

Olen varannut perheneuvolaan ajan ja toivon että saan apua. Muuten emme jaksa ja annan lapsen huostaan tai jotain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lapsenvihaaja:
Nämä herrantertut jotka päivittelevät sitä että joku voi inhota tai vihata lastaan, elätte jossain helvetin pumpulissa tai jotain.

Olen kahden tyttären yh äiti ja voin sanoa että rakastan esikoistani mutta vihaan nuorempaa. Iät 10 ja 9. Vanhempi tytär on vastuuntuntoinen ihana lapsi, nuorempi sylkee potkii huutaa paiskoo tavaroita.. Lyö minua ja siskoaan jatkuvasti. Olemme alkaneet pelätä tyttöä. Joka asiaan pistää vastaan ja jos ei saa tahtoaan läpi rupeaa viskomaan tavaroita ja huutamaan.

Olen varannut perheneuvolaan ajan ja toivon että saan apua. Muuten emme jaksa ja annan lapsen huostaan tai jotain.
Click to expand...
Hei, tästä ja näistä kirjoituksista on aikaa, mutta itse samantapaisten ongelmien kanssa taistelemassa nyt, haluaisin kuulla muiden ihmisten kokemuksia siitä että kuinka ovat selvinneet niin vaikeasta asiasta kuin omaa lastaan tuntemasta inhosta. Vika ei todellakaan ole aina vanhemmissa, minäkin sitä ajattelin siihen asti kunnes sain oman kokemuksen siitä että minkälaisia jotkut lapset vaan ovat :O
 
Kaverillanikin on lapsi, jonka ystävä auliisti myöntää olevan hankala. Se rasittaa häntä silmin nähden joka hetki ja minusta ja muistakin näyttää ja kuulostaa, että nuorempi lapsi on mieleisempi. Enkä ihmettele! Esikoinen on saman ikäinen kuin omani, mutta niin raivostuttavaa vilkas, ärsyttävä ja riidanhaluinen, että hermot menee jo katsellessa sitä. Haluaisin nähdä ystävääni mutta se lapsi on niin raskas että en jaksa! Kauheaa... Ystävä on hajalla koska tuntee negatiivisesti lapsestaan. Yrittää epätoivoisesti aina löytää jotain hyvää ja kehumista, käytännössä joutuu kuitenkin kehumaan jostain arkipäiväisestä "Hienosti Vili annoit siskon pitää lelun omassa kädessä...".
 
Meillä on kans yksi lapsista tuollainen,jota on todella vaikea rakastaa silloin,kun hän on neuropsyk. vikojensa kourissa. muuttuu sekunneissa ihan eläimeksi, vaikka rauhallisena ollessaan on kiva ja herttainenkin. Mutta kaikki ns. normaaliaikakin menee pieleen,kun koko ajan pitää olla varuillaan, ettei vaan anna hänelle mahdollisuutta kiihtyä mistään asiasta. Esim. kehoitus tehdä jotain, vaikka pestä hampaat saattaa laukaista järjettömän fyysisen raivokohtauksen,joka ei ota loppuakseen. Koulussakin näkee, miten opet inhoaa häntä. Mitään ei voida enää perheellä tehdä ja kaikki aik ja energia menee tämän yhden kamalan lapsen hyvällä päällä pitämiseen. lapsi 12,5 v.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa